Avainsana(t): seksuaalivalistus RSS

  • hihaton 18:23 on 08.08.09 Kestolinkki | Vastaus
    Avainsanat: , , , nuoret, , , , seksuaalivalistus, , ,   

    Näin sen pitikin mennä 

    Tämähän on selkeästi ikivanhaa tietoa, mutta pääsi allekirjoittaneen tietoisuuteen vasta nyt. Näin hyviä uutisia on syytä mainostaa myöhässäkin.

    Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on siis leikannut G. W. Bushin ajaman seksi”valistus”kampanjan rahoituksen budjetista. Viimeiset 8 vuotta jenkkinuorille on opetettu ainoastaan seksistä pidättäytymiseen perustuvaa ehkäisyä, mikä on johtanut kahteen mielenkiintoiseen ilmiöön:

    1. Osa nuorista harrastaa pelkkää anaaliseksiä, koska heidän saamansa opetuksen mukaan neitsyys säilyy, kunhan vain perinteistä emätinyhdyntää ei pääse tapahtumaan. Sivutuotteena voidaan nähdä, että useimmat homoseksuaalit ovat siis edelleen neitsyitä huolimatta sadoista seksikumppaneistaan.

    2.  Teiniraskauksien määrä on kasvanut, ja asiaan liittyy omituinen sivujuonne. Koska jeesusfriikkien (kuten Bushin) mukaan homot joutuvat helvettiin, moni nuori homomies on kokenut tarpeelliseksi todistaa olemattoman heteroutensa harrastamalla seksiä naisten kanssa. Kun soppaan heitetään puuttuva tieto ehkäisystä, lopputuloksena teinitytöt kantavat homomiesten siittämiä lapsia.

    Jos jenkkilän raamattusekopäät ymmärtäisivät vähänkään tutkimustiedon päälle, he saattaisivat miettiä hetken ennen seuraavaa kampanjaansa. Tavoitteena tuskin oli saada heteronuoret harrastamaan peppuseksiä tai homomiehiä harjoittamaan suojaamatonta, aviotonta yhdyntää nuorten naisten kanssa.

     
    • P-man 14:48 on 09.08.09 Kestolinkki | Vastaus

      Et ole tosissa… Tsiisus sentään! Kyl mä aina oon pitänyt Bushia yksinkertaisen hölmönä, mutta että tommosii kampanjoitaki onnistunut tukemaan jossain mielenhäiriössä… Voi morjens! On siinä Obamalla sarkaa, ku se paikkaa Bushin sekoiluita!

      Yleisesti, hyvää settii teitin blogissa! Asiallista asiaa aiheesta, joka kiinnostaa 99 %:a populasta. Ja varmaan sitä yhtäkin prosenttia, muttei ne myönnä… ;)

      Keep going!

    • hihaton 15:17 on 09.08.09 Kestolinkki | Vastaus

      Bush ei ainoastaan tukenut noita kampanjoita, vaan yritti ajaa ne koko maan laajuisiksi. 8 presidenttivuotensa aikana GWB kaatoi pidättyväisyys”valistukseen” lähes 2 miljardia dollaria, mutta todellinen kustannus on ollut moninkertainen kun teiniraskauksien aiheuttamia ongelmia on jouduttu korjailemaan.

      Kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina vähälle elämänmuutosten melskeessä, mutta yritetään parantaa jatkossa.

    • P-man 16:59 on 09.08.09 Kestolinkki | Vastaus

      Kyl mä aina olen pitänyt herraa hiukka kajahtaneena ja tässäkin tapauksessa tieto lisätä varmuutta epäilyistäni… Mutta kyllä mä peräänkuulutan sitä ihmisten omaakin älyä ja ymmärrystä näissä seksijutuissa. Haloo, anaaliyhdynnät ei ole seksiä… Miten ihmiset saadaan uskomaan noin absurdia juttua? Ei ne pershommat ny mitään viatonta hommaa ole ja luulis nuorten käyttävän ton tajuamiseksi omia aivoja, eikä luottavan jonku huru-ukon kehittämään tragikoomiseen valistuskamaan… Jenkit!

      Ja hei, kirjotelkaa ny ihmeessä, kun just linkkasin entrystä teitin blogiin jutun, jossa hypetin pikkusen. Samal tosin koin kauhun hetket törmätessäni Cock Lock Intruderin. Seuraus: laattasin syliini… Et sil viisii… Ei sytyttänyt meikäläistä.

      Leppoisampaa sunnuntaita sinne! ;)

      • oceansoul 20:50 on 09.08.09 Kestolinkki | Vastaus

        Hihi, kiitokset linkistä! (Ja osoite P-manin blogiin on siis – kun ei tuosta nimestä klikkaamalla pääse: http://ristipissarit.wordpress.com/2009/08/09/peppujuttuja/) Ja pahoittelut kyseisen seksilelun aiheuttamasta järkytyksestä. Omalla vastuulla tietysti täällä linkkejä availlaan, mutta voisihan sitä kenties jonkinlaisia varoituksia antaa. ;)

        (Korjasin linkin. -hihaton)

    • P-man 10:57 on 10.08.09 Kestolinkki | Vastaus

      Piru, miks mun nimi ei toimi linkkinä? Täytyyki tarkastella…

      BTW: CL Intruder vainoaa mua jo unessakin. Täytyy kohta kirjoittaa painajaisestani. Jospa ens yö ois jo armollisempi! ;)

      Kivaa viikkoa teitille!
      P-Man

      • hihaton 12:25 on 10.08.09 Kestolinkki | Vastaus

        Se linkki tarttee laittaa tuohon URI-laatikkoon, korjasin sun vanhoihin kommentteihin.

      • oceansoul 13:42 on 10.08.09 Kestolinkki | Vastaus

        P-man: Siis jos/kun sulla on tunnus WP:ssä ja oot sillä kirjautuneena, niin sun täytyy profiiliisi (-> wp-admin/profile.php) mennä lisäämään web-sivusto -kohtaan blogisi osoite. Tuota URI-kohtaahan ei kirjautuneena tietenkään näe.

        (Huh, ei kai se sentään nyt niin kamala asia voinut olla. :D)

    • P-man 14:30 on 10.08.09 Kestolinkki | Vastaus

      Interesting… Vannon tehneeni sen kerran. No, täytyypä käydä tarkastelemassa uudellee! Kiitos ja kumarrus. Ei tosin liian syvä, ettei tuu Intruderii aunukseen.

      Mutta voi pojjaat ja tyttäret! Ny on kevyempi fiilis, ku sain purettua painajaiseni entryyn… Helvetti sentään teitin blogin kanssa… ;) Mä pelkään vuokraisäntääni ku ruttoo ja multa menee yöunet viikoiksi… Näin ne peppupainajaiset tarttuu miehestä toiseen… Mäki alan tuntea inhoa rektaalitohtoria kohtaan… ;)

      Aurinkoa teitille!

    • miltsu 20:38 on 10.08.09 Kestolinkki | Vastaus

      Onpa kummaa.

      Mutta tosiaan, onko niin ettei amerikkalaisnuoret osaa käyttää omia aivojaan vai annetaanko niistä vaan sellanen kuva?

      • oceansoul 14:01 on 11.08.09 Kestolinkki | Vastaus

        Ajatteleeko kiihkouskovaiset omilla aivoillaan missään maassa? Amerikassa niitä vaan piisaa ihan liikaakin…
        Ja jos faktana kerrotaan, että kortsut ei toimi jne., niin eipä sitä nuoret välttämättä osaa kyseenalaistaa – ainakaan tarpeeksi ajoissa.

        Olen ehkä tämän jo aiemminkin pastennut (wanha uutinen jo, kesältä -08), mutta..
        (julkaistu alun perin Aamulehden sivuilla)

        “Jos harrastat seksiä ennen avioliittoa, kuolet. Näin jyrkkää on jyrkimmillään se seksuaalikasvatus, jota monille nuorille Yhdysvalloissa annetaan – valtiovallan tukemana. –

        Ohjelmien vastustajien mukaan niiden tarkoituksena ei ole antaa paikkansapitävää, tieteellistä tietoa seksuaalisuudesta, vaan istuttaa oppilaiden päähän konservatiiviset, kristilliset seksuaalikäsitykset.

        Useat tutkimukset osoittavat, etteivät pidättyväisyysohjelmat juuri lisää pidättyväisyyttä. Tällaista valistusta saaneet nuoret aloittavat seksin harrastamisen suurin piirtein samanikäisinä kuin muutkin, ja heillä on suurin piirtein yhtä monta seksikumppania kuin muillakin nuorilla.

        - Monet nuoret harrastavat seksiä joka tapauksessa. Ja he harrastavat sitä ilman ehkäisyä ja ilman kondomeja, sillä koulussa heille on kerrottu etteivät kondomit toimi, lisääntymisterveyttä tutkiva tohtori Carol Roye sanoo.”

        Amerikassa kasvava vähemmistö vieläpä opettaa lapsensa itse kotona (useimmiten uskonnollisista syistä), eikä monetkaan osavaltiot kotiopetusta pahemmin valvo, joten siinä on vähän niin kuin vanhempien armoilla. Saatetaan lukea Raamattua puolet päivästä ja jättää vaikka ehkäisystä ja evoluutioteoriasta kertominen kokonaan pois.

    • P-man 21:06 on 10.08.09 Kestolinkki | Vastaus

      Miltsu,
      Juu, enpä tiedä. Ei passaa yleistää, mutta nyt aiheeseen enemmän tutustuneena tuntuu siltä, että PELOTTTAVAN suuri osa ei kai sitten osaa tai viitsi käyttää aivoja. Ja se on totta, että kyllähän jenkeistä pyritään luomaan mielikuvaa yleisesti tyhmänä sakkina, eli osittain kyseessä lienee stereotypian vahvistus. Ei ne kaikki idioottejakaan ole, mitä katsoo kyseisen suurvallan aikaansaannoksia – sekä hyvässä että pahassa…

  • oceansoul 20:17 on 28.10.08 Kestolinkki | Vastaus
    Avainsanat: , , seksuaalivalistus, , vahinkoraskaus   

    Seksuaalikasvatus kouluissa 

    Kuka muistaa peruskoulun biologian tunnit, kun kirjassa oltiin edetty siihen kohtaan, että aiheena oli seksuaalisuus? Opettaja tuntui haluavan käydä kyseiset sivut niin nopeasti läpi kuin vain on mahdollista. (Tai homma heitettiin terkkarin harteille, joka sitten tylsän kuuloisesti näytti kalvoja siitä, kuinka hedelmöittyminen tapahtuu ja kuinka vain kondomi suojaa taudeilta.) Kuka muistaa kyselleensä lapsena vanhemmiltaan asioita seksistä, mutta on saanut vastaukseksi vain epämääräisiä selityksiä?

    Kun lukee erilaisia nuortenlehtien ja netin kysymyspalstoja, ei välillä voi kuin ihmetellä. Nuoret kysyvät asioita, joiden vastausten luulisi olevan selvää kaikille. Mutta niin ei selvästikään ole, koska samoja asioita kysytään useasti ja tilastot osoittavat, ettei kasvatus ole mennyt perille – tai sitä ei ole saatu. (“Voiko suuseksistä tulla raskaaksi?” Juu ei voi. Vai miten ajattelit siittiöiden sieltä vatsasta emättimeen uiskentelevan? “Voiko suuseksistä saada sukupuolitaudin?” Jep. Kortsu miehelle ja naisen elimien suojaksi vaikka nimenomaan siihen suunniteltu suoja, jos pienikin vaara taudeista on. “Onko itsetyydytyksestä jotain haittaa?” Ei. Peniksesi ei ole sen takia pieni tai kuukautisesi eivät ole sen takia myöhässä. “Oonko homo, kun miehetkin kiihottaa?” Et välttämättä. Varsinkin nuorena on täysin normaalia, että samakin sukupuoli kiihottaa. “Onko ehkäisyn käytön jälkeen vaikeampi tulla raskaaksi?” Ei. Näin luulee jopa 40%, mutta se ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi hormoniehkäisy ei heikennä siis hedelmällisyyttä. …jne. jne. Tällaisiin kysymyksiin törmää ikävä kyllä koko ajan.)

    Helpointahan on tietenkin syyttää koulua, vaikka seksuaalikasvatus luonnollisesti kuuluisi myös vanhemmille. Ongelmana tässä lienee kuitenkin se, että edes vanhemmilla ei välttämättä aina ole tarvittavaa tietoa tai ainakaan sopivaa/tervettä asennetta antaa oikeanlaista seksuaalikasvatusta. Ja moniko nuori haluaa kuunnella murrosikäangsteissaan vanhempiaan? Siksi loogisin vaihtoehto onkin antaa seksuaalikasvatus suurelta osin koulun hommaksi – näin jokainen lapsi saa varmasti oikeanlaista valistusta. Opetussuunnitelmaan kyseinen aihe on kirjattu, mutta miten sitten on mahdollista, että joidenkin nuorten tiedot ovat niin huonot?

    Huolestuttavinta tietenkin tässä on se, että vahinkoraskaudet ja taudit ovat suurena vaarana. Esimerkiksi terveysportin mukaan “Viime vuosina suomalaisista alle 20-vuotiaista raskaudenkeskeytyksen hakijoista yli 40 % ei ollut käyttänyt ehkäisyä ennen keskeytykseen päätynyttä raskautta (Stakes 2006).” Että mitä? JOKAISEN on täytynyt kuulla useammankin kerran, että vain yksikin suojaamaton yhdyntä riittää tekemään naisen raskaaksi. Vaikka omasta mielestäni koulujen seksuaalivalistuksessa on paljon parantamisen varaa (siitä lisää myöhemmin), niin ainakin yksi sana tuli kuultua tuhannesti: kondomi. Mihin se on siis unohtunut niin monelta nuorelta? (Ei, keskeytetty yhdyntä ei ole kunnollinen ehkäisytapa.) Vakisuhteessa ehkäisymenetelmäksi kannattaa toki mahdollisuuden mukaan valita jokin luotettavampi, esimerkiksi e-pillerit (tai tuplaehkäisy eli kortsu + jokin hormonaalinen menetelmä), mutta missään nimessä ilman ehkäisyä ei saa panna. Ja jos niin jostain huonosta syystä on päässyt käymään, niin apteekista hakemaan pikapikaa jälkiehkäisy. Ei luulisi olevan niin vaikeaa ymmärtää. Siksi herääkin kysymys, että voiko ihmiset olla tosiaan niin välinpitämättömiä? Pidetäänkö aborttia yhtenä ehkäisykeinona vai mistä tässä on kyse? Voiko paremmalla seksuaalikasvatuksella vaikuttaa tähän vai mistä ratkaisu löytyy?

    Itseäni kuitenkin koulujen seksuaalikasvatuksessa jäi häiritsemään se, että se oli liian asiallista. Seksuaalivalistuksen täytyy tietenkin pohjautua faktatietoon, mutta asiasta pitäisi pystyä juttelemaan myös vähän rennommin. Nuoria kiinnostaa seksissä muutkin asiat kuin raskauden ehkäisy ja sukupuolitaudit.

    Lukiolaisten liiton lehdessä (Improbatur 3/07) oli aikoinaan hyvä mielipidekirjoitus Aleksi Bardyn kirjoittamana aiheeseen liittyen:

    “Asento-oppaita ei koulukirjoihin tarvita, mutta jonkinlainen perussetti seksuaalisista hyväilyistä saattaisi olla paikallaan. Kiireettä, vierekkäin, neutraaleilta ihonalueilta strategisemmille edeten. Käsi ja suu tekevät tietä toisille ruumiinosille.
    Vähän kuin tanssissa, seurataan, mitä kaveri tekee eikä vain keskity omaan peliin. Toiveet ja pelot ilmoitetaan sanomalla. –

    Oppimäärään sopisi myös muistutus siitä, että jokaisen seksuaalisuus on omanlaisensa ja oikea. Kaikki saavat haluta ketä haluavat ja niin paljon tai vähän kuin mieleen juolahtaa. Kaikkien ei ole pakko koko ajan haluta mitään. Tehdä saa mitä tahansa sellaista, mikä tuntuu mukana olijoista mukavalta. Kädestä pitämistä, ryhmäperäsuoliyhdyntää tai mitä tahansa näiden väliltä. Siitä eivät päätä papit, eivät pornoelokuvat, kaverit tai vanhemmat. Se on päätettävä itse sitten, kun sen asian päättämiseen on valmis. –

    Pitää niistä taudeista ja vahinkoraskauksistakin puhua, mutta eihän autokoulussakaan puhuta pelkästään kolareista.”

     
    • Sirpale 23:03 on 28.10.08 Kestolinkki | Vastaus

      En tiedä miten paljon tekemistä on sillä, että luotetaan omaan onneen ja siihen ettei omalle kohdalle mitään satu. Siitä on reilu vuosi kun kuulin jostain uutisen, että hiv-tartunnat ovat lisääntyneet rajusti ja suurimman osan tartunnoista saavat aikuiset, 25-40-vuotiaat. Liekö kyse siitä, että aikuiset kokevat olevansa tilanteen herroja, suorastaan kuolemattomia, eiväthän he voi olla vastuuttomia niin kuin teinit ja jos nyt jotain tauteja tai raskauksia tuleekin, niin ne hoituu kun lääkäri määrää pari tablettia ja mennään taas niin kuin ei mitään. Nykyisin niin moneen tautiin on lääkehoito olemassa, että siinä saattaa unohtua se tosiseikka, ettei ihan kaikkeen kuitenkaan ole lääkettä. Ja että vahinko ei tule kello kaulassa…

      Mitä tulee sukupuolivalistukseen kouluissa, niin ala-asteella (joo, siis oikeasti jo 5.-6. luokilla ja joskus taisi olla jo 3.-4.-luokkalaisiakin mukana, tosi häiriintynyttä menoa!) opettaja käytti mielestäni erinomaista menetelmää: jokainen sai nimettömänä kirjoittaa lapulle mieltäänpainavia kysymyksiä ja ne käsiteltiin sitten tunnilla. Jokaisen piti vähintään kysymys tai pari keksiä, muistaakseni, niin ettei ketään päästy nolaamaan sillä että kehtasi kysyä jotakin. Siinä oikeasti sai ja kehtasi kysyä kaikkea mitä mieleen juolahti ja opettajakin suhtautui luonnollisen asiallisesti koko aiheeseen, niin ettei siinä ollut mitään änkkäämisen ja hymistelyn meininkiä.

    • oceansoul 14:56 on 01.11.08 Kestolinkki | Vastaus

      Tuollainen kysymys-systeemi olisi kyllä varmasti toimiva esimerkiksi yläasteellakin. Vaan sitten tosiaan pitäisi olla sopiva opettaja käsittelemään niitä aiheita. (Joskin melko varmasti suuri osa kysymyksistä olisi melko asiattomia, kun nyt tässä muistelee, millaisia sen ikäiset ovat..)

    • Helena S. 19:01 on 04.11.08 Kestolinkki | Vastaus

      Tärkeintä ei ole määrä vaan laatu, ja se taas riippuu eniten opettajasta, ei opetussuunnitelmasta. Asentojen opettaminen kuulostaa minustakin todella oudolta, mutta seksiin liittyvistä ongelmista (esim. taudeista, vahinkoraskauksista, hyväksikäytöstä, fyysisistä ongelmista) ei nähtävästi puhuta riittävästi, koska vaikka nuoret väittävät jo tietävänsä kaiken, he eivät tarkemmin puhuttaessa lopulta tiedäkään kovin paljon.

      Myös tunteista ja seurustelusta puhuminen on erittäin tärkeää, mutta tekniikasta sanoisin, että kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa. Jotkut voivat sitä paitsi ahdistua liian suorasukaisesta puheesta.

      Mutta opettajan asenne ja taito vaikuttavat eniten. Muistan takavuosilta terkkarin, joka varoitti meitä homojen harrastamasta peppuseksistä, mutta onneksi ajat ovat tuosta muuttuneet. :-)

    • oceansoul 11:35 on 04.02.09 Kestolinkki | Vastaus

      Pikkusiskoni (8. luokalla) juuri kertoi, että niillä oli koulussa harjoiteltu kondomin laittoa dildon päälle silmät kiinni. Kondomiajokortti.. Ei meidän aikana vaan suoritettu kuin jotain ompeluajokortteja! ;) Ihan hyvä vaan, että sellaista harjoitteli.

    • hihaton 13:20 on 04.02.09 Kestolinkki | Vastaus

      Sweet!

c
luo uusi viesti
j
seuraava artikkeli / seuraava kommentti
k
edellinen artikkeli/edellinen kommentti
r
vastaa
e
muokkaa
o
näytä/piilota kommentit
t
Mene ylös
l
go to login
h
show/hide help
esc
peruuta