Itsetyydytys toisen nähden

Tällä kertaa artikkelini on lyhyt alustus itsetyydytyksestä toisen nähden. Monet meistä varmasti välillä hyväilevät itseään esimerkiksi yhdynnän yhteydessä, mutta mitä sitten, kun onkin pelkästään itse huomion keskipisteenä?

Vaikka olen sinut vartaloni kanssa, niin itsetyydytys toisen katsoessa ei tunnu aina niin luontevalta. En koskaan ole ollut innostunut minkäänlaisesta esiintymisestä, joten ei liene ihmeellistä, ettei itsetyydytys toisen katsellessa (tai varsinkaan strippaus!) minua niin innosta. Joskus sellaista on kuitenkin tullut harrasteltua, ja tokihan se kumppanistani on ollut kiihottavaa katseltavaa. Myöskin minä olen katsellut kumppanini masturbointia, mutta eipä hänkään siitä nyt niin älyttömän innostunut ole ollut. Harmillista sinänsä, sillä minusta on yleensä melko kiihottavaa katsella, kuinka mies hyväilee itseään; nähdä, miten hän käsittelee itseään ja huomata, kuinka hän nauttii siitä. ”Helpointa” homma onkin omasta mielestäni silloin, kun molemmat hyväilevät itseään samaan aikaan; molemmat saavat kiihottavaa katseltavaa toisistaan ja näin ollen ovat samanlaisessa asemassa.

Olit sitten mies tai nainen, niin tykkäätkö hyväillä itseäsi toisen nähden? Onko sinulla jopa fantasioita, joissa itse runkkaat muiden nähden tai he sinulle? Kiinnostaisiko sinua katsella jotakuta salaa tämän masturboidessa? Oletko koskaan kuvannut itsetyydytyksestäsi videota? Entä miten on strippaamisen laita? Ja muutakin voi asiasta kommentoida tietysti.

kirjoittanut: oceansoul

25 kommenttia artikkeliin ”Itsetyydytys toisen nähden

  1. Markku 03.12.08 / 13:49

    Tykkään hyväillä itseäni toisen nähden. Minusta se on luontevaa. Mielelläni olen masturboinut seksikumppaneitteni katsellessa, mutta on minulla toisenlaisiakin kokemuksia.

    Ensimmäisen kerran olen hyväillyt itseäni ja tyydyttänyt itseni toisen nähden, kun kahdeksantoistavuotiaana runkkailin muutaman kerran yhden koulukaverini kanssa yhdessä. Me katselimme toisiamme, mutta emme koskeneet toisiimme. Kertaakaan minua ei hävettänyt seisottaa, runkata eikä laueta toisen katsellessa. Eikä siitä tullut minkäänlaisia syyllisyydentunteita.

    Myöhemmin minut on kaksi kertaa yllätetty itse teossa. Molemmilla kerroilla minut yllätti nainen, ja he molemmat olivat tuttuja. Toisella kerralla minut yllättänyt nainen ei kääntynyt pois, vaan hän jäi katselemaan. Kun tunsin, että saan orgasmin, sanoin hänelle, että nyt tulee, ja hän katsoi.

    Jälkeenpäin minua alkoi nolottaa, mitä tämä minua vanhempi nainen minusta ajattelee. Mutta itsepähän hän jäi katselemaan. Nyt kokemus on minusta kiihottava, ja sitä on mukava muistella. En kuitenkaan halua järjestää tilannetta, jossa joutuisin vastaavaan. Kiinnijäämisen riski ei ole niin kiihottava.

    Teini-iästä lähtien minulla on ollut fantasioita, joissa runkkaan muiden nähden. Varsinkin teininä niihin kuului aina se, että katsellessaan nainen samalla ihastelisi kaluani ja siemensyöksyäni.

    Vaikka ihana naiseni katseleekin minua toisinaan, kun tyydytän itseni, minulla on nyt sellainen fantasia, jossa joku vieras mutta tuttu nainen katselisi, kun runkkaan. Mutta se jäänee fantasiaksi.

  2. oceansoul 03.12.08 / 16:42

    Tuosta koulukavereiden kanssa runkkaamisesta tuli mieleen, että kuinkakohan yleistä se on, että kaverin kanssa runkkaillaan.. :p En siis itse ole harrastellut sellaista, mutta kuitenkin olen jonkun verran juttuja lukenut.

  3. Markku 07.12.08 / 12:41

    Itsetyydytyskyselyn http://www.itsetyydytys.org/kysely/ miesvastaajista 27 prosenttia on masturboinut kaverin kanssa. 8 prosenttia on harrastanut masturbointia ryhmässä.

    Itsetyydytyskyselyn naisvastaajista 29 prosenttia on masturboinut kaverin kanssa. 13 prosenttia on harrastanut masturbointia ryhmässä.

  4. Nimetön 09.04.09 / 23:27

    bonn
    kiihotun valtavasti kun minulla kalu on puoli kovana ollessani uimahallin suihkussa tai saunassa ja huomaan että joku vilkuilee kulliani silloin alan hiljalleen tehdä runkkausliikettä niin että alkaa seisomaan kunnolla se on todella kiihottavaa varsinkin kun kaveri alka katsomaan oikeen julkeasti siinä vaiheessa saatan runkata oikeen kunnolla

  5. Panu 19.04.09 / 09:31

    Itse masturboin suht useesti vaikka olenkin suhteessa. Kerran olimme tyttoystavani kanssa juoneet viinia ja han ei kuitenkaan lammennyt seksiin. Nukuimme sina yona eri huoneissa ja lahdin omaan huoneeseen ja otin pari pornolehtea ja rupesin masturboimaan. Kuulin kun tyttoystavani sipsutti huonetta kohti mutta en lopettanut vaan jatkoin ja han tuli huoneeseen jossa olin masturboimassa. Han hymyili ja laittoi oven kiinni. Myos kavereiden kanssa ollessa yoreissuilla laivalla tai hotellissa masturboin oisin ihan peitto puoliksi auki, yleensa kuulostelen kuitenkin etta kaveri nukkuu, tieda hanta? Mutta tavallaan toivon etta sattuisi katselemaan esitysta.
    Joskus olemme tyttoystavan kanssa masturboineet yhdessa, ensin olen auttanut hanta ja taman jalkeen han on hyvaillyt minua kun masturboin. Kannattaa kokeilla!

  6. jone 25.05.09 / 14:33

    Olen joskus ”mopoiässä” (siis noin 14-15v) runkannut erään kaverin kanssa joka kävi aina kesäisin mummolassaan ja silloin ajelimme yhdessä pitkin kyliä. Eli pysähdyttiin pitään sadetta erääseen latoon ja siinä sitten puheet käänty eroottisiks, kaveri alko siinä edessäni hieroon kaluaan ensteks housun päältä ja sitten hän laski farkut nilkkkoihin niin että koko vehje paljastu. Tilanteesta kiihottuneena tein itselleni samoin. Siinä sitte runkkailtiin ja juteltiin rasvasia. Siinä vierekkäin seisoessa kädet eksy pian ristiin ja sain tuntea eka kertaa toisen käden kosketuksen munissa. Pian rasvat lensi kummaltakin. Sinä kesänä tehtiin se myöhemmin muutamia kertoja uusiksi. Sitte tuli tytöt kuvioihin, mutta se onkin oma juttunsa. Tai sanotaan niin että olen saanut naisen tosi kuumaksi kerran kun yks kimma avas suihkun oven kun olin peseytymässä. Hän jäi tuijottaan ovensuuhun näkyä ja mä jatkoin vartaloni saipuointia kuin mitään ei olis tapahtunu. No seisiöhän siinä tuli ja kimma rohkastu ja tuli kans suihkuun ja no lopun arvaattekin…

  7. Nimetön 19.07.09 / 19:46

    Ite oon 13-vuotiaasta asti runkannu periaatteessa tähän päivään asti – nykysin 16-v – velipuoleni kanssa iltasin. No kuitenki kerrossängyssä. Velipuoli oli 10 v. kun alotettii ja se ei heti tajunnu mitä teen kun sänky natisi melkeen joka ilta. Kerran kuitenki runkaasain sänggyssä peiton takana ja se pelas tietokoneella selkä muhun päin ja kuuli mun huohotuksen ja tajus sillon. Yleensä runkattiin aina samaan aikaan ja puhuttiin ja esitettii et kumpikaan ei huomais. Mut sit aloin olla pikkareissa pilli pystyssä jo 13-vuotiaana sen edessä ja esitettii et ei tajuttas. Mulla oli sillon vasta pallit laskeutunu ja 8cm jäykistyneenä. Sitten varmaa siitä vuosi tai puoli, kun mulle oli alkanu karvoja tulee näyttelin niitä sille ja joskus 14,5 vuotiaan kun olin 8luokassa runkkasin sen nähden. Sit kerran se kysy et miten pitkä sun pillis on ja sanoin, et on se nykysin 11 cm ja sillä oli jo sillon 12cm vaikka oli 11v. ja mä 14v.

    Sit sillä oli yllätyksiksi jo munakarvoja joita se halus et mä kosken, mut en uskaltanu.

    Sit nyt se on 13-v ja mä 16-v ja kumpikin pystyy ottaa suihin itteltänsä ja mä vielä otan siltäkin, kun se haluu :)

    Nykysin mulla on 18cm pitkä muna, jossa karvoja paljon ja sillä on 14cm, vaik oli pari vuotta sitten jäljessä :)

  8. Juuso 28.09.09 / 19:07

    En ole tehnyt toisten nähden mutta ajatus kiinnostaa kovasti jos löytyis naisia katselemaan. Vois kokeilla !

  9. Hemmo 01.02.13 / 12:57

    Olen masturbointiaddikti. Ihanimmat muistot ovat n. 4-5 vuoden takaa, jolloin silloisessa työpaikassani syntyi työpaikkaromassi. Nainen oli seksuaalisesti aktiivinen, ja koska välillemme syntyi luottamus, avauduin hänelle masturbointiaddiktistani. Sen seurauksena aloin masturboida hänen nähden päivittäin. Sitä onnea kesti n. 6kk, kunnes vaihdoin työpaikkaa.

    Muutama vuosi sitten kännipäissään avauduin hyvälle mieskaverilleni, joka kertoi myös masturboivansa päivittäin. Molemmilla alkoi ottaa eteen, ja runkuksihan se meni. Nykyään yritämme tavata n. 1-2 kertaa kuussa (vaikeaa, kun on muijat ja mukulat). Silloin runkkailemme kimpassa ja harrastamme myös suuseksiä. Tapaamisemme ovat todella nautinnollisia!

    Täysin vieraiden ihmisten nähden olen runkkaillut mm. Keltaisessa Ruusussa. Laakson kallioilla ja Porvoon motarin runkku-levähdyspaikalla. Erittäin kiihottavaa!

    Kehotan kaikkia miehiä nauttimaan runkkaamisesta, se on myös kimpassa mukavampaa!

    • JuusoV 01.02.13 / 15:29

      Tottakai naisten nähden ja miks ei pariskunnankin masturbointi on erittäin kiihottavaa ! On vaan erittäin harvassa jotka haluaa katsella ! IkÄVÄÄ !!

  10. jarska22 01.05.13 / 04:48

    On mun mielestä kiihottavaa kun joku katsoo kun runkkaa varsinkin kun itelläni on yli 21cm muna jota hyväilen rasvan kera

  11. kari 29.05.13 / 18:50

    masturbointi on ihanaa. Olen usein yksin toimistolla 16 jälkeen, jolloin mulla on tapana masturboida. Mutta yhden naistyökaverin kanssa on ollut sen verran hyvät välit viime aikoina, tai pientä työpaikkaflirttiä ilmassa siis, että uskalsin avautua tästä, jonka seurauksena hän on nyt ollut katsomassa pari kertaa. :)
    Myöskin tyttöystäväni edessä runkkailen usein. Olen elämässäni tavannut 4 muutakin naista (eri tilanteissa), joka on halunnut katsoa. Useimmat ovat olleet varattuja, ja halunneet pientä viatonta seikkailua. Tätä on edesauttanut varmaan kokoni (yli 20cm), ja se että olen luotettavan oloinen ihminen enkä vaadi mitään.

    Kokemukseni mukaan sanoisin että aika monet naiset haluaisivat, tai fantasioivat siitä että saisivat katsoa. Mutta naiselle tällaisen fantasian toteuttamisella on aina oma riskinsä. Nainen kun on fyysisesti heikompi osapuoli (useimmiten) ja saattaa kohdata miehen joka ei loppupeleissä tyydy siihen että nainen pelkästään katsoo.
    Jos nainen olisi fyysisesti vahvempi, uskoisin että aika monet naiset uskaltaisivat toteuttaa tällaisia juttuja. :)

  12. Päpäpäpä 14.07.13 / 13:13

    Oletko sää se kenet mää tunnen?mikä sun sukunimi on ”Kari”

    • kari 19.07.13 / 11:54

      En laita sukunimeä tänne.

  13. Nimetön 06.01.14 / 03:35

    kyllä se on kiihottavaa, halukkaita katselijoita vaan on harvassa !

  14. jokutyyppi 07.09.14 / 09:21

    Itsetyyydytys tuntuu hyvältä ja voin sanoa että olen nainen olen orkun parikin kertaa ja on kyllä tuntunu hyvältä

    • Hannes 25.10.14 / 00:43

      Vaimo sai punkinpureman takia vahvan antibioottikuurin.Emättimen limakalvot menivät
      huonoon kuntoon,eikä yhdynnästä tullut mitään.Sanoin:Sinun pitää nyt runkata minua,tai minä runkkaan,ja sinä katselet.Sitten olemme tehneet niin;minä runkkaan,vaimo katselee.Kiihoittavaa!

  15. mmiesss 01.01.15 / 12:19

    Tykkään runkata toisten nähden…
    Mulla on pari kaveria kenen kanssa runkkaillaan. Ja olen aika avoin keskustelemaan ja olen kertonut erä tykkään runkata toisen katsoessa, se on johtanut aika usein siihen että toinen sanoo että runkkaa vaan…

  16. Seppo Heinonen 14.11.15 / 20:29

    Runkkasin itseäni kotonani, ja luulin olevani yksin, Mutta en ollutkaan, ovi ei ollut lukossa ja naapurin akka tuli katsomaan mitä teen yksin kotona. Se näki kun runkkasin itseäni omassa huoneessani, Se odotti että laukean ja sen jälkeen se tuli minun eteeni (kyllä pelästyin). SE sanoi että kertoo äidilleni, minä pyysin että ei kerro. Se käski laittamaan housut yläs. ja tulemaan mukaansa hänen asuntoonsa. Minä tulin kun ei ollut vaihto ehtoa. Hänen asunnossa hän sanoi että olen ollut tuhma poika, käski ottaa housut pois, minä otin housut pois, sen jälkeen käski ottaa myöskin alkkarit, Minä otin myöskin ne pois (minua nolotti olla munat paljaana sen edessä), ja laitoin käteni munieni eteen, se löi minua käsille, ja käski laittaa kädet niskan taakse. Sen jälkeen se kysyi minulta, Haluanko että se kertoo mun äidille mitä se näki tänään. Minä sanoin että se saa tehdä mulle mitä se haluaa kunhan EI kerro äidille mitään. Se käski minut keittiöönsä, ja nyt olet minun poikani, menet siihen kaapin eteen ja rupeat runkkaamaan itseäsi NYT. Minä aloitin runkkaamaan itseäni ja se vain katsoi minua. Kun olin lauennut se sanoi tuhma poika kun kusee lattialle ja otti vitsan jostain esille, kävi istumaa tuolille ja käski tulemaan luokseen, Sen jälkeen se laittoi minut poikittain syliinsä ja antoi selkään minulle. Piiskauksen lopuksi se laittoi kätensä mun jalkojeni väliin ja löysi minun penikseni jota alkoi runkkaamaan kovasti, Kun olin lauvennut se piiskas lisää minua, Sen jälkeen se nosti minut hiuksista yläs käski ottaa lattia rievun ja siivota kuseni, Jonka myöskin tein. Sen jälkeen käski ottaa paidan pois päältäni, sen jälkeen vei kylpy huoneeseen ja käski mennä suihkun alle, ja sanoi nyt ÄITI pesee poikansa munat, Se otti mun kivekseistäni kunnolla kiinni ja rupesi puristelemaan kunnes pyysin että ei niin kovaan, hän löi pari kertaa mun kiveksijäni ja alkoi pestä mun penistäni, Sen se osas tehdä oikein laukesin useita kertoja kun se pesi minua. MUTTA sitten mun penis teki lakon, se katseli vähäsen ja alkoi uudestaan runkkaamaan mutta ei saanut sitä uudestaan kovaksi. Minä sanoin että anteeksi. Voinko tulla huomenna uudestaan leikitään TUHMA POIKA leikkiä. Minä lupaan että EN runkkaa enää vaan odotan että se käskee minua runkkaamaan. SE vain hymyili, ja käski tulla pois suihkusta, jonka kälkeen se kuivas mut (munat erittäin huolellisesti). Sen jälkeen meni keittiöön minä perässä. Käski käydä pöydälle selin ja aukas mun jalkani levälleen, rupesi tarkastamaan mun muniani, yritti useita kertoja saada penistä pystyyn (ei onnistunu), Rupesi imemäään penistäni, ei saanut penistä pystyyn, antoi periksi, Sanoi ei onnistu sinä olet tyhjä nyt. Käski yläs pöydältä ja kuivas munat uudestaan. Käski pukeutumaan, Sen jälkeen käski lähteä kotiini, minä kysyin saanko tulla huomenna uuudestaan hänen luokse. Ja leikitään TUHMA POIKa leikkiä tai lääkäri leikkiä, se saa tehdä mulle mitä haluaa ja minä lupaan että en kerro äidilleni mitään.SE katsoi minua, senjälkeen se tuli luokseni ja kurkisti housuihini, minä lupasin että huomenna SE toimii taas uudestaan.SE ei sanonut mitään vaan katsoi housuihini? Minä kysyin että mikä on propleemana, se sanoi että haluaa piiskata mut huomenna. Jos haluan tulla huomenna hänen luokseen hän piiskaa minut uudestaan MUTTA PALJON LUJEMPAAN KUIN TÄNÄÄN, Haluatko tulla piiskattavakseni. Ehkä menin ehkä en.

  17. Isänpoika 03.02.16 / 17:30

    Mun isälläni oli tapana että kun se tuli töistä kotiinsa niin se tarkasti pojat, (hänellä oli vain yksi poika minä). Mun paras kaverini oli meillä usein kun isäni tuli töistä kotiinsa.Isä käski meidät autotalliin, Ja laittoi meidät vierekkäin seisomaan, Sen jälkeen se riisui meiltä alapään paljaaksi Ja rupesi runkkaamaan meitä, Ja se poika joka laukes ekaksi sai siltä selkäänsä. Ja voittaja sai ylimääräisen runkkauksen.Sitten se sanoi että kun hän on aivan varma että peniksenne toimii enemmän kuin 10 kertaa hän vie meidät naisiin, Ja riisuu meidät alasti kokonaan, ja laittaa meidät selällemme, sen jälkeen naiset saavat hoidella teidän peniksenne.

  18. Isänpoika 07.05.16 / 14:22

    Myöskin mun isälläni oli sama tapa, minä halusin aina isän mukaan meni se mihin vain, ja usein se sanoi mulle että hän piiskaa pojan jos tulet mukaani, ja minä kinusin vain hänen mukaansa. Hyvin usein isäni myöskin toteutti uhkauksensa ja minä sain toisten nähden selkääni. Ja isäni sanoi mulle kun olet ollut noin reipas poika niin mennääs nyt naisiin, minä haluan nähdä kuinka mun poikani hoitaa naisen. Ja kylä paikassa isäni riisui mut kokonaan alasti ja näytti mun piiskatun pyllyni heille. Sen jälkeen isäni ja naiset sopivat mitä mulle tehdään, yleensä selälleni pöydälle ja tarkastus päälle, ja lopuksi jos oli penikseni pystyssä mua naitiin ja mun isäni katseli vierestä kuinka hänen poikaansa naidaan. Kun tulin 15v ikään mut laitettiin seisomaan naisten jalkojen väliin ja mun isäni ohjasi mun pilini naisen sisälle, Nussi nyt mun poikani isäsi haluaa nähdä kuinka hänen poikansa laukeaa. Ja minä liikutin itseäni mielelläni kun mun isäni katseli vieressä kun hänen poikansa nussii naista. Usein isäni myöskin ohjasi minua,Sanoi mitä mun pitää tehdä nyt, Tai otti mun kivekseistäni kiinni ja esti minua naimasta liian nopeasti. Minä tykkäsin mun isästäni ja olin vapaa ehtoinen aina hänen mukaansa.

  19. Nimetön 10.05.16 / 06:47

    Runkkaan usein nettikameran välityksellä chatruleteissa, siellä on monenikäistä runkkaajaa. Monet tahtoo katsoa myös persettä, ja minähän näytän.

  20. Sari Haatainen 10.11.17 / 21:50

    Itsetyydytän kun mieheni on mennyt nukkumaan. Lopeetan vasta kun olensaanut pilluni aivan kosteaksi. Eikä siinä kaikki. Jonain aikaa ensi vuonna tien ihan kunolla tyydytyksen. Paksulla kurkulla.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.