Ihan tavallista(kin) seksiä

Tässä blogissa tulee usein kirjoiteltua hieman harvemmin harrastamistani seksijutuista – siis esimerkiksi seksilelujen käyttämisestä tai anaaliseksistä – koska noh, mitä kirjoitettavaa sitä olisi siitä tavallisesta emätinyhdynnästä, jota kiireessä on tullut taas kerran harrastettua hämärässä huoneessa juuri ennen nukkumaanmenoa. Tai oikeamminhan peruskaava menee siis niin, että hyväilemme toisiamme käsillä ja/tai suulla, kunnes minä saan orgasmin tai useammin kyllä pari orgasmia. Ja sitten yhdymme. Välillä klitorikseni saa hyväilyä myös yhdynnän aikana ja saatan siis saada vielä lisää orgasmeja. Yhdyntä päättyy miehen tulemiseen. Käydään pikaisella pesulla ja aletaan nukkua.

Sitten on niitä vähän tavallisesta poikkeavia seksikertoja. Esimerkiksi menneellä viikolla yhtenä iltana mies käski minut polvilleni lattialle, sitoi käteni selän taakse ja työnsi penistään syvälle suuhuni. Jossain vaiheessa hän ohjasi minut sängylle selälleni ja nuoli minulle räjähtävän orgasmin. Tämän jälkeen hän jatkoi sormettamalla ja olin koko ajan todella lähellä emätinorgasmia, mutta sillä(kään) kertaa en huippua sillä tavalla saavuttanut. Käteni olivat edelleen sidottuina selkäni takana, kun mies lopulta käänsi minut mahalleen ja yhtyi minuun.

Joskus sitten innostumme niistä hieman harvinaisemmista seksijutuista, jotka vaativat esimerkiksi seksilelujen käyttämistä. Ne eivät ole niin tavallista sekstailua meidän makkarissa ja ne voivat olla monenlaisia. Joskus minä panen strap-onilla miestäni peppuun ja leikki saattaa sisältää myös muuta alistavaa häntä kohtaan. Tai kuten viimeisin seksikertamme: minun pepussani oli lasinen dildo ja mies pani minua samaan aikaan pilluun. (Ja koska joskus olemme saaneet blogista sellaista palautetta, että pitäisi kertoa myös epäonnistumisista, niin kerrotaanpa nyt vaikka tästä kerrasta sitten. Mies meinaan yritti lopuksi myös panna minua peniksellä peppuun, joten hän otti dildon pois pepustani ja yritti työntää peniksensä tilalle. Asento oli kuitenkin huono ja liukkaria oli paljon eikä miehelläkään erektio tainnut sillä sekunnilla olla kovimmillaan, joten peppuun yhtymisyritys päättyi pian siihen, että penis luiskahtikin kohti pillua. Tämä oli ei-toivottava juttu siinä kohtaa, etteivät peppubakteerit päädy väärään paikkaan ja aiheuta jotain tulehdusta, joten jätettiin sitten kesken se leikki ja mentiin pesulle. Mies runkkasi itseään suihkussa käsin ja tuli lopulta kasvoilleni, joten molemmat olimme siis kuitenkin tyydyttyneitä lopuksi.)

Millaisia juttuja seksin harrastamiseenne tavallisimmin kuuluu? Entä harvinaisemmin? Millainen oli viimeisin seksikertasi?

13 thoughts on “Ihan tavallista(kin) seksiä

  1. Ruhtinatar 16.11.15 / 16:21

    Mihinkähän noista kolmesta kysymyksestä vastaisin, ettei tästä tule romaania? Viimeisin seksikertamme oli sunnuntai- aamuna. Etsin yhteisen peitton alla mieheni peniksen käteeni. Nukuimme aina alasti. Hyväilin kädelläni mieheni aamuseisokin kunnon erektioon. Etsin tyynyjemme alta, jossa meillä on aina joitakin seksileluja, sormikiihotinta. Mieheni tykkää kovasti värikästä. Etsimäsi lelu oli tälläkertaa laatikossa, jossa säilytämme seksileluja. Niinpä otin yöpöydältäni kosteusvoidetta käteeni ja hyväilin kädelläni mieheni penistä. Hänkin otti kosteusvoidetta sormiinsa ja sormetti minua. Suutelimme samalla. Hetken kuluttua käänsin selkäni miehelleni ja koukistin jalkani voimakkaasti mahaan vasten. Mieheni tuli minuun takaapäin lusikassa. Siirsin hänen kätensä jatkamaan alapääni hyväilyä. Toivoin hänen hyvillään klitoristani, mitä hän tekikin hetkisen ja siirtyi sitten työntämään sormeen pilluuni kalunsa kanssa. Miehen lauteettua hän jatkoi vielä työntöjään jonkin aikaa. Mieheni laittoi muutaman nenäliinan estämään sperman valmista lakanoille. Käännyin selälleni ja mies alkoi nuolla minua. Samalla taputtelin mieheni vartaloa ja peppua dildolla. Minulla oli jotenkin huono asento, joten sanoin lähtevän vessaan ja homma loppui siihen.

    • oceansoul 17.11.15 / 09:42

      Mekin nukutaan usein alasti. Tai siis mies nukkuu aina eikä mullakaan ole kuin pikkarit jalassa, jos jotain on. :)
      Kiitos kommentista (ja kyllä sitä saa pitkiäkin kommentteja kirjoittaa, jos asiaa riittää :D)!

  2. Jalkojen välistä 16.11.15 / 20:23

    Tavallinen seksi on aliarvostettua :). Harrastimme viimeksi seksiä sunnutaiaamuna lasten ollessa kotona. Yksi parhaista asennoista on mielestäni se, kun mieheni makaa kyljellään ja minä selälläni peppu häneen päin – niin, että hän saa peniksensä sisääni ja voi samalla kosketella klitoristani. Tässä asennossa saan mahtavan orgasmin niin klitoriksen kuin emättimenkin kautta. Saan vielä orgasmin mieheni pannessa minua ja jos hän vielä tultuaan työntää sormet sisääni saan orgasmin, joka saa minut squirttaamaan.

    Olen nyt puhunut emätinorgasmista ja ejakulataatiosta kuin ne olisivat minulle täysin tavallisia asioita. Näin ei todellakaan aina ole ollut. Olen vasta oppinut tuon kummankin taidon. Aikaisemmin sain vain klitoriksen kautta ja muu tuntui jyystämiseltä. (Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin)

    Mikä on saanut aikaa muutoksia kyvyssäni nauttia seksistä? Ehkä tunne, ehkä suunnaton luottamus puolisoani kohtaan, ehkä avoimmuus – ehdottomasti puolisoni sormet ja taito rakastaa!

    JV/Nainen

  3. JV / mies 16.11.15 / 20:29

    Minua jäi kiinnostamaan tuo sinun läheltäpiti tilanne emätinorgasmin kanssa. Nykyinen puolisoni (=JV / nainen) saavutti elämänsä ensimmäisen emätinorgasmin (ainakin omien sanojensa mukaan) pari vuotta sitten kun olimme harjoitelleet yhteistä seksiä vajaat sata kertaa (tänään luku on 973). Tämä tietenkin hiveli minun miehistä itsetuntoani, mutta se on myös tuonut valtavan paljon sisältöä seksiimme. Nyt hän saa 2-6 orgasmia joka kerta kun harrastamme seksiä ja minä nautin jokaisesta vähintään yhtä paljon kun hän.

    Jokainen on tietenkin yksilöllinen, eikä tarkoitukseni ole neuvoa, mutta kerron meidän kokemuksia orgasmien löytämisestä ja jos hyvä tuuri käy, niin niistä voi olla apua muillekin :-)

    Kokemuksemme mukaan emätinorgasmi on herkimmillään juuri klitorisorgasmin jälkeen ja ensimmäiset emätinorgasmit tulivatkin juuri sormettamalla klitortisorgasmin perään. Meidän tapauksessa avain emätinorgasmiin sormilla on sormien koukustaminen kohti emättimen etuyläosaa ja sitten käden edestakainen liike, siten että emättimen yläosaa ”vedetään” ikään kuin kohti klitorista sisäpuolelta käsin. Tämän voi tehdä melko rajusti suoraan klitorisorgasmin perään jolloin emätinorgasmi tulee muutamissa sekunneissa. Tämän jälkeen puolisoni tykkää myös kovaa panemisesta ja orgasmeja alkaa tulla parhaimmillaan aika nopealla tahdilla sarjana. Miehen (tai ainakin minun) näkökulmasta tämä on äärimmäisen kiihottavaa, sillä mikään ei kiihota niin paljon kun naisen orgasmi.

    Pitkään toistimme tuota samaa kuviota, jossa ensin sormetetaan tai nuollaan klitorikselle orgasmi ja sitten sormilla emätinorgasmi, jonka jälkeen yhdyntää vaihtelevissa asennoissa. Sittemmin päädyimme kokeilemaan klitoriksen stimulointia samaan aikaan kun olemme yhdynnässä. Se on monessa asennossa melko hankalaa, mutta ensimmäisen kerran se jotenkin onnistui lusikassa. Siinä kuitenkin klitorista hierova käsi on melko hankalassa asennosssa pidemmän päälle, Yhtäaikaisen klitoriksen stmuloinnin ja yhdynnän ehdoton huippu on ns. tuplaorgasmi, jossa klitoris ja emätin laukeaa yhtä aikaa. Tunne oli niin mahtava, että oli pakko kokeilla erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa tuo yhtäaikainen toiminta ergonomisemmin. Erilaisten kokeilujen jälkeen löytyi muutama tapa tämän tuplaorgasmin toteutukseen.

    Yksi on asento, jossa nainen makaa selällään, toinen jalka suorana ja toinen jalka koukistettuna ylös ja sivulle. Tässä asennossa mies pääsee kyljellään sivusta työntymään sisään laittamalla toisen jalan naisen suoran jalan yli. Samllla käsi pääsee helposti hyväilemään klitorista. Asento om nyös visuaalisesti kiihottava ja toisella kädellä voi hyväillä samalla rintoja.

    Toinen tapa on normaali polviasento, jossa mies on polvillaan ja nainen selällään. Tässä nainen hyväilee itse omaa klitoristaan. Tämä on ainakin minusta erittäin kiihottava asento, kun voi katsoa omaa sisään työntymistä ja naisen masturbointia samaan aikaan.

    Kolmannessa asennossa työt jää naiselle kokonaan, eli nainen on päällä ja mies selällään naisen sisällä. Nainen hieroo klitoristaan peniksen vartta ja /tai miehen häpyluuta vassten ja samalla penis liikkuu sisällä kuin itsestään. Mies voi myös painaa jonkin verran vastaan sekä ohjata ja antaa vauhtia lantiolle käsillään samalla pyllyä puristaen.

    Kaikissa lopputuloksena on nykyään mahtava tuplaorgasmi, jonka soisin mielelläni jokaiselle pariskunnalle :-)

    Olit tuossa tarinassasi jo todella lähellä ja olen varma että se sieltä kohta tulee. Kuvauksesi perusteella teillä on loistavaa seksiä ja uskallan väittää, että olette lähellä päästä vielä aivan uuteen maailmaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa postausta teidän tulevista seksikokemuksista….tavallista ja niistä poikeavista ;-)

    • oceansoul 17.11.15 / 09:35

      Olen saanut joskus (siis tyyliin muutaman kerran elämässä) emätinorgasmin. Niillä kerroilla olen saanut ensin klitorisorgasmin ja sitten vähän myöhemmin emättimen kautta (ilman klitoriksen hyväilyä siis) vielä toisen, mutta ne on ollut lähinnä siis vahinkoja. Yrittämällä ei oo onnistunut. :D Olen tosiaan usein todella lähellä, mutta se jää siihen kohtaan vain…
      Yhdynnässä usein hyväilen itseäni ja onhan ne klitoriksen kautta saadut orgasmit supernautinnollisia, mutta olisihan se ihanaa, jos voisi saada esim. pelkällä yhdynnälläkin. No, harjoitukset jatkuvat, että ehkä joskus siihen opin. :D

  4. Husse 20.11.15 / 10:51

    Ko aiheeseen liittyen mulla on hyviä kokemuksia eräästä asennosta mikäli nyt vaan osaan sitä tässä kuvailla niin että muutkin ymmärtää ? mutta yritetään,

    eli aloitetaan kuin normi lähetyssaarnaaja mutta yhdynnän aikan vaihdetaan asentoa niin että naisen jalat tulevat miehen jalkojen väliin (naisen jalat yhdessä suorana) jolloin kalun sisään menokulma on sellanen että ottaa (kuulemma) varsin kivasti klitorikseen ?

    Ja tätä asentoa vois ehkä myöskin ajatella ikäänkuin ratsastus asento mutta missä mies on päällä ja nainen alla? mikäli nyt joku onnistuu saamaan selkoa mitä yritän kuvailla ?
    Ja pari naista on vuosien varrella sanonut että saivat kyseisessä asennossa mun kanssa ekat yhdyntä orkut niin kai se sitten on ainakin kyseisillä naisilla toiminut ??

    T:Husse

    • oceansoul 24.11.15 / 10:12

      Ymmärsin kyllä, millaisia asentoja tarkoitat. :)

  5. kaos 24.11.15 / 12:26

    Viime kerta ei todellakaan ollut tavallista, mitä yleensä lapsiperheessä harrastetaan. Nyt kuitenkin toinen lapsi oli hoidossa ja nuoremman päiväunien ajan oli aikaa puuhastella. Olin hankkinut melko ison metallisen anustapin, minkä laitoin ensimmäisenä naiseni peppuun. Sen jälkeen sidoin hänen kädet ja jalat ja asetin hänet sängylle pää laidan yli roikkuen. Hitaasti nain häntä kurkkuun. Sen jälkeen nuolin hänelle orgasmin sekä nain pilluun niin että hän laukesi monta kertaa. Lopulta otin tapin pois ja jatkoimme peppupanolla. Yllätyksekseni hän sai erittäin voimakkaita orgasmeja ja lopulta ejakuloi. Tätä ei ole ennen peppuseksissä tapahtunut. Olo on ollut melko euforinen tämän jälkeen :)

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s