Arkistot

Tekopenis ja -emätin seksuaalikasvatuksen avuksi

Iltalehti kirjoittaa, kuinka HIV-tukikeskus on suunnitellut opettajien ja muiden nuorten kanssa toimivien avuksi seksuaaliterveyden työkalupakin. Paketista löytyy esitteitä, mutta myös tekopenis ja -emätin sekä kondomeita ja liukuvoiteita. Paketin sisältö on kuvailtu täällä.

Omasta mielestäni tämä kuulostaa hyvältä. Toki sitä kortsun laittamista voi harjoitella kouluissa vaikka banaanin päälle, mutta mikseipä harjoitusvälineenä olisi tekopenis eli dildo. Siinähän saa samalla sitten anatomiaakin opetettua helpommin. Monilla pojilla esimerkiksi pillun anatomia tuntuu olevan hukassa, mutta jos tunnilla olisi tekopillu esillä, niin sitä ehkä innostuttaisiin tutkimaan. Jos vain opettajat kykenevät nämä siis ottamaan häpeilemättä ja asiallisesti opetuksensa avuksi, niin näen asian vain positiivisena.

Voin kyllä kuvitella, kuinka jotkut vanhemmat taas valittavat tästä kauhuissaan. Eihän nuorille nyt voi tuoda tekopenistä ja -pillua silmien eteen! Sehän traumatisoi ja kannustaa aloittamaan seksielämän liian aikaisin ja yhyy. (Ja samaan aikaan nämä nuoret kyttäävät käsi peniksellä tai pillulla netistä pornoa vanhemmilta salaa. Siinäpä sitä hyvää seksuaalikasvatusta! Vertaa keväällä paljon keskustelua herättäneeseen asiaan: Seksivideoita kouluihin?)

Mitä blogin lukijat ajattelevat asiasta? Onko tämä tervetullut asia? Mitä olisit itse tykännyt, jos olisit saanut kouluaikana harjoitella kondomien laittamista tekopeniksen päälle tai jos olisit saanut vinkkejä siitä, kuinka kortsusta voi tehdä suuseksisuojan naisen elimiäkin suojaamaan?

kirjoittanut: oceansoul

Seksivideoita kouluihin?

Tommi Paalanen ehdottaa uutisten mukaan, että yläkoululaisille olisi näytettävä osana koulujen seksuaalikasvatusta seksivideoita – ei pornoa, vaan nimenomaan valistusvideoita, joissa sukupuolielimetkin näkyisivät kunnolla.

Suurin osa nuorista katsoo pornoa jo alaikäisenä, enkä näe siinä noin yleisesti ottaen kovin suurta ongelmaa, jos kyse on esimerkiksi 15-vuotiaista nuorista. Olen itsekin katsonut pornoa jo melko nuorena, enkä ole saanut minkäänlaisia traumoja. Olen myöskin jo tuolloin ymmärtänyt eron pornon ja tosielämän välillä, mutta näin ei tietenkään ole välttämättä jokaisen kohdalla.

Olisikin epäilemättä parempi vaihtoehto, että peruspornon sijaan nuorten ensimmäiset katselukokemukset olisivat pornon sijaan seksivideoita, jotka vastaisivat paremmin tosielämää: Videoita, joissa voitaisiin näyttää vaikkapa kondomin päälle laittaminen alusta loppuun. Videoita, joissa kaikki ei suju täydellisesti. Videoita, joissa harjoitetaan seksiä eri tavoilla – esimerkiksi itsetyydytystä unohtamatta. Videoita, joissa on mukana tunnettakin.

En kuitenkaan ole täysin varma siitä, että koulujen valistustunnit olisivat oikeita paikkoja näyttää tällaisia videoita. Onko pojista mukavaa, kun videon päätteeksi housujen alla erektio näkyy koko koululle? Onko nuorista mukavaa ylipäätään katsella koulutilanteessa tällaisia asioita? Entä ne nuoret, jotka eivät ole vielä halukkaita katsomaan lainkaan tällaisia juttuja?

Ehkä nuorille voisi jakaa kondomien lisäksi valistusseksivideo-DVD:itä. Tai linkkejä nettisivustolle, jossa olisi seksiin liittyvistä aiheista videoita; ei mitään tylsiä piirroskuvia, vaan videoita oikeista yhdyntätilanteista ja muista seksiin liittyvistä asioista (esim. kondomin laittamisesta, tunteista, seksiin liittyvistä ongelmista, seksuaalisuuden monimuotoisuudesta jne.). Sellainen ei kenenkään nuoruutta pilaa, päinvastoin.

edit: Lue myös Paalasen oma kirjoitus “Pornokasvatusta?“.

Muita blogin kirjoituksia seksuaalikasvatukseen liittyen.

kirjoittanut: oceansoul

Seksileikkeihin vaihtelua pumpuilla?

Monet ovat varmasti kuulleet penispumpuista, mutta moniko on kuullut pillu-, klitoris- ja nännipumpuista? Ja onko ketään, joka olisi kokeillut näitä leluja?

Joissakin blogeissa ja esimerkiksi foorumeilla on ollut muutamia kertomuksia esimerkiksi ns. pillupumppuihin liittyen. Kokemuksia on tietenkin monenlaisia: Toiset kertovat saaneensa niitä käyttämällä suurta mielihyvää, kun pumppaaminen on tehnyt joksikin aikaa pillusta turvonneen ja sen vuoksi alapäästä on tullut todella orgasmiherkkä ja märkä. Toiset taas kertovat, ettei vaginapumppu ole ollut edes sopivan kokoinen, eikä siksi alipainetta ole saanut muodostetuksi. Miehistä jotkut mainitsevat, että pillu on tuntunut sillä kertaa yhdynnässäkin erilaiselta. (Esim. Seksitreffien keskustelu.)

Kokeilijoiden postauksesta eksyin joskus katsomaan aiheesta pornovideota (k18!), jossa pillu oli pumpattu hyvin turvonneeksi (ja jossa sitä pumpattiin vielä lisääkin…). Täytyy kyllä sanoa, ettei lopputulos omasta mielestäni ollut lainkaan kiihottava; luonnottomasti turvonneet häpyhuulet saisi itseni ennemminkin pelästymään. :D Ehkäpä alipaineen tuoma tunne on kiihottava ja veren kerääntyminen alueelle aiheuttaisi normaalia suurempaa mielihyvää, mutta eipä ainakaan omaan ostoskoriini taida koskaan pillupumppua eksyä.

Koko alapään pumppaamiseen tarkoitettujen pillupumppujen sijaan on toki myös välineitä, joilla saa vaikkapa klitoriksen tai nännit turvonneeksi. Semmoisiakaan ei omasta lelulaatikostani löydy, mutta voisin kuvitella, että nämä voisivat olla ihan hauskoja välineitä joskus käytettynä.

Miesten penispumput ovat hieman yleisemmin tunnettu asia. Usein ihmiset käyttävät niitä siinä toiveessa, että penis pidentyisi, mutta kuten vaikkapa pillupumpun kohdalla, tulos on vain väliaikainen. Kuitenkin yhdyntäkohtaista apua pumpuista saattaa saada: “Penispumppu on laite, jonka avulla voi parantaa ja vilkastuttaa verenkiertoa peniksen verisuonistossa. Sen toiminta perustuu alipaineeseen, joka muodostuu sylinterin sisälle joko käsikäyttöisesti, mekaanisesti tai elektronisesti. Alipaineen ansiosta veri virtaa peniksen paisuvaiskudoksiin ja aiheuttaa erektion. Tämä parantaa erektioherkkyyttä ja erektioaika saattaa pidentyä.” (Kaalimato.com: Mikä on penispumppu?)

Jos omistat jonkinlaisen pumpun, kerro kokemuksistasi! Tai jos aihe alkoi kiinnostamaan, tässä muutama linkki, joiden takaa kyseisiä välineitä voi alkaa vertailemaan. Vaihtoehtoja nimittäin riittää…

*Kaalimato.com: Pussy Pump 27e. Nipple Sucker 8,5e. Handyman-penispumppu 30e. Vibrating Big Man’s Pump 59e.
*LoveHoney.co.uk: Doc Johnson Pussy Pump n. £23 eli hieman alle 27e. Clitoral Pussy Pump n. £13 eli n. 15e. Erilaisia penispumppuja suuri valikoima.
*Ihmeellinenhuone.fi: Vibrating Vagina Sucker 29,95e. Clit Sucker 19,95e.
*Pikkutuhma.com: Advanced Clitoral Pump 37e. Clitoral Vibrating Pump 17,95e. Easy Grow -rintapumput 35,95e.
*SexShop.fi: Sensational Nipple -pumppu 9,9e. Nipple Sucker 9,95e. Vagina Cup 23,5e.
*Lempilelu.fi: Electronic Enlarger -penispumppu 49e. Pump Master Red -penispumppu 34e.

(Pillupumppujen kohdalla ainakin kannattaa ilmeisesti miettiä vaihtoehtoja tarkkaan, sillä monet kertovat “kuppien” kokojen olleen liian isoja.)

kirjoittanut: oceansoul

Sitä ja tätä itsetyydytyksestä

Rosa Meriläinen, joka ei aina lukeudu suosikkikirjoittajiini, osuu naulan kantaan kirjoituksessaan itsetyydytyksestä. Seksin muotona se on aliarvostettu ja väheksytty, vaikka jokaisen pitäisi aloittaa seksikokeilunsa juuri omaan kehoon tutustumisella ja itseään koskettelemalla. Seksikumppani, joka ei tunne oman kehonsa toimintaa, on turhauttava ja tylsä.

Ohjeita ja vinkkejä olemme jakaneet aiemminkin,  mutta puheenaiheena itsetyydytys ei ole koskaan liikaa esillä. Kuten Meriläinenkin toteaa, koulujen seksuaalikasvatus ei sisällä minkäänlaista käytännön tietoa itsetyydytyksestä. Kukaan ei kerro, että kannattaa kokeilla monia erilaisia tekniikoita tai että esimerkiksi peräaukon ympäristön kosketteleminen voi olla hyvinkin kiihottavaa. Puhumattakaan siitä että joku esittelisi poikkevia tapoja sen klassisen edestakaisin-tyylin vaihtoehdoiksi.

Tai kertoisi siitä, kuinka liian tiukka ote ja samanlaisena joka kerta toistuva käteenveto voivat aiheuttaa ongelmia partnerin kanssa. Jos ette mitään muuta tee, niin vaihdelkaa ainakin voimaa ja käden asentoa, ettei se kikkeli totu pelkästään yhdenlaiseen kosketukseen. Kumppani tuntuu aika paljon erilaiselta kuin oikean käden murhaava puristus.

Mutta katsotaanpa, mitä kaikkea ihmiset ovat vuoden varrella keksineet yhden hengen seksiä piristämään:

Pringles-pillu. Aikansa klassikko, oikea mielikuvituksen Mount Everest ja Bugatti Veyron. En pysty arvailemaan kuka tämän on keksinyt, mutta kaiken maailman innovaatioyliopistot voisivat ottaa mallia ja kadehtia.

Makaronipillu. Nyt pannaan halvalla. Jos raha on oikein tiukalla, loput makaronit voi käyttää risottoon tai pikkujäynänä tarjoilla pahaa-aavistamattomalle naapurintytölle.

Pyyhe ja kumihanska (viestissä nro 2):  Pari arkista välinettä, jotka löytyvät lähes joka kodista, ja taas on uutta kokeiltavaa. Helppoa ja halpaa.

Rumpalipoika, imevä kurkku,  uimasiivet ja monta muuta:  Joo, nämä on laitettu huumorin alle, mutta seassa on monta mielenkiintoista ehdotusta. Jos tuntuu että näytät naurettavalta näitä kokeillessasi, mieti huviksesi miltä ihminen näyttää suurimman osan seksin kestosta. Ja ihan niinkuin joku olisi näkemässä, jos et halua.

Naisille vastaavia on huomattavasti vähemmän, varmaan siksi että otollisia välineitä on tarjolla sen enempää tekemättäkin. Oceansoul on jo joitakin esitellytkin.

kirjoittanut: hihaton

Lyhyesti siveysvöistä

Nimetön henkilö ehdotti, että kirjoittaisin siveysvöistä (ilmeisesti siitä näkökulmasta, että sellainen olisi miehellä ja nainen olisi “avaimenhaltija”). Valitettavasti minulla ei ole kokemusta tai edes fantasioita asiaan liittyen (en koe tarpeelliseksi estää mieheni masturbointia edes leikkimielellä), mutta tässä pienen googletuksen perusteella tietoa ja linkkejä. Jos joku lukijoista näitä leikkejä harrastelee, niin kommenteissa sana on vapaa.

Alun perin siveysvöitä käytettiin esimerkiksi varmistamaan naisen uskollisuuus tai neitsyenä pysyminen. Myöhemmin niillä on pyritty estämään myös lasten itsetyydytystä ja raiskauksia. Nykypäivänä jotkut käyttävät siveysvöitä osana seksileikkejä. Toiset leikkivät niillä satunnaisesti, kun taas jotkut pitävät niitä pidempiäkin aikoja paikoillaan. Jälkimmäisessä tapauksessa on tietenkin tärkeää, että siveysvyössä on sopivat aukot vessassa käymistä ja pesemistä varten.

Siveysvöitä löytyy seksikauppojen valikoimista monenlaisia, esimerkiksi miehille CB-3000 Anti-Shopissa n. 169e ja LoveHoneyssa £99,99 eli n. 120e; Bon4 Lempilelussa ja Hot Lipsissä 119e; nahkainen siveysvyö Kaalimadossa ja Pikkutuhmassa 69,5e. Keskustelupalstojen perusteella suosittu malli pidempiaikaiseen käyttöön on varsinkin ensimmäiseksi mainittu. Naisillekin erilaisia löytyy, esim. eräs malli Anti-Shopissa 149e; Rimba SexShop Finlandissa 165e.

Kuten aina seksileikeissä, näissäkin suhteen molemmat osapuolet ovat mukana vapaaehtoisesti. Alistuvasta osapuolesta on ehkä hyvin miellyttävää, että avaimet ovat vain kumppanilla, joka on ehkä pitkänkin matkan päässä, mutta ainakin itse suosittelisin hätätapauksia varten pitämään vara-avaimen saatavilla. ;o

BDSM-leikkeihin siveysvyöt sopivat varmaankin hyvin, sillä niillähän on helppoa alistaa toista. Nainen voi pistää miehen tyydyttämään hänet vaikkapa suuseksillä, kun mies joutuu kärsimään siveysvyö päällään. Toki leikki toimii toisinkin päin, mutta miehelle tilanne lienee tukalampi, kun vyö pyrkii estämään erektion.

Englanniksi lisätietoja löytyy esimerkiksi näiltä sivustoilta:

Chastity UK Male Chastity Blog

Suomenkielinen foorumi siveysvöihin liittyen

Muistakaahan silti kaikki, ettei siveysvyöstä ole estämään pettämistä tai muita parisuhteen ongelmia, kuten Hämeen Sanomien uutisessa “2010-luvulla siveysvöitä käyttävät miehet” sanotaan. ;)

kirjoittanut: oceansoul