Muistakaa suojautua muultakin kuin koronavirukselta :)

Koko kevät ja kesä on saatu varoa koronavirusta & sitä on ahkerasti ehkäisty käsihygienian parantamisella ja sosiaalisella etäisyydellä, mutta entäpä muut taudit? Esimerkiksi tavalliset flunssat ovat ymmärrettävästi vähentyneet näiden toimien seurauksena (niitäkin on toki alkanut taas esiintyä enemmän ”koronakurin” höltyessä), mutta miten esimerkiksi seksitaudit? Iltalehden artikkelin mukaan korona-aikana käynnit sukupuolitautien poliklinikoilla vähenivät, mutta miten tilanne tulee näkymään myöhemmin… Ovatko ihmiset olleet varovaisempia seksisuhteissaan(kin) vai onko testeihin meno jätetty vain välistä tässä kohtaa?

Sukupuolitaudeista varoitellaan jo peruskoulun seksuaalikasvatuksen tunneilla eikä kenellekään pitäisi tulla nykypäivänä yllätyksenä, että suojaamattomassa seksissä on riskinsä. Siltikin vuonna 2019 seksitauteja kirjattiin ennätysmäärä; esimerkiksi klamydiatartuntoja todettiin yli 16000 (niistä suurin osa 15–29-vuotiailla, ks. IL). Osaltaan vaikutusta on ollut ilmeisesti sillä, että kotioloissa tehtävät testit ovat lisänneet testaamisaktiivisuutta ja testaamisaktiivisuuden lisääntyminen on tietenkin erinomainen juttu! Mitä enemmän tautitapauksia jää kiinni, sitä enemmän niitä saadaan hoidettua ennen kuin uusia tartuntoja tapahtuu. Eli toivon mukaan jokainen toimii vastuullisesti ja hakeutuu testeihin, jos siihen pienintäkään aihetta on.

Itse olen vähän ehkä liiankin tautipelkoinen. Esimerkiksi ryhmäseksi/parinvaihto kiinnostaa sinänsä, mutta samalla mietin sitä, että mitä jos sitä saisikin jonkin taudin. Mikään satunnainen seksikokemus ei olisi minkään ikävän taudin arvoista, koska seksielämämme on tälläkin hetkellä hyvää ja toisista henkilöistä haaveileminen on lähinnä vain yleistä kokeilunhalua. Edellyttäisimme tietenkin kondomin käyttöä yhdynnässä (ihan jo siksi, etten käytä muuta raskaudenehkäisyä) sekä suuseksisuojaa, mutta eihän mikään 100%:n varmaa ole. Kondomi voi rikkoutua ja esim. HPV voi tarttua kondomista huolimatta (THL:n mukaan kondomin arvioidaan estävän noin 70 prosenttia papilloomavirustartunnoista) ja vaikka itse olenkin saanut rokotteen nuorena, ei siihenkään sovi tuudittautua. Esimerkiksi klamydia hoituu toki yleensä helposti antibiooteilla, mutta herpes ja hiv sen sijaan jää loppuelämäksi elimistöön. IL:n klikkiotsikossa mainittu ”tappava seksissä leviävä tauti” (HTLV-1-virus) on onneksi Suomessa tooodella harvinainen.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Kultainen keskitie on tietenkin paras: ei seksielämää voi jättää elämättä tautipelon vuoksi, mutta mahdollisimman hyvin kannattaa yrittää suojautua ja testeissä kannattaa käydä matalalla kynnyksellä. Aivan kuten koronaviruksenkin suhteen. Hyvää ja tyydyttävää kesää kaikille lukijoille! :)

Suihinottopäivä

Huomenna lauantaina kaikki hyvät naiset tietenkin tarjoavat miehellensä pihviä ja suihinoton, sillä 14.3 on kansainvälinen Steak and Blowjob Day. ;)

No, tai sitten sekä miehet että naiset voivat nautiskella suuseksistä, joka ainakin meidän mielestä on ihana muoto harrastaa seksiä. Joskus se voi olla pelkkä suihinotto miehelle, joskus se voi olla pelkkää naisen nuolemista tai joskus sitä voi tehdä 69-asennossa yhtä aikaa. Joskus se toimii esileikkinä, joskus sen lisäksi ei edes kaipaa yhdyntää.

Blogissa on kirjoiteltu aiemmin suuseksistä esim. artikkelissa ”Nautinnollinen(ko) suuseksi”.

Tekopenis ja -emätin seksuaalikasvatuksen avuksi

Iltalehti kirjoittaa, kuinka HIV-tukikeskus on suunnitellut opettajien ja muiden nuorten kanssa toimivien avuksi seksuaaliterveyden työkalupakin. Paketista löytyy esitteitä, mutta myös tekopenis ja -emätin sekä kondomeita ja liukuvoiteita. Paketin sisältö on kuvailtu täällä.

Omasta mielestäni tämä kuulostaa hyvältä. Toki sitä kortsun laittamista voi harjoitella kouluissa vaikka banaanin päälle, mutta mikseipä harjoitusvälineenä olisi tekopenis eli dildo. Siinähän saa samalla sitten anatomiaakin opetettua helpommin. Monilla pojilla esimerkiksi pillun anatomia tuntuu olevan hukassa, mutta jos tunnilla olisi tekopillu esillä, niin sitä ehkä innostuttaisiin tutkimaan. Jos vain opettajat kykenevät nämä siis ottamaan häpeilemättä ja asiallisesti opetuksensa avuksi, niin näen asian vain positiivisena.

Voin kyllä kuvitella, kuinka jotkut vanhemmat taas valittavat tästä kauhuissaan. Eihän nuorille nyt voi tuoda tekopenistä ja -pillua silmien eteen! Sehän traumatisoi ja kannustaa aloittamaan seksielämän liian aikaisin ja yhyy. (Ja samaan aikaan nämä nuoret kyttäävät käsi peniksellä tai pillulla netistä pornoa vanhemmilta salaa. Siinäpä sitä hyvää seksuaalikasvatusta! Vertaa keväällä paljon keskustelua herättäneeseen asiaan: Seksivideoita kouluihin?)

Mitä blogin lukijat ajattelevat asiasta? Onko tämä tervetullut asia? Mitä olisit itse tykännyt, jos olisit saanut kouluaikana harjoitella kondomien laittamista tekopeniksen päälle tai jos olisit saanut vinkkejä siitä, kuinka kortsusta voi tehdä suuseksisuojan naisen elimiäkin suojaamaan?

kirjoittanut: oceansoul

Mies, nainen, joku muu?

HS: Australian passissa on nyt kolmas sukupuoli

Australiassa on siis (jo hetken ollut) voimassa käytäntö, jonka mukaan passiin voidaan merkitä miehen tai naisen sijaan sukupuoleksi ”X”.  Tällä pyritään välttämään tilanteita, joissa transsukupuolinen ihminen joutuu vaikeuksiin sen takia, että hän näyttää olevan toista sukupuolta kuin passissa lukee.

Ylen mukaan uudistus jakaa mielipiteitä Suomessa, mutta oma kantani on ainakin selvä: Australian malliin, eli vapaaehtoisena valintana x-sukupuoli on ehdottoman tervetullut uudistus. En myöskään jaa Transtukipisteen huolta mahdollisuudesta, että merkinnästä tehtäisiin pakollinen kaikille seksuaalivähemmistöille, varsinkin kun useimpia on vaikea tunnistaa päältäpäin.

Toisaalta sitten… mitä luulette, millaisia reaktioita tuollainen merkintä herättää esim. iranilaisella lentokentällä?

kirjoittanut: hihaton

Eheyttämistä ei tarvita

Nokia Mission tapauksen johdosta julkisuudessa on jälleen ollut paljon esillä ”homoseksuaalisuudesta parantuminen” eheyttämisen avulla. On kuitenkin pelkkää huuhaata, että homoseksuaalisuuden voisi työntää itsestään jonnekin syrjään ja alkaa heteroksi. Homoseksuaalisuudessa ei ole kyse sairaudesta, josta voisi tai tarvitsisi parantua. Jos oma seksuaalinen suuntautuminen ahdistaa syystä tai toisesta, siitä voi jutella ammattiauttajien (esim. seksuaaliterapeutti) kanssa. Uskonnollisten eheyttäjien tekemä työ ei ole hyväksyttävää.

Esimerkiksi Aamulehti on julkaissut useita artikkeleita eheyttämiseen liittyen lähipäivinä:

Järjestö väittää: Homoudesta voi eheytyä
Seksuaaliterapeutti tyrmää ”homojen eheyttämisen”
Ei, vastasi eheyttäjä kysymykseen, onko kiinnostuksesi miehiin loppunut kokonaan

Lue myös tästä blogista kirjoitus ”Parempaa huomista kohti”.

kirjoittanut: oceansoul