10-vuotias! (+ Miksi sinä luet seksiblogeja?)

Housuitta-seksiblogi täytti tämän vuoden keväällä 10 vuotta. Tämä blogi sai siis alkunsa vuonna 2008, kun päätin perustaa blogin, jossa käsiteltäisiin laajasti seksiä ja seksuaalisuutta. Olin noin 20-vuotias, mutta seksi oli kiinnostanut minua jo pitkään. Eikä vain seksin harrastaminen itsessään, vaan kaikki siihen liittyvät asiat. (Yhä edelleen näin on siis!) Keskustelufoorumeille kirjoittaminen ei tuntunut riittävältä, vaan halusin kirjoittaa mielipiteitäni ja kokemuksiani myös näkyvämmin. Bloggaus oli jo ennestään tuttu harrastus, mutta päätin aloittaa puhtaalta pöydältä pelkästään tähän aihepiiriin liittyvän blogin. Ilmoitin jo heti aluksi, että otan tähän blogiin myös muita kirjoittajia, sillä tarkoituksena oli tuottaa blogi, jossa seksiä käsiteltäisiin mahdollisimman monista erilaisista näkökulmista.

Viime syksynä kirjoitin kehotuksen muille bloggaajille, ettei annettaisi suomalaisten seksiblogien kuolla. Itseltäni bloggaaminen on vähentynyt radikaalisti ruuhkavuosien kiireen takia, mutta myös monet muut seksiblogit ovat olleet melko hiljaisia. Tuolloin jo kyselin, onko muillakin syynä ajanpuute vai eikö bloggaaminen ole enää niin suosittu juttu twitterin sun muiden nopeampien julkaisukanavien vuoksi. Uusia blogeja toki ilmaantuu aina välillä (joskin niiden löytäminen netin syövereistä on haastavaa, jos bloggaajat eivät itsestään ilmoittele esim. tämän blogin listauksiin), mutta useimmat lopettavat jo ennen kuin pääsevät kunnolla vauhtiinkaan. :/

Nyt minua kiinnostaa kysyä (tämä kysymys on jätetty myös parille keskustelufoorumille laajemman vastaajajoukon saamiseksi), miksi ihmiset lukevat seksiblogeja. Luetko niitä kiihottuaksesi, etsiäksesi muiden kokemuksia, tirkistelynhalusta vai jostain ihan muusta syystä? Seksijuttujahan on netti täynnä, mutta mitä sellaista seksiblogit voivat tarjota, mitä muut ehkä eivät?

.

Poimintoja sisällöstä -sivulta voi katsella nopeasti monia vanhempiakin kirjoituksia, joita tässä blogissa on julkaistu. Aihepiirihän on ollut laaja! Suosituimmat sivut kävijämäärien perusteella ovat olleet: Linkkivinkit: seksinovelleja, Vinkit ja linkit (K18), Itsetyydytysvinkkejä naisille, Seksiblogeja I – kaikki suomalaiset seksiblogit, Masturbaatiovinkkejä miehille, Naisten itsetyydytys. Runkkaus siis on kiinnostanut sekä varmaankin erityisesti sitä varten etsityt kiihottavat novellit & kuvamateriaalit. Lisäksi on mainittava Mihin mies saa laueta? -teksti, joka on myös suosituimpien joukossa itsetyydytykseen liittyvien juttujen jälkeen.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille lukijoillemme! :)

Suomalaiset seksiblogit, älkää kuolko!

Mihin ovat hävinneet lähes kaikki suomalaiset seksibloggaajat? Onko ongelma sama kuin itselläni (ajanpuute) vai siinä, ettei bloggaaminen ole enää niin kiinnostavaa? Nyt enemmän in kun taitaa olla esimerkiksi lyhyet somepäivitykset ja videobloggaaminen, mutta näitä tämän aihepiirin juttuja vain harvempi on valmis kasvoillaan kertomaan. Ylipäätään toki suosituimpia blogeja ovat lifestyle- ja muotiaiheiset, joten pelkästään seksielämästään bloggailevat eivät saavuta useinkaan suuria lukijajoukkoja (ja pienelle yleisölle kirjoittelu voi tuntua tylsältä, jos kommenttejakaan ei satele). Lisäksi osa seksiblogeista kuolee siinä kohtaa, kun parisuhde loppuu.

Ihana CougarWoman bloggailee yleensä melko aktiivisesti, mutta hänen bloginsa ei olekaan vain seksiblogi, vaan paljolti suhteista sun muusta kertoilua. Koukuttavaa!

Rakkautta, intohimoa, erotiikkaa ja maailman paras parisuhde -blogia on aina päivitetty säännöllisen epäsäännöllisesti, joten kenties uusia kirjoituksia taas pian ilmestyy. On muuten kiihottavia ja mielenkiintoisia kirjoituksia heillä usein! Kiihottavaa lukemista löytyy myös Orgasmin jäljillä -blogista, josta vain ei myöskään ole hetkeen uusia kertomuksia löytynyt. Totuuksiakin, mutta tarinoita -blogissa eroottisia tarinoita on julkaistu epäsäännöllisesti jo useamman vuoden; mukavia lyhyitä kiihottavia kertomuksia.

Pure mua! oli mielestäni yksi parhaimpia seksiblogeja. Nykyisin vain kaikki kirjoitukset on mystisesti poistettu. Samoin Pumpulia ja piiskaa sekä Sexxperience-blogi on lopetettu. :(

Aiemmin paljon pitkiä syvällisiä seksijuttuja kirjoitellut Kukkanen on ollut nyt hetken tauolla, mutta toivottavasti kyse on vain pienestä blogilomasta. Jalkojen välistä -blogikin on hetken aikaa ollut ilman uusia päivityksiä, mutta lopetusilmoitusta ei ole annettu, joten kenties saamme taas jossain kohtaa lisää kokemuksia ja ajatuksia seksiaiheista.

Mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja tekstejä sisältävä tiemeupkindofgirl-blogi päivittyy epäsäännöllisesti, joten täällä odottelen innolla, koska päivitysilmoitus taas tulee. Salainen kattila taas on melko uusi (bdsm-)blogi, jonka kirjoitukset ovat olleet kiinnostavia, joten toivottavasti blogi ei loppunut heti alkuunsa. Bdsm-aihepiirin blogeista on mainittava myös Kinkynautti, jolta löytyy paljon kiinnostavia kirjoituksia eikä lopettaminen toivon mukaan ole suunnitelmissa. Käsi hiekassa ja sinussa on useita vuosia jo blogimaailmassa ollut, mutta tämä vuosi on hieman hiljaisempi ollut.

No Sex and the City ei myöskään ole vain perinteinen seksiblogi, mutta paljon aihepiiriin liittyviä hyviä kirjoituksia siis sieltä löytyy. Blogi on päivittynyt säännöllisesti jo pitkään.

Perheenisän ajatuksia avoimesta avioliitosta on (oli?) aihepiiriltään erittäin mielenkiintoinen blogi, mutta tammikuun jälkeen se on hiljentynyt.

Tässä postauksessa en tietenkään ole maininnut läheskään kaikkia blogeja, vaan ne, jotka päällimmäisenä mielessäni ovat olleet. Jos sinun blogisi ei vielä löydy Seksiblogeja I (yleistä seksistä, seksuaalisuudesta ja parisuhteista) tai Seksiblogeja II (bdsm ja muut kinkymmät blogit) -listalta, niin muistahan jättää linkki! Blogista löytyy myös seksiblogilistaus niistä blogeista, jotka eivät enää päivity, mutta joiden vanhoja kirjoituksia voi edelleen lukea.

Housuitta-blogi täyttää muuten ensi vuonna 10 vuotta, ohhoh. :) Vain Dramaqueenitis taitaa olla samaa ikäluokkaa (joka sekin viettänyt hiljaiseloa viimeisen vuoden).

Tätä kaikkea Housuitta.com on!

Housuitta-seksiblogi täyttää juuri pian kahdeksan (8!) vuotta ja täten blogimme onkin selvästi yksi pisimpään toimineista suomalaisista seksiblogeista. Lisätietoja blogin taustoista löydät tästä kirjoituksesta, joten ei siitä sen tarkemmin tässä.

  • Julkaistuja blogimerkintöjä on tällä hetkellä yli 250! Kirjoitamme kokemus- ja mielipidepohjaisia postauksia kaikesta seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista, joten aiheitahan olisi loputtomasti. Blogiin kirjoittavat henkilöt tekevät tätä kuitenkin täysin harrastepohjalta (jos näet mainoksia, ne ovat blogipalvelun laittamia eikä niistä meille tule senttiäkään) eli muun elämänsä ohella, joten tämän vuoksi postaustahti vaihtelee. Tälle sivulle olen koonnut joitakin tutustumisen arvoisia merkintöjä.
  • Aktiivisia kirjoittajia on tällä hetkellä kaksi: minä, blogin perustaja (oceansoul) ja hihaton, joka liittyi kirjoittajajoukkoon jo blogin alkuvaiheessa. Blogissa on myös ollut aikoinaan villiq aktiivisena kirjoittajana. Lisäksi yhden postauksen kirjoittaneita vieraskirjoittajia on muutama: miltsu, SF Kukkanen, Annalia & Ninni. Jos sinusta tuntuu, että haluat kirjoittaa blogiin yhden tai useamman kirjoituksen, ota yhteyttä! Erilaiset näkökulmat ovat aina mukava juttu.
  • Emme kirjoita pelkästään vain varsinaisia blogimerkintöjä, vaan blogissa on ollut pitkään erilaisia listauksia myös muista mielenkiintoisista sivuista. Niihin voit tutustua linkit-osiossa.
  • Lisäksi olemme listanneet kirjallisuusvinkkejä.

Kommentteihin voit jättää risuja ja ruusuja. Juttuideat ovat myös aina tervetulleita!

Seksibloggaaja: mainosta täällä itseäsi!

Housuitta-blogista on jo vuosia löytynyt Seksiblogit-listaus, jota päivitämme säännöllisesti. (Listalle kerätään vain aktiivisia blogeja, joten poistan sellaiset, joita ei  ole päivitetty yli vuoteen.)

Kuten jo aiemmin kerroin, Blogilista lopettaa pian toimintansa, joten sinne ei enää blogiansa kannata lisätä. Uutena palveluna on aloittanut Blogipolku, jossa seksi-tagin alta löytyy tällä hetkellä kuitenkin vain muutama seksiblogi. Kaikki seksibloggaajat eivät huomaa (tai halua) listata blogejansa edellä mainittujen tapaisiin palveluihin eivätkä välttämättä edes kommentoi muiden blogeja.

Mutta jos kirjoitat julkista blogia, haluat sille varmaankin lukijoita. Minä ja tämän blogin lukijat ovat myös varmasti kiinnostuneita uusista, mielenkiintoisista seksiin keskittyvistä blogeista, joten jätä edes tänne linkki blogiisi! Ja tietenkin siis voit mainostaa myös muita netistä löytämiäsi blogeja. (Huom. jos blogisi on tehty vain mainostulojen keräämistä varten eli blogi on täynnä mainoslinkkejä ilman mitään kunnollista sisältöä, niin poistan linkin.)

Vaikka blogisi löytyisi jo listaltamme, voit jättää tähän merkintään kommentin, jossa kuvailet blogiasi (kuka olet ja millaisia kirjoituksia blogistasi löytyy).

Entä tekisikö mieli kirjoittaa joku seksiin liittyvä kirjoitus, mutta intoa oman blogin perustamiselle ei ole? Lue tämä ja liity housuttomaksi seksibloggaajaksi. ;)

Blogilista.fi lopettaa – seuraa blogiamme muulla tavoin!

Blogilista.fi-palvelu lopettaa toimintansa maanantaina 1.6.2015.

Housuitta-blogia voi seurata esimerkiksi Bloglovin’-palvelussa, Twitterissä ja Facebookissa sekä esimerkiksi Feedly.comissa. Voit toki myös aina lisätä blogin RSS-syötteen vaikkapa selaimesi kirjanmerkkeihin (tai esim. Bloggerin lukuluetteloon). Ja jos olet WordPress.comin käyttäjä, voit helposti liittyä blogin seuraajaksi, jolloin saat päivitykset ”Lukijaasi”.

Facebookissa ja Twitterissä julkaisemme välillä myös muita kiinnostavia linkkejä, joista tänne ei tehdä erikseen postausta.

Niin, ja jos vaikkapa tulevaisuudessa etsit nimenomaan seksiin liittyviä blogeja, päivitämme Seksiblogit-listaustamme säännöllisesti. Sinne saat myös ilmoittaa oman seksiin, seksuaalisuuteen ja parisuhteisiin keskittyvän blogisi (jos emme ole sitä vielä huomanneet linkittää).

EDIT: Törmäsin muuten myös uuteen palveluun nimeltä Blogipolku. Listalla on vasta vähän blogeja, ja toistaiseksi palvelu hakee uudet postaukset vain Blogger-blogeista (?!), joten ei vielä ihan toimiva… Mutta ehkäpä tuosta palvelusta vielä jotain tulee? Housuitta-blogi löytyy nyt siis myös sieltä. edit2: Nyt hakee myös wp-blogeista uudet postaukset.