Housuitta

Radio Rockin leikkimielisen ”Homo vai hetero?” -ohjelman innoittamana kirjoitan nyt vihdoin seksuaalisuudesta. Asiasta, joka seuraa meitä tavalla tai toisella vauvaiästä kuolemaan saakka. Tällä kertaa en kuitenkaan kirjoita yleisesti seksuaalisuudesta, vaan seksuaalisesta suuntautumisesta. Siispä kysynkin, homo vai hetero – vai kenties bi? Radio Rockin tavoin en aio sitä selvittää yhdellä kysymyksellä, vaan haluan miettiä asiaa useammalta kannalta. Voiko kukaan olla oikeasti 100 % hetero? Voisiko ollakin niin, että meissä useimmissa on myös pieni ripaus homoseksuaalisuutta, mutta yhteiskunnan normien painostaessa kiellämme sen?

Kysymyksiä tyyliin ”Olenkohan bi tai homo, koska kiihotun samaa sukupuolta olevista henkilöistä?” näkee usein nuortenlehtien palstoilla. Kysyjiä rauhoitellaan sillä, että nuorena on täysin normaalia olla kiinnostunut monenlaisista asioista ja seksuaalinen suuntautuminen vakiintuu vasta myöhemmällä iällä.

Sinänsä asiasta huolestuminen onkin ymmärrettävää. Suurin osa ympärillä olevista ihmisistä vaikuttaa olevan kiinnostuneita vain vastakkaisesta sukupuolesta, ja siksi omat kiinnostuksen kohteet tuntuvat vääriltä ja kielletyiltä, vaikka eletäänkin jo 2000-luvulla. Vanhat myytit siitä, kuinka homoseksuaalisuus on sairaus ja syntiä, kummittelevat edelleen taustalla, niin vähemmästäkin ahdistuu. Mitä vikaa minussa on? Mitä vanhempani tai kaverini tästä sanovat? Joudunko helvettiin?

No, nykyisin tiedetään, ettei homous ole sairaus ja seksuaaliseen suuntautumiseensa ei oikein voi vaikuttaa. Esimerkiksi homoseksuaalisuuden synnystä on kehitelty kymmeniä erilaisia teorioita (mitä nyt psykologian tunneilta mieleen muistuu, niin syinä on pidetty aivojen osien poikkeamia, geenejä, äidin suurta stressiä odotusaikana, jne.). Itse kyllä olen sitä mieltä, että syiden hakeminen on vähän typerää – toki se voi lisätä homoseksuaalisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä, mutta miksi kaikelle pitää hakea syitä. Minulle ainakin on ihan se ja sama, minkä takia joku rakastaa samaa sukupuolta olevaa ihmistä. Vaikka se olisi oma valinta. Kai kaikki ihmiset saa tehdä, kuten haluaa, jos se ei aiheuta muille ihmisille mitään haittaa. Miten kukaan voi kieltää toiselta rakkauden? (Ja ei, asiaa ei voi verrata millään tavoin esim. pedofiliaan.)

Nykyisin on julkaistu tutkimuksia myös siitä, kuinka suuri osa ihmisistä olisi oikeasti jollain tavalla biseksuaaleja. Yleensä tämä puoli kuitenkin kielletään itseltä. Toisaalta taas nykyisin tuntuu välillä siltä, että biseksuaalisuus on jonkinlainen muoti-ilmiö varsinkin tyttöjen keskuudessa. Liekö se sitten kuitenkaan pelkkä muoti-ilmiö; ehkä vain ennen ei olla niinkään uskallettu myöntää sitä, että myös sama sukupuoli saattaisi kiinnostaa. Tietenkin ”syynä” voi olla myös määritelmät. Milloin ihminen voi sanoa olevansa biseksuaali? Voiko olla ”100% hetero”, jos fantasioissaan rakastelee samaa sukupuolta olevan kanssa? Onko kuitenkaan biseksuaali, jos ei tunne kuin seksuaalista halua samaa sukupuolta kohtaan? Onko tällöin kyse vain kokeilunhalusta?

Entä onko eroa miesten ja naisten välillä? Onko naisille helpompaa myöntää olevansa bi (tai lesbo)? Ja miten on – moniko tämän blogin lukijoista voisi edes kuvitelmissaan rakastella samaa sukupuolta olevan kanssa? Kiinnostaisiko jotakuta miestä ihan vain kokeilumielessä kokeilla, miltä tuntuisi antaa suuseksiä miehelle – vai onko ajatus aivan vastenmielinen? Entä miten on naisten kohdalla?

Tässä kohtaa voisi toki kertoa omasta elämästäänkin. Suurimmaksi osaksi tunnen kiinnostusta miehiä kohtaan ja miehen kanssa seurustelenkin, enkä ole 100% varma, että pystyisin siihen naisen kanssa. Sen sijaan minulla kyllä on seksifantasioita naisistakin ja kokeilu kiinnostaisi suuresti, mutta ainakaan vielä ei ole tarkoitusta harrastella ryhmäseksikokeiluita. ;) Mutta miten sitten määrittelisin seksuaalisen suuntautumiseni? En tiedä (vielä?) ja minusta onkin vähän turhaa lähteä määrittelemään itseään. Ehkä olen bi, ehkä hetero – mitä väliä.

kirjoittanut: oceansoul