”If you love somebody, set them free”?

”Ystävän uskollisuus on myönteistä ja arvokasta: ystävään voi luottaa vaikeissakin elämäntilanteissa eikä hän hylkää, puhu pahaa tai petkuta. Mutta parisuhteessa uskollisuus ilmaistaan kieltona: et saa rakastua kehenkään toiseen, et saa harrastaa seksiä kenenkään toisen kanssa. Uskollinen ystävä on kultaakin kalliimpi, mutta uskollinen puoliso on kahleissa.” (Seksualistin merkinnästä ”Uskollinen koira”.)

Iltalehden tekemän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että pettäminen on sallittua, jos kumppani ei ole halukas harrastelemaan seksiä. Moniko silti ajattelisi oikeasti omalla kohdallaan, että toinen saa vapaasti harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, jos itse ei ole halukas petihommiin tai vaikkapa johonkin tiettyyn juttuun seksin saralla? Epäilenpä, ettei loppujen lopuksi monikaan. Suurimman osan päähän on iskostunut ajatus, ettei parisuhteessa saa harrastella seksiä ulkopuolisten kanssa. (Tai ainakin raja menee yhteisessä ryhmäseksikokeilussa.) Eikä tämän takia edes viitsitä miettiä, olisiko se joissain tapauksissa kuitenkin ihan hyväksi. Esimerkiksi jollekin voisi olla tärkeää saada olla dominoiva seksileikeissä, mutta oman kumppanin kanssa se ei toimisi. Se voi olla turhauttavaa ja saada henkilön pettämään kumppaniaan.

Minusta parisuhteeseen kuuluu oletuksena luottamus, jolloin ei tehdä asioita, joita ei voi kertoa kumppanilleen tai joita ei haluaisi itsellensä tehtävän. Silti se ei tarkoita, että asioita tarvisi katsoa niin ahdasmielisesti (”seksiä sitten harrastat loppuelämäsi vain minun kanssani” tai äärimmilleen vietynä ”en halua, että katsot pornoa” jne.). Pettää ei mielestäni missään tapauksessa saa, mutta parisuhteesta ei tarvitse tehdä vankilaa, jossa ei saa toteuttaa kuin niitä haluja, joita omalla kumppanillakin on. Niinpä sen sijaan (että tarvisi pettää), voisi haluistaan kertoa kumppanillensa ja niistä voitaisiin keskustella. ”Haluaisin kokeilla seksiä jonkun toisenkin kanssa.”, ”Haluaisin kokeilla seksiä myös samaa sukupuolta olevan kanssa.”, ”Tiedän, ettet sinä tykkää sitomisleikeistä, mutta siksi minä haluaisin kokeilla niitä jonkun muun kanssa.”, …

Todellisuudessahan monet ovat aivan liian mustasukkaisia, että tämä toimisi. Voin hyvin myöntää itsekin, että minulla olisi todella kovasti sulattelemista, jos kumppanini yhtäkkiä kysyisi, saisiko vaikka harrastaa seksiä miehen kanssa. VAIKKA itselläni on fantasioita niin ryhmäseksistä kuin seksistä vain kahdestaankin naisen kanssa. Välillä tulee myös ajatuksia, että olisi joskus tulevaisuudessa hauskaa kokeilla seksiä jonkun muunkin miehen kanssa. (Ja kyse ei ole siitä, että seksimme olisi tylsää tai siinä olisi jotain vikaa – päinvastoin!) Ajatus siitä, että harrastaisi seksiä pelkästään saman ihmisen kanssa, on aika tylsä. Ehkä haluan perustaa perheen ja elää kuolemaani asti saman ihmisen kanssa, mutta seksin saralla taidan kuitenkin olla liian kokeilunhaluinen. En haluaisi elää vapaassa suhteessa, mutta satunnaiset seksikokeilut muiden kanssa eivät kenties ole täysin poissuljettu vaihtoehto. Jos niistä on keskusteltu kunnolla sitä ennen ja vielä sen jälkeenkin.

Mitä rakastumiseen tulee, uskon, että pitkässä suhteessa ohimeneviä ihastumisia tulee useimmille. Eikä sitä voi mennä kieltämään: tunteilleen ei voi juuri mitään, mutta teoilleen tietenkin voi. Eli jos nyt sattuu ihastumaan, voisi yrittää unohtaa tämän, eikä mennä heti pyytämään kahville ja siitä siirtyä makkarin puolelle. Eli tältä osin itse kahlitsen kumppaniani; onneksi hän ei tietääkseni sitä kuitenkaan niin koe, vaan odottaa aivan samaa minultakin. Meillä tilanne on tämä, mutta se ei ole ehdoton malli kaikille.

Lienen kyllä aika tyypillinen nainen sen suhteen, että yksittäisen pettämisen antaisin helpommin anteeksi silloin, jos kyse olisi pelkästä seksistä. Tokihan se on jo kauan aikaa tiedetty, että miehelle on tärkeämpää seksi ja naisille tunteet. ;) Tästä on evoluutioon perustuvia selityksiä, että mies pelkää saavansa toisen miehen lapsen [jos nainen pettää], eikä hänen oma perimä jatka tuolloin elämää. Naisille taas on vaarana se, että mies jättää hänet yksin lapsen kanssa [jos mies rakastuu toiseen]. Siksi siis miehiä loukkaa enemmän seksi ja naisia emotionaalinen uskottomuus. Miesten taipumus syrjähyppyihin on myös helppo selittää, koska mitä enemmän seksikumppaneita, sitä paremmin geeniperimä jatkaa elämää. Naiset taas valitsevat pitkäaikaiseen suhteeseen miehen, jolla on parhaat ominaisuudet arkipäivän hommiin, mutta syrjähypyissä hän paneskelee sellaisen miehen kanssa, jolla on hyvä perimä. Ihan näin tietoiskuna: tämä on meinaan jopa todistettu. Naiset meinaan suosivat pettäessään tiettyä miestyyppiä & harrastelevat syrjähyppyjä eniten hedelmällisimpinä päivinään.

Mutta mitä siis sanoa yhteenvetona?

Parisuhteen ei tarvitse olla vankila, vaan vapaus voi tehdä suhteesta onnellisemman, kuten Helena S. (merkintää ei enää ole olemassa, siksi linkki poistettu) osoittaa:

”Olen paljon onnellisempi, kun saan toteuttaa tätä [kinky]puolta itsessäni, ja olen syvästi kiitollinen miehelleni, että hän sallii sen. Vastavuoroisesti minun on annettava hänellekin yhtä paljon vapautta, eikä se tunnu enää niin pahalta, kun saan itsekin säilyttää pienen vapauden elämässäni ja kun tiedän, että olemme molemmat siten onnellisempia. ”If you love somebody, set them free” laulaa Sting, joka harrastaa vaimonsa kanssa parinvaihtoa ja on ilmeisen onnellinen.”

kirjoittanut: oceansoul

11 kommenttia artikkeliin ””If you love somebody, set them free”?

  1. Helena S. 02.10.08 / 21:35

    Kiitos lainauksesta. Tuollainen järjestely tuskin sopii kaikille, sillä se vaatii tietynlaista elämänasennetta – ja tuottaa itsellekin melkoisia sopeutumisvaikeuksia näin kokeiluvaiheessa. Mutta olisi se upeaa, jos voisi elää täysin vapaasti parisuhteessa. :-)

    Mielenkiintoinen blogi!

  2. Sirpale 03.10.08 / 08:23

    No joo, olisihan se hienoa, jos voisi tehdä mitä huvittaa kenen kanssa huvittaa ja voisi hyvillä mielin antaa kumppanille saman vapauden. Ja lisäksi olisi niin 100% varma itsestään, ettei tuntisi oloaan riittämättömäksi, rumaksi tai huonoksi vaan olisi jatkuvasti sitä mieltä että on maailman kaunein, fiksuin ja parras nainen vaikka mies kävisi panemassa jotain supermallia. Eikä ikinä saisi mitään sukupuolitauteja, varsinkaan sellaisia joita ei tuosta noin vain taikapillerin nappaamalla voisi parantaa lopullisesti eikä kukaan tulisi koskaan vahingossa raskaaksi ehkäisystä huolimatta.

    Näin siis täydellisessä maailmassa, täydellisten ihmisten kesken. Kyllähän se onnistuisi. Valitettavasti vain maailma ei ole täydellinen, saati sitten me ihmiset. En minä tarkoita etteikö vapaat suhteet olisi ok, jos molemmat osapuolet oikeasti ovat sitä mieltä että se on todellakin ok. Joillekin se sopii, mutta itse tunnustan olevani epätäydellinen ihminen: olen mustasukkainen ja epävarma itsestäni enkä halua mieheni harrastavan seksiä muiden kanssa. Lisäksi pelkään sukupuolitauteja (joille ei muuten ole luettu tasa-arvopykäliä: jotkut taudit saattavat olla miehellä oireettomia tai kenties kutista vähän, mutta hoitamattomina naisella aiheuttaa lapsettomuutta). Jos mieheni haluaa tästä huolimatta harrastaa seksiä muiden kanssa, on hänellä väärä nainen ja minulla väärä mies. Jotenkin luulen etten ole yksin tämän mielipiteen kanssa.
    Monestihan käy niin, että se on hirveän kiva ajatus jos itse voisi panna ketä tahansa vapaasti, mutta sitten alkaakin hiertää pahemman kerran, kun kumppanille pitäisi suoda täysin sama oikeus. Varmasti tämäkin blogiteksti kirvoittaa joissain perheissä keskustelun siitä, miten partneri on NIIN rajoittava, kahlitseva, kaavoihinsa kangistunut ja vanhanaikainen kun ei halua puolisonsa käyvän vieraissa vaikka naapurissa olisi se ah-niin-hemaiseva Teemu/Tiina, jota olisi hirveän kiva käydä kokeilemassa, mutta kun puoliso on niin pirun nipo ettei edes pientä kivaa salli toiselle. Siinä sitten vedetään pakasta ”mutta sähän voit sit tehdä saman”-kortti, kun ollaan suht varmoja siitä ettei se vanhanaikainen nipottaja-puoliso koe mitään halua sekstailla muiden kanssa.

    Kuitenkin, ns. tavallinen parisuhteen malli on kuitenkin se, että muita ei panna. Ja jos parisuhde kestää loppuelämän, tarkoittaa se samalla ettei loppuelämän aikana panna muita. Se on rajoittavaa, kahlitsevaa ja tosi ikävää varmasti monen mielestä, mutta se nyt vain on se perinteinen ja yleisimmin käytetty malli. Tuskin kai kukaan voi väittää, ettei tiedä tätä? Jos ei halua noudattaa tätä mallia, ei pitäisi yrittää alkaa vakavaan parisuhteeseen ellei tosiaan löydä partneria, joka on täysin samoilla linjoilla. Elämä ei ole reilua, kaikkea ei voi saada vaan pitää tehdä valintoja. Aniharva voi samaan aikaan saada sekä parisuhteen että vapauden harrastaa seksiä muiden kanssa. Parisuhde on paska juttu, kun ei yhtäkkiä voikaan vapaasti toteuttaa itseään ja kaikkia mieleenputkahtavia halujaan, mutta ei kukaan pakota parisuhteeseen.

  3. oceansoul 03.10.08 / 14:48

    Kiitoksia, Helena S.!

    Oikeastaan arvasin, millaisia reaktioita tämä merkintä aiheuttaa.
    Vaikken sitä aina erikseen mainitse, oletuksena on, ettei kaikki sovi kaikille (ei edes välttämättä useimmille). (Enhän edes ole ollenkaan varma, mitä siitä omalla kohdallani tulisi. Siksi mitään tällaista ei ole tapahtumasta pitkiin aikoihin!)

    ”Lisäksi pelkään sukupuolitauteja”

    Kuten myös minä pelkäisin – siksi vaatisin kondomin käyttöä aina ei-oman-kumppanin kanssa.
    Mitä raskauteen tulee, en haluaisi sitä edes oman kumppani kanssa (ainakaan vielä), joten edelleen ehkäisy olisi tietysti käytössä. (Joo, aina voi käydä vahinkoja, mutta oletan kaikkien tietävän, mitä siinä kohtaa kannattaa tehdä.)

    ”Monestihan käy niin, että se on hirveän kiva ajatus jos itse voisi panna ketä tahansa vapaasti, mutta sitten alkaakin hiertää pahemman kerran, kun kumppanille pitäisi suoda täysin sama oikeus.

    Niin, minähän juuri tästä itse kirjoitin, kuinka minulla olisi varmasti todella paljon sulattelemista siinä, että kumppanini haluaisi kokeilla jonkun toisenkin kanssa. Vaikka itselläni on sellaisia fantasioita (joita kenties voisi joskus toteuttaa).

    ”Varmasti tämäkin blogiteksti kirvoittaa joissain perheissä keskustelun siitä, miten partneri on NIIN rajoittava,”

    Eikö kirjoitus ole silloin hyvä, jos se synnyttää keskustelua? :) Toki täytyy AINA mennä molempien ehdoilla – jos juttu toiselle ei käy, niin se on sitten ei. Mutta nimenomaan tämän tarkoitus olikin vain pistää ihmiset ajattelemaan hieman avarakatseisimminkin, eikä aina perustaa ajatuksensa yleisiin käyttäytymismalleihin, koska niin on ”aina” toimittu.

    ”ns. tavallinen parisuhteen malli on kuitenkin se, että muita ei panna.”

    Nimenomaan, nimenomaan… Ei kannattaisi aina miettiä, mitä nämä yleiset ’mallit’ ovat, vaan miettiä asioita ihan muiltakin kannoilta. Se, että joku on yleistä, ei tarkoita, että se aina olisi paras tai toimivin vaihtoehto. (50% suomalaisista pettää, jos ei ylikin. Eli pannaan joka tapauksessa, joko luvan kanssa tai ilman.)

    En sanonut missään kohtaa, että parisuhde olisi ns. paska juttu. Elän sellaisessa itsekin, kuten varmasti huomasit. Enkä haluaisi elää ns. vapaassa suhteessa, mutta joskus EHKÄ voisi olla hauskaa kokeilla seksiä muunkin kuin sen oman rakkaan kanssa.

    Joop. Mukavaa, kun keskustelua syntyy. :)

  4. hihaton 03.10.08 / 17:49

    Omalta kohdaltani pidän Oceansoulin kirjoituksista juuri siksi, että niitä ei ole sidottu vahvasti ennakkoluuloihin ja malleihin, vaan niiden horisontti on laajempi. Itsekin olen pitänyt pettämistä Pahana Asiana ihan viime aikoihin asti, mutta vähitellen olen alkanut ymmärtää muitakin näkemyksiä. Nämäkään asiat eivät ole mustavalkoisia, vaan ”tavallisia” parisuhteita on täsmälleen yhtä monta kuin parejakin.

    Minä pidän ”tavallista” parisuhdetta muottina, joka yrittää miellyttää kaikkia eikä sen takia sovi oikein kenellekään. Minusta suhteen pitäisi muodostua pelkästään suhteessa olevien ihmisten keskustelun, ei jonkin sanellun mallin mukaan.

    (ja tähän kohtaan se tavallinen kommunikaatiosaarna)

  5. villiq 12.10.08 / 14:46

    Oceansoul puuttui varsin keskeiseen asiaan, jolla on liittymäkohtia vaikka mihin. Oikeastaan olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä kaikesta sanotusta.

    Mustasukkaisuus voidaan mieltää oikeastaan rakkauden mitaksi: mitä enemmän mustasukkaisuutta ja toisen elämän rajoittamista, sitä vähemmän rakkautta. Todellista rakkautta on sallia rakastamalleen ihmiselle kaikki, mikä tekee tämän onnelliseksi. Tästä näkökulmasta mustasukkaisuus on lähinnä omistamista. Omaisuuttaan voi ainakin periaatteessa kohdella miten vain, mutta ei toista ihmistä.

    Toista ei voi kohdella niinkään, että kieltäytyy yksiavioisessa suhteessa seksistä. Tätä voi kutsua vaikka avioliitossa raiskaamiseksi, koska se on rikoslaissa määritelty olennainen loukkaus toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta kohtaan. Miehenkin siis voi helposti raiskata.

    Jos siis olemme olevinamme jotenkin eläimiä parempia ja pidämme rakkautta jonain suurena juttuna, sallimme rakkautemme kohteelle kaiken. Jos taas ajattelemme, että rakkaus on pelkkää biologiaa, silloin meidän on sallittava sekin, että toisen seksuaalista käyttäytymistä rajoitetaan. Näinhän tekevät kaikki eläimet bonoboja ehkä lukuun ottamatta. Mustasukkaisuus varmistaa omien geenien jatkuvuuden, mikä on tietysti evoluution tarkoituskin. Kyse on siis tietynlaisesta itsekkyydestä.

    Ihminen onkin aika hauska laji. Hellimme illuusiota, että rakkaus on jotain suurta ja ihmeellistä. Kuitenkin käyttäydymme kuin mitkä tahansa muut eläimet, itsekkäästi ja mustasukkaisesti. Jälkimmäinen tapa on tietysti myös tarkoituksenmukainen. Aika harva pariskunta on loppujen lopuksi valmis suomaan toiselle Oceansoulin kuvaamia vapauksia. Ehkä siksi olisi viisainta luopua avioliiton elämänpituisesta ideaalista. Avioliitothan voitaisiin solmia vaikkapa viideksi vuodeksi kerrallaan. Kun se olisi normi, ei olisi halveksittuja eroja eikä ”epäonnistuneita” ihmisiä.

  6. villiq 12.10.08 / 15:17

    Lainaus Sirpaleelta:

    Ja jos parisuhde kestää loppuelämän, tarkoittaa se samalla ettei loppuelämän aikana panna muita. Se on rajoittavaa, kahlitsevaa ja tosi ikävää varmasti monen mielestä, mutta se nyt vain on se perinteinen ja yleisimmin käytetty malli.

    Näinhän sitä tavallisesti ajatellaan, mutta ei se ole yleisimmin käytetty malli. Ihmislajin kulttuureista yli 95 % on moniavioisia ja nykyisistä valtioistakin vähemmistö on yksiavioisia. Elinikäinen pakollisuus ihmissuhteissa ei ole edes ihmislajin normaalin käyttäytymisen mukaista – lähinnä se on syntynyt kristillisen kirkon ja maallisen vallankäytön tarpeista hallita (ja rahastaa) rahvasta.

  7. oceansoul 06.11.08 / 17:38

    http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200811068549806_lz.shtml

    ”Ruotsalainen teologi ja etiikan tutkija Susanne Wigorts Yngvesson suhtautuu epäillen alttarilla annettuun ikuisen rakkauden ja uskollisuuden lupaukseen.

    – En halua tuomita koko parisuhteen ideaa, mutta itse kunkin kannattaisi kyllä miettiä, onko uskollisuuden idean takana vain halu hallita toisen vartaloa, hän pamauttaa Aftonbladetin haastattelussa.

    Fyysinen uskollisuus on tutkijan mukaan tiukimpia yhteiskunnan luomia normeja, joihin erityisesti naisten on tullut alistua mukisematta. Hänen mielestään moni ihminen voisi kuitenkin paremmin, jos heillä olisi samanaikaisesti useita kumppaneita.”

  8. Charlotte 13.11.08 / 21:46

    Maailma on kyllä paha paikka. Mua karmii tälläset ihmiset jotka haaveilee vapaasta suhteesta, parinvaihdoista, pettämisistä ja saati sitten niistä jotka tekee niin. Itse olen kyllä sitä mieltä että kun menee naimisiin jonkun kanssa ei enää koskaan olla muiden kanssa. Ei se ole mitään kahlitsemista jos kaksi ihmistä päättää olla loppu elämänsä yhdessä! Toki varmaan jokaiselle tulee välillä kiusauksia, mutta niitä pitää vain osata vastustaa! Jos ne kiusaukset tulee esim. humalassa, on lakattava juomasta itseään humalaan. On tehtävä työtä että oma parisuhde kestää hyvänä, ettei tarvitse pettää ja hakea jotain joltain muulta. Tuolla aikaisemmin oli puhetta sukupuolitaudeista ja ei-halutuista raskauksista. Niin, mitäs sitten kun kumppani käy panemassa toista ja tuo kiltille rakkaalleen kotiin klamydian ja lapsettomuuden? Ja samalla kerralla pistää jonkun toisen naisen paksuksi? Ei siinä kovin hyvä fiilis enää voi olla. Ja onko kovin kunnioitettavaa joltain naispuoliselta käydä panemassa vieraita ja JOS tulisi paksuksi, pitäisikö vain tehdä abortti? Noinko kevyesti porukka suhtautuu näihin asioihin? Oon järkyttynyt jälleen kerran.

  9. hihaton 14.11.08 / 08:46

    On kunnioitettavaa ajatella avioliittoa elinikäisenä uskollisuutena, mutta tilanteet voivat muuttua ajan myötä. Ihmiset eivät ole staattisia, vaan jokainen meistä kasvaa ja kehittyy erilaisten kokemuksien myötä. Tällöin on myös mahdollista, että omasta kumppanista kasvaa ihminen, jonka ajatusmaailmaa tai käytöstä on yhä vaikeampi hyväksyä. Tällöin realistisia vaihtoehtoja on kolme:

    1. Pari eroaa. Tämä voi tapahtua yhteisymmärryksessä tai toisen aloitteesta, jollaiseksi pettämisenkin voinee lukea. Vieraissa käyminen ilman lupaa on useimmiten merkki siitä, että parisuhde on tullut tiensä päähän.

    2. Se osapuoli, joka ei hyväksy kumppaninsa käytöstä, pysyy suhteessa siksi, että on joskus niin luvannut. Hän tekee itselleen karhunpalveluksen kieltäessään oman onnellisuutensa ja satuttamalla itseään.

    3. Ei-tyytyväinen osapuoli yrittää muuttaa kumppaninsa käytöstä. Tällöin parisuhde muuttuu vastakkainasetteluksi, josta puuttuu suhteessa tarvittava molemminpuoleinen kunnioitus. Useimmiten tällaisessa tilanteessa käy niin, että kumpikaan ei ole enää onnellinen.

    Olen täysin samaa mieltä siitä, että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, mutta johonkin on vedettävä raja oman onnellisuuden turvaamiseksi. Kaikki ihmiset eivät sovi yhteen kaikkien kanssa, eikä kukaan pysy muuttumattomana. Joskus on molemmille parempi jakaa ne lusikat pinoihin ja siirtyä eteenpäin.

    Uskonnollista perua olevat moraalikäsitykset kertovat meille, että varsinkaan naisen ei ole soveliasta harrastaa seksiä monen ihmisen kanssa. Yhteiskunta sekularisoituu kovaa vauhtia ja arvot muuttuvat pikkuhiljaa seksimyönteisempään suuntaan, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Seksi ja itsetyydytys ovat henkilökohtaisia asioita, joten niiden säätelyn tulisi lähteä yksilöstä itsestään, ei yhteiskunnasta.

    Mitä taas tulee tauteihin ja ei-toivottuihin raskauksiin, kondomi on keksitty. Se antaa oikein käytettynä lähes sataprosenttisen suojan sekä tauteja että raskauksia vastaan. Mikäli kumi rikkoutuu, apteekista on saatavilla jälkiehkäisyä raskauden estämiseksi. Klamydia taas on hoidettavissa lääkkeillä. Jälkiehkäisy ja sp-tautien lääkehoito ovat keinoja, joihin vastuuntuntoisen ihmisen tarvitsee hyvin harvoin turvautua.

    Lopulta kyse on vain siitä, mitä ihminen elämältään haluaa. Joku voi pitää tavoittelemisen arvoisena elinikäistä avioliittoa, toinen taas haluaa olla vapaa menemään ja tulemaan kuten haluaa. Ensimmäinen voi pitää jälkimmäistä moraalittomana, mutta yhtä lailla jälkimmäinen voi ajatella ensimmäisen olevan uskonnollinen tiukkapipo (nämä ovat sitten kuvitteellisia esimerkkejä). Kaikkien kannalta parasta olisi tilanne, jossa jokainen saa tehdä omat valintansa ja muut osaisivat niitä kunnioittaa.

    Siihen meillä on vielä matkaa.

  10. Nimetön 27.09.11 / 18:47

    Eiköhän elinikäisen parisuhteen tarkoitus ole suojata lapsia, että nämä voisivat kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Tämä edellyttää sitä, että puolisot ovat valmiita tarjoamaan toisilleen sen, mitä toinen tarvitsee ollakseen onnellinen. Jos toinen koko ajan määrää, mitä ja miten tehdään, tulee toisesta onneton ja hän etsiytyy sellaisen ihmisen luo, jonka lähellä saa olla oma itsensä. Sen seurauksena hän ei ole enää kotona henkisesti läsnä ja lapset alkavat vaurioitua. Vanhemmilta tämä jää helposti huomaamatta.
    Rakkaus perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos toisella on luonasi hyvä olla, hän ei lähde pois. Rajoittamalla se ei onnistu. Jos teet toisen onnelliseksi, hänkin haluaa tehdä sinut onnelliseksi.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s