SUURET kiitokset kaikille lukijoille. Blogin sivuja on näytetty jo pian 1200 kertaa, vaikka blogi on ollut olemassa vasta vajaat kolme viikkoa. Kävijöitä on tullut niin blogilistalta, WordPressin listauksista kuin hakukoneidenkin kautta. Ja hakukoneiden kautta tulevien määrä tulee kasvamaan koko ajan, kun sisältöä tulee yhä enemmän ja yhä erilaisemmista aiheista.
Siksi haluankin, että blogi olisi sellainen, että tänne eksyvät ihmiset löytäisivät juuri sellaisia artikkeleita kuin toivovatkin. Tämän takia olen tehnyt kyselyn, johon toivoisin kaikkien vastaavan (tietysti jos olet ekaa kertaa tällä sivulla, sinun kannattaa ensin tutustua blogiin ja vastata vasta myöhemmin).
Lukijakyselyn täyttämiseen menee aikaa vain muutama minuutti, joten klikkaa seuraavaa linkkiä ja auta minua kehittämään blogia. Kiitän. (Kun olet vastannut kyselyyn, selain ohjaa sinut takaisin tähän blogiin.)
KYSELY ON NYT PÄÄTTYNYT. Uutta odotellessa voit tutustua tuloksiin.