Uuden vuoden haaveita

Haluaisin löytää uudelleen sen nuoremman itseni, joka oli erittäin seksuaalinen ja halusi sekä jaksoi harrastaa usein monipuolista seksiä. Ehkä voisin kaivaa esiin pitkän ajan jälkeen pillupumpun ja pumpata pillun hauskalla tavalla hieman turvonneeksi. Antaa mieheni laittaa monia sormia sisääni erittäin märkään pilluuni ja venyttää sen äärimmilleen. Hän voisi työntää sormensa myös pyllyyni ja pienen lämmittelyn jälkeen sinne voisi laittaa vaikkapa anaalitapin. Ehkä siirtyisimme siitä pieneen piiskaamiseen ja lopulta rajuun panoon takaapäin.

Haluaisin viettää rauhallisen illan kahdestaan panokaverini kanssa. Illan, jolloin kävisimme saunassa, joisimme ehkä hieman alkoholia ja kiusoittelisimme toisiamme seksuaalisesti pitkään. Minulle tehtäisiin monia orgasmeja, monilla eri tavoilla. Sormettamalla, nuolemalla, leluilla, panemalla. Tulisin vapaasti, ilman pelkoa siitä, että lapset saattaisivat olla kuulemassa seinän takana. Ottaisin pitkään suihin ja edgettäisin häntä monta kertaa aivan tulemisen rajoille. Myös hän tulisi lopulta aivan räjähtävästi ja jäisimme makoilemaan vierekkäin seksin jälkeen.

Haluaisin poseerata seksikkäissä vaatteissa lämpimässä kesäsäässä metsän keskellä, kun minusta otetaan valokuvia. Hyväilisin itseäni ja antaisin itseni tulla voimakkaasti squirtaten sammalmatolle. Haluaisin pitkästä aikaa innostua siitä ajatuksesta, että minua jopa katsellaan livenä ja voisin katsella toisten seksin harrastamista: osallistua esimerkiksi seksibileisiin.

Olen siis harrastanut näitä kaikkia edellä mainittuja asioita, monia ihan lähikuukausinakin, mutta jotain on silti muuttunut selvästi alle kahden vuoden sisällä. Terveysongelmat, kouluikäiset lapset, stressaavat työkuviot. Asioita, joita en nyt tässä blogissa sen tarkemmin avaa, mutta joilla toki on ollut vaikutuksensa siihen, ettei jaksamista ja aikaa ole enää samalla tavalla kuin ennen. Vaikka välillä on esim. lapsivapaita viikonloppuja, joskus ne ovat rehellisesti menneet ihan vain siihen, että on mieluummin vain nukkunut. Tai seksihetki on ollut vain ”puolipakollinen” nopea suihinotto ja perinteinen pano lähetyssaarnaajassa, vaikka toisaalta olisi halunnut jaksaa jotain paljon enemmän.

Tämä on toki nyt tällainen vaihe elämässä ja jossain kohtaa tilanne on kenties taas erilainen, mutta silti haluaisin kovasti löytää sen erilaisen, aiemman ilon ja kiinnostuksen seksiin. En tarkoita, etteikö seksi olisi edelleen kivaa ja ettenkö haluaisi sitä, mutta se ei saa ehkä niin voimakkaita kiihkeitä tuntemuksia aikaiseksi. Välillä mietin, olenko vain kyllästynyt ja puhkeaisinko kukkaan uudelleen, jos olisi joku uusi kumppani, joka saisi hormoneitani enemmän hyrräämään. Pari-kolme vuotta sitten minulla oli vielä aktiivisempi kausi, mutta nyt olen keskittynyt vain puolisooni ja yhteen vakituiseen seksikumppaniini. Osittain en ole kokenut tarvetta muuhun, osittain en ole vain edes jaksanut etsiä uutta seuraa. Näinkin on hyvä, mutta toki uusi on aina erilaista ja tietyllä tavalla helposti kiinnostavampaa.

Ehkä vuosi 2026 tekee taas muutoksen.

Mitä sinä toivot tältä vuodelta?

Kesäkuulumisia seksihelteitä odotellessa

Näin kesälomalla tuli taas pitkästä aikaa kirjauduttua tänne blogiin ja ihanaa nähdä tilastoista, että vanhoja artikkeleita käydään lukemassa täällä edelleen tasaiseen tahtiin. Toisaalta olisi hienoa saada taas kirjoiteltua uusia juttuja, koska ainahan sitä jotain seksiin liittyviä asioita on mielessä, mutta jotenkin niitä ei vain ole saanut enää kirjattua ylös (ja toisaalta melko harvat jaksavat enää blogeja seurailla ja kommentoida). Podcastit, lyhyet videot, Threads ja mitä kaikkia näitä monia ihmisiä enemmän kiinnostavia kanavia onkaan… Aika hiljaista on meinaan ollut monissa muissakin ”perinteisissä seksiblogeissa”, mutta siispä kannustankin, että kaikki julkaisisivat jonkin postauksen näin kesän kunniaksi! Itselleni nimenomaan keskustelut on yleensä se kaikista kiinnostavin juttu, joten toki kaikkia voisi kannustaa myös jättämään omia ajatuksiaan kommentteina. :)

Mutta niin kesä, tuo ihana vuodenaika seksiäkin ajatellen. Tai jos totta puhutaan, parhain hetki on melkeinpä toukokuussa, jos sattuu olemaan sopivan lämmin päivä, mutta hyttyset eivät vielä ole aktivoituneet. Tänä vuonna ei lämpimiä päiviä ole juurikaan näkynyt, mutta esimerkiksi viime vuonna tuli otettua paljon eroottisia luontokuvia toukokuussa ja sen lisäksi harrastettua seksiä useamman kerran luonnon helmassa. Uskon kuitenkin, että tänäkin kesänä vielä ulkopanoja tulee useita. Haluan toki suojella luontoa, mutta voi olla, että Thermacelliä täytyy hieman hyödyntää mukavan panon onnistumiseksi, koska luonnossa usein hyttysiä ja muita ötököitä riittää… Mutta muuten luonnossa tapahtuvat tuhmat hetket ovat oikein kivoja. Itse on tullut harrastettua monenlaisissa paikoissa: meren rannalla, metsän keskellä kallioilla, jne. Hieman täytyy toki paikan valintaan kiinnittää huomiota eli riittävän kauas valmiilta poluilta, ettei ulkopuolisia eksyisi vahingossa näkemään. Kyllähän minusta hieman ekshibbariakin löytyy, mutta en siis halua, että kukaan tahtomattaan näkee ja en tietenkään siis halua ihmisten kuvaavan mitään videoita jonnekin Iltalehdelle lähetettäväksi, vaikka näkemästään tykkäisivätkin.

22/24 – Salaisia leikkejä kauko-ohjattavalla vibralla

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

En olekaan huomannut kirjoittaa koskaan eräästä lelustani tässä blogissa, vaikka se minulta on jo pari vuotta löytynyt. Tämä postaus ei ole mikään kaupallinen yhteistyö eli ihan itse välineen olen ostanut.

Kyseessä on Satisfyer Little Secret Panty Vibrator, joka on magneettikiinnityksellä pikkuhousuissa paikallaan pysyvä klitoriskiihotin ja jota voi ohjata suoraan laitteesta, kaukosäätimellä tai Satisfyer Connect -kännykkäsovelluksella. Ja erityisesti juuri kännykkäsovellus tekee tästä hauskan, koska julkisellakin paikalla voi täysin huomaamattomasti ohjata laitteen värinää. Ääni on melko hiljainen, joten tätä uskaltaa siis kyllä käyttää vaikka ostoskeskuksen tai ravintolan metelissä, mutta jos ympäristö on täysin hiljainen, en suosittelisi.

Lelu on vesitiivis ja toimii ladattavalla akulla (onneksi enää harvoin laitteista löytyy paristoja, mutta toki se tarkoittaa myös sitä, että lelu täytyy muistaa ladata). Seksivälineliikkeissä tätä lelua näkee usein tarjouksessa alle 50e:lla (esim. sinful tai hotlips).

Itselleni värinät ovat tässä hieman kevyet silloin kun laitteen antaa vain olla klitoriksen päällä, joten orgasmin saavuttaminen on hieman hankalahkoa, jos ei sitten hieman avusta painamalla itse kiihotinta lisäksi klitorista vasten. Magneettikiinnitys ei ole ihan parhain, joten olen itse usein jättänyt sen kokonaan laittamatta, koska lelu pysyy kyllä suht hyvin paikallaan pikkareiden alla ilman sitäkin.

Ps. Minulla on ollut jo useita vuosia sitten toisenlainenkin etäohjattava vibra (Realov Lydia). Siitä voit lukea täältä.

Oletko sinä kokeillut kauko-ohjattavia seksileluja kotona tai julkisella paikalla?

20/24 – Tuntuuko kiusalliselta ostaa seksileluja?

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Onko seksilelujen tai muuten seksuaalisuuteen liittyvien tuotteiden ostaminen sinulle kiusallista?

Ostaisitko mieluummin vibraattorin apteekista tai ruokakaupasta kuin kävelisit seksivälineliikkeeseen sisään? Nykyisin on toki helppoa asioida nettiliikkeissä enkä itsekään ole aikoihin asioinut kuin pelkästään verkossa, jos tarkoituksena on ollut tilata seksileluja. Mutta syynä ei siis minulla ole se, että olisi kiusallista mennä seksivälineliikkeeseen, vaan netissä on paljon laajemmat valikoimat ja voi tehdä hintavertailuja helposti. Ehkä tietyllä tavalla olisi oudompaa ostaa vibra ruokakaupasta kuin seksivälineliikkeestä, mutta ei kumpikaan vaihtoehto olisi silti sellainen, ettenkö voisi niin halutessani tehdä. Mielestäni seksuaalisuuteen ei tarvitsisi lainkaan suhtautua häpeillen.

Photo by Anete Lusina on Pexels.com

9/24 – Erikoisin paikka, missä olet seksiä harrastanut?

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Monenlaisissa paikoissa on tullut itse seksiä harrasteltua, mutta ”oudoin” paikkani olisi ehkä vanha hautausmaa. Kiihkeässä mielentilassa ja hieman päihtyneenä keskellä yötä teki kovasti mieli harrastaa seksiä erään fwb:n kanssa eikä kotimatkan varrella kävellessä osunut muuta sopivaa paikkaa siinä kohtaa kaupunkia. Päädyimme siis erään pusikon suojaan vanhalla hautausmaalla ja mies sai minulta mukavan suihinoton loppuun asti. Kukaan ei onneksi keskellä yötä eksynyt samaan paikkaan, koska kyseessä oli keskikesän yö eli valoisaa oli.

Mikä on oudoin tai muuten mieleesi jäänyt paikka, jossa olet seksiä harrastanut?

Photo by Pavel Danilyuk on Pexels.com

Suomalaisille sauna ei liene yhtään erikoinen paikka harrastaa seksiä, mutta olkoon se silti kuvituskuvana. ;)