15/24 – Seksinovelli: Pikkujoulut

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

Tämä on seksitarina, jonka olen joskus pikaisesti kirjoitellut eräälle henkilölle (hei vaan, jos satut eksymään tänne ja tajuat nyt, että tämä on minun blogini ;)). Julkaisen tämän kyllä hieman muokattuna täällä. Nimet ym. ovat täysin keksittyjä ja muitakin yksityiskohtia on muokkailtu alkuperäisestä, joten niistä ei ketään voi luulla tunnistavansa.

***

PIKKUJOULUT by os

I

Anssin lämmin käsi kosketti sukkahousujen verhoamaa reittäni ravintolan pöydän alla ja hän katsoi minua vaivihkaa kysyvästi. Hymyilin hänelle lyhyesti merkiksi, että tilanne oli minulle mieluisa, mutta muuten jatkoin normaalisti kevyttä jutustelua muiden pöydän ympärillä istuvien kavereidemme kanssa. Anssi liu’utti kättään jalkaani pitkin hieman ylöspäin ja sisäreiden hiveleminen sai kehossani aikaan mukavaa kipinöintiä. Minun oli hieman vaikeaa pitää ilmeeni neutraalina, sillä todellisuudessa olisin halunnut sulkea silmäni ja antaa kehoni heittäytyä vapaasti nautintoon. Päälläni olevat pikkuhousut olivat jo alkaneet kastua, kun pilluni oli valauttanut kiihottuessaan nesteitä, vaikka Anssin sormet eivät olleet edes edenneet vielä sinne asti. Toki molemmat tiesimme, ettei tässä hetkessä kovin pitkälle meneminen ollut edes mahdollista, mutta olin kuitenkin jo kovasti kiihottunut tästä pikkutuhmasta kosketuksesta. Pieni paljastumisen riski sekä fantasiointi tulevasta lisäsivät tilanteen kiihottavuutta, ja Anssi näytti nauttivan siitä, että sai kiusoiteltua vartaloani himon partaalle, ja minun piti vain hillitä itseni. Kaverit ympärillämme olivat keskittyneet keskustelemaan pienessä nousuhumalassaan eikä heillä ollut aavistustakaan siitä, mitä meidän kahden välillä juuri sillä hetkellä tapahtui. Eikä kukaan varmasti olisi osannut edes meitä epäillä, olimmehan molemmat varattuja henkilöitä ja emme koskaan olleet näyttäneet kiinnostustamme toisiimme muille. Todellisuudessa olimme kuitenkin satunnaisesti viettäneet yhteisiä seksihetkiä.

Olin itse kolmekymppinen nainen ja pukeutunut pitkäaikaisen kaveriporukkamme pikkujouluihin hillitysti lyhyeen mustaan mekkoon, mustiin sukkahousuihin ja nilkkureihin. Anssi oli minua jonkin verran vanhempi, tyylikkäästi pukuun pukeutunut mies.

II

Olimme siirtyneet ravintolasta pikkujoulujen jatkoille Anssin kotiin muutamien kavereidemme kanssa. Pilluni kaipasi edelleen kiihkeästi kosketusta aiempien kiusoittelujen seurauksena. Kuiskasin Anssille sopivan paikan tullen, miten toivoisin hänen koskevan sormellaan klitoristani ja tyydyttävän minut orgasmiin asti. Anssissa oli ihanaa se, että hän nautti naisen tyydyttämisestä. Toki rakastan myös itse sitä, että näen toisen nauttivan ja siksi lisäsin kuiskaukseeni, että haluaisin toki tuottaa hänellekin nautinnon huipun.

Anssi hymähti minulle vastaukseksi enkä ollut aivan varma, oliko se myöntävä vastaus. Olisin halunnut kiusoitella häntä enemmän ja saada siten hänelle kiihottumista aikaiseksi, mutta uppouduin sen sijaan omiin fantasioihini, koska siirtyminen salaisiin puuhiin ei tässä kohtaa ollut oikein mahdollista. Mielessäni mietin, millaista suuseksiä Anssilta saisi. Kiihotuin lisää ajatuksesta, miten hän nuolisi minua hitaasti kiusoitellen kohti orgasmia ja samalla ehkä puristelisi kiihotuksesta kovettuneita nännejäni. 

Anssin koti oli iso, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten ja mihin voisimme poistua salaa kahdestaan huomiota herättämättä, mutta olisi ollut sääli jättää sopiva tilanne käyttämättä. Anssin vaimo oli viettämässä omia pikkujoulujaan muualla ja itse asiassa minua kiihotti paljon se, että olimme Anssin omassa kodissa, mikä teki asiasta jotenkin vielä enemmän kielletyn. En tiennyt, saisinko suostuteltua Anssin uhkarohkeaan seksitouhuun, mutta se oli kuitenkin minulle lähinnä mieluinen haaste ja uskoin, että hänet saisi vielä voimakkaan kiihkon valtaan.

Ilta eteni yöksi ja ihmiset alkoivat tehdä lähtöä koteihinsa. Yritin keksiä tekosyitä oman lähtemisen pitkittämiseksi ilman, että se kiinnittäisi muiden huomiota. En ollut saanut Anssista ja hänen toiveistaan tälle yölle edelleenkään täyttä selvyyttä — ehkä hän punnitsi vielä asiaa mielessään. Yksi kavereistamme oli sammunut sohvalle, mutta muut olivat jo saaneet itsensä ulko-ovelle asti. Päädyin esittämään itsekin kotiin lähtevää, mutta kävin sanomassa Anssille hiljaa, että voisin hänen niin halutessaan palata pian takaisin, jotta voisimme jatkaa siitä, mihin ravintolassa jäimme. Ilkikurisesti lisäsin, että eihän hän kuitenkaan voisi vastustaa märkänä valuvaa posliinipilluani ja seksikästä persettäni.

III

Olin kävellyt hetken matkaa Anssin talolta poispäin, kun kännykkäni piippasi merkiksi uudesta viestistä. Anssi kirjoitti minun unohtaneen kaulahuivini ja tuulisella säällä kaulan kylmettäminen ei olisi järkevää. Lupasin tietenkin kiltisti palata hakemaan huivini.

Anssi odotteli minua ovella ja nosti etusormen merkiksi huulilleen, että olisimme hiljaa. Olihan yksi kavereistamme edelleen samassa talossa, vaikkakin ainakin toistaiseksi tiedottomassa tilassa. 

Seurasin Anssia talon kellariin ja päädyimme jonkinlaiseen takkahuoneeseen. Anssi nappasi kädestäni kiinni ja veti minut itseensä kiinni.

– Joku taitaa olla orgasmin puutteessa? hän totesi ja vei kätensä pakaroilleni. Nyökkäsin vastaukseksi, mutta en voinut olla kiusaamatta häntä ja leikkimielisesti jatkoin: – Ja joku muu taitaa olla pahasti vieraan naisen puutteessa?

Anssin housujen etumus vaikutti siltä, että hänen ajatuksensa olivat jo edenneet pitkälle seksiin asti ja hän ohjasi minut istumaan huoneessa olevalle divaanisohvalle. Anssi riisui jalastani sukkahousut ja pikkuhousut, nosti mekkoani ja alkoi hieroa klitoristani pienellä liikkeellä. Hengitykseni muuttui raskaammaksi ja suustani oli purkautua nautinnon ääniä, mutta Anssi laittoi kätensä suulleni ja kehotti minua pysymään hiljaa, jos haluaisin saada haluamani. Olin ollut jo valmiiksi niin kiihottunut, että vartaloni alkoi pian täristä ja sain nopeasti voimakkaan orgasmin. Anssi katsoi minua ja kysyi, olinko saanut hyvän orgasmin. Vastasin myöntävästi, mutta lisäsin, että minullehan ei koskaan riitä vain yksi orgasmi. Anssi siirsi sormensa klitorikseltani sisälleni ja kuiskaili, miten märkä olin. Pilluni janosi epätoivoisesti sisäänsä kovaa kyrpää, mutta Anssi ei aikonut päästää minua tällä kertaa niin helpolla, vaan hetken sormettamisen jälkeen lopetti hyväilyni.

Anssi nousi seisomaan, riisui housunsa pois ja puki kortsun paikoilleen. Hän käski minua tuomaan kasvoni lähemmäksi ja työnsi kovaksi kiihottuneen lämpimän kalunsa suuhuni. Anssi ei ollut luonteeltaan seksissä dominoiva, mutta olin kertonut hänelle aiemmin fantasioistani ja sen vuoksi hän kai päätyi ottamaan hiuksistani kiinni ja tukisti minua kevyesti. Eroottinen kipu oli ollut minulle aina nautinnollista ja se sai tälläkin kertaa pilluni yhä märemmäksi. Suuseksin antaminen oli minusta ihanaa, mutta Anssi alkoi olla jo lähellä tulemista ja vaikka minusta olisi ollut mukavaa yrittää viedä miestä orgasmin reunalle useita kertoja, Anssi tuntui haluavan jo muihin puuhiin. Käännyin sohvalla toiseen asentoon ja tarjosin itseäni Anssille takaapäin. 

Anssi työntyi nopeasti sisääni ja samaan aikaan hän alkoi hyväillä sormellaan peräaukkoani.

– Koskas olet viimeksi saanut perseesi sisälle oikean kyrvän? Anssi kysyi viitaten ilmeisesti näkemiinsä kuviin, joissa olin hyväillyt itseäni lasidildolla. Vastausta odottamatta Anssi työnsi liukastamansa sormensa varovasti peppuuni ja äännähdin nautinnosta. Tykkäsin anaaliseksistä, siis myös anaaliyhdynnästä, mutta en ollut täysin varma, osaisiko Anssi rentouttaa minut riittävästi ja lukea kehoni reaktioita oikein. Tilanne Anssin kanssa kuitenkin kiihotti minua kovasti ja toivoin, että hän etenisi sormen käyttöä pidemmälle. Anssi ilmeisesti aavisteli, mitä ajattelin, sillä hän vetäytyi ulos sisältäni ja lisäsi liukuvoidetta perseelleni. Nautinnolliset aallot kulkivat kehossani, kun Anssi asetteli sisääni toistakin sormeaan ja venytteli niillä varovasti minua. Hyväilin itseäni samalla ja uusi orgasmi lähti voimakkaasti liikkeelle ravistellen koko vartaloani ja supistaen myös peräaukkoani. En pystynyt olemaan enää hiljaa, vaan voihkin äänekkäästi, vaikka samalla muistinkin, että meidän olisi pitänyt olla hiljaa. Orgasmin laannuttua tunsin, miten Anssi otti sormensa pois sisältäni ja alkoi asetella kaluaan niiden tilalle. – Hitto, että sä tunnut tiukalta, Anssi totesi ja työntyi sisääni kärsivällisen hitaasti. Anssi lisäsi vauhtiaan vähitellen ja lopulta tunsin, kuinka hänen kalunsa alkoi sykkiä perseessäni. Hyväilin itselleni samanaikaisesti vielä yhden orgasmin.

Anssi vetäytyi sisältäni ja makoiltuamme hetken sohvalla hän ohjasi minut samasta kerroksesta löytyvään suihkutilaan. 

– Pitäisiköhän tuo yksi kaveri yläkerrasta herättää? kysyin Anssilta hymyillen ennen kuin kävin pukemassa vaatteet takaisin päälleni ja suunnittelin kotiinlähtöä vihdoin oikeasti. Kaulahuivia minulla ei kyllä ollut kaulassa nytkään.

Photo by Tairon Fernandez on Pexels.com

Yksi kommentti artikkeliin ”15/24 – Seksinovelli: Pikkujoulut

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.