Me kaipaamme monipuolista seksiä, mutta olosuhteiden vuoksi seksin harrastamiset ovat olleet viime ajat melko samanlaisia. Käsillä ja/tai suulla hyväilyä & tämän jälkeen ihan tavallista yhdyntää (joskus on toki viety loppuun ihan ilman sitäkin). Illat venyvät usein myöhäisiksi, joten varsinkaan itselläni ei oikein kiinnostus ole riittänyt mihinkään erikoisempaan. On vain helppoa hakea se nopea tyydytys molemmille varmalla tavalla.
Varsinkin mieheni kaipaisi makuuhuoneeseemme tämänhetkistä useammin seksiä*, mutta myös sitä vaihtelevuutta. Kuinka kauan on siitä, että olemme harrastaneet seksiä jossain muualla kuin sängyssä? Miten ihanalta tuntuisi ajatus siitä, että mies vaikka ottaisi yhtäkkiä keittiön pöydällä… ** Entä voisiko kesähelteiden aikaan yrittää löytää ajan ja paikan harrastaa seksiä jollain puolijulkisella paikalla? Koskakohan viimeksi olen tyydyttänyt miestä niin, että hänen peppunsa olisi ollut hyväilyjen kohteena? Milloin viimeksi olemme käyttäneet joitakin seksileluja lisämausteena? Miksi olemme taas ajautuneet tuottamaan minulle vain klitorisorgasmeja, vaikka muillakin tavoin onnistun huipun saavuttamaan? Eihän sillä sinänsä ole väliä, millä tavalla sitä orgasmin saa, mutta vain yksi esimerkki siitä, miten samanlaista seksikertamme ovat nyt olleet… Voisiko olla hauskaa kokeilla jotain, mitä emme koskaan ole vielä harrastaneet?
Haluaisin ehkä myös harrastaa taas valokuvattavana oloa pitkästä aikaa. Jotenkin se tuntuu silti itsestä hieman kiusalliselta kasvaneen mahan vuoksi… vaikka raskaana olevista naisista kiihottuvia henkilöitä onkin, ei sellaisia kuvia ainakaan viitsisi mihinkään muiden nähtäväksi laittaa, mikä itselleni siis on kuitenkin yksi miellyttävä osa näitä kuvaamisia. Rintojen koon suurentuminen toki sentään on ihan positiivista näin pienirintaisena. ;)
* Vaikka ihana kesä on taas täällä, seksihaluni ovat olleet nyt melko alhaiset (tämänhän se raskaus teki minulle viimeksikin). Voin hyvin, mutta intohimoa ei vain oikein suuremmin ole. Hyvältähän seksi tietysti tuntuu, jos siihen itsensä saa alkamaan, mutta oikeaan mielentilaan pääseminen on olevinaan niin vaikeaa. No, ei kai sen enempää haluttomuudesta. Onhan kyseisestä aiheesta keskusteltu monessakin postauksessa. Pitäisi vain yrittää muistaa, että itsekin voisi aloitteita tehdä vähän jopa puolipakolla, koska useammin harrastamalla halujakin tuntuu olevan enemmän. Ei sitä kannata odotella oikeaa mielentilaa, vaan pitäisi vain ryhtyä puuhiin, koska useimmiten sitä lopulta huomaakin kiihottuvansa. Ja jos ei kiihotu, voihan sitä vain sitten antaa toiselle pelkän suihinoton tms. Parempi sekin kai kuin pelkkä oma käsi.
** Ajatustasolla on aina näitä kaikenlaisia ideoita, mutta sitten käytäntö onkin toinen. :D
Kesäkuun lupaukseni olkoonkin: enemmän ja monipuolisemmin seksiä. Ehkäpä heinäkuussa raportoin, onnistuiko tämä vai ei!
Millaiselta teidän seksikesänne näyttää?
Joo, kiitos kysymästä. Oikein hiljaiselta näyttää. :D Ehkä sitten syksymmällä alkaa taas tapahtua.
Totta kai teidän pitää nyt ottaa valokuvia, jos sellaiseen vain löytyy yhtään kiinnostusta. Ainakin olisin itse utelias näkemään niitä kuvia. Vaikka ei tainnut tulla yllätyksenä. Mietin jo, että vihjataanko tuossa kirjoituksessa tietyin osin minuun. :D
Pitäähän teidän laittaa ainakin omaan valokuva-albumiinne yksi taiteellinen vauvamasukuva, vaikka ette mitään julkiseen levitykseen ottaisikaan.
Hahaa! No saattoi mulla käydä mielessä sinun mieltymyksesi (toki sitä muitakin tästä maailmasta löytyy, joiden silmiä raskaana olevat miellyttää). ;)
Ja tottahan toki sitä taiteellisia mahakuvia otetaan, mutta ehkä sitten pitäisi tosiaan johonkin salattuun kansioon ottaa myös eroottisiakin versioita… :D
Toivottavasti seksielämäsi taas pian vilkaistuisi!
Mun seksikesä itseasiassa näyttää – ainakin toistaiseksi – yllättävän hyvältä uudehkon rakastajan myötä!
Tältä tyypiltä ei lopu mielikuvitus eikä into kokeilla uusia asioita. Ihanaa on kuitenkin, että minäkin pystyn antamaan hänelle uusia kokemuksia (rimming, sisälle pissaaminen, miehen anuksen kiihotus leluilla), ja itseasiassa joka tähänastinen tapaamiskerta ollaan kokeiltu ainakin yhtä uutta asiaa.
Listalla on vielä tosi monta juttua, joita ei olla vielä päästy kokeilemaan, mutta joita innolla odotetaan! Niistä puhuminen etukäteen vain entisestään kasvattaa paineita seuraavalle tapaamiskerralle – silleen hyvällä tavalla. :)
Ihanalta kuulostaa, että seksielämä sisältää mielikuvitusta ja molemmilla siis riittää intoa kokeilla kaikenlaista. Toivottavasti kertoilet kokemuksistanne sitten blogissasi. ;)
Oho, (pillun/pepun?) sisällekin pissaamista. Onhan se ajatuksena aika ihanan kinkyä kyllä… 8)
Joo, tuo mainitsemasi on tosin vielä suunnittelutasolla, ei olla vielä testattu.
Ja menee luultavasti ykkösrappuun, meillä on ollut vähän ongelmia ”kakkosen” kanssa; ei mahdu – tai no joo, mahtuu mutta aiheuttaa joka kerta verenvuotoa, vaikka miten liukastelisi ja lämmittelisi o_0 Lelujen kanssa tätä ongelmaa ei ole…
Puumis, voiko olla että jännität anaaliseksissä tahtomattasi? Siinä kannattaa myös aloittaa 1 sormi, 2 sormea, 3 sormea -penis hitaasti. Siis tosi hitaasti edeten ja sellaisessa asennossa, missä voit olla ihan rento, runsaan liukkarin kanssa. Mut jos ei onnistu, niin turha väkisinkään yrittää :)
Tuo sisään virtsaaminen kuulostaa aika kiihottavalta ajatuksena.. hmmm.. Virtsahan on kai aika hygieenistä, eli liekö mitään riskejäkään?
Viola Kukkanen, toivoisin, että asia olisi näin. Mutta ollaan useasti harrastettu esim. tuplapenetraatiota penis ykkösessä ja lelu kakkosessa, eikä tässä ole ongelmaa (lelu tosin huomattavasti pienempi kuin rakastaja).
Ja siis – en jännitä; tykkään anaaliseksistä, eikä penetraatio satu. Se vaan aina aiheuttaa verenvuodon, jonka johdosta rakastaja katsoo parhaaksi lopettaa, kun luulee että satuttaa. Mikä lie peräpukama tms! :D
Mutta periksi en anna prkl ;)
No voih. Toisaalta tuskinpa se niin suuri menetys on. Voihan tosiaan olla peräpukama tai vastaava, ehkä gyneltä voisi kysäistä? Jos kehtaa, onhan se aika noloa :D Pohdin sitäkin, et tokkopa veri haittaa jos ei sitä hirveästi tule? Itellänikin tullut joskus verta, eikä ole häirinnyt jos ei vaan satu liikaa. Joskus voi myös sormen kynsi tmv. raapaista vahingossa. Nautinnollista kesää joka tapauksessa ;)
Toukokuu ja kesäkuun alku oli meillä ihanan kiihkeää aikaa. Seksiä harrastimme lähes päivittäin. Viime viikko oli hiljaisenpaa, kiitos telkkarin futismatsien. Mieheni on fanaattinen futisfani, joten hän katsoo lähes kaikki telkkaristatulevat matsit. Ja aamuisin hänen pitää nousta aikaisin töihin. Joten häntä väsyttää, eikä hänellä ole kyllä muutenkaan yhtään seksi mielessä. Yleensä meillä on viikonloppuisin paljon seksiä. Viime viikonlopun olimme reissussa, jossa nukuimme lastemme kanssa samassa huoneessa. Joten ei seksiä ja kun tulimme kotiin… se jalkapallo.