Edging

Oletko koskaan kokeillut pidättää orgasmin saamistasi? Niin että et anna itsesi mennä suoraan orgasmin huipulle, vaan jäät leijumaan pidemmäksi aikaa ihan pienen matkan päähän huipusta?

En itse oikeastaan ole kiinnostunut hidastelemaan/pidättelemään omia orgasmejani. Saan klitorisstimulaatiolla orgasmin yleensä helpolla ja mies siis useimmiten tuottaa niitä minulle ainakin pari ennen yhdyntätouhuja. Jos juuri ennen orgasmia yritän hidastella ja jäädä ”surffailemaan” orgasmin reunalle, orgasmi katoaa helposti pitkälle. Ennemmin siis annan itseni tulla silloin, kun se vain on mahdollista, sillä tunne on yleensä silloinkin erittäin voimakas. Joskus mies toki kiusoittelee minua hitaasti vaikka nuolemalla, mutta jossain kohtaa en enää kestä (vaikka en ihan orgasmin reunalla vielä olisikaan), vaan pyydän häntä lisäämään voimakkuutta, jotta pääsen orgasmiin asti. Oma kärsivällisyys ei tunnu tähän hommaan siis riittävän, oli sitten kyseessä itsetyydytys tai seksi kumppanin kanssa. Ilman orgasmia jääminen se vasta turhauttavaa olisikin, sillä tunne nyt vain jotenkin jäisi vajaaksi, vaikka itse matka olisikin ollut nautinnollinen.

Mutta! Miestäni sen sijaan kiusoittelen välillä mielelläni, jos vain seksin harrastamiselle on riittävästi aikaa. Koska onhan se erittäin kiihottavaa hyväillä miestä todella lähelle orgasmia, mutta sitten pysäyttääkin juuri ennen huipun saavuttamista. Ja kun tätä tekee muutaman kerran, mies on jo aivan sekoamispisteessä ja saattaa vaikka vahingossa tulla ilman kosketusta. (Hmm. Mies on muuten joitakin kertoja ollut niin kiihottunut ihan vain minun nuolemisestani, että on siinäkin jonkinlaisen orgasmin saanut.) Tässä on silti välillä sitä ongelmaa, että orgasmin keskeyttäminen laskee erektion ja sitten täytyy aloittaa kiihottaminen uusiksi melkeinpä alusta. Lopulta miehen saavuttama orgasmi on yleensä silti silloin todella voimakas.

Onko edging tuttua puuhaa? Millaisia kokemuksia siitä löytyy? Onko se parantanut orgasmien laatua? Ja näin orgasmien hallintaa sivuten: löytyykö lukijoista joitakin orgasmikontrollia harjoittavia henkilöitä (esim. jopa siveysvyötä käyttäviä)?

Vaikka tykkäämme joistakin bdsm-jutuista, me emme harrasta mitään orgasmikontrolleja, koska valtajutut ovat vain yksittäisten seksileikkikertojen juttuja. En siis asettaisi suhteessani miehelleni mitään orgasmikieltoa tyyliin ”saat tulla vain minun kanssani silloin, kun minä annan siihen luvan”. Päinvastoin; meillä saa kumpikin harrastaa esimerkiksi itsetyydytystä niin halutessaan. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut henkilöt kiihottuvat tällaisesta piinaavasta kontrolloimisesta. :P

Ps. En oikein tiedä, onko edging-sanalle hyvää suomennosta?

12 kommenttia artikkeliin ”Edging

  1. Viola Kukkanen 02.03.16 / 14:47

    Kiva aihe! Masturboidessa teen tuota lähes aina, koska orkku on siten paljon parempi. Mä kun en itekseni oikein muuten syty niin korkeisiin sfääreihin. Miehen kanssa ollaan tehty tuota joskus, mut koska miehen kanssa orkkuni ovat muutenkin voimakkaita, päädyin siihen, et mieluummin saan useita orkkuja. Joskus roolileikkinä ihan kiihottavaa, et kiellän orkun iteltäni. Mut eniten tykkään, kun on täydellisen vapautunut olo ja orkkuja vaan tulee. Oho, yllättävää että miehesi on saanut orgasmeja suuseksin antamisesta! Oma mieheni ei laukea kovin herkästi, vaan tarvii aina stimulaatiota penikseen. Ois kyllä joskus kiihottavaa, kun toinen laukeaisi ilman kosketusta, itehän saan ajatuksen voimallakin. Miehillä tuntuu paljon olevan eroja tässä. Jotkut miehet on lauenneet liian herkästi, jopa ennen sisääntyöntymistä, toiset pystyy pidättelemään ja sit on niitäkin, jotka esim. lääkityksen takia ei meinaa laueta oikein millään. Ite saan aika usein myötätunto-orgasmin, eli toista miellyttäessäni. Joskus tuntuu epäreilulta, kun mun orkku onkin sit voimakkaampi ja pidempi, kuin sen jota miellytän… Ois kyl tosi kiihottavaa nähdä, kun mies laukeaa ajatuksen voimalla. Ei oo vaan tullu sellasia vastaan, tai sit en vain ole tarpeeksi seksikäs :( Itsetunto nyt nollassa muutenkin, kun olen lihonut muutaman kilon :D

    • oceansoul 02.03.16 / 14:54

      Nii nuo muutamat kerrat, kun mies on saanut orgasmin (ei välttämättä ole saanut ihan kunnollista siemensyöksyä siinä yhteydessä) minua tyydyttämällä, ovat kyllä mielenkiintoisia! Onhan sitä myös näitä ”jackpot no hands” -äänityksiä miehille, joiden avulla jotkut osaa tulla ilman runkkaamista. 8)
      Itsehän en kyllä mitenkään saa ilman koskettelua.

      Höpö höpö, pois tuollaiset itsetunto-ongelmat. Muutama kilo tuskin edes kumppanisi silmiin näkyy. :D

  2. Viola Kukkanen 02.03.16 / 17:38

    Heh, no meil on sit toisin päin, ku mun mies taas ei oo ikinä lauennu muuta kun peniksen stimuloinnilla, edes unissaan ei oo saanu siemensyöksyjä ku ihan teininä jokusen kerran. Välillä syö naista, että minä oon se halukkaampi osapuoli :( Ois niin hauska, jos mies kerjäisi seksiä ja tekis alotteita, mut ei se kerkee ikinä kun mä ehdin ensin. Kyl mieskin laukeaa kerran päivässä, mut ei sille tee pahaa olla ilman, toisin ku mulle. Kiitos tsempeistä! Kyllä tää tästä.. Mut kyllä uskoisin et lihominen muillekin jo näkyy, kun ei meinaa vaatteet mennä päälle enää ja mikään vaate ei näytä enää hyvältä, paitsi joku löysä säkkimekko :D Kilot ei vaan tunnu lähtevän vaik miten yritän laihduttaa.

    • oceansoul 02.03.16 / 22:10

      Noh, näin oman parisuhteen vähemmän haluavana osapuolena voin todeta, että ei se nyt kovin mukava osa ole. Itsestä tuntuu pahalta, että ei pysty vastaamaan toisen haluihin. Ei välillä kykene edes toiselle tekemään mitään, vaikka haluaisi haluta.

      (Teidän tapauksessa mies nyt ilmeisesti silti sekstailee kanssasi aina, kun sitä haluat, joten vähän eri asia joo. :P
      Hillitse vain itsesi välillä ja anna miehen tehdä aloitteita. Joskin jos sen teet yhtäkkiä varoittamatta, niin sitten ihmettelee, että mikäs nyt on, kun et haluakaan. :D )

  3. Viola Kukkanen 03.03.16 / 00:36

    Pitäs kyl hillitä itseni välillä ja antaa miehelle mahdollisuus aloitteen tekoon :D Vaan millä itsekurilla? Lisäks mä jotenkin nautin aloitteen tekemisestä. Heh, no tänään tuliki sit harjoitettua edgingiä aluksi seksissä. Selibaatti päättyi, itsekurini ei pitänyt, ehkä hyvä niin koska mieli alkoi olla jo varsin musta.

  4. Puumis 03.03.16 / 12:06

    Lähimmäksi omalla kohdallani liippaa se, kun käsken (no okei, pyydän, hehe) partneriani olemaan laukeamatta x päivää ennen sovittua tapaamista. Noitten päivien aikana on sitten tapana lähetellä roppakaupalla tuhmia viestejä, joidenka ansiosta mies on viimeisten päivien aikana täysin sekaisin kiimasta, ja laukeaa tyyliin yhdestä kosketuksesta, kun taas tavataan. :)

  5. Ruhtinatar 03.03.16 / 16:41

    Mä olen katsonut netistä pornopätkiä edgingistä sekä yksin, että yhdessä mieheni kanssa. Kiihottavaa katseltavaa, varsinkin ne, joissa joku toinen rajoittaa naisen orgasmia tai nainen rajoittaa omaa orgasmiaan itsetyydytyksessä. Ei sen puoleen, kyllä mä miehiäkin katson mielelläni. Minä olen vissiin aika vaikea orgasmin saamisessa. Itse kyllä teen sen itselleni aika helposti, mutta siinä en malta pidätellä. Miehelläni menee kyllä aikaa saada minulle orgasmi aikaan. Ei siinä raaski alkaa pidätellä. Minä olen muutamia kertoja kontrolloinut mieheni orgasmia. Paine hänellä kasvaa siinä senverran kovaksi, että tulee sitten ihan yhtäkkiä, ilman että minä tajuan ollenkaan, ennenkuin on jo liian myöhäistä. Olen sanonut hänelle, että seuraavan kerran hän voisi varoittaa minua vähän aiemmin. Pyytää vaikka lopettamaan, kun orgasmi on lähellä, niin voidaan jatkaa edgingiä.

    • oceansoul 07.03.16 / 12:32

      Mä olen joskus myös joitakin edging-pornopätkiä katsellut (jotkut niistä ollut homopornoa :D)!

      Joo, mä yleensä tiedän aika tarkkaan, koska mieheni on tulossa, mutta on sitä tainnut joskus virhearvioita siinä silti tulla. Eipä se kai niin vakavaa – seuraavalla kerralla uusiksi sitten. :)

  6. Viola Kukkanen 03.03.16 / 17:23

    Kommunikaatio on kyl tärkeetä. Ite oon tosin oppinu myös huomaamaan kumppanin eleistä, ilmeistä ja elimestä, milloin on saamassa. Riippuu tosin miehestäkin paljon. Jotkut laukeaa niin yllättäen, ettei kerkee estämään. Nykyinen miesystäväni taas pystyy hallitsemaan orgasmin tuloa hyvin; pidättää lantionpohjanlihaksilla jos meinaa laueta ennen aikojaan, mut sit kun haluaa laueta, laukeaa muutamassa sekunnissa. Tykätäänkin nautiskella pitkään, parasta on kuulemma olla orgasmin rajalla kauan ja lopulta antaa tulla :)

  7. Ruhtinatar 03.03.16 / 18:39

    Haluamisesta ja haluttomuudesta vielä, vaikkei se nyt liitykkään tähän otsikkoon. Mutta kun muutkin kirjoittivat siitä kommenteissaan. Nykyään minä olen meistä se kiimaisempi. Teen myös aloitteet useinmiten. Yleensä mies kyllä lähtee mukaan leikkiin minun aloitteestani. Meillä on kyllä paljon seksiä, mutta minun mielestäni sitä saisi olla vieläkin enemmän. Välillä miestä väsyttää ja haluaa mielummin nukkua. Näitä yritän ymmärtää parhaani mukaan. Viime viikolla päätin, etten tee aloitteita, vaan odotan mieheni aloitteita. Meillä oli seksiä kahdesti. Toisella kerralla en malttanut pitää suutani kiinni, joten oli mukana myötävaikuttamassa sekstailuun. Toisella kerralla mies teki aloitteen, mutta se oli niin hienovarainen, että jouduin kysymällä varmistamaan, oliko se todellakin aloite.

  8. riippuvainen 16.03.16 / 11:27

    Harrastan yksinäni joskus tälläistä. Ihanat orgasmit lopuksi!

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s