2/24 – Pitkä parisuhde

Joulukalenterin toinen postaus! Kalenteri alkoi toiveellani siitä, että oman parisuhteeni tila saadaan nyt käännettyä positiivisempaan suuntaan. Tässä toisessa luukussa mietitään pitkää parisuhdetta.

Milloin parisuhde on kestänyt pitkään? Kaikkihan on tietenkin suhteellista. Koen oman parisuhteeni pitkäksi, sillä olen ollut suuren osan elämästäni (yli kolmasosan) ja siis koko aikuisikäni tässä suhteessa. Olen 30v. Sen sijaan joku 50-vuotias on voinut olla vaikka yli 30 vuotta samassa suhteessa, jolloin minun suhteeni pituus voi tuntua lyhyeltä.

Kuinka pitkä on pisin parisuhteesi (ja minkä ikäinen olet)? Miten määrittelisit pitkän suhteen, onko se yli 5, 10, 15 vai 20 vuotta?

Onko täällä ihmisiä, jotka olisivat olleet yhdessä kumppaninsa kanssa jo teini-ikäisestä alkaen ja ovat nyt esimerkiksi keski-ikäisiä? Onko tullut koskaan oloa, että ruoho voisi olla vihreämpää aidan toisella puolella? Onko ihastumiset meinanneet viedä mukanaan? Entä onko heitä, jotka kokevat suhteensa olevan huono, mutta eivät siltikään eroa?

Välillä keskustelupalstoja lukiessa on törmännyt ajatuksiin, ettei nuorena alkanut parisuhde voi säilyä hyvänä ja vähintäänkin toisen tekisi mieli esim. lähteä kokeilemaan seksiä muualla. Itse en ole ajatellut, että vaihtamalla voisi jokin parantua, koska parisuhteessamme on hyvä vahva pohja. Mitä sitten tulee siihen, haluaisinko harrastaa seksiä jonkun muun kanssa, on asia erikseen… Olen haaveillut ryhmäseksistä, mutta sen pitäisi olla yhteinen kiva kokemus kumppanin kanssa. Olen haaveillut seksikokeilusta naisen kanssa, mutta sekin siis lähinnä ryhmäseksimielessä. Ja kyllä, olen ollut vuosia sitten ihastunut erääseen toiseen mieheen jonkin aikaa, mutta suhtauduin siihen ohimenevänä asiana enkä tietenkään kohteelle sitä kertonut. Eikä kyse ollut siitä, että silloin suhteessani olisi ollut mitään vaikeuksia. Miehenikin siitä tietää, joskaan ei tiedä, kuka kohteena oli. No, ohi siis meni sekin tunne lopulta, kun en asialle mitään tehnyt. Mitä tulee parisuhdeseksiin – on ihanaa, kun tuntee toisen hyvin ja molemmat haluavat kokeilla välillä myös uudenlaisia juttuja.

1/24 – Kohti parempaa parisuhdetta

Joulu on taas pian. Viime vuonna tässä blogissa kokeiltiin ensimmäistä kertaa päivittäin julkaistavaa joulukalenteria, joten jatketaan tänäkin vuonna! Kokoelma siis erilaisia postauksia, joihin toivotaan lukijoilta kommentteja keskustelun synnyttämiseksi. :)

Tänä vuonna seksielämääni ovat varjostaneet parisuhteen vaikeudet. Seksi ja muu läheisyys on jäänyt surullisen vähälle, mutta nyt suunta on toivottavasti menossa vain ylöspäin. Joulu on kriiseille altista aikaa, joten parisuhteessammekin on syytä julistaa joulurauha.

Olemme olleet yli 12 vuotta yhdessä, jo teini-ikäisistä alkaen. Vaikka nyt on ollut vaikeuksia (ei pettämistä tai mitään muuta suurempaa draamaa, arkielämä vain rasittanut molempia), suhteessamme on edelleen paljon hyvääkin. Luotamme toisiimme, arvomme ovat samanlaiset, haluamme jakaa arkea toistemme kanssa. Ei siis erotoiveita, vaan toiveita siitä, että löytäisimme taas toisemme kunnolla henkisellä ja fyysisellä tasolla. Meillä molemmilla on esimerkiksi halua monipuoliseen seksielämään, vaikka se nyt ei olekaan toteutunut. Seksihän on ihanaa ja sitä haluaisi kokea toisen kanssa, mutta liian usein riitely on vienyt voiton vapaailtoina. Ja sitä on vain jotenkin sen jälkeen niin vaikeaa saada psyykattua itsensä siihen, että annettaisiin puolin ja toisin anteeksi & voisi koskettaa toista. Lopulta tyytymättömyys vain kasvaa ja kasvaa ja kehä on valmis.

Housuitta-blogi on julkaissut lomakkeen, jonka avulla voi yhdessä kartoittaa seksuaalisia mieltymyksiä. Minä väitän tälläkin hetkellä tietäväni melko hyvin kumppanin halut, vaikka seksijutut ovatkin olleet melko vähällä pari vuotta eli toisen lapsen syntymän jälkeisen ajan, mutta tilanteen päivittäminen tuskin olisi pahasta. Vaikka omassa päässä seksiasiat ovat olleet aika unessa, ehkä kumppanille on muodostunut uusia haaveita, joista ei ole tullut kertoneeksi, kun ensisijainen toive on tällä hetkellä se, että seksiä ylipäätään olisi säännöllisesti. No me siis ehkä ensiksi tarvitsisimme koko parisuhteen tilan kartoittamisen siitä, mikä oikeasti on vaikeuksien takana ja sen jälkeen voisi tarkistaa molempien seksielämän mieltymykset.

Oletko sinä ollut yhdessä kumppanisi kanssa pitkään? Mitkä ovat olleet suurimpia haasteita parisuhde-elämässä / mistä aiheesta on eniten riidelty? (Meillä esimerkiksi raha-asiat ei ole ollut riitelyn kohteena, vaikka opiskelu- ja pikkulapsiaikana mies onkin ollut se, jonka palkalla on eletty. Se onkin yksi asia, josta olen kiitollinen! Nyt vihdoin olemme molemmat työelämässä, mikä toki on tuonut kiireisen arjen ja vähäisen vapaa-ajan.)

Ristiriitojen ratkaiseminen ei ole aina helppoa

Seksielämämme on hautautuneena jonnekin. Jonnekin, mistä sen kaivaminen esiin tuntuu olevan lähes mahdotonta. Joskus harvoin sen saa hetkeksi pilkahtamaan, mutta siinä se sitten onkin. Lyhyt kiva hetki, mutta mitään muutosta ei yleiseen tilanteeseen tapahdu.

Mutta eihän tässä tietenkään ole kyse vain seksistä. Tai mies haluaa ajatella, että ongelma on vain se, että seksielämämme on niin hiljaista ja jos se parantuisi, paranisi koko parisuhteen tila. Minun näkökulmastani ongelma on paljon laajempi koko parisuhteessa ja tämä heijastuu siis myös seksittömyytenä. Meillä on liian vähän läheisyyttä. Mies tulkitsee sanomisiani negatiivisemmin kuin mitä itse ajattelen eikä ota minkäänlaista kritiikkiä vastaan omasta toiminnastaan. Minä valitan liikaa (myönnettäköön, etten aina ihan tarpeellisista asioista) ja en pysty ajattelemaankaan seksiä, jos tunnetila on negatiivinen. Ja olisihan niitä asioita vaikka kuinka paljon, jos lähtisi luettelemaan…

Eli olemme siinä tilanteessa, missä niin monet muutkin parisuhteissaan. Surullista. Tilanne, jota olemme yrittäneet ehkäistä eikä kumpikaan vielä joitakin vuosia sitten olisi uskonut, että tilanne olisi jossain vaiheessa näin lukossa. Pariterapiaan? Olisi varmasti hyväksi, mutta mies on… no, stereotyyppinen mies ehkä tältä osin eikä halua käydä ulkopuoliselle juttelemassa. Kai on jotain pelkoa, ettei häntä ymmärretä ja kokisi syyllistämistä. Toki siihen menisi rahaakin, kun esimerkiksi kirkkoon kuulumattomana ei voi harkita mitään seurakuntien parisuhdeneuvontaa. No, kai sitä ilmeisesti kunnaltakin lapsiperheenä jotain keskusteluapua saisi.

Mutta kai sitä vielä ominkin voimin pystyisi tilannetta selvittämään, jos molemmat sitoutuisivat siihen. Sanottakoon, että perhepiirissä on ollut surullisia tapahtumia, väsymys on älytöntä ja aikaa ei vain ole. Tällä hetkellä yritämme vain selviytyä päivästä toiseen ja luottaa siihen, että tilanteen rauhoituttua asioista jaksaa taas keskustella rakentavammin. Sinänsä tämä on tilanne on niin ahdistavaa, kun parisuhderiidat vievät jaksamista pois lisää ja mitä kauemmin tilanne on tällainen, niin vaikeammaksihan kaikki vain taitaa muuttua. Eroa ei kumpikaan halua eikä lapsiperheessä ole oikein hyvä juttu, kun välillä huonot keskustelutavat ovat kuuluneet lastenkin korviin, joten jotain sitä pitäisi tehdä.

Väestöliitolla on tunnekeskeinen parisuhdekurssi nettikurssina. En tiedä, onko se meidän juttumme, mutta siihen ajattelin tutustua, jos sieltä jotain sellaista löytyisi, millä voisi päästä alkuun. Yleensä kun keskusteluissamme on tapana kiertää vähän samaa negatiivista kehää ilman eteenpäin pääsemistä.

Miten te olette selvinneet parisuhdeongelmista, jos sellaisia on tullut vastaan? Millaisesta ongelmasta on ollut kyse?

Katsaus menneisyyteen eli miten oma seksuaalisuus on muuttunut

Olen kirjoittanut tätä blogia jo useita vuosia. Aloitettuani blogin vuonna 2008, olin parikymppinen ja olin seurustellut (ja siten harrastanut parisuhdeseksiä) alle pari vuotta. Olenkin nyt näin monen vuoden jälkeen silmäillyt vanhoja merkintöjäni. Ovatko mielipiteeni ja muut muuttuneet vuosien kuluessa? Kumppanini on pysynyt samana; suhteemme on täten vuosien kuluessa muuttunut paljon syvemmäksi ja seksielämäkin on kokenut sen myötä tietysti joitakin muutoksia.

Seksuaalinen suuntautuminen = ei muutoksia

Olen jo teini-ikäisestä asti fantasioinut myös samasta sukupuolesta, mutta suurimmaksi osaksi mielenkiinto on silti kohdistunut miehiin.

Kirjoitin 5/2008 kirjoitetussa merkinnässä ”Homo vai hetero?” seuraavasti:
Tässä kohtaa voisi toki kertoa omasta elämästäänkin. Suurimmaksi osaksi tunnen kiinnostusta miehiä kohtaan ja miehen kanssa seurustelenkin, enkä ole 100% varma, että pystyisin siihen naisen kanssa. Sen sijaan minulla kyllä on seksifantasioita naisistakin ja kokeilu kiinnostaisi suuresti, mutta ainakaan vielä ei ole tarkoitusta harrastella ryhmäseksikokeiluita. ;) Mutta miten sitten määrittelisin seksuaalisen suuntautumiseni? En tiedä (vielä?) ja minusta onkin vähän turhaa lähteä määrittelemään itseään. Ehkä olen bi, ehkä hetero – mitä väliä.
Ja samoin 4/2010 merkinnässä ”Biseksuaalisuudesta”:
Itse olen katsonut parhaimmaksi jättää määrittelemättä itseni: mitä hyötyisin siitä, että laittaisin itseni joko hetero- tai biseksuaalisuuden lokerikkoon?

Voisin kirjoittaa samalla tavalla nytkin. En koe olevani vain ”kokeilunhaluinen hetero”, joten jos pakko olisi joku valita, valitsisin biseksuaalisuuden.

Oman kehon hyväksyminen = parantunut vuosien myötä

Teini-ikäisenä itsetuntoni oli melkko heikko, mutta varsinkin seurustelun myötä se alkoi kyllä parantua. Silti välillä seurustelun alkuvaiheessa mietin, mitä kumppani vartalostani ajattelee ja olin hieman epävarmempi (olenko tarpeeksi kiihottava jne.).

4/2008 kirjoitetussa merkinnässä ”Itsetyydytys toisen nähden” olen kirjoittanut seuraavasti:
Vaikka olen sinut vartaloni kanssa, niin itsetyydytys toisen katsoessa ei tunnu aina niin luontevalta. En koskaan ole ollut innostunut minkäänlaisesta esiintymisestä, joten ei liene ihmeellistä, ettei itsetyydytys toisen katsellessa (tai varsinkaan strippaus!) minua niin innosta. Joskus sellaista on kuitenkin tullut harrasteltua —.

En edelleenkään tykkää esiintymisistä yleisesti ottaen, mutta ei minulla ole kyllä minkäänlaisia vaikeuksia runkata mieheni katsellessa.

Ja heh, vaikka en tykkää mennä pitämään puheita ihmisten eteen, olen silti vuosien saatossa kehittänyt itselleni voimakkaita ekshibbarifantasioita eli voisin kyllä naida mieheni kanssa muiden katsellessa. Niistä olen maininnut esimerkiksi juuri 9/2015 kirjoittamassani merkinnässä ”Seksi julkisella paikalla / toisten katsellessa – mikä siinäkin kiihottaa?
Nykyisin tilanne on erilainen: minä fantasioin monesti harrastavani seksiä julkisilla paikoilla, joissa nimenomaan on mahdollisuus, että joku näkee tilanteen ja saattaisi jäädä jopa kiihottuneena katselemaan. (…) Vai pitäisiköhän sitä suunnata johonkin seksibileisiin, joissa luvan kanssa voisi panna muiden läsnäollessa? :D

Seksimuodot ja orgasmin saaminen = joitakin pieniä muutoksia on tapahtunut

”Orgasmin taikaa” -merkinnän julkaisin 4/2008 ja siinä kirjoitin seuraavasti:
Itse en tarkalleen muista, milloin ja miten sain ensimmäisen orgasmini. Jossain kohtaa opin kuitenkin saamaan orgasmin hyväilemällä klitoristani. Tätä tulee toki käytettyä kumppaninkin kanssa rakastellessa, sillä ainakaan toistaiseksi en ole saanut orgasmia yhdynnässä, jos klitorista ei ole hyväilty samalla. (…) Itse saankin usein pari orgasmia ennen yhdyntään ryhtymistä.

Tämä on vain hieman muuttunut. Olen saanut muutamia kertoja emätinorgasmin (piitkästä aikaa sain juuri eilen miehen sormettaessa minua!), mutta suurimmaksi osaksi saan orgasmit vain klitorista hyväilemällä. Ja yleensä saan joko itse hyväilemällä tai miehen hyväilyjen ansiosta pari orgasmia jo ennen yhdyntätouhuja, kuten kirjoitin juuri ”Ihan tavallista(kin) seksiä” -postauksessa 11/2015.

4/2008 kirjoitin myös merkinnän ”Nautinnollinen(ko) suuseksi”.
Itse olen siitä onnellisessa tilanteessa, että omassa suhteessani ei ole ollut ongelmaa asian kanssa. Suuseksiä on harrasteltu jo ennen yhdyntöjä molemmin puolin ja nykyisin varsinkin esileikkinä. (…) Omalla kohdallani orgasmin saanti on helpompaa suuseksissä kuin esimerkiksi silloin, kun kumppanini hyväilee minua vain sormillaan.

Tämän voisin kirjoittaa samoin nytkin: suuseksiä harrastelemme hyvin usein ja se on oikein nautinnollista. Miestäni kiihottaa todella paljon nuolla minua, joten hän tekee sitä oikein mielellään. Ja toki itsekin otan mieluusti mieheltäni suihin!

Ryhmäseksi tai parinvaihto on kiinnostanut minua pitkään monestakin syystä. Viimeisimmäksi julkaisin aiheesta merkinnän ”Ryhmäseksi – uhka suhteelle vai ei?” 2/2015, jolloin kirjoitin seuraavanlaisesti:
Uskon, että meidän tilanteessamme yhteinen leikki kolmannen kanssa voisi tuottaa paljon positiivisia kokemuksia, mutta fantasia vaatii silti edelleen kypsymistään.

Jo blogin alkuvaiheilla 10/2008 tein merkinnän ”Kimppakivaa … vain fantasioissa?”.
Jos itse tulisin joskus ryhmäseksiä kokeilemaan, niin en ole varma, haluaisinko mukaan sekstailemaan miehen vai naisen. Naisen kanssa olisi kiinnostavaa kokeilla, mutta niin myös toisaalta toisen miehenkin kanssa. Ehkä sitten molemmat. ;)
ja samoihin aikoihin lisäksi merkinnän ”If you love somebody, set them free”.
En haluaisi elää vapaassa suhteessa, mutta satunnaiset seksikokeilut muiden kanssa eivät kenties ole täysin poissuljettu vaihtoehto.

No, vuosia on siis kulunut, mutta emme silti ole päätyneet harrastamaan edes ryhmäseksiä. Tarve ei ole ollut vielä niin voimakas sellaisen kokemiseen ja onhan meillä aikaa… :)

Seksuaaliset mieltymykset ja niiden toteuttaminen = ovat monipuolistuneet

Olen muuttunut vuosien mittaan hieman kinkymmäksi – tai ainakin olen muuttunut suhteessani avoimemmaksi ja uskaltanut kertoa toiveistani sekä heittäytyä nauttimaan paremmin. Muistan kyllä nimittäin joitakin kinkyjä fantasioita jo teini-iältä, mutta pitkään leikkimme pysyivät suhteellisen kilteissä jutuissa. Kirjoitin 9/2008 ”Kun vaniljaseksi ei kiinnosta” -merkinnässä näin:
S/M ja/tai bondage-leikit ovat jännittävä asia. Itsekin voin myöntää nauttivani niistä jollakin tasolla, enkä tällaisia leikkejä millään tavalla tuomitsekaan.
Ja vähän enemmän ”Paljastuksia”-postauksessa 4/2009:
En esimerkiksi halua nöyryyttää kumppaniani (…) Sen sijaan esimerkiksi pieni satuttaminen on kiihottavaa. Piiskaus, nännien pureminen,… (…) En oikein ehkä pysty alistumaan kunnolla. Kuitenkin tykkään itsekin esimerkiksi kivusta, joten piiskaaminen (peppu saa alkaa punoittamaan kunnolla, mutta ei ihoa rikki) sopii hyvin!

No, tuolloin emme paljoakaan siis mitään bdsm-juttuja harrastaneet. Pienet satuttamiset ja sitomiset olivat joskus lisänä seksielämässä. No, nykyisin nämä leikit ovat siis hieman eri tasolla. En 24/7-juttuja ihan vieläkään henk.koht. ymmärrä (koska kaipaan itse paljon ihan sitä ”tavallistakin” rakastavaisten seksiä), mutta noin muuten ymmärrys asiaan on kasvanut. Tuolloin en itse kyennyt oikein alistumaan, mutta nykyisin voin nauttia johonkin pisteeseen asti molemmista rooleista. Ja leikkien sisältö on paljon monipuolistunut…

Pornon katsominen = vähäisiä muutoksia

Katson pornoa satunnaisesti (niin kuin kumppanikin). Ihan ookoo juttu hakea siitä kiihottumista esimerkiksi itsetyydytystä harrastaessa.

Mietteitä pornosta” -postauksessa 8/2008 kirjoitin mm. seuraavasti:
pornoa tulee nykyisin katseltua harvoin. Jopa seksinovellit ovat monesti kiintoisampia. Joskus olen kyllä pohtinut, olisiko pornoa hauskaa katsella kumppanin kanssa jonkinlaisena esileikkinä, mutta eipä ainakaan vielä ole tullut kokeiltua. Ensinnäkään sellaisille virikkeille ei ole ollut tarvetta ja toisekseen en jaksa alkaa etsiä oikeasti hyvää pornoleffaa. (…) Asia, jota olen monesti ihmetellyt, on pornon ikäraja. Se on hyvä, ettei alle 18-vuotiasta saa kuvata, mutta pornoleffojen ja muiden ikäraja on melkoista turhuutta (miksei se olisi vaikka K16?).

Tuon jälkeen olemme kyllä katselleet kumppanini kanssa pornoa yhdessäkin, mutta se on aika harvinaista… Itse taidan katsoa pornoa pikkuisen enemmän kuin tuohon aikaan. Hyvistä pornovideoista taas – no, perusporno on usein tylsää, joten enemmän katselen erilaisia bdsm-kategoriaan meneviä pätkiä. Ikärajasta olen edelleen samaa mieltä.

Vinkki!

Julkaisin seksuaaliset mieltymykset -lomakkeen ensimmäisen kerran vuonna 2011. Koetäytimme ne tietenkin silloin mieheni kanssa, mutta voih… En enää tiedä, ovatko ne jossain tallessa. Niistähän näkisi hyvin, onko suhtautuminen joihinkin asioihin muuttunut, sillä täytimme lomakkeesta tekemäni uuden version muutama kuukausi sitten. Nyt laitoin lomakkeet talteen, jotta niitä voi lueskella vaikka uusiksi muutamien vuosien päästä. :D Eli jos haluat seurailla sitä, muuttuuko sinun seksuaalisuudessasi jokin, voi tuon täyttäminen olla yksi mahdollisuus (kunhan sen tekee rehellisesti).

Housuitta-blogi kysyy seksielämästä!

Tällä kertaa Housuitta-blogi kysyy seksielämästä! Aiemmin olemme kyselleet mm. seksileluista ja seksifantasioista.

EDIT 9.2.2016: Hups, tämä kysely on unohtunut kokonaan. Kysely on nyt suljettu (eipä pitkään aikaan ole uusia vastauksia tullutkaan) – raportti ilmestyy seksielämäkysely-tagin alle, kun sille joskus löytyy aikaa.

*
Tämän merkinnän kommenteissa voi käydä yleistä keskustelua seksielämästä ja sen tyydyttävyydestä. Usein keskustelua parisuhteissa aiheuttaa erityisesti seksin määrä – mikä on liikaa tai liian vähän? Ja korvaako laatu määrän? Entä oletko tyytyväinen, jos seksi sisältää esimerkiksi vain suuseksiä ja emätinyhdyntää? Vai kaipaatko monipuolisempia tapoja harrastaa seksiä?