Seksielämämme on hautautuneena jonnekin. Jonnekin, mistä sen kaivaminen esiin tuntuu olevan lähes mahdotonta. Joskus harvoin sen saa hetkeksi pilkahtamaan, mutta siinä se sitten onkin. Lyhyt kiva hetki, mutta mitään muutosta ei yleiseen tilanteeseen tapahdu.

Mutta eihän tässä tietenkään ole kyse vain seksistä. Tai mies haluaa ajatella, että ongelma on vain se, että seksielämämme on niin hiljaista ja jos se parantuisi, paranisi koko parisuhteen tila. Minun näkökulmastani ongelma on paljon laajempi koko parisuhteessa ja tämä heijastuu siis myös seksittömyytenä. Meillä on liian vähän läheisyyttä. Mies tulkitsee sanomisiani negatiivisemmin kuin mitä itse ajattelen eikä ota minkäänlaista kritiikkiä vastaan omasta toiminnastaan. Minä valitan liikaa (myönnettäköön, etten aina ihan tarpeellisista asioista) ja en pysty ajattelemaankaan seksiä, jos tunnetila on negatiivinen. Ja olisihan niitä asioita vaikka kuinka paljon, jos lähtisi luettelemaan…

Eli olemme siinä tilanteessa, missä niin monet muutkin parisuhteissaan. Surullista. Tilanne, jota olemme yrittäneet ehkäistä eikä kumpikaan vielä joitakin vuosia sitten olisi uskonut, että tilanne olisi jossain vaiheessa näin lukossa. Pariterapiaan? Olisi varmasti hyväksi, mutta mies on… no, stereotyyppinen mies ehkä tältä osin eikä halua käydä ulkopuoliselle juttelemassa. Kai on jotain pelkoa, ettei häntä ymmärretä ja kokisi syyllistämistä. Toki siihen menisi rahaakin, kun esimerkiksi kirkkoon kuulumattomana ei voi harkita mitään seurakuntien parisuhdeneuvontaa. No, kai sitä ilmeisesti kunnaltakin lapsiperheenä jotain keskusteluapua saisi.

Mutta kai sitä vielä ominkin voimin pystyisi tilannetta selvittämään, jos molemmat sitoutuisivat siihen. Sanottakoon, että perhepiirissä on ollut surullisia tapahtumia, väsymys on älytöntä ja aikaa ei vain ole. Tällä hetkellä yritämme vain selviytyä päivästä toiseen ja luottaa siihen, että tilanteen rauhoituttua asioista jaksaa taas keskustella rakentavammin. Sinänsä tämä on tilanne on niin ahdistavaa, kun parisuhderiidat vievät jaksamista pois lisää ja mitä kauemmin tilanne on tällainen, niin vaikeammaksihan kaikki vain taitaa muuttua. Eroa ei kumpikaan halua eikä lapsiperheessä ole oikein hyvä juttu, kun välillä huonot keskustelutavat ovat kuuluneet lastenkin korviin, joten jotain sitä pitäisi tehdä.

Väestöliitolla on tunnekeskeinen parisuhdekurssi nettikurssina. En tiedä, onko se meidän juttumme, mutta siihen ajattelin tutustua, jos sieltä jotain sellaista löytyisi, millä voisi päästä alkuun. Yleensä kun keskusteluissamme on tapana kiertää vähän samaa negatiivista kehää ilman eteenpäin pääsemistä.

Miten te olette selvinneet parisuhdeongelmista, jos sellaisia on tullut vastaan? Millaisesta ongelmasta on ollut kyse?