Nautinnollinen(ko) suuseksi

Minua ihmetyttää kovasti parit, jotka eivät edes halua kokeilla suuseksiä. Olen pahoillani niiden puolesta, joiden kumppanit eivät anna suuseksiä, koska ajattelevat sen olevan vastenmielistä. Vielä enemmän ihmettelen, jos kumppani haluaa hänelle annettavan suuseksiä, muttei kuitenkaan itse halua antaa sitä toiselle. Siksi kysynkin teiltä – jos nyt joku tunnistaa itsensä edellä kuvatuista – niin miksi: mikä siinä suuseksissä on sen vastenmielisempää kuin vaikkapa käsillä hyväily? Entä onko jopa sellaisia ihmisiä, joista suuseksi ei vain yksinkertaisesti tunnu hyvältä (eikä syy ole kumppanin taidoissa)? Eniten tietysti toivon, että täällä on paljon siitä nauttiviakin, ettei ihan pelkästään sen puuttumisesta suhteessa puhuttaisi.

Itse olen siitä onnellisessa tilanteessa, että omassa suhteessani ei ole ollut ongelmaa asian kanssa. Suuseksiä on harrasteltu jo ennen yhdyntöjä molemmin puolin ja nykyisin varsinkin esileikkinä. En koskaan ole ajatellut sen olevan vastenmielistä, vaan nautin ja kiihotun siitä; olin sitten se antava tai saava osapuoli, ja siksi on jotenkin vaikeaa ajatella, että niin monen olen kuullut olevan toista mieltä.

Mikä sitten suuseksissä voisi ällöttää? Sperman nieleminen ei ilmeisestikään innosta läheskään kaikkia, mihin taas syynä lienee sen maku (johon muuten voi vaikuttaa, eli pistäkää siinä tapauksessa miehenne popsimaan vaikkapa sitrushedelmiä… esimerkiksi liha ja maitotuotteet saavat maun pahemmaksi). Joku joskus jopa mainitsi, että pelkää sperman oksettavan häntä. No, ainakaan itse en ole vielä saanut suuhuni kertaakaan niin pahanmakuista spermaa, että olisi alkanut oksettamaan. Toisaalta olen kuullut, että jotkut ajattelevat siinä olevan jotain epäterveellistä, mutta se luulo on ainakin täyttä potaskaa. Spermassa on itse asiassa paljon kaikkia terveellisiä aineita. (Miehiä ehkä samoin voi ällöttää naisten nesteiden maku, mutta sitten voi vaikka varovasti hyväillä vain klitorista, jolloin niitä ei suuhun päädy.)

Sperman nielemispelkoa tuskin voi kuitenkaan syyksi laittaa suuseksistä kieltäytymiselle, sillä hyväilyn suulla voi lopettaa ennen toisen laukeamista. (Jos pelkää, että toinen laukeaa huomaamatta, niin voi tietenkin pyytää toista lopettamaan ajoissa. Vaan kyllä sen vakituisen kumppanin kanssa ainakin huomaa, milloin toinen niin lähellä on.) Suurempi syy voisi siis olla huono hygienia, jonka olen kuullut myös mainittavan. Tämä kuitenkin olisi varmasti helppo korjata niin, että pesulle ensin ja suuseksiä vasta sitten. Ja jos oikeasti kuvittelee, ettei toinen osaa peseytyä kunnolla, niin sittenhän voi vaikka pestä toisen esileikkinä. ;) Mitenkään muuten suuseksi ei kyllä ole epähygieenistä. Peppuakin voi hyväillä ulkopuolelta kielellä, kunhan pesu on tehty hyvin.

Hajut ja maut voi toki olla syynä toistekin päin. Ehkä ei haluta, että toinen antaa suuseksiä, koska pelätään, että omassa jalkovälissä joku maistuu tai haisee pahalle. Mutta eiköhän se yleensä ole niin, että jos normaalisti on peseydytty, eikä ole mitään tulehduksia, niin kyseiset hajut ovat täysin normaaleja ja lähinnä kiihottavat toista.

Haluja on tietenkin niin monenlaisia. Minä olen seksin suhteen hyvin avoin ja tahdon kokeilla vähän kaikkea, mutta kenties joku suhde pärjää pelkästään yhdynnöillä ja vaikkapa käsiseksillä. Tietenkään vain kumppanin mieliksi ei tarvitse tehdä mitään, mutta silti kehottaisin kaikkia edes kokeilemaan, jos ajatus ei aivan vastenmielinen ole. Ehkäpä siitä saattaa yllättyä positiivisesti!

Omalla kohdallani orgasmin saanti on helpompaa suuseksissä kuin esimerkiksi silloin, kun kumppanini hyväilee minua vain sormillaan. Kumppanini taas nauttii aivan selvästi enemmän suuseksistä kuin siitä, että hyväilen häntä vain kädellä. 69-asento taas tuo hieman vaihtelua, vaikka siinä onkin monesti hieman vaikeaa keskittyä. Myös peräaukon alueen hyväily kielellä voi tuntua paremmalta kuin saattaisi luullakaan… oli kyseessä sitten kumpi sukupuoli vaan.

Huulet ja kieli siis käyttöön, muuallakin kuin suudellessa. :)

kirjoittanut: oceansoul

6 kommenttia artikkeliin ”Nautinnollinen(ko) suuseksi

  1. H 21.04.08 / 21:32

    Suuseksi on minulle sänkyleikkien suola ja sokeri, parhaimmillaan jopa mukavampaa kuin itse yhdyntä. Uusia temppuja voi keksiä lähes loputtomasti kummallekin sukupuolelle ja suuri osa hauskuudesta on siinä, ettei koskaan voi aavistaa mitä toinen tekee seuraavaksi.

    Kannattaa muistaa, että peppureiän nuolemisen jälkeen ei ole suositeltavaa siirtyä takaisin ykköspuolelle, koska alueiden bakteerikannat kun eivät suhtaudu toisiinsa hirveän hyvin ja lopputuloksena saattaa olla hiivatulehdus. Toisaalta se on niin syntisen kiihottavaa, ettei siitä malta kokonaan luopuakaan :)

  2. oceansoul 22.04.08 / 19:12

    Jeps. Ei sitä yhdyntää aina edes kaipaa suuseksin jälkeen.

    Sehän nyt toki aina kannattaa muistaa peppuseksissä, vaikkakin jos juuri on pesty kunnolla ja kieltä vähän siinä päällä liikuttaa, niin enpä nyt tiedä, onko siinä pahemmin tulehduksen vaaraa. Ja sen verran kuitenkin kaipaan sitä hygieniaa, etten ilman pesua kyllä lähtisi nuolemaan. :P Vaan kiihottavaa se tosiaan on.

  3. T 05.05.08 / 20:48

    Itse pidän suuseksiä parempana kuin yhdyntää. Koska yhdyntä on kuitenki niin paljon aina samanlaista vaikka onhan niitä asentoja vaikkaja mitä mutta ei sitä enää halua niin useasti kuin suu-leikkejä.

  4. oceansoul 10.05.08 / 23:31

    Jaa. :P Itse kyllä (ainakin vielä) pidän enemmän yhdynnöistä, vaikka onhan niitä vähän hölmöhköä vertailla keskenään.. Joskus haluaa, että toinen antaa suuseksiä ihan orgasmiin asti; joskus taas sitä ei kaipaa ollenkaan vaan haluaa heti yhdyntään, joskus se on mukavaa esileikkinä jne.

    Tuntuuko sinusta T sitten suuseksi paremmalta kuin yhdyntä, vai onko tuo samanlaisuus vain ainoa syy siihen, että haluat useammin suuseksiä? (Ja kumpaa sukupuolta edustat?)

Jätä kommentti H Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.