12/24 – Menkkaseksiä, kyllä vai ei?

Kirjoitin vuonna 2008 aiheesta seksi kuukautisten aikana ja hieman yllättäen se oli pitkään suosittu merkintä. Kirjoitin tuolloin, että välillä juuri menkkojen aikaan tuntuu haluttavan enemmän kuin normaalisti, joten miksipä sitä sitten selibaatissa eläisi. Samoilla linjoilla olen edelleenkin: muutamana ensimmäisenä vuotopäivänä vuodan paljon verta, joten eipä siinä tilanteessa yhdyntä oikein itseäni kiinnosta eikä halujakaan yleensä ole. Mutta sitten kun vuoto alkaa vähentyä, tilanne onkin jo toisenlainen. Silloin voi hyvin panna suihkussa tai missä vaan, jos vaikka jonkin pyyhkeen laittaa alle suojaksi.

Käytin vielä tuon edellisen postauksen kirjoittamisen aikoihin e-pillereitä, mutta nyt olen ollut jo kymmenisen vuotta ilman mitään hormonaalisia menetelmiä, joten elimistöni on ihan luonnontilassaan. Kiertoni on synnytysten jälkeen muuttunut oppikirjamaiseksi eli se on melko tarkkaan 28 päivää pitkä ja kuukautiseni kestävät 7 vrk, joten eihän se ihan lyhyt aika ole, jos jostain syystä täysin pidättäytyisi seksistä aina vuotopäivinä. Oikeastaan on aika hurjaa, että neljäsosa vuodesta menee verta vuotaessa! Toki viimeisinä vuotopäivinä vuoto on pientä, mutta siltikin…

Jotkut ovat kertoneet (esim. Larissa postauksessa Mitä mies ajattelee kuukautisista? ja Miehet ja menkat) siitä, että ovat joskus menneisyydessä joutuneet kuukautisten aikana tilanteeseen, jossa mieskumppani on katsonut kauhistuneena, kun peniksessä onkin ollut hieman verta. Omaa kumppaniani ei veri kauhistuta (on hän alatiesynnytyksissäkin ollut mukana ilman mitään ahdistumisia ;)), mutta tosiaan ei sitä nyt pahimman vuodon aikaan ainakaan itseäni huvita yhdyntöjä harrastella. Itse en siis kieltäydy siksi, että jollain tavalla häpeäisin kuukautisia, vaan en vain halua verta olevan ympäriinsä (ei ole kiihottavaa mielestäni) ja harvemmin muutenkaan halut on ensimmäisinä kiertopäivinä kovin korkealla. Kivuistakaan en kärsi kuin ensimmäisenä päivänä hieman. Jos kuitenkin haluan seksuaalista tyydytystä kunnon vuodon aikana, muunlaista seksiä voi toki harrastaa eli hieroa esim. klitorista käsillä tai seksileluilla ja voin antaa miehelle suu- tai käsiseksiä. Toki minuakin voi nuolla, mutta sitten kyllä sisälle tamponi tai kuukuppi, koska verta en itsekään haluaisi suuhuni edes pisaraa.

Aiheesta on kirjoittanut blogissaan myös Impi Sukkamieli.

Vastaa pikagalluppiin! Voitko/haluatko harrastaa (emätin)yhdyntöjä kuukautisten aikaan?

Lyhyt seksittömyys ei hyvää parisuhdetta tapa

Helsingin Sanomissa julkaistiin tänään mielipidekirjoitus otsikolla ”Imetys tappaa parisuhteen”. Kirjoittaja kertoo lopettaneensa imetyksen ja siirtyneensä korvikemaitoon, koska imetys tappoi halut ja mies ei halunnut olla enää yhtään kauempaa ilman seksiä.

Siirretäänkö lapsi kokonaan korvikemaidolle? Kuinka kauan mies jaksaa olla ilman seksiä? Kumppanini oli sitä mieltä, ettei enää hetkeäkään.

Mietimme, mikä on vauvalle todella tärkeintä: paras mahdollinen ravinto vai vanhempien paras mahdollinen parisuhde? Päätimme siirtyä korvikemaitoon hetimiten, asteittain. Lopetin siis imetyksen hiljalleen vauvan ollessa vain kuukauden ikäinen.

Voisin ehkä vielä jotenkin ymmärtää tämän ratkaisun, jos kyse olisi ollut esimerkiksi yli 6 kuukaudesta, mutta että kyse oli yhdestä (1) kuukaudesta! Toivoisin kirjoituksen olevan vain jokin huono provo, mutta kaikenlaisiahan ihmisiä tästäkin maasta löytyy. Minä en ole tuomitsemassa korvikkeilla lapsensa ruokkivia, vaikka itse olen täysimettänyt esikoiseni ja täysimetyksellä on myös tämä toinenkin vauva. Sen sijaan tuo kirjoituksen ajattelumalli – että parisuhde on jo kuoleman kielissä, kun seksiä / seksihaluja ei ole ollut kuukauteen – on hyvin surullinen.

Kyllä, minullakin vauvan saaminen jo itsessään, mutta myös imetys hormonimuutoksineen vei esikoisen kohdalla halut lähes kokonaan. Limakalvot olivat todella hauraat. Harrastimme yhdyntöjä ensimmäisen kerran joskus 3 kk:n kohdalla ja varsinaisesti ne alkoivat tuntua hyvältä vasta, kun synnytyksestä oli vuoden verran. Liukuvoidetta käytettiin, mutta ei se siis ongelmaa parantanut kokonaan. Ehdottiko mies minua lopettamaan imettämisen? No ei todellakaan (enkä sitä itsekään harkinnut). Vuosi on loppujen lopuksi pieni aika elämästä ja näen imetyksen hyötyjen vauvalle olevan paljon tärkeämmät kuin yhdynnän merkitys parisuhteelle. Seksiähän siis voi harrastaa muutenkin kuin yhdyntöjä harrastelemalla. Jos parisuhde on kunnossa, lyhyt seksitön jakso ei sitä tapa. Silloin kyse on jostain ihan muusta syystä. Miehelläni on korkea libido, mutta silti hän on jaksanut satunnaisia haluttomuuskausiani (jotka eivät kaikki ole vauva-aikaan edes liittyneet).

Tämän toisen lapsen kohdalla seksuaalinen haluttomuus ei varsinaisesti ole ollut niin suurta. Esikoisen kohdalla suuri elämänmuutos – äidin roolin astuminen kehiin – vaikutti varmasti paljon, kun nyt se oli osa elämää jo muutenkin. Sen sijaan tällä kertaa koliikkivauvan iltaitkut ovat aiheuttaneet suurta väsymystä, kun päikkäreitä nukkumaton esikoinenkin on päivät kotona, että iltaisin ei todellakaan tee mieli muuta kuin nukahtaa itkujen päätyttyä. On sitä silti tullut miestä kädellä ja suulla hyväiltyä jo tämän vauva-ajan aikana. Ja mies lienee harrastanut omaa kivaa yksinäänkin.

Kyseisen mielipidekirjoituksen kirjoittanutta ihmettelen tosiaan erityisesti sen takia, että vain yhden vaivaisen kuukauden perusteella tehdään tuollaisia ratkaisuja. Ei korvikkeilla ruokkiminen ketään huonoksi äidiksi tee, mutta jos imetys sujuu, kannattaako sitä tuosta vain se lopettaa? Minulla ei jälkivuotokaan ollut vielä neljän viikon kohdalla loppunut kummankaan vauvan kohdalla, joten tulehdusvaarankaan vuoksi yhdyntöjä ei ollut kiinnostusta harrastaa. Mitään repeämiä minulle ei juurikaan tullut, mutta entä jos kirjoittaja olisi revennyt pahasti eikä olisi sen(kään) vuoksi kyennyt yhdyntöihin vielä tuossa kohtaa? Entä jos kirjoittaja olisikin jatkanut imetystä ja huomannut, että vaikkapa kahden kuukauden kohdalla hän olisi tuntenut jo seksihaluja? Entä jos kirjoittaja sairastuu pahasti jostain syystä ja seksi jää tauolle useammaksi kuukaudeksi – lähteekö mies omille teilleen? Millainen mies (isä) laittaa noin lyhyen ajan kohdalla pienen vauvan tarpeet omiensa edelle?

Ps. Kirjoituksessa mainittiin imetyksen ehkäisyteho. Muistutettakoon kaikkia, että imetys toimii suhteellisen luotettavana ehkäisynä vain, jos 1) lapsi on vain täysimetyksellä ja imetysvälit eivät ole pitkiä & 2) kuukautiset eivät ole alkaneet ja synnytyksestä on ihan maksimissaan puoli vuotta. Itselläni kuukautiset alkoivat esikoisen kohdalla vasta silloin, kun yöimetykset loppuivat, mutta kondomia käytettiin silti toki huolellisesti alusta alkaen. Imetykseen ei yksinään kannata koskaan luottaa, jos ei uusiksi halua nopeasti raskautua.

Vähän yhdyntöjä (mutta silti nautinnollisia orgasmeja!)

Kesäkuussa tein itselleni lupauksen, että harrastaisimme mieheni kanssa seksiä senhetkistä tilannetta enemmän ja monipuolisemmin. Arkielämän monet kiireet ja raskauden mukana tullut pieni haluttomuus oli laimentanut seksielämää huomattavasti, joten halusin saada jonkinlaista muutosta aikaan. Synnytyksen jälkeen seksielämä tulee kuitenkin olemaan hetken aikaa hyvin hiljaista, joten vielä kannattaisi hyödyntää kaikki mahdolliset hetket tähän ihanaan nautintoon…

No, hyvästä aikomuksesta huolimatta suurta muutosta ei tapahtunut. Seksiä ei ole juurikaan ollut enempää eikä se nyt sen monipuolisempaakaan oikein ole ollut. Seksiä on ollut, mutta varsinkin yhdyntöjä on ollut todella vähän. Ajattelinkin nyt siihen liittyen kertoa muutamasta seksikerrasta, jotka ovat viime viikoilta mieleen jääneet.

Mies: ”Ehkäpä paras orgasmi koskaan”

Orgasmithan ja niiden nautinnollisuus ei ole mitenkään vain fyysisiä juttuja, vaan mielentila vaikuttaa asiaan paljon. Tällä kertaa kyse oli seksikerrasta, jolloin emme harrastaneet yhdyntää, vaan mies sai suuren nautinnonsa suuseksillä. Kun kysyin tuntemuksia lopuksi, hän (yllättäen) totesi kokeneensa mahdollisesti parhaimman orgasmin koskaan.

Niin, mitä siis teimme? Annoin miehelleni suuseksiä, kun hän seisoi lattialla ja minä olin siis kyykyssä hänen edessään. Mukana oli pieniä alistamiselementtejä: mies tukisti minua hiuksista hieman, välillä puristeli nännejäni ja pani minua suuhun. Olimme molemmat hyvin kiihottuneessa tilassa ja mies olisi voinut tulla nopeasti, mutta lopulta hän jätti kuitenkin suuseksin hoitamisen minun harteilleni. Niinpä annoin suuseksiä edging-tyylillä eli vein monta kertaa miehen orgasmin reunalle ja lopetin juuri ajoissa. Vasta useamman kerran jälkeen annoin miehen laueta suuhuni. (Mies oli tässä kohtaa väsähtänyt, joten itseni hoitelin ihan sormipelillä loppuun, mikä ei kauaa kestänyt voimakkaasta kiihottumistilasta johtuen ja sain myös melko voimakkaan orgasmin.)

Pikainen sekstailu keskellä yötä

Enpä muista, että oltaisiin moneen vuoteen herätty keskellä yötä seksiä harrastamaan. Väsymystä riittää ihan ilman turhia heräämisiäkin, joten yleensä sanoisin tällaiselle ei kiitos… Illalla meillä oli ollut pientä riitaa ja olimme alkaneet nukkua ilman mitään hellyydenosoituksia, mutta yöllä heräsin yhtäkkiä siihen, että mies hyväili rintojani. Hänen kova peniksensä tuntui kehoani vasten, joten ei kai siinä voinut lopulta kuin huomata itsekin alkavansa kiihottua. Mies hyväili ja puristeli rintojani ensiksi kauttaaltaan; siirtyen sitten nännien puristelemiseen, mikä vei minua lupaavasti kohti orgasmia. Hieman malttamattomana halusin kuitenkin kosketusta myös klitorikselleni, joten aivan pelkkä nänniorgasmi ei sillä kertaa kyseessä ollut.

Orgasmini jälkeen mies siirtyi polvilleen kasvojeni yläpuolelle ja tarjosi penistään nuoltavaksi. Loppujen lopuksi hän kuitenkin runkkasi itse itseään laueten kasvoilleni ja pikaisen kasvopesun jälkeen olikin mukavaa käpertyä nukkumaan toisen kainaloon.

Ja toinen pika’pano’ aamulla…

Yleensä emme pane aamuisin. Ne ovat huonoja ajankohtia, sillä koskaan ei tiedä, milloin lapsemme herää (ja usein heräämme vasta silloin, kun lapsi tulee meidät herättämään, sillä monesti se on ennen kellonsoittoa). No, yhtenä aamuna minua kuitenkin panetti ja halusin kovasti tyydytyksen. Niinpä painauduin mieheeni kiinni ja herättelin häntä eroottisilla koskettamisilla. Makasimme lusikka-asennossa ja miehen penis kosketteli kosteaa alapäätäni. Totta kai lapsi heräsi tässä kohtaa eli emme ehtineet yhdyntään asti. Lapsi kävi kuitenkin meitä vain moikkaamassa ja ilmoitti menevänsä leikkimään. Tässä kohtaa kävi mielessä pikayhdyntä pesuhuoneen lukitun oven takana, mutta lopulta päädyimme vain hyväilemään nopeasti toisillemme orgasmit ihan vain käsillä tyydyttämällä peiton alla. Ihan mukava aamunaloitus silläkin tavalla saatiin.

Seksikesä jatkuu

Kesä jatkuu ja raskaus etenee kovaa vauhtia loppuaan kohti. Viime kerralla harrastimme yhdyntää vielä saman vuorokauden sisällä kuin synnytys käynnistyi, joten toivottavasti mitään suurempia vaivoja ei tälläkään kertaa tule. Sen sijaan viimeksi synnytyksen jälkeen yhdynnät olivat pitkään tauolla, sillä imetys teki limakalvoistani todella hauraat ja liukkaristakaan huolimatta yhdyntä ei hyvältä tuntunut moniin kuukausiin (eikä halujakaan kyllä ollut). Onneksi nautinnollisia seksikertoja voi siis olla oikein hyvin ilman yhdyntöjäkin! Joo, toki mekin kaipaamme välillä niitä yhdyntöjä, mutta esimerkiksi näissä edellä kuvatuissa tilanteissa ei jäänyt sellaista oloa, että jotain olisi jäänyt puuttumaan.

Ihan tavallista(kin) seksiä

Tässä blogissa tulee usein kirjoiteltua hieman harvemmin harrastamistani seksijutuista – siis esimerkiksi seksilelujen käyttämisestä tai anaaliseksistä – koska noh, mitä kirjoitettavaa sitä olisi siitä tavallisesta emätinyhdynnästä, jota kiireessä on tullut taas kerran harrastettua hämärässä huoneessa juuri ennen nukkumaanmenoa. Tai oikeamminhan peruskaava menee siis niin, että hyväilemme toisiamme käsillä ja/tai suulla, kunnes minä saan orgasmin tai useammin kyllä pari orgasmia. Ja sitten yhdymme. Välillä klitorikseni saa hyväilyä myös yhdynnän aikana ja saatan siis saada vielä lisää orgasmeja. Yhdyntä päättyy miehen tulemiseen. Käydään pikaisella pesulla ja aletaan nukkua.

Sitten on niitä vähän tavallisesta poikkeavia seksikertoja. Esimerkiksi menneellä viikolla yhtenä iltana mies käski minut polvilleni lattialle, sitoi käteni selän taakse ja työnsi penistään syvälle suuhuni. Jossain vaiheessa hän ohjasi minut sängylle selälleni ja nuoli minulle räjähtävän orgasmin. Tämän jälkeen hän jatkoi sormettamalla ja olin koko ajan todella lähellä emätinorgasmia, mutta sillä(kään) kertaa en huippua sillä tavalla saavuttanut. Käteni olivat edelleen sidottuina selkäni takana, kun mies lopulta käänsi minut mahalleen ja yhtyi minuun.

Joskus sitten innostumme niistä hieman harvinaisemmista seksijutuista, jotka vaativat esimerkiksi seksilelujen käyttämistä. Ne eivät ole niin tavallista sekstailua meidän makkarissa ja ne voivat olla monenlaisia. Joskus minä panen strap-onilla miestäni peppuun ja leikki saattaa sisältää myös muuta alistavaa häntä kohtaan. Tai kuten viimeisin seksikertamme: minun pepussani oli lasinen dildo ja mies pani minua samaan aikaan pilluun. (Ja koska joskus olemme saaneet blogista sellaista palautetta, että pitäisi kertoa myös epäonnistumisista, niin kerrotaanpa nyt vaikka tästä kerrasta sitten. Mies meinaan yritti lopuksi myös panna minua peniksellä peppuun, joten hän otti dildon pois pepustani ja yritti työntää peniksensä tilalle. Asento oli kuitenkin huono ja liukkaria oli paljon eikä miehelläkään erektio tainnut sillä sekunnilla olla kovimmillaan, joten peppuun yhtymisyritys päättyi pian siihen, että penis luiskahtikin kohti pillua. Tämä oli ei-toivottava juttu siinä kohtaa, etteivät peppubakteerit päädy väärään paikkaan ja aiheuta jotain tulehdusta, joten jätettiin sitten kesken se leikki ja mentiin pesulle. Mies runkkasi itseään suihkussa käsin ja tuli lopulta kasvoilleni, joten molemmat olimme siis kuitenkin tyydyttyneitä lopuksi.)

Millaisia juttuja seksin harrastamiseenne tavallisimmin kuuluu? Entä harvinaisemmin? Millainen oli viimeisin seksikertasi?

Ajatuksen voimaa – orgasmien monipuolisuudesta (vieraskirjoitus)

Tämän loistavan kirjoituksen on lähettänyt meille julkaistavaksi nimimerkki SF Kukkanen. Suosittelen kaikkia naisia  – erityisesti niitä, jotka painivat orgasmiongelmien kanssa – tämän lukemaan. Kuten tekstistä tulee ilmi, orgasmien saamisessa on mahdollista kehittyä. :)

EDIT: Löytyy myös nykyisin kirjoittajan omasta blogista.

*

Olen saanut itse todentaa väitteen, että aivot ovat suurin sukupuolielin. Kirjoitan tässä omakohtaisen seksuaalitarinani, jos se vaikka kannustaisi jotakuta. Aina voi oppia ja kehittyä, sen olen itse saanut huomata.

Lapsuudesta ensimmäiseen orgasmiin

Lapsena jo olin hyvin seksuaalinen. Keinuhepalla tuntui mukavalta ratsastaa ja oli kiva kyhnyttää itseään tolppia sun muita vasten. Toki, kuten varmasti monessa suomalaisessa perheessä, tämä käytös nopeasti karsittiin. Äiti toppuutteli, käski pistää housut jalkaan ja olemaan kunnolla, varoitteli miehistä ja ettei kehenkään mieheen voi luottaa; ei saa herättää huomiota, muuten miehet voivat tehdä pahoja asioita. Joten, onnistuin aika hyvin tukahduttamaan seksuaalisuuden. Eroottisia unia näin silti pienestä pitäen ja olin kovin innokas kyselemään, mutta en tohtinut koskea itseeni ollenkaan. Aina kun jotain seksuaalista erehtyi tekemään, siitä tuli noottia ja valtava häpäisty tunne. Sanottiinpa minulle jopa, että minusta tulee seksuaalisesti häiriintynyt (no, jos seksuaalisesti innokas on sama asia, niin sitten enne kävi toteen ;D).

14-vuotiaana en ollut masturboinut vielä kertaakaan, enkä suudellut ketään, ihastunut kylläkin. Menetin neitsyyteni raiskauksessa. Ei mikään kiva kokemus ja jätti vuosiksi henkiset arvet. 15-vuotiaaseen saakka ajattelin, että seksi on aivan kurjaa ja yliarvostettua. Ajattelin, etten koskaan tule nauttimaan seksistä, saati saamaan orgasmia. Silti koin ”hyväksikäytetyn syndrooman”, eli hakeuduin uudestaan vastaaviin tilanteisiin. Toivoin jopa, että minut raiskattaisiin uudestaan, jotta voisin harrastaa seksiä ja miellyttää edes miehiä, jos en itseäni voinut. Onneksi oli joitain hyviäkin kokemuksia.

Ensimmäisen orgasmini sain sitten 16-vuotiaana, yhdynnässä puolitutun miehen kanssa. Se ei ollut kovinkaan hekumallinen; huomasin vain emättimen alkavan sykkiä, mutta mies ei tajunnut heti lopettaa naimista, joten tuntui hieman ikävälle. Oli kuitenkin lohdullista huomata kykenevänsä nauttimaan seksistä ja saada ensimmäinen orgasmi. Sen jälkeen olen saanut yhdynnässä hyvin helposti orgasmin, välillä jopa ensityönnöllä. Toisaalta, nuorena orgasmi oli usein pelkästään fyysinen – ei mitään tajutonta henkistä euforiaa. Usein tuli jopa jotenkin kiusaantunut olo orgasmin jälkeen, ja en myöskään tykännyt siitä, että se pisti hengästymään; halusin peittää tuntemukseni.

Uudenlaisia orgasmeja

Aloin nauttia seksistä kunnolla vasta pitkissä parisuhteissa, joissa sain hyväksyntää ja hellyyttä paljon osakseni. Silti vielä parikymppisenä olin sitä mieltä, että sukupuolielimet ovat suurin sukupuolielin; en voinut uskoa, että joku saa orgasmin ajatuksen voimalla – se tuntui minusta aivan huijaukselta. Itse sain vain yhdynnässä tietyissä asennoissa, enkä ollut koskaan saanut sormetuksessa tai klitorisorgasmia.

Tutustuttuani nykyiseen mieheeni, heräsi seksuaalisuuteni vasta kunnolla eloon. Hänen kanssaan pystyin käsittelemään kipeitä asioita ja koin olevani ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisesti hyväksytty, jopa rakastettu. Mies oli myös innokas oppimaan, kokeilemaan ja miellyttämään. Aloitin myöskin treenaamaan lantionpohjanlihaksia erittäin tavoitteellisesti -toisin kuin aiemmin, sellaisena ”sunnuntaipuuhasteluna”. Tein kestävyys- ja voimatreeniä ja suunnittelin itselleni treeniohjelman.

Yllättävää kyllä, treenin tulokset alkoivat näkyä melko pian. Orgasmit alkoivat voimistua ja huomasin puristusvoiman kasvavan. Pian huomasin myös tiukentuvani lisää. Kestävyyskunto kasvoi nopeasti. Tämä yhdistettynä henkiseen työhön mitä tein itseni kanssa, ja miehen rakkauteen sekä todella hyvään seksiin, oli todella hyvä combo. :)

Opin saamaan sormettamalla, klitorisorgasmeja, emätinorgasmit pitenivät ja voimistuivat, aloin saada useita orgasmeja peräkkäin (ja ei, voin kokemuksesta sanoa, että eivät ne ole sen miedompia, vaikka saisi useamman, ainakaan minulla, päinvastoin). Olin aivan äimissäni, ja vitsailinkin välillä, että ei tämä voi tästä enää kohentua, seksuaalisuuteni. Aloin myös olla enemmän sinut itseni kanssa, opettelin orgasmikeskeisen itsetyydytyksen sijaan ”rakastelemaan itseni kanssa”. Ejakulaatioista tuli oikein bravuuri miehen kanssa; niiden saaminenkin vaatii minulta vapautumista; tuntemattoman kanssa en saa, mutta kun tunteita ja luottamusta tulee peliin, ”hanat” aukeaa ja kun ensimmäisen ejakulaation saa, on sen jälkeen helppoa saada milloin vain.

Orgasmeja ajatuksen voimalla

Jossain vaiheessa huomasin kiihottuvani mitä kummallisimmista asioista. Korvan nuolemisesta, ihon hellästä silittämisestä, polvitaipeet ja jalansyrjät AH! Aloin saada orgasmeja milloin mistäkin: korvan ”sormettamisesta”, rintojen hyväilystä, polvitaipeiden hyväilystä, koko kehon äärimmäisen hennosta silittämisestä.. Tulin ikään kuin herkemmäksi ja herkemmäksi kaikkialta. Sen sijaan aiemmin minulle niin helppo tapa saada – yhdyntä – ei tuntunutkaan enää niin ihmeelliseltä; nuo uudet, ihanat tavat saada kiehtoivat enemmän.

Jossain vaiheessa järkytyin, sillä orgasmi vain kesti ja kesti, jonkun 15 minuuttia. Pelkäsin kuolevani sydänkohtaukseen.. Vaan en kuollut, tuli taivaallinen olo, sen jälkeen aloin saada myöhemminkin pitkiä orgasmeja, pisin mistä sattumoisin saatiin aika ylös, kesti 40 minuuttia. Siis yhtäjaksoista orgasmia. Lantionpohjanlihasten kunnon treeni mahdollisti fyysisesti pitkät orgasmit, kun taas henkinen työ mahdollisti sen, että pystyin vapautumaan.
Vitsailin, että ei enää tunnu mahdottomalta ajatus, että joku voi saada ajatuksen voimalla… en silti uskonut siihen omalla kohdallani.
Kunnes, kerran, silitin miestä hyvin hellästi, kiihottuneena. Ajattelin, miten onnellinen olenkaan miehen vieressä kippuralla, ja keskityin nauttimaan tuosta onnellisuuden tunteesta, hykertelin rakkaudesta. Ja yhtäkkiä se tuli; orgasmi, ilman minkäänlaista stimulointia; paitsi että itse silitin miehen olkapäitä hellästi.

Tämän jälkeen ei mennyt kovin kauaa, kun sain orgasmin vain makaamalla paikoillani miehen vieressä, sen jälkeen itsekseni kylvyssä silmät kiinni, linja-autossa, baarin jytkeessä, sängyssä vatsaltaan… Orgasmiin ei enää tarvitse fyysistä stimulointia, henkinen stimulointi riittää. Hengitän syvään ja tietyllä tavalla, keskityn hyvin vahvasti tuntemuksiin, ja annan kiihotuksen kasvaa… ja kasvaa, kunnes orgasmi tulee. Ajatuksen voimalla saatu orgasmi on aika ihana, sellainen lempeä ja aaltoileva; se saattaa laantua ja voimistua, ja sitä voi säädellä myös hengityksellä; syvä hengitys voimistaa sitä, nopeatahtinen hengitys nopeuttaa sitä.
Olen kaikelle avoin nykyään.

Parhaimmillaan seksi on yhtä hekumaa. Orgasmeja tulee ja tulee, eri tavoin ja erilaisia, on polttavaa tunnetta iholla ja leijuvaa tunnetta, monenlaista tuntemusta.

Älkää siis menettäkö toivoanne, te jotka olette kokeneet kurjia tai muuten vain orgasmin saaminen on vaikeaa. Aina voi kehittyä :)

Tässä minun vinkkini lyhykäisyydessään:
-Opettele rakastamaan ja rakastelemaan itseäsi
-Hankkiudu vain hyviin suhteisiin
-Ole hyvällä tavalla itsekäs; silloin kun on vuorosi nauttia, sinun ei tarvitse millään tapaa miellyttää toista
-Treenaa lantionpohjanlihaksiasi! Anna orgasmille fyysiset edellytykset ja mahdollisuus tulla voimakkaana
-Syö ja elä terveellisesti, harrasta liikuntaa
-Opettele nauttimaan hetkestä ja keskittymään tarkasti tuntemuksiin
-Hengitä!
-Masturboi ja opettele, mistä tykkäät
-Kiihota itseäsi ajatuksin ja fantasioin
-Käsittele vaikeat asiat, opettele itsetuntemusta
-Älä suostu seksiin silloin, kun ei tee mieli
-Esileikki kunniaan! Suostu yhdyntään vasta, kun olet läpimärkä ja himokas ;)
-Kokeile avoimin mielin uusia asioita, jos ne eivät tunnu epämiellyttäviltä. Eroottisia paikkoja on kaikkialla kehossa!
-Meditoi ja opettele mielenhallintaa

Lopuksi kysymyksiä lukijoille!

-Oletko saanut orgasmin ilman fyysistä stimulointia? Voit kertoa kommenttikentässä kokemuksiasi ja vinkkejä.
-Oletko kokenut ikäviä seksuaalisia kokemuksia?
-Oletko jollain tavalla kehittynyt seksuaalisesti?
-Saatko helpoiten a) yhdynnässä b) klitorista stimuloimalla c) kivun kera d) hyvin hellästä kosketuksesta e) rintoja hyväilemällä f) millä muilla eri tavoilla?
-Oletko saanut ejakulaatiota? (+ kommenttikenttään vinkkejä/asentovinkkejä)
-Treenaatko lantionpohjanlihaksiasi (nainen)?
-Treenaatko lantionpohjanlihaksiasi (mies)?
-Jos treenaat lantionpohjanlihaksiasi, oletko huomannut positiivisia vaikutuksia? Mitä? a) Teen voimatreeniä säännöllisesti b) en treenaa c) treenaan kevyesti, säännöllisesti (esim. kuulilla tai supistelemalla lihaksia)
-a) En ole huomannut mitään vaikutuksia treenaamisesta b) Olen huomannut tiukentuneeni emättimestä/joku on kehunut minua tiukemmaksi c) erektioni on vahvempi (mies) d) Saan orgasmeja helpommin e) Orgasmini ovat voimakkaampia f) olen alkanut saada yhdyntäorgasmeja/muita minulle uudenlaisia orgasmeja treenin myötä g) Kiihotun/kostun helpommin kuin ennen h) Itsetuntoni/mielialani on kohentunut i) Olen alkanut saada ejakulaatioita j) Saan useampia/pidempiä orgasmeja kuin aikaisemmin

Sitten vapaita kommentteja :) Kiinnostaisi kovin kuulla, miltä orgasmit teistä muista tuntuvat (miehet ja naiset), miten kiihotutte parhaiten ja onko jotain salaisia vinkkejä, joita haluatte muille jakaa? Vastaan myös mielelläni kysymyksiin. Mahdollisesti jossain vaiheessa voisi work shop tulla myös kyseeseen, jos on kiinnostuneita. Haluaisin kovin kannustaa ja antaa vinkkejä muille, kun itse olen kaikkien epätoivon hetkien jälkeen ns. ”puhjennut kukkaan”; haluan jakaa sitä hyvää, mitä olen itse saanut, ja vastavuoroisesti myös oppia muilta mahdollisesti lisää.

Kirjoittanut: SF Kukkanen

*

Kirjoitukseen on lisätty oceansoulin toimesta väliotsikoita. Muuten teksti täysin alkuperäinen.

Haluaisitko sinäkin kirjoittaa blogin aihepiiriin liittyvän (kommenttia pidemmän) tekstin? Lue tämä.