Hei sinä nainen! Vaikka otsikossa lukee Fleshlight, niin täällä ei kerrota perinteisestä tekovaginasta, vaan välineestä, joka toki on miehen tyydyttämistä varten, mutta joka sopii erityisen hyvin pariskuntienkin käyttöön. Hauska idea vaikka joululahjaksi? ;)
Kirjoittelin joitakin aikoja sitten siitä, miten miesten seksilelut eivät tunnu olevan niin perusjuttu kuin naisten vastaavat. Naiset käyttävät helposti vibroja myös kumppanin kanssa leikkiessään, mutta harvempi mies ottaa sänkypuuhiin mukaan masturbaattoreita. Oma miehenikään ei ole tullut hankkineeksi mitään tekopilluja, koska ei ole uskonut niistä suurta lisänautintoa saavansa. No, Fleshlight Suomi lähetti meille testattavaksi Fleshlightin uuden luomuksen – Quickshotin – joka ei ole mikään perinteinen Fleshlight-tekopillu, vaan kooltaan pienempi ja molemmista päistä avoin väline (eikä se siis ulkonäöltään muistuta naisten alapäätä). Quickshot sopii täten erityisesti pariskunnille, sillä sitä voi käyttää myös suihinoton yhteydessä tai vaikka vain kädellä miestä tyydyttäessä. Ja tokihan tätä mies voi ihan yksikseenkin käyttää, jos haluaa jonkinlaisen pienen lisävälineen itsetyydytykseen.

Paketti saapui postiin juuri sopivaan aikaan, sillä menkat olivat sellaisessa vaiheessa, ettei yhdyntä oikein houkutellut. Siispä heti ensimmäisenä iltana paketti auki, lelun peseminen ja testaus oli valmis alkamaan. Ensimmäinen havainto oli se, että Quickshotin materiaali tuntuu sormiin tahmealta (”superskin”-materiaalia), mutta se ei onneksi haise häiritsevän voimakkaasti kuten jotkin halvat muoviset seksilelut. Superskin on ftalaatitonta.
Testauksen aluksi laitoin automaattisesti miehen penikselle fleshlube-liukuvoidetta, mutta se oli kyllä tyhmä ratkaisu siinä vaiheessa: liukuvoide maistui suuhun kamalalta, joten en penistä sitten enää suihin halunnut ottaa. Jos siis tätä lelua haluaa käyttää suihinoton yhteydessä, kannattaa hankkia jotain tarkoitukseen sopivaa makuliukkaria tai sitten tyytyä ihan vain sylkeen. Tuolla ensimmäisellä testauskerralla jatkoin miehen runkkaamista ihan käsin Quickshot apuna & laukeaminen tapahtuikin pian voimakkaasti. Me muuten otimme tuon keskellä olevan muoviosan pois, koska miehestä tuntui liian tiukalta sen kanssa ja runkkasin pelkästään tuolla ”sisäosalla”.
Tyydyttynyt mies ei ollut oikein innokas analysoimaan tuntemuksiaan sen enempää. Keskustelu kun eteni suunnilleen näin.
– No, miltäs se tuntui?
– Hyvältä. Vaikea kuvailla, miltä tuntui.
– Joo… mutta jos jotain vähän syvällisempää analyysia saisi?
– No ei oikein.
– Aha. Mutta oliko parempaa kuin pelkkä käsi tai suu?
– Oli.
– Eli käyttäisit tätä runkatessas ennemmin kuin pelkkää kättä?
– Joo. Mutta onhan siinä pesemisen vaiva.
– No oliko parempi kuin pillu?
– Ei. Ei siinä oikein ollut sellaista rakennetta…
– Ok.
(Haha. Tässä kohtaa – menkoista huolimatta – päädyttiin ottamaan uusintakierros niin, että lopetimme yhdyntään.)
Quickshot maksaa hieman alle 35e FleshlightSuomi-verkkokaupassa, joten hinta on selvästi halvempi kuin aidosti muotoilluilla tekopilluilla ja -pepuilla. Värivaihtoehtoja on kaksi (Vantage tai Boost) ja kuvien perusteella sisäosa on niissä hieman erilainen. Me saimme testaamista varten myös tavallista Fleshlube-liukkaria, joka oli siis ihan hyvä tuote, mutta ei oikein mielestäni sovi käytettäväksi silloin, jos tarkoitus on myös suihin samalla ottaa…

Ostaisinko? Kyllä! Ensinnäkin hinta on kohtuullinen. Toiseksi tämä on sopivan pieni kooltaan ja helposti pestävä. Ja mikä tärkeintä, tällä oli helppo runkata miestä ja selvästi näki, että tuntemus oli parempi kuin pelkällä kädellä. Perinteisissä Fleshlighteissa spermat jäisi sisään, mutta tässähän ne voi lennättää vaikka kasvoille, jos sellaista haluaa…
Jos sinulla on vaikeuksia tyydyttää miestäsi käsin tai suulla, voisi tämä lelu olla juuri sopiva apuväline. Esimerkiksi jos hyväilet Quickshotilla penikseen alaosaa ja itse hyväilet suulla peniksen yläosaa, mies saa nautinnollista tyydytystä koko peniksen mitalta etkä itse joudu kuitenkaan taistelemaan oksennusrefleksiä vastaan. Tai jos kätesi väsyy nopeasti, tyydyttäminen todennäköisesti helpottuu tämän avulla selvästi. Mutta vaikkei mitään ongelmia olisikaan, on tämä mukavaa vaihtelua miehen tyydyttämiseen, sillä tuntemus on miellyttävä ja tuleva orgasmi saattaa olla hyvinkin voimakas. Jos olet yksinelävä mies, tavallinen anatomisesti muotoiltu Fleshlight lienee kuitenkin parempi ratkaisu – paitsi jos haluat pienen ja helposti piilotettavan välineen.
Minkäslaisia kokemuksia muilla on? Tämä Quickshot tuli kauppoihin vasta äskettäin, mutta saa tavallisistakin Fleshlighteista kokemuksiaan kertoa.
*Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä mainitun verkkokaupan kanssa, mutta rahallista palkkiota en tästä ole saanut eikä linkkien klikkaaminen tuo minulle rahaa. Mielipiteet ovat omiani.