Tag Archive | rekisteröity parisuhde

Tasa-arvoinen avioliittolaki tekee tuloaan

Keväällä muodostetun hallituksen synnytys oli niin tuskallinen, että sukupuolineutraali avioliittolaki jouduttiin pudottamaan hallitusohjelmasta. Onneksi lakialoitteita voi tulla muitakin reittejä, ja viidestä muusta hallituspuolueesta löytyi aktiiveja tekemään aloite (PDF) eduskunnalle. Matkalla nimikin muuttui sukupuolineutraalista tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi.

Lakialoitteen takaa löytyy melkoinen liuta isoja nimiä, kuten Helsingin Sanomat jo jokin aika sitte kirjoitti. Vaikka aloitteen läpimenoa ei voidakaan pitää varmana, se on selkeästi seuraava askel rekisteröidystä parisuhteesta kohti todellista tasa-arvoa avioliiton solmimiseen.

Mielenkiintoiseksi asian kuitenkin tekee evankelis-luterilainen kirkko ja sen suhtautuminen asiaan seuraavien 10 vuoden aikana.

Kirkolla on lain läpi mentyä jälleen edessään yksi kompastuskivi ja valinnan paikka. Aika tarkalleen vuosi sitten A-studion homoilta sai aikaan massivisen piikin kirkosta eroajien määrässä, vaikka ohjelmassa meuhkannut Päivi Räsänen ei kirkon virallista kantaa edustakaan. Jos kirkon edustajat olisivat selkeästi sanoutuneet irti Räsäsen puheista, tappiot olisivat todennäköisesti jääneet pienemmiksi.

Jos kirkolla olisi rahtuakaan munaa, se ilmottaisi jo tässä vaiheessa selkeän, yksioikoisen kantansa uuteen avioliittolakiin ja kantaisi sen seuraukset. Todennäköisesti tappiot jäisivät pienemmiksi tällä tavalla, mutta ennustan että kirkko yrittää jälleen seistä jalka molemmissa leireissä ja päätyy pyllistämään kaikille. Samalla tavalla kuin se jakaa rahaa homovihalle (Seksualistin kirjoitus aiheesta täällä) ja yrittää samalla suvaita homoutta, eikä kukaan ole lopulta tyytyväinen.

Ja vielä aiheeseen liittyen: viime aikojen virkistävintä luettavaa on ollut Tuomas Enbuske, joka viimeisimmäsään ruotii juurikin suvaitsevaisuutta. Suosittelen lukemaan ja poimin lopusta ajatuksen, josta kirkkokin voisi ottaa pohdiskeltavaa:

Mitäs jos lopetetaan suvaitseminen ja annetaan ihmisten elää rauhassa?

kirjoittanut: hihaton

Sisäinen adoptio hyväksytty homopareille

Pitkästä aikaa jotain järkevääkin säädetty! Nimittäin eduskunta hyväksyi tänään perheen sisäisen adoption homopareille. Suomeksi siis rekisteröidyssä parisuhteessa elävä voi adoptoida kumppaninsa lapsen. Tämä parantaa lapsen asemaa, koska hän saa esimerkiksi oikeuden perintöön ja tapaamisiin eron sattuessa.

Välillä ei kyllä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa lukiessa esimerkiksi HS:n keskustelufoorumia (seuraavat lainaukset tästä ketjusta). Tuntuu kuin suurin osa ei edes ymmärtäisi, mistä laissa on oikeasti kysymys.

“Kyllä täytyy olla sairas yhteiskunta jos tämä ehdotus menee läpi, no tulevaisuudessa sit korjataan näiden idiootien päättäjien satoa kovalla hinnalla. Surulista lasten kannalta. “

Mikähän tässä tilanteessa nyt varsinaisesti muuttuu? Vaikka lakia ei olisi hyväksytty, nämä lapset asuisivat näissä perheissä silti. Ilman vain edellä mainittuja juridisia oikeuksia.

“Mikä suhde lapsella voi olla toiseen homo-lesbovanhempaan, jonka jälkeläinen hän ei ole?”

Öh.. Mikä suhde siis lapsella voi olla molempiin vanhempiin, joiden jälkeläinen hän ei ole? (Ulkoiset adoptiot)

“Lasta ei kyllä näissä asioissa ajatella olleenkaan. Niin… Mistäköhän johtuu koulukiusaaminen kun lapsi on kouluiässä?”

Nii-i. Kummallista, että minuakin on kiusattu tuhannesta asiasta, vaikka olen asunut ihan heterovanhempien kanssa!

“Lapsella on oikeus isään ja äitiin!”

Eli jos isä on vaikka kuollut, niin lapsi täytyy siirtää toiseen perheeseen, jossa on isä sekä äiti? :)

Kullervo Kalervonpoika lähtee kaiken lisäksi blogissaan väittämään, että laki aiheuttaa sen, että “homoseksuaali varastaa lapsen hänen omalta vanhemmaltaan”.

Haloo! Nämä lapset asuu jo näissä perheissä. Toinen biologinen vanhempi ei ole osallistumassa arkeen (usein esim. jos kyseessä keinohedelmöityksen kautta syntynyt), joten keneltäkään ei olla mitään varastamassa. Jos toinen biologinen vanhempi on tiedossa, tarvitaan myös häneltä suostumus adoptioon (muuta kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa). Lailla siis vain turvataan lapsen juridista asemaa, kun toisen vanhemman sosiaalisesta vanhemmuudesta tulee myös juridinen.

Ei kukaan haloota nosta siitä, että heteroavioliitoissa sisäinen adoptio on ollut jo sallittua. Mutta sehän on niin kamalaa, kun ihan virallisesti hyväksytään se, että lapsella on vaikka kaksi äitiä!

Sori, mutta hankkikaa suvaitsevaisuutta. =( Se ei tarkoita sitä, että seuraavaksi täytyisi hyväksyä eläimiin sekaantuminen tai pedofilia. Ei ole millään tavalla niihin verrattava asia.

kirjoittanut: oceansoul