Arkistot

Kynttiläleikkejä!

Kynttiläleikit (tai paremminkin vahaleikit) ovat yllättävän kiihottavia. Kuuman vahan tippuminen iholle kirpaisee hieman; juuri sopivasti ollakseen nautinnollista. Palovammat eivät kuitenkaan tunnu kivoilta, minkä vuoksi kannattaa noudattaa muutamaa ohjetta, joilla niiltä välttyy.

Ensinnäkin: millä tahansa kynttilöillä näitä leikkejä ei kannata harrastella. Monissa tavallisissa kynttilöissä käytetään (parafiinin lisäksi) steariinia, jolloin vahan sulamispiste on helposti liian korkea. Varsinkin mehiläisvahasta tehdyt kynttilät, tuoksukynttilät ja kaikki muut erikoisemmat on syytä jättää väliin! Turvallisin vaihtoehto on ostaa seksikaupoissa myytäviä kynttilöitä, joiden valmistusaineena käytetään parafiinia ja niiden vaha ei kuumene kuin noin 50 asteeseen.

Toiseksi: kynttilää ei kannata viedä aivan ihon viereen. Sulaa vahaa kannattaa alkaa tiputtamaan muutaman kymmenen senttimetrin korkeudelta (silloin se ehtii edes vähän jäähtyä matkalla) – ja jos siltä tuntuu, että iho kestää, voi siirtyä hieman lähemmäksikin.

Kolmanneksi: jälkien siivoominen ei ehkä olekaan niin nautinnollista.. Esimerkiksi hiuksista kylmää vahaa on ikävää yrittää saada pois, joten sitä on syytä varoa. Samasta syystä esimerkiksi sängyssä/sohvalla/yms. leikkiessä kannattaa laittaa alle jokin (muovinen) alusta; muuten voi olla vaikea siivousurakka edessä. Iholta vahan saa helposti pois “raaputtamalla”. Jotkut suojaavat ihon ennen leikkejä esim. vauvaöljyllä.

Vaniljaihmisetkin voivat leikkiä kynttilöillä. ;) Joissakin kaupoissa (siis muissakin kuin seksikaupoissa) on myynnissä myös “hierontakynttilöitä” (Esim. 1, Esim. 2), joissa vaha sulaa juoksevaksi – miellyttävän tuoksuiseksi – lämpöiseksi öljyksi, jolla on mukava hieroa kumppaniaan. Ne sopivat hyvin kaikille pareille romanttisiin iltoihin; niitä käytettäessä ei edes tarvitse pelätä palovammoja. :)

kirjoittanut: oceansoul

Olenko normaali?

“Tiededokumentti: Olenko normaali?

3/4: Seksi. Psykologi Tanya Byron tutkailee tänään sukupuolikäyttäytymisen ulottuvuuksia. Onko 5 000 partneria normaali määrä ja ovatko seksin alaikärajat kohdallaan?”

Kyseisen ohjelman voi vielä 11 päivän ajan katsoa YLE Areenasta.

Ohjelmassa haastatellaan mm. cottagingiä ja doggingia harrastavaa miestä sekä pohditaan lasten kauneuskilpailuita ja pedofiliaa.

Byron lopettaa dokumenttinsa sanomalla: “Vaikuttaa siltä, että samalla kun olemme oppineet enemmän seksuaalisuudestamme, olemme menettäneet kykymme määritellä, missä menee raja epätavallisen ja ei-hyväksyttävän välillä. Tarvitsemme rohkeutta ja itseluottamusta osataksemme arvioida muiden seksuaalisia valintoja. Kaikki mistä emme pidä, ei välttämättä ole epänormaalia, paitsi jos asiaan liittyy lasten hyväksikäyttöä.”

Mitä mieltä lukijamme ovat? Missä menee raja siinä, mikä on “normaalia” sukupuolikäyttäytymistä ja mikä ei? Mitä mieltä olet aiheista (dogging, lasten kauneuskilpailut,..), joita dokumentissa käsitellään?

kirjoittanut: oceansoul

Löytyykö sinusta fetisisti?

Blogin teemaan liittyen kyse on siis seksuaalisesta fetisismistä, vaikka fetisismi voi toki olla esimerkiksi uskonnollistakin.

Fetissihän voi olla melkein mikä vaan – jokin ominaisuus ihmisessä, jokin esine tai materiaali,.. Fetisismissä tämä jokin asia tuottaa eroottista tai jopa kokonaisvaltaista mielihyvää.

“Fetissi herättää hyvin voimakkaita mielikuvia, assosiaatioita, joihin sen kiihottavuus perustuu. Fetissi voi liittyä fetisistin selkeisiin eroottisiin fantasioihin. Fetissin luomat mielikuvat voivat olla myös hyvin intensiivisiä, mutta hyvin vaikeasti kuvailtavia tai mahdottomia pukea sanalliseen asuun. Toisaalta myös fetissin kosketus voi tuntua kiihottavalta tai mielihyvää tuottavalta.” -Wikipedia

Onko sinulla jonkinlaisia fetissejä? Huomaa, että voit valita myös useita vaihtoehtoja.

-

Kommenteissa voi keskustella asiasta lisää. :)

kirjoittanut: oceansoul

Vesileikkejä

Homma on alkanut lipsua metakeskusteluksi, joten jos välillä jotain seksihommiakin.

Monet niputtavat pissa- ja kakkaleikit samaan kategoriaan, mutta oikeasti niiden välillä on aikamoinen kuilu. Siinä missä virtsa on ulos tullessaan lähes steriiliä (syljessä on enemmän bakteereja),  uloste on kaikkea muuta. Kusi ei tuoreeltaan juuri haise, kun taas paska… no niin.

Okeiokei, molemmat ovat ruumiin jätöksiä ja menevät pönttöön, mutta siinäpä ne yhteneväisyydet ovatkin.  Kropan päälle pissaamista ei juuri erota lämpimästä vesisuihkusta, eikä makukaan kovin erikoinen ole. Maailmalla on guruja, jotka juovat aamuvirtsaansa säännöllisesti, samoin kuin erinäisiä selviytymistarinoita hengissäpysymisestä kusenjuonnilla.

Kohtuullisissa määrissä nautittuna virtsanjuonti ei aiheuta ongelmia terveelle ihmiselle (kannattaa tarkistaa mitä kohonneet virtsahappoarvot vaikuttavat omiin sairauksiin) , mutta yksi näkökulma kannattaa ottaa huomioon: jos virtsan tuottaja käyttää huumeita (esim. metamfetamiini), niiden jäänteitä saattaa löytyä myös vastaanottajan kusinäytteestä. Huumeriippuvuutta ei tuollaisessakaan tilanteessa syntyne, koska kyseessä ovat vain jäänteet, eivät itse huumausaine. Luvata en uskalla, koska en ole tutkimusta asiasta tehnyt, mutta kommentteja otetaan vastaan.

Keskustelkaa!

kirjoittanut: hihaton

Seksileikkejä

Mietin pitkään, minkä otsikon tälle jutulle antaisin. Välillä oli mielessä esileikit, mutta termi on niin kovasti sidoksissa yhdyntään, ettei se tuntunut sopivalta. Leikkihän voi johtaa seksiin, mutta ei se ole välttämättömyys. Masturbointikin olisi otsikkona melkein kohdallaan, mutta usein se käsitetään vain yksinäiseksi puuhailuksi. Moneen tämän jutun seikkailuun tarvitaan kuitenkin kaksi, tai miksei useampikin… Siksipä laitoin otsikoksi seksileikit, sillä leikkihän on tärkeä osa elämää – ja seksiä.

On tietysti ihmisiä, joiden mielestä seksi on ruuan tapaan vakava asia eikä sillä pidä leikkiä. Ehkä heidän ei kannatakaan lukea tätä juttua. En pysty tarjoamaan kuin pienen pintaraapaisun seksileikkien ihmeelliseen ja rajattomaan maailmaan (josta oceansoulkin on kirjoittanut), joten lukijoille jää oivallinen tilaisuus täydentää. Kantakaa kommenttien muodossa kortenne yhteiselle hiekkalaatikolle, sillä yksi seikka seksileikkejä yhdistää. Ne ovat parhaimmillaan jossakin muualla kuin makuuhuoneessa.

Leikkivälineitä löytyy tietysti seksikaupoista, mutta ehkä tällä kertaa sivuutetaan tämä osasto. Mennään vaikka torille, ostetaan kauniina kesäpäivänä litra mansikoita ja etsitään puistosta rauhallinen nurkkaus. Mikä voisikaan olla parempaa kuin pillumarinoidut mansikat! Taas eivät käy tasan onnen lahjat, sillä naiset selviytyvät tästäkin omin avuin. Me miehet joudumme turvautumaan välikäsiin.

Tokikaan mansikat eivät ole ainoita marinoitavia herkkuja. Vain mielikuvitus on rajana. Paksuhko kurkku käy vaikka kevyestä lounaasta. Kaiken hauskan keskellä kannattaa kuitenkin muistaa hygienia ja se, että pitää pienistäkin herkuista koko ajan kiinni. Muutoin ne saattavat kadota pimeyteen ja vaikkeivät ehkä häviäisikään mustaan aukkoon, saattavat kuitenkin aiheuttaa pientä paniikkia, mikä ei kuulu leikin luonteeseen.

Tanssista pitävät voivat keksiä harrastuksensa tiimoilta paljonkin seksikästä askartelua. Yökerhossa voi tapahtua melkein mitä tahansa ja tanssilavoillakin on kiihottavampi pyörähdellä, jos partneri on jättänyt pikkuhousunsa kotiin. Tällainen yhteinen pikku salaisuus toimii oikeastaan missä tahansa. Vinkki naisille: näin saat miehesi mukaan vaikka vaateostoksille. Sovituskopeillekin ilmaantuu äkkiä uusia käyttötarkoituksia. Verhon voi jättää sopivasti raolleen tai makutuomari voi saada kutsun sisäpuolelle kohteliaisuuksiaan lausumaan.

Tanssista puheen ollen, strippaus on vanha leikki, jota ei kannata unohtaa. Sitä voi harrastaa makuuhuoneessakin. Uuden mausteen siihen kuitenkin löytää esimerkiksi hotellihuoneessa, kun sisällä on valot, ulkona pimeää ja ikkuna avautuu sopivaan suuntaan, vaikkapa rinteeseen nousevalle kävelytielle. Laitat vain rokin soimaan ja komennat kumppanisi iltalenkille kestävyyttä keräämään. Lenkin tuloksena saattaa kylläkin olla housupyykkiä.

Leikeissä ei tarvitse rajoittua pelkästään huoneeseen, sillä hotellit ovat täynnä mitä mielenkiintoisimpia paikkoja, kylpylöistä nyt puhumattakaan. Pukeutumiskopit, porealtaat, höyrysaunat. Viimeksi mainituissa pitää vain olla tarkkana, kenen viereen istuu. Silmälaseja käyttäville tämä voi olla haasteellinen tehtävä. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi puhdasoppisen saunaetiketin mukaan seksi ja varmaan sen ajatteleminenkin on saunassa ehdottomasti kielletty, Mikä onkaan parempi paikka seksille kuin leppeä savusauna?

Vaatteiden vähentäminen yllättävissä paikoissa toimii vuorenvarmasti. Ilahduttavan paljon riisuutuminen tuntuu kiihottavan myös naisia itseään. Yllätä kuskisi riisuutumalla vaikka seuraavalla automatkallanne, pelkääjän paikalla istuessasi. Kumppanisi lisäksi joku muukin saattaa siitä ilahtua. Pitäähän rekkakuskeillekin tarjota jotain viihdykettä raskaassa ammatissaan! Tätä ei tosin kannata tehdä kuin hyvissä liikenneolosuhteissa. Pian saattaakin sitten olla tarvis pysähtyä levähdysalueelle.

Kaikkeen leikkiin sopii oivallisesti lisukkeeksi valokuvaus. Näin digiaikana sekin on paljon helpompaa kuin ennen, ei ainakaan tarvitse ujostella filmin viemistä kehitettäväksi tuttuun liikkeeseen. Webbikamerat ja kuvapuhelimet vievät tämänkin harrastuksen aivan uusille urille. Leikkiminen onnistuu, vaikka kumppani olisi toisella mantereella. Onhan se toki onnistunut tavallisellakin puhelimella. Useimmilta työpaikoilta löytynee jokin rauhallinen soppi, jossa päivän aherruksen voisi hetkeksi keskeyttää kännykkäseksin merkeissä.

Helsingin Sanomien nettikyselyssä 12 prosenttia sekä miehistä että naisista kertoi poseeranneensa nettikameran välityksellä. Eräässä Iltalehden epätieteellisessä nettikyselyssä jopa 66 % ilmoitti harrastaneensa seksiä julkisella paikalla. Jossain toisessa kyselyssä julkisuuteen liittyvät unelmat olivat naisten fantasioiden kärkisijoilla, jopa suositumpia kuin miesten kuvitelmissa. Ajatus tulla nähdyksi siis kiihottaa yllättävän monia. Yllättävää tämä on ehkä vain siksi, etten itse ole koskaan sattunut paikalle oikeaan aikaan.

Lopuksi 80 –luvun leikkivinkki, joka sopii mainiosti myös itsetyydytykseen. Suihkustahan voi nautiskella, kuten kaikki naiset varmaan tietävät. Mutta kun ruuvaa käsisuihkusta suihkuosan pois ja antaa veden virrata pelkästä letkusta, nautinto monikymmenkertaistuu. Veden painetta ja suuntaa on helppo säätää mieleisekseen. Kannattaa vähintään nojata seinään tai jos tila antaa myöten, hankkia suihkuun tuoli, jotta pääsee rentoutumaan kunnolla.

Vesileikkiä kokeilleet naiset ovat olleet ihastuksissaan. Parhaimmillaan orgasmien määrän laskeminen on käynyt mahdottomaksi. Ekotietoiselle tämä nautinto saattaa kuitenkin olla henkisesti rasittava, sillä meneehän siinä paljon lämmintä vettä ”hukkaan”. Varsinkin, jos nautiskelua ei malta lopettaa…

kirjoittanut: villiq