10/24 – Pimppi turvonneeksi

Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin kymmenes postaus.

***

Olen kirjoittanut pari vuotta sitten pitkähkön merkinnän tutustumisestani pillupumpun käyttöön. Tässä lainaus kyseisestä merkinnästä:

”Noh… heti aluksi tuli omalla kohdallani vastaan se ilmeisesti monet muutkin kohdannut ongelma: miten saan kupin aseteltua alapäähäni siten, että reunat ottavat kiinni ihoon tiiviisti. Karvoja ei ollut tiellä eikä kuppi vaikuttanut liian isolta, mutta asettelin ensin sitä jotenkin huonoihin kohtiin. Meni pieni hetki, että sain kupin aseteltua oikeaan kohtaan eli sellaiseen, ettei ilmaa päässyt sisään jostain kupin reunojen alta. Makuuasennossa tämä tuntui olevan vaikeampaa kuin istuessa. Kun kupin sai kohdilleen, jo parilla-kolmella pumpun painalluksella alapäässä oli jo voimakas alipaineen aiheuttama tunne. Toki pumppasin vielä lisääkin eli niin paljon kuin oli mahdollista, mutta en uskaltanut kovin pitkään pitää lelua paikoillaan, jotta alapää ei turpoaisi lopulta liikaa. Tuntemus siis oli mielestäni miellyttävän kiihottava ja sitä olisi voinut sen puolesta jatkaa pitkäänkin… Tässä blogissa en alastonkuviani esittele, joten valitettavasti jää nyt vain lukijoiden mielikuvituksen varaan, millaiselta alapää näyttää pumppauksen jäljiltä. Vaikka en kovin pitkään pitänyt itse lelua paikoillaan, olihan paikat selvästi turvonneet ja kun kokeilin sormilla emätintäni, tuntuihan se hyvällä tavalla hieman erilaiselta, täyteläiseltä. Ja tosiaan jo se pelkkä pumpun käyttö sai minut kiihottuneeksi ja alapääni niin märäksi, että ei kyllä pitkään tarvinnut hyväilyä sen jälkeen räjähtävän orgasmin saamiseksi…”

Pillupumppu on löytynyt nyt siis lelulaatikostani yli kaksi vuotta. Käyttökertoja ei silti ole hirveästi, enkä oikein edes tiedä, miksi niin. Nautin nimittäin kovasti pumpun tuomasta tuntemuksesta alapäähäni. Ehkä edelleen kuitenkin hieman arastelen sitä, miten paljon (kauan) viitsin pumpata, koska kerran turvotus oli jo aika voimakasta ja kesti jonkin aikaa. Ja toisaalta pumpun käyttö kumppanin kanssa on jostain syystä vähän hassua, vaikka toki seksi saakin olla myös hauskaa leikkiä. Ehkäpä tästä merkinnästä inspiroituneena ehdotan miehelle tänään pumpun käyttöä pitkästä aikaa… :P

4 kommenttia artikkeliin ”10/24 – Pimppi turvonneeksi

  1. Rouva37 13.12.21 / 13:08

    Oijoi, kun saisi jostakin kunnon pillupumpun! Se tunne on mielestäni aivan uskomaton! Mutta Suomessa tuntuu olevan myynnissä vain kahdenlaisia pumppuja: liian pienellä kupilla varustettuja tai aivan hirveälle ftalaatille haisevia pvc-hirvityksiä, joista hajoaa venttiili alta aikayksikön. Lisäksi mieheni ei voi sietää pumppausleikkejä, joten haaveilen vain…

    • Tavallinen tallaaja 14.12.21 / 07:56

      Rouva37, olen pahoillani puolestasi. Ihmettelen yleisesti, miksi seksuaalisuuden saralla kieltäydytään tuottamasta toiselle mielihyvää asioilla, jotka eivät itseään kiinnosta, vaikka niistä tuskin olisi suurta vaivaa. Päin vastoin itse saattaisi saada takaisin jotain toisenlaista hyvää. Kyllähän tehdään lumityöt, tyhjennetään tiskikone, pestään pyykkiä jne. ilman turhia mutinoita tai itsemääräämisoikeuteen vetoamatta, vaikka olisi muutakin tekemistä juuri sillä hetkellä.

      • Rouva37 17.12.21 / 08:15

        Niinpä. Eihän tämä mukava tilanne ole, mutta ainakaan toistaiseksi en aio erota. Ehkä joskus sitten, kun lapset ovat isompia, niin on voimavaroja enemmän. Mutta minähän se meillä olen muutenkin, joka tekee kaikki ne ikävät työt, kuten siivouksen, ruuanlaiton ja pyykkäyksen, koska toisella ”ei ole fiilistä”. Eipä kukaan kysy multa, onko fiilistä, pakko on tehdä tai me hukutaan paskaan. Tai ollaan nälissään. Tai ei ole puhtaita vaatteita. Itse olen sängyssäkin joustanut, tehnyt asioita, jotka eivät kiinnosta pätkääkään, mutta ovat toisen mieleen. Naiivisti kuvittelin, että se toimisi myös toisinpäin.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.