6/24 – Nyt tekisi ehkä mieli fistata

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Itsenäisyyspäivä eli monille ylimääräinen vapaapäivä. Ehkäpä sen kunniaksi kokeilisitkin jotain uutta seksiin liittyvää tai jotain sellaista, mitä et ole harrastanut pitkään aikaan?

Minulle tuli tässä yhtenä päivänä mieleen, että en ole pitkään aikaan (yli 1v) tullut harrastaneeksi fistaamista. Koskaanhan oman pilluni sisällä ei ole oikeasti ollut kokonaista nyrkkiä, sillä eteneminen on pysähtynyt rystysiin, mutta kyllähän sekin venytys pillussa jo tuntuu aikas mukavalta… Kuten jo vuonna 2014 olen kirjoittanut: fistaus on parhaimmillaan taivaallista.

Miehelläni ja esimerkiksi vakkariseksikaverillani on molemmilla isot kädet ja fistaukseen vaadin tutun turvallisen seksikumppanin, joten ihan kenen kanssa vaan en lähtisi sitä kokeilemaan. Mutta joku pienikätisempi nainen on fantasiana kovin mukava ajatus… ja mielelläni haluaisin itsekin kokeilla fistata jotakuta naista. :)

Minkälaisia kokemuksia sinulla on fistaamisesta antajana tai vastaanottavana?

Photo by NEOSiAM 2021 on Pexels.com