7/24 – Mitä ajattelet nudismista?

Joulukalenterin seitsemäs postaus! Eilen mietin hieman sitä, millaista minun itsetyydytyselämäni on. Tänään mietin jotain ihan muuta eli nudisti/naturisti-asiaa.

Millaisia ajatuksia alastomuus sinussa herättää? Ahdistaako jo pelkästään yläosattomat naiset kesän uimarannoilla vai saako sinun puolestasi ihmiset kulkea alasti vaikka pitkin kaupungin katuja?

Minulla on aika neutraali suhtautuminen koko asiaan. Olen ollut joskus etelässä rannalla ilman yläosaa (siellä sitä tekevät monet muutkin, niin ei minkäänlaista huomiota herättänyt), mutta en siis ole käynyt nakurannoilla, kun en siihen mitään tarvetta sen erityisemmin ole kokenut. Minua ei siis häiritse, vaikka ihmiset olisivat kokonaan alasti tavallisella rannalla. Jotkut tähänkin lapsikortin tietenkin vetävät, mutta näin äitinä vain totean, että miksi lapsia alastomuus häiritsisi? Jos siis kyse on todella vain siitä, että joku on alasti. Ei esim. ahdistele muita ihmisiä, ei käy toisten edessä penistään esittelemässä tms. täysin väärää seksuaalista käytöstä, joka ei naturismiin liity. Ekshibitionismi on oma juttunsa, minulta itseltäni löytyy pieniä fantasioita siihen liittyen, mutta tietenkään en halua, että kukaan tahtomattaan joutuu seksin harrastamista katsomaan.

Oletko sinä käynyt nakurannoilla? Onko nudismi/naturismi sinulle jopa elämäntyyli?

Ks. lisää Luonnonmukaiset ry. Lue myös YLEn artikkeli ”Aito naturisti ei sekoita alastomuutta ja seksiä nakurannalla – ulkopuoliset tirkistelijät ja muhinoijat ärsyttävät

Vartija saunassa

Me suomalaiset kuvittelemme osaavamme suhtautua alastomuuteen luonnollisesti. Onhan meillä aina ollut sauna keskuudessamme. Mutta mitä on sellainen alastomuus, josta seksuaalisuus nimenomaan kielletään? Tuntuu siltä, että kaikkeen muuhun seksuaalisuuden ymppääminen on sallittua, mutta ei alastomuuteen (esimerkkinä naturismi) – tai ainakaan saunaan.

Mutta emme taida edes tässä alastomuudessa olla kovin edistyksellisiä. Meillä ehkä saunotaan perheen kesken sekasaunassa niin kauan kuin lapset kasvavat murrosikään, mutta kaikki muu sekoilu alkaa jo olla harvinaista. Onko meillä kaikille vapaata saunamaailmaa muualla kuin Katinkullassa? Saksassa sen sijaan on aivan yleistä, ettei kylpylöissä käytetä lainkaan uima-asuja. Meillä syntyy karmea valitus jo siitä, että äidit ottavat poikalapsensa mukaan uimahallin naistenpuolelle! Erityisen ongelmallista alastomuus tuntuukin olevan naisille.

Sauna on monille Pyhä Paikka. Myös Suomen Saunaseura ajaa puhdasoppista linjaa. Saunarauhastakin höpötetään. Perinteisesti on ollut jopa kiellettyä saunoa liian myöhään lauantaisin, koska kristillisen käsityksen mukaan myöhäinen lauantai-ilta on jo pyhitettyä aikaa eli sapattia. Ei kai sitten ole ihme, jos viimeisin saunakatastrofi kirvoittaa keskustelupalstoilla puheita Sodomasta ja jumalan tuomioista.

Helsingin Yrjönkadun uimahalliin on palkattu vartijat, koska kaikki asiakkaat eivät ole kunnioittaneet saunarauhaa! Tässä hallissahan on mahdollista uida nakuna, mutta sukupuolet on eroteltu eri viikonpäiville. Vartijat käyvät nyt kurkkimassa myös saunatiloissa. Onkohan niillä virkapuku päällä höyrysaunassakin? Jotkut tiukkapipot olivat valittaneet, että saunoissa on nähty toisiaan tyydyttäviä miehiä. Liikuntavirasto on antanut porttikiellon neljälle miehelle ja pannut vartijat vahtimaan kylpijöitä. Se varmaan onkin saunarauhaa parhaimmillaan?

Jotenkin tuntuu taas siltä, että mopo on karannut joltakulta käsistä. Mitä pahaa on saunaseksissä? Jos seksi on sallittua ja jopa suositeltavaa keittiön pöydällä, miksi sauna olisi poikkeus? Eräs rakastajattareni kehui saaneensa parhaan seksikokemuksensa saunassa. Kesäinen rantasauna, lämmin järvivesi, auringonlasku ja seksi, ei kai sen parempaa yhdistelmää olekaan.

Minua ei kyllä haittaisi, vaikka höyrysaunoissakin pantaisiin ihan oikeasti, olisi se sitten homo- tai heteroseksiä. Olen minäkin harrastanut tyttöystävieni kanssa seksiä kylpylöissä. Minulla kai on käynyt tuuri, kun olen törmännyt naisiin, jotka ovat halunneet seksiä ensin pukukopissa, sitten höyrysaunassa ja vielä porealtaassakin.

Facebookiin joku on jo pistänyt pystyyn ryhmän Uimahallien turvallisuuden puolesta: siveettömään käytökseen ja seksuaaliseen ahdisteluun on puututtava välittömästi. Noin kätevästi ihmisten keskinäinen nautinto väännetään ahdisteluksi. Tuskinpa Yrjönkadulla on ketään mihinkään pakotettu. Sinänsä Yrjönkadun järjestelyt ovat epätasa-arvoisia, kun siellä tarjotaan homoseksuaaleille sellaista, mikä on heteroilta kielletty – yhteinen kylpymahdollisuus.

kirjoittanut: villiq