20/24 – Seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa?

Olen kirjoitellut tässä blogissa aiemminkin siitä, että olisin kiinnostunut harrastamaan seksiä myös naisen kanssa ja olenkin päätynyt jo yli kymmenen vuotta sitten siihen, etten määrittele itseäni täysin heteroksi (mutta en silti myöskään biseksuaaliksi). En tietenkään ole fantasioideni kanssa yksin, koska tutkimusten mukaan yhä useammat naiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita toisista naisista. Esimerkiksi FINSEX-tutkimuksen tuloksissa on tullut esille kasvanut kiinnostus naisten väliseen seksiin. Esimerkiksi vuonna 2007 noin 25% ja vuonna 2015 jopa noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista kertoi seksuaalisesta kiinnostuksestaan miesten lisäksi myös naisiin. Kiinnostus on näkynyt myös käytännössä: naisten väliset seksikokemukset ovat selvästi yleistyneet 2000-luvulla. Miehillä mitään näin suurta muutosta ei ole havaittu.

Naisten välisten seksikokemusten lisääntyminen tietenkin liittyy siihen, että yleisesti ottaen seksielämässä ollaan vapaamielisempiä ja kokeilunhaluisempia. Homo- ja biseksuaalisuus on myös nykyisin aivan eri tavalla hyväksyttyä kuin aiemmin. Mutta miehillä siis samanlaista voimakasta muutosta ei näy, joten mikä siinä on syynä? Onko leimautuminen miehillä voimakkaampaa vai onko vain niin, että naisten seksuaalisuus on joustavampaa?

Omassa suhteessani molemmilla on pientä kiinnostusta samaankin sukupuoleen ja ehkä vielä joskus päädymme tosielämässäkin jotain kokeilemaan siltä osin.

Miten on nais- ja mieslukijamme, löytyykö seksuaalista kiinnostusta samaan sukupuoleen?

Homofobian jäljillä

Vinkataanpa näin lyhyesti Pride-viikon kunniaksi dokumentista, jonka voi YLE Areenassa katsella muutaman viikon ajan: Stephen Fry homofobian jäljillä. Myös monia muita aihepiiriin liittyviä ohjelmia on tällä viikolla näytetty ja näytetään, mutta tuon nyt linkitin, koska sen ehdin itse katsella läpi eilen. Eipä tuossa ohjelmassa mitään yllättävää esille tullut: kielteisesti homoihin suhtautuvien perusteluissa ei vain yksinkertaisesti ole minkäänlaista järkeä (”yhyy homoseksuaalit yrittää tehdä kaikista muistakin homoja jne.”).

Sopivasti myös tällä viikolla Suomessa lakivaliokunta hylkäsi aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Toivottavasti syksyllä eduskunnassa äänestyksen tulos on toisenlainen! Nykyinen tilanne on mielestäni kovin surullinen, mutta uskon ja toivon kovasti, että laki tulee muuttumaan (jos ei tällä kertaa, niin ainakin lähivuosina). Samaa sukupuolta olevien avioliitto on mahdollista jo monissa maissa, enkä itse voi ymmärtää, miksi avioliiton tulisi olla vain miehen ja naisen välinen.

Eheytä lähipiirisi homoseksuaaleja!

Sattuipa vastaan kirja nimeltä ”Erilainen? – homouden itseterapia”, joka on kerännyt kommentteja pitkin nettiä viime päivinä. Nimi ei itsellään vakuuta, ja esittelytekstikin on niin syrjivä että hävettää:

Homoseksuaalisuus on muutettavissa!
Tähän mielipiteeseen perustuu maineikkaan hollantilaisen (s. 1936) psykologin ja psykoterapeutin, psykiatri, tri Gerard J. M. van den Aardwegin kirja. Sen ensimmäisessä osassa hän kumoaa yleisen
käsityksen, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä. Yli 30-vuotisen tutkimuksensa ja yli 300
asiakasta käsittävän praktiikkansa perusteella hän on päätynyt siihen käsitykseen, että
homoseksuaalisuus on oire kokonaispersoonallisuuden neuroottisesta häiriöstä ja on sen tähden
hoidettavissa. Toisessa osassa tri van den Aardweg antaa ohjeita, joihin asianomainen itse voi
perusteellisesti paneutua hoitajansa, terapeuttinsa tai sielunhoitajansa kanssa. Arvokas ja
hyödyllinen käsikirja homoseksuaaleille ja kaikille heidän hoitamisestaan kiinnostuneille
lähimmäisille, terapeuteille, psykologeille, sielunhoitajille ja teologeille.

Saadaanko joskus vielä kirja, jossa neuvotaan läheisiä hoitamaan heterouttakin? Pistää vihaksi tämmönen.

kirjoittanut: hihaton

Normihomo

En tiedä olenko viimeinen joka tästäkin kuulee, mutta tämmöinen tuli sattumalta vastaan:

NHL – Normihomolehti (linkki vie nettiversioon, lehden omat sivut täällä)

Ainakin selailemassani numerossa 4/2011 (siinä, jossa on Arska kannessa) oli ihailtavan anarkistinen asenne: haastateltiin heteromiestä, jolta kyseltiin ”milloin tajusit olevasi hetero” -stereotyyppisiä kysymyksiä ja vedetään ennakkoasenteita överiksi. Lehti on ilmaisjakelua ja toiminta katetaan mainostuloilla, mikä ei varmaan 10 vuotta sitten olisi onnistunut. Kannattaa vilkuilla NHL:ä silläkin silmällä, mitkä putiikit uskaltavat mainostaa tällaisessa lehdessä.

Ja siltä varalta että jäi epäselväksi, minusta NHL:n ja vastaavien olemassaolo on ihan hiton hieno asia. Ainoa parempi tilanne on se, kun homoille, transvestiiteille ja polyamorisille ei tarvita omaa lehteä, vaan kaikkia kohdellaan tasaveroisina ryhminä.

Siihen meillä on vielä matkaa.

kirjoittanut: hihaton

Eheyttämistä ei tarvita

Nokia Mission tapauksen johdosta julkisuudessa on jälleen ollut paljon esillä ”homoseksuaalisuudesta parantuminen” eheyttämisen avulla. On kuitenkin pelkkää huuhaata, että homoseksuaalisuuden voisi työntää itsestään jonnekin syrjään ja alkaa heteroksi. Homoseksuaalisuudessa ei ole kyse sairaudesta, josta voisi tai tarvitsisi parantua. Jos oma seksuaalinen suuntautuminen ahdistaa syystä tai toisesta, siitä voi jutella ammattiauttajien (esim. seksuaaliterapeutti) kanssa. Uskonnollisten eheyttäjien tekemä työ ei ole hyväksyttävää.

Esimerkiksi Aamulehti on julkaissut useita artikkeleita eheyttämiseen liittyen lähipäivinä:

Järjestö väittää: Homoudesta voi eheytyä
Seksuaaliterapeutti tyrmää ”homojen eheyttämisen”
Ei, vastasi eheyttäjä kysymykseen, onko kiinnostuksesi miehiin loppunut kokonaan

Lue myös tästä blogista kirjoitus ”Parempaa huomista kohti”.

kirjoittanut: oceansoul