10/24 – Itsetyydytyskysely!

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Nykyisin itsetyydytys ei onneksi ole enää hävettävä tai salailtava asia – tai ainakaan sen ei pitäisi olla, mutta tokihan on edelleen ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi tykkää siitä ajatuksesta, että oma kumppani harrastaisi itsekseen masturbointia. Ja harva kai kehtaisi kertoa panneensa eilen fleshlightia, mutta jonkun henkilön kanssa panemisesta voisi kyllä kertoa. Tässä blogissa itsetyydytyksen ”ilosanomaa” on julistettu jo alusta alkaen jakamalla mm. itsetyydytysvinkkejä. Monille (erityisesti naisille) orgasmin saavuttaminen itsetyydytyksellä on helpompaa kuin kumppanin kanssa ja kun orgasmin on oppinut saamaan ensin itsekseen, on sen jälkeen helpompi kertoa myös toiselle hyvistä tyydytystavoista.

Harrastan nykyisin melko vähän itsetyydytystä, koska minulla on yleensä aina kumppani saatavilla seksihaluja tyydyttämään, mutta välillä kuitenkin saattaa tehdä mieli harrastaa pikaisesti ihan omassa rauhassa. Tai välillä on esimerkiksi tehnyt mieli hyväillä itseä, jotta voisin lähettää siitä videon seksikaverilleni. :)

Itsetyydytyksen ohessa usein muistelen tapahtuneita seksitilanteita. Sitä, miltä tuntui toisen kanssa seksin harrastaminen, miten vaikka kosketin miehen karvattomaksi ajeltua alapäätä ja otin kiimatipoista kostean peniksen suuhuni.

Pitkästä aikaa blogissa julkaistaan nyt pidempi kysely, aiheena siis runkkaaminen. Kiitokset jo etukäteen vastaajille! Jos alla oleva lomake ei toimi oikein, voit käydä vastaamassa tätä linkkiä klikkaamalla.

2/24 – Masturbointi kumppanin nähden

Jatketaan joulukalenterin haasteita vielä tänäänkin itsetyydytyksellä. Haasteessa yksi kehotettiin siis harrastamaan yksin rauhassa etenevää itsetyydytystä, mutta nyt aikaa vietetään kumppanin kanssa. Ei kuitenkaan ihan perinteisen seksin merkeissä.

Haaste 2: Harrasta sooloseksiä kumppanisi edessä niin, että hän ei saa koskea sinuun (eikä myöskään keskittyä omaan itsetyydytykseen). Eli hän katselee sinua ja sitä, millä tavoin tyydytät itseäsi. Kun olet saanut orgasmin tai haluat muuten lopettaa, vaihtakaa rooleja. Myöhemmin voitte kokeilla myös yhdessä masturbointia siten, että molemmat hyväilevät itseään samaan aikaan, mutta ette koske toisianne.

Miltä tuntui olla katselun kohteena? Tuntuiko se kiusalliselta tai kenties vain kiihottavalta? Miten ylipäätään koet kehosi, oletko siihen tyytyväinen vai oletko joskus tuntenut esim. ns. pimppi- tai penishäpeää?

(Jos et ole parisuhteessa, ehkä uskallat esim. masturboida jollekulle tuntemattomalle web-kamerassa ilman kasvojen näyttämistä?)

Olen kirjoitellut aiheesta vuonna 2008 (!) merkinnässä ”Itsetyydytys toisen nähden”, joten voisin lyhyesti päivittää omia ajatuksiani aiheesta. 12 vuoden aikana tilanne on muuttunut siten, että kumppanin edessä runkkaaminen on helpompaa kuin tuolloin, mikä nyt lienee melko arvattavaakin. Ja katselun kohteena oleminen ylipäätään. Lisäksi voisi kai todeta, että tietynlaisiin leikkeihin sopii toisen kiusoittelu tällaisella tavalla (saa katsoa, mutta ei koskea).

Kaikki Joulukalenteri 2020 -postaukset löydät täältä.

1/24 – Sooloseksiä pitkän kaavan mukaan

Oletko hieman samanlainen kuin minä eli jos harrastat itsetyydytystä, se on usein pikaista halujen purkamista? Äkkiä vain orgasmi ja toinen perään. Pitkät monipuoliset seksisessiot toteutuvat siis lähinnä vain puolison kanssa. Siinähän ei sinänsä ole mitään ongelmaa ja tokihan on ihanaa keskittyä seksiin kumppanin kanssa, kun sellainen on (ja kun pitkille seksikerroille on ylipäätään niin harvoin aikaa ja jaksamista). Mutta minkälaista olisi silti joskus kiihottaa itseään hitaasti pitkittäen kohti orgasmia erilaisilla tavoilla ja miettiä samalla mielessään monenlaisia fantasioita… ei tarvitsisi miettiä toisen osuutta millään tavalla, vaan keskittyminen olisi vain itsessä. Orgasmia voisi hyvillä mielin kasvattaa suuriin mittoihin.

Haaste 1: Harrasta sooloseksiä pitkän kaavan mukaan ainakin kerran tämän joulukuun aikana. Olit sitten sinkku tai parisuhteessa, järjestä siis itsellesi ainakin pari tuntia täysin vapaata aikaa, jolloin saat olla varmasti rauhassa ja keskittyä vain omaan nautintoosi. Älä pyri pikaiseen orgasmiin, vaan kiihota itseäsi kiusoittelevasti monta kertaa rajalle asti eli ns. edging. (Ja järjestä tietenkin sama mahdollisuus myös kumppanillesi, jos elät parisuhteessa. Jos haluatte, kertokaa toisillenne jälkikäteen kokemuksestanne ja nimimerkin takaa tämän postauksen kommenttikentässä!)

Missä tilanteissa normaalisti harrastat itsetyydytystä, jos olet parisuhteessa? Paikkaatko sillä halujen määrän ja ajankohdan eroja vai voitko itsetyydytyksessä harrastaa jotakin sellaista seksimuotoa, mitä kumppanisi ei halua edes katsella?

Vai oletko kenties sitä mieltä, että itsetyydytys ei kuulu parisuhteeseen? Mieti, miksi koet niin, vaikka itsetyydytys ei normaalitilanteessa ole mikään parisuhdeseksin korvaaja, josta täytyisi olla mustasukkainen. Sen sijaan itsetyydytyksellä on yleensä vain positiivisia vaikutuksia, jos kyse ei ole mistään pakkomielteisestä riippuvuudesta. Lue esimerkiksi tästä blogista kirjoitukseni ”Itsetyydytys ei ole vain sinkuille” tai terve.fi:n artikkeli ”Vahingoittaako masturbointi parisuhdetta?

Kaikki Joulukalenteri 2020 -postaukset löydät täältä.

Itsetyydytyspäivä!

Toukokuu on runkkauksen kuukausi (International Masturbation Month) ja tänään 28.5. vietetään virallista masturbointipäivää.

Rouva ja Herra Syldin blogissa on julkaistu hyviä kirjoituksia itsetyydytykseenkin liittyen. Lue esimerkiksi ”Kulta, kaipaisitko sooloilurauhaa?” ja ”Ei sinun ole mikään pakko masturboida”.

Tiia Merikanto on myös huomioinut masturbointikuukauden ja kirjoittanut ”Tyydyttävästä toukokuusta”, jossa ajatuksia mm. itsetyydytyksestä kumppanin kanssa.

Housuitta-blogi on julkaissut itsetyydytyksestä monia artikkeleita vuosien saatossa, niistä esimerkkinä seuraavat.

Itsetyydytys ei ole vain sinkuille >> Kirjoitukseni siitä, miten itsetyydytys on täysin ookoo seksimuoto myös parisuhteessa eläville. Esimerkiksi minulla itsetyydytyksen ja kumppanin kanssa harrastetun seksin määrä ovat helposti yhteydessä toisiinsa: silloin kun seksihaluni ovat suuret, harrastan seksiä tietenkin kumppanini kanssa sekä joskus [jos siihen on halua, aikaa ja mahdollisuuksia] myös jonkin verran yksinäni. Runkkaus ei siis ole kumppanilta pois, vaan täydentää seksielämää.

Naisten itsetyydytys >> Ajatuksiani yleisesti naisten itsetyydytyksestä. Kenenkään ei tarvitse runkata, jos ei kiinnosta, mutta silti sitä voi suositella kaikille. Kuten merkinnässä kirjoitan: ”masturboimalla oppii tuntemaan oman kehonsa – sen, mistä nauttii eniten ja miten keho reagoi muutenkin erilaisiin ärsykkeisiin. Ja mikä monille olisi helpottava tieto, sen avulla useimmat naisista saavat orgasmin.” Katso myös toinen vanha merkintäni Itsetyydytysvinkkejä naisille sekä kirjoitus Iik oonko normaali?.

Sitä ja tätä itsetyydytyksestä >> Hihattoman ajatuksia itsetyydytyksestä. Hihaton on myös kirjoitellut Masturbaatiovinkkejä miehille.

Photo by cottonbro on Pexels.com


Kirjoita sinäkin itsetyydytyksestä tämän päivän kunniaksi. Ja jaa kommenttiosiossa viimeisin runkkauskokemuksesi. :)

Fantasioita sekä realistisempaa seksielämää

Oikeasti tapahtunutta

Makoilen lepotuolissa talomme terassilla lämpimänä kesäpäivänä. Suljen silmäni ja ajatukset vievät nopeasti seksiin. Fantasioin, miten mieheni tulisi luokseni ja tarjoaisi penistään nuoltavaksi. Kiusoittelisin häntä nuolemalla penistä ensin varovasti kielelläni pienin liikkein. Vasta sen jälkeen ottaisin kovaksi kiihottuneen peniksen kokonaan suuhuni. Toisella kädellä voisin hyväillä itseäni ja toisella kädellä miehen kiveksiä. Suihinotto voisi päättyä miehen laukeamiseen tai sitten voisimme siirtyä vielä yhdyntään… Mies varmasti haluaisi nuolla myös minua.

Halukkuuteni on korkealla ja jo pelkät fantasiat ovat saaneet alapääni märäksi. Olen yksin kotona, koska mies on hoitamassa asioitaan kaupungilla ja lapset ovat sen aikaa vierailulla sukulaisen luona. Vien kättäni hameen alle ja kosketan varovasti turvonnutta klitoristani. On epätodennäköistä, että kukaan naapurustossa liikkuva huomaisi mitään, mutta puolijulkinen paikka antaa omaa viehätystään tilanteeseen. Saan hyväiltyä klitorisorgasmin itselleni melko nopeasti, mutta pilluni kaipaa kosketusta edelleen. Mietin pitkään haaveilemaani fistausta. Juuri eilen mies laittoi sisääni useampia sormia ja lopulta laukesin erittäin voimakkaasti. Mieheni käsi on kooltaan niin suuri, että emme ole koskaan vieneet nyrkkiä kokonaan sisälleni, mutta entä jos minua hyväilisikin vaikka nainen, jonka käsi olisi selvästi sirompi… Olisi myös ehkä mielenkiintoista päästä itse kokeilemaan fistausta antavana osapuolena naiselle.

Siirrän toisenkin käteni hameen alle. Työnnän pari sormea sisälleni ja etsin yläseinämästä alueen, jonka koskettelu tuo miellyttäviä tuntemuksia. Toisella kädellä hieron edelleen klitoristani ja tulen pian uudelleen. Yritän olla ääntelemättä liian kovalla äänellä, mutta voimakkaiden orgasmien tullessa en pysty koskaan täysin äänettömästi olemaan. Fantasioin huvikseni siitä, miten joku naapuri kuulisi tai muuten huomaisi minun hyväilevän itseäni ja kiihottuisi siitä.

Vaikka olen saanut jo kaksi orgasmia, kaipaan seksiä toisen ihmisen kanssa. Intohimoinen yhdyntä ja suuseksi olisi ihanaa. Tällä kertaa en ehkä kaipaisi mitään erikoisempaa, vaan mukavaa ”tavallista” rakastelua, mutta en silti pistäisi pahitteeksi pieniä alistamisen elementtejä. Hiuksista vetäminen, käden laittaminen kaulalle,… ne antavat usein ihanaa lisäkiihoketta.

Nousen ylös tuolilta ja menen sisälle. Käyn sheivaamassa ja jään odottelemaan, että muu perhe palaisi kotiin.

*

Millaisen seksi-illan sinä haluaisit tapahtuvan?

Miten haluaisit tarinan jatkuvan? Kirjoita kommenttiosioon tarinalle jatkoa (joko realistinen tai täysin fantasiapohjainen kuvaus). Kerro myös, millainen olisi unelmiesi seksikerta? Jos ei siis puhuta fantasioista, vaan siitä, millaisen seksikerran haluaisit/voisit oikeasti kumppanisi kanssa toteuttaa, jos voisit vapaasti valita seksissä tapahtuvat asiat vaikka tänä iltana. ;)

*

Todellisuudessa tilanne ei ehkä edennyt ihan niin hienosti…

Mies saapuu kotiin haettuaan myös lapset; jonkin verran myöhemmin kuin oli sovittu. Ja totta kai toisen lapsen verkkatakki on jäänyt sukulaisen luokse. Huomautan asiasta ehkä hieman liian ärsyttävällä äänensävyllä ja mies ilmeisesti miettii mielessään, että parempi olla kommentoimatta mitään. (Onhan meillä varatakkikin, joten eihän tässä nyt mitään vakavaa ole tapahtunut ja sattuuhan noita. Mutta kun nyt vaan vähän ärsyttää – ei meinaan ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun jotain unohtuu.) Menemme suoraan iltapalalle, jonka aikana juttelen lähinnä lasten kanssa ja miehen kanssa vain pakolliset huomiseen liittyvät asiat. Lapsilla väsymys alkaa painaa ja suihkuun saa viedä syömisen jälkeen puoliväkisin. Huomaan hermojeni vähän kiristyvän. Mies on siirtynyt tekemään jotain muita juttuja, joten lopulta huudan hieman kiukkuisena hänelle, että hän voisi tulla auttamaan, että lapset saadaan ajoissa nukkumaan. Mies hermostuu, koska huudahdin hänelle turhasta ja hänen pitää nyt saada hoidettua yksi sähköpostiin vastaaminen.

Lopulta lapset on kuitenkin saatu nukkumaan ja itsekin olisin valmis siirtymään sänkyyn. Miten tilanne etenee, kun ilmassa on ärtyneisyyttä ja siten aiemmin mietityt seksifantasiat ovat siirtyneet taka-alalle?

A. Menen miehen luokse. Pahoittelemme, että tuli hermostuttua turhasta ja keskustelemme hetken. Pyrimme saamaan positiivisen ilmapiirin taas aikaiseksi, jotta kumpikaan ei menisi kiukkuisena nukkumaan. Halaamme ja suutelemme. Käymme yhdessä suihkussa, jolloin voi virittäytyä seksitunnelmiin katsomalla ja koskettelemalla toista… vihjaillen kerromme toisillemme, mitä tänään olisi kiva tehdä. Tuntuu mukavalta, kun mies levittää saippuaa vartalolleni ja pysähtyy hieromaan saippuaisilla käsillä rintojani ja peppuani samalla kun suutelee minua. Alan kiihottua. Myös miehen penis heräilee ja odottaa jo pian kovana. Mies yrittää ohjata kättäni peniksen ympärille, mutta koskettelen häntä ensin muualta kehosta ja vasta sitten vien käteni varovasti penistä hyväilemään. Siirrymme jatkamaan leikkejä pian makuuhuoneeseen. Suuseksiä molemmille ja sen jälkeen yhdyntää. Mies kertoo, miten hän haluaisi sitoa ja piiskata minua, mutta päädymme yhteisymmärryksessä siihen, että sitä tehdään joskus toisella kertaa paremmalla ajalla. Lopulta alamme nukkua molemmat tyydytettyinä.

B. Nyt kyllä saattaa ärsyttää vähän liikaa. Olihan tarkoituksena olla mukava ilta, joka johtaisi seksiin, mutta perseelleen tuntuu jo menevän. Toivoisin miehen tulevan halaamaan minua, jotta ymmärtäväinen läheisyys rauhoittaisi tilanteen, mutta hän tekee omia juttujaan enkä saa suutani auki (alitajuntaisesti kai toivon mahdotonta eli sitä, että mies lukisi ajatuksiani). On muuten tiskikonekin vielä tyhjentämättä. Käyn yksin suihkussa ja menen sänkyyn lukemaan kirjaa. Mies tulee hetken päästä perästä. Mainitsen uusiksi, että miten hän onnistui unohtamaan sen takin ja eikö sitä sähköpostia nyt voinut hoitaa jossain muussa kohtaa. Mies toteaa, että täytyykö aina valittaa. Ajattelen kyllä jo itsekin, että on turhaa näin pienistä asioista enää jauhaa ja oli siis itseltä typerää käytöstä, mutta miehelle en sitä tuo ilmi, vaan odotan, että hän pahoittelisi tapahtunutta. Sitä ei kuitenkaan tapahdu ja minun on vaikeaa päästää irti ärsyyntymisen tunteestani. Raskaan työpäivänkin asiat pyörivät mielessä. Mies sen sijaan on sivuuttanut sen, että olen ärtynyt ja yrittää lähestyä minua fyysisesti koskettelemalla vartaloani. Totean, ettei minua haluta, koska olen ärsyyntynyt siitä, että ilta meni ikävästi. Mies ei tätä ymmärrä; eihän mitään ihmeempää edes oikein tapahtunut eikä sellaista nyt jaksa enää tähän aikaan muutenkaan vatvoa. Mies olettaa kuitenkin mielessään, että lienee turha yrittää edes enempää, joten hieman turhautuneena hän kääntää kylkeä ja alkaa nukkumaan. Minua ärsyttää entistä enemmän. Olisihan ne halut saattaneet herätä, jos olisimme saaneet asiat puhuttua.

(Jep jep, molempia vaihtoehtoja ja kaikkea niiden väliltä on kyllä tapahtunut meidän arjessa tässä vuosien mittaan. Viimeisimmäksi siis ikävä kyllä B, mutta ehkä toivottavasti tänään sitten käyttäydymme fiksummin ja vastaus on A. ;) )