7/24 – Jos olisinkin tällä kertaa se, joka ottaa

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Olen meillä useammin seksissä vähemmän aktiivinen* osapuoli kuin mies, mutta välillä on kivaa kääntää rooleja toisinpäin. Olen aiemmin tässä blogissa kirjoitellut esimerkiksi peggingistä ja siitä, että olen alistanut miestä esimerkiksi eriteleikeillä. Tietenkään aktiivisempana osapuolena oleminen ei tarkoita läheskään aina psyykkistä tai fyysistä alistamista, vaan se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että seksiasentona on ratsastaminen tai että mies saa minulta tyydytyksen suuseksillä ilman, että hän ohjailee minua omilla käsillään tai tyydyttää samalla minua. Mieheni toki nauttii kovasti minun tyydyttämisestäni, joten voin vaikkapa hyvin asettua nuoltavaksi hänen kasvojensa yläpuolelle (ikään kuin leikisti pakottaisin häntä nuolemaan). Tai voisin hyväillä häntä hitaasti kiusoitellen ympäri kehoa mahdollisimman pitkään koskematta hänen kovaan kulliinsa… Mahdollisuuksiahan on monia!

*En tarkoita tällä siis sellaista, että makaisin itse passiivisena, vaan totta kai minä koskettelen miestä jne., mutta mies on kuitenkin se, joka on enemmän hallitsevana osapuolena ja ”ottaa minut”. En nyt keksinyt tähän parempaa termiä.

Miten teillä? Kumpi on aktiivisempi ja vaihdatteko rooleja välillä?

Photo by Darcy Delia on Pexels.com

Yksi kommentti artikkeliin ”7/24 – Jos olisinkin tällä kertaa se, joka ottaa

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.