Anaalitappi kaikilla mausteilla (eli testauksessa Anal Pusher)

Peppuseksi on aina kiehtonut minua ja sitä varten on tullut hankittua monenlaisia leluja. Ilahduinkin suuresti, kun Sexshop.fi lähetti testattavaksi supermielenkiintoiselta kuulostavan lelun, jollaista kaapistamme ei vielä löydy: Anal Pusher -anustapin. Mikäkö kyseisestä lelusta tekee sitten mielenkiintoisen? 1) Siinä on imukuppi pohjassa, joten sen voi kiinnittää esim. lattiaan, 2) lelussa on vibra, joka sykkii ja värisee seitsemällä eri rytmillä, 3) tappi tekee edestakaista liikettä kolmella eri nopeudella. Lisäksi lelu on vedenkestävä! Voiko enää muuta toivoakaan?

Laitettuani paristot lelun sisään (tarvitsee siis 4 x AA-paristo) ja kokeiltuani toimintoja, ensimmäinen reaktio oli pieni huvittuneisuus. Sykähtelevä ja edestakaisin liikkuva tappi näytti hieman naurettavalta, mutta toisaalta mielessäni alkoi heti pyöriä, miltä tämä tappi sisällä tuntuisikaan… Olen saanut pumpattavan vibrallisen anaalitapin avulla joitakin kertoja peppuorgasmin, joten pystyisikö tämä samaan? (Itselläni on siis Fanny Hill’s Anal Pleasure -niminen pumpattava anaalitappi, mutta jos sellainen kiinnostaa, niin esim. SexShopista löytyy hieman ”kehittyneempi versio”, jota ei tarvitse itse pumpata, vaan se täyttyy moottorin avulla.)

anal-pusher-edestakaisin-liike
Edestakainen liike on Anal Pusher -tapin erikoisuus

Yleensä testaan lelut ensin yksin (ennen kuin käytän niitä kumppaniini), mutta tällä kertaa päädyimme sopivasti harrastamaan peppuleikkejä mieheni kanssa. Hygieniasyistä käytän aina tällaisten lelujen kanssa kondomia, ja kun anaalileikeistä on kyse, myös liukuvoiteen käyttäminen on olennaista. Tappi liukui puoliväliin asti helposti sisään, minkä jälkeen käynnistin vibran ja edestakaisen liikkeen. Mies nautti selvästi kokemastaan, ja vaikkei edestakainen liike ole tietenkään sama juttu kuin esimerkiksi strap-onilla paneminen, oli se erilaisempaa kuin pelkän tavallisen anaalitapin käyttäminen. Leikkien edetessä tappi saatiin kokonaisuudessaan sisälle, mutta mielestäni pituus voisi hyvin olla muutaman sentin lyhyempikin. Paksuus on aika hyvä, jos peppuleikeissä ei ole aivan aloittelija.

Yksi tämän lelun hieno ominaisuus on imukuppi: imukuppihan luo uudenlaisia mahdollisuuksia leikeille! Esimerkiksi omassa mielessäni olin ajatellut alistavasti käskeä miestä ratsastamaan lattiaan kiinnitetyllä anustapilla, mutta tämä jäi kuitenkin (vielä!) kokeilematta…

Testasin toki lelua myöhemmin itseenikin. Laminaattilattiaan imukuppi ei tarttunut kovinkaan hyvin, mutta pesuhuoneen laattalattiaan se jäi hyvin kiinni. Siltikin jouduin hieman aluksi antamaan kädellä tukea sauvan alaosasta, että onnistuin tapin peppuni sisälle saamaan suorassa. Tappi on noin 16cm pitkä enkä kokenut tällä testauskerralla tarpeelliseksi ottaa sitä kokonaan sisääni, joten loppujen lopuksi päädyin käyttämään sitä peppuuni normaalin hieromasauvan tavoin selälläni maaten. Edestakainen liike on tapin yläosassa, joten sen halusin tuntea nimenomaan sulkijalihaksen ympärillä – mitäpä iloa siitä olisi jossain syvällä suolessa. Tuntemus värinöillä ja liikkeillä oli ehdottomasti miellyttävä, mutta ainakaan tällä kertaa se ei yksistään orgasmiin asti minua vienyt.

Anal Pusher on nimensä mukaisesti tarkoitettu peppuleikkeihin, mutta mielenkiinnosta minun täytyi sitä emättimeenkin kokeilla. Onneksi tuli kokeiltua, sillä värinät ja edestakainen liike tuntuivat t-o-d-e-l-l-a hyvältä myös pillussa. Mikseipä tätä voitaisi siis ihan normaalinakin hieromasauvana myydä…?

Kommentit tiivistettynä

– Ei ehkä ensimmäinen hankinta peppuseksiharrastusta aloitteleville. Anal Pusher ei kuitenkaan ole liian suuri (leveys suurimmillaan n. 4,5cm), joten pienillä lämmittelyillä tapin saa ainakin puoliväliin asti helposti sisään.
– Erilaiset värinät/sykkimiset ovat miellyttäviä, mutta en nyt tiedä, tarvitseeko niitä kuitenkaan tällaista määrää anaalitapissa. Erilaiset värinät ovat mielestäni tarpeellisempia etupuolelle käytettävissä leluissa, mutta hienoa, että vaihtoehtoja löytyy: yksi sykkivä värinä oli näistä oma suosikkini.
– Mielenkiintoisinta tapissa oli edestakainen liike, sillä sellaista ei vielä yhdessäkään omistamassani seksilelussa ole ollut. Kyseinen toiminto oli miellyttävä lisä ja sitä oli kiva käyttää, kun tapista oli noin puolet sisällä.
– Naiset voivat käyttää tätä lelua oikein hyvin pillunkin puolella, kunhan hygieniasta pitää huolta. Ainakin itse nautin tästä lelusta todella paljon ”ykkösessäkin”.
– Imukuppi on kiva ominaisuus. Kun tappi pysyy pystyssä itsekseen, leikkimahdollisuudet ovat erilaiset ja lelun käyttäminen on hauskempaa kuin silloin, jos siitä täytyisi pitää koko ajan kiinni.
– Materiaali on TPE-muovia. Silikoni olisi turvallisempi materiaali, mutta onneksi tämä sentään on ftalaatti-vapaata.
– Sopii sekä sooloseksiin että yhteisiin leikkeihin kumppanin kanssa. Miehille ja naisille.

SexShop Finland myy tuotetta verkkokaupassaan 59,5 euron hintaan, joka on mielestäni ihan kohtuullinen. Tuote tuntuu laadukkaalta, joten uskoisin sen olevan kestävä. Toivottavasti, sillä tämä ei oletettavastikaan jää meillä lelulaatikon pohjalle pölyttymään, vaan sillä tullaan tulevaisuudessakin leikkimään!

Onkos joku muu kokeillut tätä anustappia tai pääsikö tämä nyt jonkun hankintalistalle?

Anal Pusher
Anal Pusher

Vinkvink! Sexshop.fi:ssä saa ilmaisen toimituksen yli 60 euron tilauksiin. Lisäksi nyt on voimassa seuraava kampanja: rekisteröidy sivuilla asiakkaaksi ja tilaa vähintään 80 eurolla, niin saat 20 prosenttia alennusta tilauksesta. Eli jos päädyt tilaamaan esimerkiksi tämän anustapin sieltä, pistä tilaukseen mukaan myös ainakin liukuvoidetta. Sain itse tapin testaamista varten suomalaista Be Happy -liukuvoidetta, jota voin lämpimästi suositella (100 ml:n purkki maksaa 8 euroa). Suuri plussa Be Happylle parabeenittomuudesta, sillä säilöntäaineina käytetyt parabeenit saattavat toimia kehossa hormonihäiritsijöinä. Be Happy -liukkari on aika vetistä verrattuna joihinkin muihin omistamiini liukkareihin, mutta asiansa siis ajaa hyvin.

*Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä mainitun verkkokaupan kanssa, mutta rahallista palkkiota en tästä ole saanut eikä linkkien klikkaaminen tuo minulle rahaa. Mielipiteet ovat omiani.

7 kommenttia artikkeliin ”Anaalitappi kaikilla mausteilla (eli testauksessa Anal Pusher)

  1. Kakkoseen, kiitos! 01.09.15 / 09:00

    Minulla on yksi imukuppi-dildo… Iso ja paksu. Välillä otan sen sisääni, vaimon avustuksella tai yksinään. Täyttää aivan kokonaan..! Siinä ei ole värinää mutta eihän sitä oikeassakaan kullissa ole. :-)
    Onhan tuo pusher mielenkiintoinen. Mielestäni kuitenkin aidon näköiset suonikkaat dildot ovat kiihottavampia.

    • oceansoul 01.09.15 / 12:45

      Hih, toiset kaipaavat tosiaan seksileluiltaan aitoa olemusta. Jotkut taas haluavat jotain nättiä, mikä ei muistutakaan aitoja elimiä. Jne. :D

  2. Nimetön 01.09.15 / 10:37

    Miksi aina niin paksuja peppuleluja. Onko vika vain minussa, kun en saa kivuttomasti peppuun mitään kovin isoa. Tässäkin lelussa on kaikkea kiinnostavaa, mutta paksuuden pitäisi olla puolet pienempi. :( Sama siinä pumpattavassa anaalitapissa, mistä jossain toisessakin blogissa kirjoitettiin. :(

    • oceansoul 01.09.15 / 12:42

      Tämä on tosiaan aloittelijoille helposti liian paksu. Ja siis vaikka peppuseksiä olisi harrastanut jo kauemminkin, niin eihän kaikki halua tai voi sisällensä mitään monen sentin paksuista tappia koskaan laittaa.

      Yleisesti ottaen kaikki riippuu sulkijalihaksen kontrolloimisesta. Jos sitä ei osaa rentouttaa, niin lelujen/peniksen sisään laittaminen voi aiheuttaa kipua. Väkisin ei saa laittaa eikä kipua kuuluisi tuntua… peppuseksissä on mahdollista tapahtua vahinkoa, joten varovaisuus on tärkeää.

      Liukuvoiteen avulla peppuun on mahdollista laittaa hyvinkin suuria leluja, mutta se vaatii siis kunnollisia lämmittelyjä ja harjoittelua. Toisille se on helpompaa ja toisille vaikeampaa ja kolmansille mahdotonta. Tämä Anal Pusher on mielestäni peppulelujen keskikokoa – itse saan keskiosaan asti helposti sisälle, mutta koko tapin sisään saaminen vaatiikin jo vähän enemmän (ja tuolla merkinnässä mainitulla testikerralla minulle riitti vain se puolikin tappia).

      Ps. Nopealla selailulla pumpattaviakin anustappeja löytyy pieninä, esim. tämä http://www.sexshop.fi/tuote/inflatable-plug-anustappi-v-3695/657447094026/ (tuossa ei vibraa, mutta jos vain pumppauksesta on kiinnostunut) :)

  3. E 03.09.15 / 12:45

    Aika hauska… voisi kiinnostaakin. Meillä ei ole vielä anaalitappi kokemuksia, mutta sormilla on tullut leikittyä. (:

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.