Joulukalenterin toinen postaus! Kalenteri alkoi toiveellani siitä, että oman parisuhteeni tila saadaan nyt käännettyä positiivisempaan suuntaan. Tässä toisessa luukussa mietitään pitkää parisuhdetta.
Milloin parisuhde on kestänyt pitkään? Kaikkihan on tietenkin suhteellista. Koen oman parisuhteeni pitkäksi, sillä olen ollut suuren osan elämästäni (yli kolmasosan) ja siis koko aikuisikäni tässä suhteessa. Olen 30v. Sen sijaan joku 50-vuotias on voinut olla vaikka yli 30 vuotta samassa suhteessa, jolloin minun suhteeni pituus voi tuntua lyhyeltä.
Kuinka pitkä on pisin parisuhteesi (ja minkä ikäinen olet)? Miten määrittelisit pitkän suhteen, onko se yli 5, 10, 15 vai 20 vuotta?
Onko täällä ihmisiä, jotka olisivat olleet yhdessä kumppaninsa kanssa jo teini-ikäisestä alkaen ja ovat nyt esimerkiksi keski-ikäisiä? Onko tullut koskaan oloa, että ruoho voisi olla vihreämpää aidan toisella puolella? Onko ihastumiset meinanneet viedä mukanaan? Entä onko heitä, jotka kokevat suhteensa olevan huono, mutta eivät siltikään eroa?
Välillä keskustelupalstoja lukiessa on törmännyt ajatuksiin, ettei nuorena alkanut parisuhde voi säilyä hyvänä ja vähintäänkin toisen tekisi mieli esim. lähteä kokeilemaan seksiä muualla. Itse en ole ajatellut, että vaihtamalla voisi jokin parantua, koska parisuhteessamme on hyvä vahva pohja. Mitä sitten tulee siihen, haluaisinko harrastaa seksiä jonkun muun kanssa, on asia erikseen… Olen haaveillut ryhmäseksistä, mutta sen pitäisi olla yhteinen kiva kokemus kumppanin kanssa. Olen haaveillut seksikokeilusta naisen kanssa, mutta sekin siis lähinnä ryhmäseksimielessä. Ja kyllä, olen ollut vuosia sitten ihastunut erääseen toiseen mieheen jonkin aikaa, mutta suhtauduin siihen ohimenevänä asiana enkä tietenkään kohteelle sitä kertonut. Eikä kyse ollut siitä, että silloin suhteessani olisi ollut mitään vaikeuksia. Miehenikin siitä tietää, joskaan ei tiedä, kuka kohteena oli. No, ohi siis meni sekin tunne lopulta, kun en asialle mitään tehnyt. Mitä tulee parisuhdeseksiin – on ihanaa, kun tuntee toisen hyvin ja molemmat haluavat kokeilla välillä myös uudenlaisia juttuja.
Housuitta 
Tässäpä kommentti mieheltä joka on ollut parisuhteessa saman naisen kanssa 14-vuotiaasta asti, nyt olen 60.
Olemme edelleen hyvin onnellisia yhdessä,teemme asioita yhdessä ja nauramme paljon. Olemme myös pitkiäkin aikoja molempien töiden takia erillämme ja suhteemme on kestänyt tämänkin. Sitten kun ollaan taas yhdessä ollaan taas tiiviisti yhdessä.
Tässä avioliitossa on vain yksi asia jossa emme ole ns yhteenspoivia ja se on seksi. Minä haluan melkein koko ajan ja vaimoni hyvin harvoin. Kun harrastamme seksiä se on todella hyvää mutta sitä tapahtuu minun mielestä vaan liian harvoin.
Koska en halua tämän suhteen loppuvan olen ratkaissut tämän siten että käyn maksullisissa melko usein. Näin saan seksiä kun haluan ja saan kokeilla kaikenlaisia juttuja joita vaimoni ei halua. Saan kokea monia erilaisia naisia ja monia eri tapoja harrrastaa seksiä.
Onko siis ruoho silloin vihreämpää aidan toisella puolella ? Ehkä se on mehukkaampaa ja pehmeämpää mutta ruoho tällä puolella aitaa on ainakin tuttua ja turvallista ja se on tässä aina.
Ohhoh, teillä kunnioitettavan pitkä suhde!
Jäi vähän epäselväksi, onko maksullisissa käyminen teillä yhdessä sovittu hyväksytty juttu, mutta jos on, niin hyvin löydetty ratkaisu. :)
Mielenkiintoista lukea, että on muitakin jotka ovat (hyvässä) suhteessa ollessaan ihastuneet johonkuhun toiseen. En siis olekaan ainoa! Lukisin tästä mielelläni enemmänkin, jos et ole aiemmin kirjoittanut asiasta.
Olen itse tässä viime vuosina ollut ihastunut kahteenkin eri ihmiseen vaikka puolisokin on olemassa enkä missään tapauksessa halua hänestä luopua tai erota tai pettää. Eikä meillä ole puolison kanssa ollut mitään ongelmia, joita yrittäisin jotenkin paeta tai paikata näillä ihastuksilla. Ne vain tulivat ja kyseessä oli vielä tutut ihmiset, ei edes mikään uusi tuttavuus. En tiedä mikä naksahti päässä.
Korostan tässä sitä, että kyseessä on ihan oman pääni sisäinen juttu, kukaan ei näistä ihastuksista tiedä. Olen tehnyt tietoisen päätöksen olla kertomatta puolisolleni näistä, koska asia ei vaikuta meidän suhteeseen mitenkään eikä sillä ole merkitystä. Tunteitaan on vaikea kontrolloida tai kieltää (tiedän tämän, yritin aikani mutta jouduin luovuttamaan), mutta käytöstään ja tekojaan voi, joten en näe näissä ihastuksissa edes pientä riskiä sille, että se johtaisi pettämiseen. Lisäksi ne hiipuvat ajan kanssa, niin että voin rehellisesti sanoa että ihastuksia tulee ja menee, mutta se rakas puoliso pysyy.
”Tunteitaan on vaikea kontrolloida tai kieltää (tiedän tämän, yritin aikani mutta jouduin luovuttamaan), mutta käytöstään ja tekojaan voi, joten en näe näissä ihastuksissa edes pientä riskiä sille, että se johtaisi pettämiseen. Lisäksi ne hiipuvat ajan kanssa, niin että voin rehellisesti sanoa että ihastuksia tulee ja menee, mutta se rakas puoliso pysyy.”
Juuri näin!
Minä en muista ihan tarkalleen, miksi ja miten päädyin kertomaan miehelleni. Tai siis tunsin siitä jonkinlaista ahdistusta, koska meillä tosiaan oli suhde oikein hyvässä vaiheessa silloin. Tiesin hyvin, että muihin ihastumiset on ihan normaalia, mutta silti se jotenkin tuntui väärältä. Tokihan sitä mietti, miten toinen asian ottaa, mutta kun toisen luonteen tunsi jo niin hyvin, sen jossain keskustelussa uskalsi esille vähän sivupolkuna tuoda. Tuntui kai helpottavalta saada toisen ’hyväksyntä’ ja molemmilla oli luottamus siitä, ettei mitään pettämistä ole tunteesta huolimatta tapahtumassa. Ja samalla pystyi kertomaan toiselle sen, että tämä suhde on se, missä haluan olla, sillä oikeasti rakastan. Ihastuminen muihin vain jotain aivojen satunnaista kemiaa.