Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.
***
Itsenäisyyspäivä eli monille ylimääräinen vapaapäivä. Ehkäpä sen kunniaksi kokeilisitkin jotain uutta seksiin liittyvää tai jotain sellaista, mitä et ole harrastanut pitkään aikaan?
Minulle tuli tässä yhtenä päivänä mieleen, että en ole pitkään aikaan (yli 1v) tullut harrastaneeksi fistaamista. Koskaanhan oman pilluni sisällä ei ole oikeasti ollut kokonaista nyrkkiä, sillä eteneminen on pysähtynyt rystysiin, mutta kyllähän sekin venytys pillussa jo tuntuu aikas mukavalta… Kuten jo vuonna 2014 olen kirjoittanut: fistaus on parhaimmillaan taivaallista.
Miehelläni ja esimerkiksi vakkariseksikaverillani on molemmilla isot kädet ja fistaukseen vaadin tutun turvallisen seksikumppanin, joten ihan kenen kanssa vaan en lähtisi sitä kokeilemaan. Mutta joku pienikätisempi nainen on fantasiana kovin mukava ajatus… ja mielelläni haluaisin itsekin kokeilla fistata jotakuta naista. :)
Minkälaisia kokemuksia sinulla on fistaamisesta antajana tai vastaanottavana?

Voi kun saisin kokea fistaamista! Haaveenani on saada koko nyrkki pilluun. Pienikätinen nainen toki olisi kätevin vaihtoehto. Venytyksen tunne, mitä olen yksin saanut aikaiseksi, on ollut taivaallinen, mutta en taivu niin, että pystyisin itseäni fistaamaan. Mies ei valitettavasti ole innostunut tästä ollenkaan, ei muutenkaan sormettamisesta, vaikka tykkäisin siitäkin valtavasti. Että jos ensin kaksi, sitten kolme ja hups, jos neljäskin sormi… Entäs jos vieläkin enemmän…
Mulla on isot kädet, mutta olen saanut viisi sormea rystysiin saakka puolison pilluun ja myös pyllyyn. Vaikka on monta vuotta yritetty, niin siihen se jää vaikka olisi kuinka hyvä kiihotus alla. Homma kuitenkin kiihottaa molempia, joten se on kivaa vaikkei ihan loppuun saakka päästäkään.
Harmi ettei miestäsi kiinnosta, ei ole mitään syytä pelätä että aukot löystyvät tai jotain, sillä fistaamisen jälkeen pano kumpaankkäin reikään tuntuu yhä taivaalliselta!