Seksileikkejä
Kirjoittaja: oceansoul on 08.08.08
Viimeksi kirjoitin lähinnä vain pari yleistä asiaa seksileikeistä: Sen, että seksileikit vaativat paljon itseluottamusta ja myös luotettavan kumppanin. Koodisana – jolla leikin pystyy keskeyttämään missä kohtaa vain – voi olla hyvä keksintö; varsinkin jos kyseessä on esimerkiksi s/m-leikit. Tämän jälkeen tarvitseekin vain mielikuvitusta! Sen avuksi muutama pieni vinkki.
Ensimmäiseksi seksileikeistä puhuttaessa tuleekin monille mieleen juuri sitomisleikit ja muut S/M-juttuihin viittaavat. Ne kuuluvat myös monen fantasioihin lievimmissä muodoissaan, joten muutama sana siitä.
Sadomasokismi käsittää kaksi osaa: Sadismin, jossa fantasioissa tai toiminnan tasolla saadaan seksuaalista mielihyvää esimerkiksi toista alistamalla tai/ja toiselle kipua tuottaen. Masokisti sen sijaan saa mielihyvää siitä, että hän on itse esim. alistettavana tai/ja kärsii kipua. (Lisää aiheesta voi lukea vaikkapa wikipediasta.)
Sama henkilö voi kiihottua kummassakin roolissa olemisesta, mutta myös vain toisesta. Jos molempiin rooleihin löytyy halukas, voi haluja toteuttaa monellakin tavalla. Apuna voi käyttää esimerkiksi käsirautoja, piiskaa, nipistimiä (vaikka ihan vain pyykkipoikia) ja muita leluja. Alistettavan silmät voi myös sitoa halutessaan.
Harvempi meistä kuitenkaan tahtoo varsinaista sadomasokismia harrastaa niin, että toista alistetaan kunnolla ja tuotetaan ehkäpä suurtakin kipua. Monia kuitenkin pieni kipu ja/tai vaikka sidottuna olo kiihottaa. Dominoiva henkilö voi esimerkiksi esittää kysymyksiä, joihin toisen henkilön on lähes mahdotonta vastata oikein. Tai hän voi vaikka selittää toisen olleen huono orja, jota täytyy rankaista. Rangaistus voi olla esimerkiksi käden tai piiskan isku, nipistin nänniin tmv. Jos kivun tuottamisen haluaa jättää kokonaan pois, mutta sitomisleikit kiinnostavat, toisen voi sitoa muuten vain kiinni ja hyväillä häntä eri tavoilla. Tietysti voi myös sitoa toisen kiinni, mutta hyväileekin tämän jälkeen itseään kiihottavasti toiseen koskematta. Lisäksi sidotun voi yllättää vaikkapa seksilelun käytöllä. Leikkiin voivat kuulua myös sadomasokismiin usein liitettävät asut: saappaat, mustaa nahkaa olevat alusvaatteet jne.
Seksileikkejä voi kehitellä kuitenkin hyvin monenlaisia muitakin. Tässä muutama mieleeni tullut idea:
- Seksikaupat myyvät esimerkiksi noppia, joiden voi antaa päättää, mitä ja miten tällä kertaa tehdään. Parempi tapa lienee kuitenkin se, että molemmat kirjoittavat itse paperille erilaisia toiveitaan paikoista ja tavoista (esimerkkejä: suuseksiä/anaaliseksiä/yhdyntää – sohvalla/suihkussa/pöydällä – roolileikki [hoitaja & potilas, rehtori & oppilas, kotiäiti & putkimies..] – sitomisleikki – pikapano – eroottinen hieronta – erilaisten seksilelujen käyttö jne.) ja ne laitetaan vaikka kippoon, josta välillä voidaan nostaa yksi lappu ja toteuttaa tämä toive.
- Korttipelejä voi tehdä hieman erilaisemmiksi pelaamalla esim. räsypokkaa.
- Yhdessä voi kirjoittaa pornoleffan ‘käsikirjoituksen’ ja sitten näytellä sen.
- Toista voi myös kuvata kameralla; leikkiä vaikka olevansa pornolehden kuvaaja.
- Yhdessä voi myös katsella pornoleffoja, vaikkapa esileikkinä. Tai vaikka kertoa iltasaduksi eroottisia tarinoita.
- Toisen ollessa muualla voi kokeilla puhelinseksiä.
- Jossain kehotettiin leikkimään seksivälinetehtaan testaajia. Eli testaatte yhdessä erilaisia seksileluja ja arvostelette niitä sitten.
- Jne. jne.
Roolileikeistä voisi kirjoittaa paljon lisääkin, mutta tyydyn nyt vain sanomaan, että niissä (kuten aiemmin mainituissa S&M-leikeissä) on tärkeää, että molemmat esittävät uskottavasti rooliaan. Sopiva asu on monesti suuri osa leikkiä, joten siihen kannattaa panostaa.
Meinasin kirjoittaa vielä lopuksi muutaman sanan seksivälineistä, mutta päätin sittenkin linkittää SinCityn artikkelin “Kaikki seksivälineistä“. Kannattaa lukaista, jos seksilelut eivät aivan tuttu asia ole.
Seksileikit ovat mukava lisä välillä seksielämään, mutta jokapäiväiseen käyttöön ne eivät kuitenkaan ole. Esimerkiksi fantasiat saattavat menettää hohtonsa, jos niihin on mahdollisuus liian usein.
Blogin