Häiritseekö sinua, jos kumppanisi katselee pornoa esimerkiksi masturboidessaan? Entä katseletko sinä pornoa (jos elät parisuhteessa)? Oletteko koskaan katsoneet yhdessä pornoa vaikkapa esileikkinä?
–
Väitettyäni eräällä nimeltä mainitsemattomalla foorumilla, että suurin osa todennäköisesti hyväksyy kumppanin pornon katsomisen, niin täytyipä sitten ihan oikeasti kysellä, miten asia on. Vaikka tietysti voidaan miettiä, onko tämän blogin lukijat ihan kattava otos väestöstä, mutta kuitenkin.. ;) Itse siis hyväksyn (ja olen myös itse katsonut välillä yksikseni), enkä oikein ymmärrä, jos sen takia nyt mustasukkaiseksi tulee.
Olen saanut perusteluita, että porno on pahasta, koska se ei anna realistista kuvaa seksistä (esineellistää naisia ja muut tutut perustelut..). Miehet saattavat alkaa ajatella, että ”olisipa vaimonikin tuollainen tosielämässä” ja sitten taas naisille voi siksi tulla paineita, ettei pysty samaan. Mmmh? Ei pornovideoiden ole tarkoitus olla mitään opetusvideoita, ja jos ei oikeasti ymmärrä sitä, ettei seksi ole todellisuudessa sellaista kuin leffoissa, niin huonosti menee…
Jos ihmisiltä kyselee, millaisia seksifantasioita heillä on, saa monesti vastaukseksi esimerkiksi ryhmäseksin. Varsinkin miehet haaveilevat paljon seksistä kahden naisen kanssa, mutta myös naisten voi kuulla kertovan, että he haluaisivat kokeilla kahden miehen kanssa. (Toki myös muunlaisista kokoonpanoista fantasioidaan.) Vaan kuten fantasioille tyypillistä on, ne ovat paljon tavallisempia mielikuvituksessa kuin oikeassa elämässä.
Mikä sitten ryhmäseksissä kiehtoo? Ainakin ajatus siitä, että saa katsella toisten seksin harrastamista, on monista kiihottavaa. Yksi syy lienee myös se, että silloin on mahdollisuus kokeilla seksiä luvallisesti jonkun muunkin kuin oman kumppanin kanssa. Ja tietysti seksi on useimmista jännittävämpää (eli näin ollen ehkä kiihottavampaa) uuden henkilön kanssa kuin oman vakikumppanin. Monella tietenkin on syynä vain puhdas kokeilunhalu kyseistä asiaa kohtaan – ”kaikkea tarvitsee kokeilla ainakin kerran”.
Miksi sitten ryhmäseksiä harrastellaan kuitenkin melko harvoin? Kuten jo edellisen artikkelini kommenteissa tuli ilmi, taudit usein pelottavat, jos sekstaillaan muun kuin oman kumppanin kanssa. (Kortsut on tietenkin keksitty, mutta toki nekään eivät ole 100%:n varmoja.) Toinen, ehkäpä vielä suurempi syy, on mustasukkaisuus ja muut epämiellyttävät tunteet, joista parisuhteeseen saattaa muodostua suuriakin ongelmia (toinen voi kokea olevansa jopa esimerkiksi hyväksikäytetty). Lisäksi varsinkin naiset tuntuvat pelkäävän itsetunto-ongelmia (”jos toinen nainen onkin kauniimpi tai kiihottaa mieheni paremmin…”). Ihastumiset voivatkin olla oikeasti vaaraksi suhteelle, mutta toisaalta ihastumisia tapahtuu muutenkin.
Lukemieni keskustelujen perusteella ihmisillä on ryhmäseksikokeiluista niin hyviä kuin huonoja kokemuksia: toiset kertovat ryhmäseksikokeilun johtaneen ongelmiin ja lopulta eroon – jotkut taas jopa ylistävät, että ryhmäseksi on pelastanut parisuhteen tylsäksi muuttuneen seksin. Yleensä hyvät kokemukset ovat henkilöillä, jotka ovat suunnitelleet tapahtuman huolellisesti ja keskustelleet siitä paljon. Kaikkien osapuolten on luonnollisestikin oltava täysin halukkaita kokeiluun, sillä jos mukana on hiemankin epävarma osapuoli, ryhmäseksi aiheuttaa helposti ikäviä lopputuloksia.
Mutta miten on tämän blogin lukijoiden kohdalla? Harrastatko sinä ryhmäseksiä vain fantasioissasi (tai et edes sielläkään) vai onko sellainen jopa ihan oikeastikin suunnitelmissa? Tai jo tapahtunut? Liittyisikö/liittyikö joukkoon mies vai nainen – vai kenties useampiakin henkilöitä? Millaisia tuntemuksia tapahtuma herätti?
Jos itse tulisin joskus ryhmäseksiä kokeilemaan, niin en ole varma, haluaisinko mukaan sekstailemaan miehen vai naisen. Naisen kanssa olisi kiinnostavaa kokeilla, mutta niin myös toisaalta toisen miehenkin kanssa. Ehkä sitten molemmat. ;)