12/24 – Menkkaseksiä, kyllä vai ei?

Kirjoitin vuonna 2008 aiheesta seksi kuukautisten aikana ja hieman yllättäen se oli pitkään suosittu merkintä. Kirjoitin tuolloin, että välillä juuri menkkojen aikaan tuntuu haluttavan enemmän kuin normaalisti, joten miksipä sitä sitten selibaatissa eläisi. Samoilla linjoilla olen edelleenkin: muutamana ensimmäisenä vuotopäivänä vuodan paljon verta, joten eipä siinä tilanteessa yhdyntä oikein itseäni kiinnosta eikä halujakaan yleensä ole. Mutta sitten kun vuoto alkaa vähentyä, tilanne onkin jo toisenlainen. Silloin voi hyvin panna suihkussa tai missä vaan, jos vaikka jonkin pyyhkeen laittaa alle suojaksi.

Käytin vielä tuon edellisen postauksen kirjoittamisen aikoihin e-pillereitä, mutta nyt olen ollut jo kymmenisen vuotta ilman mitään hormonaalisia menetelmiä, joten elimistöni on ihan luonnontilassaan. Kiertoni on synnytysten jälkeen muuttunut oppikirjamaiseksi eli se on melko tarkkaan 28 päivää pitkä ja kuukautiseni kestävät 7 vrk, joten eihän se ihan lyhyt aika ole, jos jostain syystä täysin pidättäytyisi seksistä aina vuotopäivinä. Oikeastaan on aika hurjaa, että neljäsosa vuodesta menee verta vuotaessa! Toki viimeisinä vuotopäivinä vuoto on pientä, mutta siltikin…

Jotkut ovat kertoneet (esim. Larissa postauksessa Mitä mies ajattelee kuukautisista? ja Miehet ja menkat) siitä, että ovat joskus menneisyydessä joutuneet kuukautisten aikana tilanteeseen, jossa mieskumppani on katsonut kauhistuneena, kun peniksessä onkin ollut hieman verta. Omaa kumppaniani ei veri kauhistuta (on hän alatiesynnytyksissäkin ollut mukana ilman mitään ahdistumisia ;)), mutta tosiaan ei sitä nyt pahimman vuodon aikaan ainakaan itseäni huvita yhdyntöjä harrastella. Itse en siis kieltäydy siksi, että jollain tavalla häpeäisin kuukautisia, vaan en vain halua verta olevan ympäriinsä (ei ole kiihottavaa mielestäni) ja harvemmin muutenkaan halut on ensimmäisinä kiertopäivinä kovin korkealla. Kivuistakaan en kärsi kuin ensimmäisenä päivänä hieman. Jos kuitenkin haluan seksuaalista tyydytystä kunnon vuodon aikana, muunlaista seksiä voi toki harrastaa eli hieroa esim. klitorista käsillä tai seksileluilla ja voin antaa miehelle suu- tai käsiseksiä. Toki minuakin voi nuolla, mutta sitten kyllä sisälle tamponi tai kuukuppi, koska verta en itsekään haluaisi suuhuni edes pisaraa.

Aiheesta on kirjoittanut blogissaan myös Impi Sukkamieli.

Vastaa pikagalluppiin! Voitko/haluatko harrastaa (emätin)yhdyntöjä kuukautisten aikaan?

11/24 – Onko pettäminen tuttua?

Joulukalenterin 11. postaus! Eilen huhuiltiin lukijoiden seksifantasiakertomuksia, tänään aiheena pettäminen.

Minä en ole pettänyt puolisoani suhteemme aikana enkä usko, että puolisonikaan olisi sellaista tehnyt. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut artikkelin ”Parisuhteen yleinen kriisi eli pettäminen”, johon tuli myös joitakin hyviä kommentteja. Kirjoitin tuolloin seuraavasti ja olen edelleen samaa mieltä pettämisen määritelmästä.

””Älä tee toiselle sitä, mitä et haluaisi itsellesikään tehtävän” voi olla monen periaate tähän asiaan. Sanoisin kuitenkin: keskustele asiasta kumppanisi kanssa jo suhteen alussa. Monilla raja menee fyysisessä kanssakäymisessä, mutta osa kokee jo pienet seksuaalissävytteiset flirttailut pettämiseksi. Kun tiedät kumppanisi näkemyksen, voit miettiä, että entä jos kumppani lukisi/kuulisi/näkisi kaiken – aiheuttaisiko se hänelle mielipahaa ja suhteeseenne riitoja? Kaikki ei välttämättä ole varsinaista pettämistä, mutta voi silti olla epäsopivaa.”

Jos olet itse pettänyt, mikä siihen johti? Mitä seurauksia sillä oli? Jos sinua on petetty, miten tilanne tuli ilmi ja millaisia tunteita se herätti – pystyitkö antamaan anteeksi ja saiko luottamusta enää takaisin?

7/24 – Mitä ajattelet nudismista?

Joulukalenterin seitsemäs postaus! Eilen mietin hieman sitä, millaista minun itsetyydytyselämäni on. Tänään mietin jotain ihan muuta eli nudisti/naturisti-asiaa.

Millaisia ajatuksia alastomuus sinussa herättää? Ahdistaako jo pelkästään yläosattomat naiset kesän uimarannoilla vai saako sinun puolestasi ihmiset kulkea alasti vaikka pitkin kaupungin katuja?

Minulla on aika neutraali suhtautuminen koko asiaan. Olen ollut joskus etelässä rannalla ilman yläosaa (siellä sitä tekevät monet muutkin, niin ei minkäänlaista huomiota herättänyt), mutta en siis ole käynyt nakurannoilla, kun en siihen mitään tarvetta sen erityisemmin ole kokenut. Minua ei siis häiritse, vaikka ihmiset olisivat kokonaan alasti tavallisella rannalla. Jotkut tähänkin lapsikortin tietenkin vetävät, mutta näin äitinä vain totean, että miksi lapsia alastomuus häiritsisi? Jos siis kyse on todella vain siitä, että joku on alasti. Ei esim. ahdistele muita ihmisiä, ei käy toisten edessä penistään esittelemässä tms. täysin väärää seksuaalista käytöstä, joka ei naturismiin liity. Ekshibitionismi on oma juttunsa, minulta itseltäni löytyy pieniä fantasioita siihen liittyen, mutta tietenkään en halua, että kukaan tahtomattaan joutuu seksin harrastamista katsomaan.

Oletko sinä käynyt nakurannoilla? Onko nudismi/naturismi sinulle jopa elämäntyyli?

Ks. lisää Luonnonmukaiset ry. Lue myös YLEn artikkeli ”Aito naturisti ei sekoita alastomuutta ja seksiä nakurannalla – ulkopuoliset tirkistelijät ja muhinoijat ärsyttävät

10-vuotias! (+ Miksi sinä luet seksiblogeja?)

Housuitta-seksiblogi täytti tämän vuoden keväällä 10 vuotta. Tämä blogi sai siis alkunsa vuonna 2008, kun päätin perustaa blogin, jossa käsiteltäisiin laajasti seksiä ja seksuaalisuutta. Olin noin 20-vuotias, mutta seksi oli kiinnostanut minua jo pitkään. Eikä vain seksin harrastaminen itsessään, vaan kaikki siihen liittyvät asiat. (Yhä edelleen näin on siis!) Keskustelufoorumeille kirjoittaminen ei tuntunut riittävältä, vaan halusin kirjoittaa mielipiteitäni ja kokemuksiani myös näkyvämmin. Bloggaus oli jo ennestään tuttu harrastus, mutta päätin aloittaa puhtaalta pöydältä pelkästään tähän aihepiiriin liittyvän blogin. Ilmoitin jo heti aluksi, että otan tähän blogiin myös muita kirjoittajia, sillä tarkoituksena oli tuottaa blogi, jossa seksiä käsiteltäisiin mahdollisimman monista erilaisista näkökulmista.

Viime syksynä kirjoitin kehotuksen muille bloggaajille, ettei annettaisi suomalaisten seksiblogien kuolla. Itseltäni bloggaaminen on vähentynyt radikaalisti ruuhkavuosien kiireen takia, mutta myös monet muut seksiblogit ovat olleet melko hiljaisia. Tuolloin jo kyselin, onko muillakin syynä ajanpuute vai eikö bloggaaminen ole enää niin suosittu juttu twitterin sun muiden nopeampien julkaisukanavien vuoksi. Uusia blogeja toki ilmaantuu aina välillä (joskin niiden löytäminen netin syövereistä on haastavaa, jos bloggaajat eivät itsestään ilmoittele esim. tämän blogin listauksiin), mutta useimmat lopettavat jo ennen kuin pääsevät kunnolla vauhtiinkaan. :/

Nyt minua kiinnostaa kysyä (tämä kysymys on jätetty myös parille keskustelufoorumille laajemman vastaajajoukon saamiseksi), miksi ihmiset lukevat seksiblogeja. Luetko niitä kiihottuaksesi, etsiäksesi muiden kokemuksia, tirkistelynhalusta vai jostain ihan muusta syystä? Seksijuttujahan on netti täynnä, mutta mitä sellaista seksiblogit voivat tarjota, mitä muut ehkä eivät?

.

Poimintoja sisällöstä -sivulta voi katsella nopeasti monia vanhempiakin kirjoituksia, joita tässä blogissa on julkaistu. Aihepiirihän on ollut laaja! Suosituimmat sivut kävijämäärien perusteella ovat olleet: Linkkivinkit: seksinovelleja, Vinkit ja linkit (K18), Itsetyydytysvinkkejä naisille, Seksiblogeja I – kaikki suomalaiset seksiblogit, Masturbaatiovinkkejä miehille, Naisten itsetyydytys. Runkkaus siis on kiinnostanut sekä varmaankin erityisesti sitä varten etsityt kiihottavat novellit & kuvamateriaalit. Lisäksi on mainittava Mihin mies saa laueta? -teksti, joka on myös suosituimpien joukossa itsetyydytykseen liittyvien juttujen jälkeen.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille lukijoillemme! :)

23/24 – Ilta- vai aamuseksiä?

*Joulukalenteripostaukset ovat lyhyitä artikkeleita, jotka antavat esim. vinkkejä seksiin liittyvistä asioista tai ne ovat keskustelunavauksia blogin lukijoille.*

Luukku 23

Kuukauden toinen gallup: harrastatko seksiä mieluummin illalla vai aamulla? Miksi? Kerro kommenteissa.

Meillä harrastetaan seksiä 98%:sti vain iltaisin ihan käytännön syistä (lapset nukkuu, mutta myös ennen lapsia näin oli, koska työaamuisin ei jaksanut aikaisin & lisäksi aamulla tekee mieli ekana pestä hampaat yms. :D ).