12/24 – Menkkaseksiä, kyllä vai ei?

Kirjoitin vuonna 2008 aiheesta seksi kuukautisten aikana ja hieman yllättäen se oli pitkään suosittu merkintä. Kirjoitin tuolloin, että välillä juuri menkkojen aikaan tuntuu haluttavan enemmän kuin normaalisti, joten miksipä sitä sitten selibaatissa eläisi. Samoilla linjoilla olen edelleenkin: muutamana ensimmäisenä vuotopäivänä vuodan paljon verta, joten eipä siinä tilanteessa yhdyntä oikein itseäni kiinnosta eikä halujakaan yleensä ole. Mutta sitten kun vuoto alkaa vähentyä, tilanne onkin jo toisenlainen. Silloin voi hyvin panna suihkussa tai missä vaan, jos vaikka jonkin pyyhkeen laittaa alle suojaksi.

Käytin vielä tuon edellisen postauksen kirjoittamisen aikoihin e-pillereitä, mutta nyt olen ollut jo kymmenisen vuotta ilman mitään hormonaalisia menetelmiä, joten elimistöni on ihan luonnontilassaan. Kiertoni on synnytysten jälkeen muuttunut oppikirjamaiseksi eli se on melko tarkkaan 28 päivää pitkä ja kuukautiseni kestävät 7 vrk, joten eihän se ihan lyhyt aika ole, jos jostain syystä täysin pidättäytyisi seksistä aina vuotopäivinä. Oikeastaan on aika hurjaa, että neljäsosa vuodesta menee verta vuotaessa! Toki viimeisinä vuotopäivinä vuoto on pientä, mutta siltikin…

Jotkut ovat kertoneet (esim. Larissa postauksessa Mitä mies ajattelee kuukautisista? ja Miehet ja menkat) siitä, että ovat joskus menneisyydessä joutuneet kuukautisten aikana tilanteeseen, jossa mieskumppani on katsonut kauhistuneena, kun peniksessä onkin ollut hieman verta. Omaa kumppaniani ei veri kauhistuta (on hän alatiesynnytyksissäkin ollut mukana ilman mitään ahdistumisia ;)), mutta tosiaan ei sitä nyt pahimman vuodon aikaan ainakaan itseäni huvita yhdyntöjä harrastella. Itse en siis kieltäydy siksi, että jollain tavalla häpeäisin kuukautisia, vaan en vain halua verta olevan ympäriinsä (ei ole kiihottavaa mielestäni) ja harvemmin muutenkaan halut on ensimmäisinä kiertopäivinä kovin korkealla. Kivuistakaan en kärsi kuin ensimmäisenä päivänä hieman. Jos kuitenkin haluan seksuaalista tyydytystä kunnon vuodon aikana, muunlaista seksiä voi toki harrastaa eli hieroa esim. klitorista käsillä tai seksileluilla ja voin antaa miehelle suu- tai käsiseksiä. Toki minuakin voi nuolla, mutta sitten kyllä sisälle tamponi tai kuukuppi, koska verta en itsekään haluaisi suuhuni edes pisaraa.

Aiheesta on kirjoittanut blogissaan myös Impi Sukkamieli.

Vastaa pikagalluppiin! Voitko/haluatko harrastaa (emätin)yhdyntöjä kuukautisten aikaan?

2 kommenttia artikkeliin ”12/24 – Menkkaseksiä, kyllä vai ei?

  1. Crazyrox 13.12.19 / 12:31

    Seksi menkkojen aikana onnistuu ihan hyvin. Vuotojen ollessa runsaimmillaan pyritään tosin välttämään sotkun takia. Pillu tuntuu kivan karhealta ja kiimalima on paljon ohuemman tuntuista. Pienet veritahrat ei haittaa. Pilluun laukeamisen jälkeen kikkelin pesu, jos siltä tuntuu. Naistani tuntuu menkkojen aikaan panettavan poikkeuksellisen paljon.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.