Tarkkaillaanpa hetki kuvitteellisen pariskunnan, Mikon ja Jaanan suhdetta. Viisi vuotta yhdessäoloa, joista kaksi naimisissa, yhteinen asuntolaina ja kissa. Ei lapsia, mutta ehkä lähitulevaisuudessa. Seksiä pariskuntamme harrastaa kerran-kaksi viikossa, joskus vähän harvemmin.
Kaikki hyvin siis, mutta heitetäänpä soppaan vähän lisätietoa: Mikolla on suhde toisen naisen kanssa, ja hänellä on myös tapana käyttää escort-palveluja työmatkoillaan. Jaana puolestaan tapailee itseään paljon vanhempaa miestä sillä välin kun Mikko on matkoilla.
Ei liene vaikea arvata, mihin tämä johdattelu tähtää. Mikon ja Jaanan parisuhde ei vain ole sitä, miltä se ensin näyttää, koska molemmat tietävät missä mennään.
Siinä missä 98% pareista takertuu seksuaalisen poissulkevuuden kaavaan, Mikko ja Jaana ovat itse suunnitelleet parisuhteensa säännöt. Heille halu harrastaa seksiä monen ihmisen kanssa ei tarkoita kyvyttömyyttä sitoutumiseen tai välinpitämättömyyttä kumppania kohtaan, ainoastaan yhtä halua muiden joukossa. He jakavat yhteisen kodin, talouden, tulevaisuudensuunnitelmat ja arkipäivän rutiinit, mutta sen lisäksi molemmilla on muita intiimejä ihmissuhteita. He ovat toisilleen ensisijaisia kumppaneita ja muut suhteet järjestetään sen mukaan, miten Mikon ja Jaanan yhteiset aikataulut antavat myöten. Molemmat ovat tavanneet kumppaninsa muut partnerit ja antaneet siunauksensa sivusuhteille.
Ja kyllä, myös Mikko ja Jaana tuntevat mustasukkaisuutta. Se on olemassaoleva ja voimakas tunne, jonka käsitteleminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Mustasukkaisuuden tuntemisessa ei ole mitään väärää, mutta kuten muitakin tunteita, sitäkin voi hallita ja työstää niin ettei se häiritse elämää. Monille on pitkällä aikavälillä helpompaa kontrolloida mustasukkaisuuttaan kuin jatkuvasti yrittää tukahduttaa halujaan muita kohtaan.
Joku varmaan haluaisi luokitella molempien tekemiset pettämiseksi, mutta siitäkään ei ole kyse. Pettämiseen tarvitaan osapuoli, joka tekee jotain salaa toiselta, sekä osapuoli, joka ei hyväksy toisen tekemisiä. Mikon ja Jaanan suhteesta ei löydy kumpaakaan, vaan kyseessä on molemmille vapaaehtoinen järjestely. Kumpikin on kertonut toissijaisille kumppaneilleen, että ovat naimisissa ja aviosuhde on se ensisijainen.
Ja vieläkin joku lienee sitä mieltä, että Mikon ja Jaanan järjestely on vain Väärin, ja siihen liittyykin avoimen suhteen suurin vaikeus: sosiaalinen stigma. Yksiavioisuus ja seksuaalinen poissulkevuus ovat edelleenkin niin vahva standardi, että niistä poikkeamista katsotaan kieroon vähän samalla tavalla kuin homoseksuaaleja vielä parikymmentä vuotta sitten.
Tämä oli vain lyhyt ja sekava keskustelunavaus, pallo on nyt teillä: Mitä mieltä olet avoimista suhteista? Miksi? Oletko kokeillut? Piditkö? Tai tunnetko jonkun, jolla on avoin pari(kolmi-, neli-)suhde? Millaisia ihmisiä he ovat?
Sana on vapaa, keskustelkaa!
kirjoittanut: hihaton
Housuitta 
Avoin suhde on ihan ok, jos se sopii molemmille – ja jos se ei haittaa pariskunnan mahdollisia lapsia. Riskeinä ovat vakava ihastuminen ja ero sekä sukupuolitaudit. Myös seksikumppanit voivat aiheuttaa ongelmia, jos eivät tyydykään satunnaiseen seksiin. Monimutkaista siis. Joillekin sopii, useimmille varmaan ei.
Tuo vakavan ihastumisen riski ja sen seuraukset riippuvat suhteen säännöistä. Monille avoimen suhteen idea on nimenomaan mahdollisuus kokea uusia ihastumisia ilman, että nykyisestä kumppanista tarvitsee erota. Parhaassa tapauksessa nykyinen kumppani ja uusi ihastus pitävät toisistaan ja parisuhteesta voi tehdä kolmisuhteen, huonoimmassa tapauksessa lopputulos on sama kuin yksiavioisessa suhteessa, eli ero ja uusi suhde. Hävittävää ei juuri ole perinteiseen parisuhteeseen nähden.
Sukupuolitaudit ovat erittäin hyvä pointti, mutta niiltäkin pystyy onneksi nykyään suojautumaan. Useimmiten ensisijaiset kumppanit harrastavat keskenään suojaamatonta seksiä, mutta muissa suhteissa käytetään kondomia ja mahdollisesti muitakin varokeinoja. Säännöllinen testeissä käyminen kannattaa myös sisällyttää palettiin.
Avoimet suhteet ovat toki monimutkaisia, mutta se on kaikille ihmissuhteille yhteinen piirre. Rehellinen kommunikaatio kumppaneiden kesken on jokaisen terveen suhteen elinehto, oli kumppaneita kuinka monta tahansa ja heidän keskinäiset suhteensa minkälaiset vain. Useamman osapuolen mukanaolo tarkoittaa toki lisää kommunikaatiota ja järjestelmällistä ajankäyttöä, muttei mitään mitä fiksu ja hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei pystyisi hanskaamaan. Kaikki on kiinni siitä mitä itse haluaa, ja pettämistilastoja tulkiten aika pirun moni haluaa harrastaa seksiä useamman kuin yhden ihmisen kanssa.
Enkä nyt yritä sanoa, että kaikkien pitäisi elää avoimissa suhteissa. Joillekin ne sopivat, joillekin eivät, mutta useimmat eivät ole edes harkinneet asiaa. Jos harkinnan, kumppanin kanssa keskustelun ja mahdollisten kokeilujen jälkeen päätyy yksiavioiseen suhteeseen, 10 pistettä ja papukaijamerkki täältäpäin. Tärkeintä, että oman parisuhteen säännöt lähtevät omista tarpeista eivätkä ulkopuolisista ihanteista ja trendeistä.
Olipas hyvin muotoiltu!
Minusta tärkeää omassa rakkaussuhteessani on se että voin luvallisesti kokea himon ja ihastumisen tunteita myös muita kohtaan, ja silti puolisoni tietää olevansa minulle Hän jonka kanssa olen sitoutunut yhteiseen tulevaisuuteen. Minusta juuri tämä asia on osoitus todellisesta rakkaudesta: hän tietää minun rakastavan niin paljon ettei seksi tai ihastuminen voi sitä rakkautta rikkoa.
JA tätä on testattu viimevuosituhannelta saakka..
Muuten upea jätjestely, mutten ikinä koskaan pystys työstämään mustasukkasuutta niin, että suhde pysyis terveenä. Vaikka kuinka mies hokis mun olevan ensisijainen.
Miksi et pystyisi? Oletko kokeillut?
Ei-niin-kauan sitten olisin itse sanonut ihan samaa, mutta nykyään en menisi vannomaan. Mitä enemmän asiaa miettii ja mitä paremmin toiseen (tai toisiin) luottaa, sen turhemmalta ja irrationaalisemmalta koko mustasukkaisuus tuntuu. Tärkeimpänä osatekijänä monelle on luotettava kumppani, jonka kanssa voi puhua vaikeistakin asioista pelkäämättä ja rehellisesti. Jälleen kerran kommunikaatio, rehellisyys ja avoimuus nousevat esille, mutta sitä se terve parisuhde on.
Kannattaa pohtia asiaa ja potkia no-tuntuu-se-melkein-luotettavalta -tason kumppanit mäkeen.
En pysty ajattelemaan itteeni panostamassa suhteeseen, jossa en ole sen toisen paras vaihtoehto. Kilpailu on arseesta, ja luulis edes parisuhteessa pääsevän sekunniksi eroon. Ei mun luonteelle vaan sopis se jatkuva mustasukkasuus, oon sen verran omistuksenhalunen.
Ei riitä, että asiasta keskusteltaisiin, tuskin se kommunikaatio ja rehellisuus muutenkaa olis ongelma. Mutta että joku jatkuvasti kärkkyy ja yrittää viedä mun miestä, tai tulla kolmisuhteeseen mun rinnalle vaikkei musta tykkäis seksuaalisesti, ni ei kyllä käy ei. Olisin psyykkisesti ihan hajalla tollasesta repimisestä.
Jos mulla itelläni olis tarvetta kokeilla muita, haluaisin lopettaa suhteen. Se seksi on kuitenki niin suuri osa sitä, ja jos se jää vajaaks, en nää syytä jatkaa.
Toinen on etten voi uskoo mun kumppanin pitävän musta, jos sille on ok jakaa mut muiden kesken. Eihän kukaan lompakkoakaan jaa, tai autoa, taloa, mitä vaan.
”Jos mulla itelläni olis tarvetta kokeilla muita, haluaisin lopettaa suhteen. Se seksi on kuitenki niin suuri osa sitä, ja jos se jää vajaaks, en nää syytä jatkaa.”
Lopettaisit suhteen, jos sinulle tulisi halu vaikka vain kokeilla muita? ;o
Ei nyt ehkä kaikilla, mutta varmasti suurimmalla osalla tulee pitkässä suhteessa ihastuksia yms., jolloin varmasti tekisi mieli seksiäkin harrastaa tämän ihastuksen kanssa. Se onkin sitten toinen asia, toteuttaako sitä vai ei.
Esimerkiksi minun haluni kokeilla muita ei johdu siitä, että omassa suhteessani seksielämä olisi jotenkin vajavaista, vaan minua vain kiinnostaa kokeilla kaikkea mahdollista. Ja olishan se tietysti vähän tylsää, jos elämänsä aikana tulisi pantua vain yhtä henkilöä. ;)
Niin ja – ainakin puolet pettää kumppaniaan jossain vaiheessa; kukin mistäkin syystä tietysti.
Siitäkin voi jo jotain miettiä…
Pilkunviilaukseksi menee, mutta kyllä minä ainakin jaan sekä lompakkoani (lainaan rahaa kavereille), autoani (esim. vaimon ja veljieni kanssa) ja taloani (majoitan yövieraita). Puolisoni kulkee bänditreeneissä, salilla ja ystäviensä kanssa baarissa, mutta samalla lailla minulla on oma elämäni ja vietän aikaa ilman häntä. Molemmat kohtaavat viettelyksiä ja houkutuksia päivittäin, mutta sellaista elämä on – terveessä parisuhteessa luottamus pitää huolen siitä, että molemmilla on tilaa ja aikaa muillekin kuin kumppanilleen.
Seksi ei ole sen enempää rajallinen resurssi kuin ystävyys tai empatiakaan, mutta silti vain kahta jälkimmäistä on hyväksyttävää hakea parisuhteen ulkopuolelta. Yhteiskunnan arvot ja kasvatus ohjaavat meitä mustasukkaiseen yksiavioisuuteen, vaikka mitään järjellistä perustetta asialle ei olekaan. Jotkut jopa väittävät, että mustasukkaisuus on opittua :)
Niin.. Taisimme jo siinä yhdessä aiheessa keskustella siitä, olisiko valmis antamaan kumppanillensa luvan harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa. Silloin taisin mainita, että vaihtelun vuoksi olisi joskus mielenkiintoista kokeilla jonkun toisenkin kanssa – varsinkin naispuolisen kanssa kiinnostaisi (ja antaisin tämän mahdollisuuden kumppanillekin), mutta varsinaiseen vapaaseen suhteeseen en olisi valmis. En koe olevani kovinkaan mustasukkainen, mutta vapaassa suhteessa varmasti niitäkin tunteita tulisi.
Jos vapaa suhde on jollekin parille sopiva, niin totta kai siinä tilanteessa kannattaa unohtaa yhteiskunnan ihanteet ja toimia juuri niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu.
Sinä harrastaisit siis joskus seksiä naisen kanssa, ja kumppanisi tekisi samoin? Millä tapaa tuo järjestely ei olisi avoin suhde?
Avoin suhde ei tarkoita, että kumppanit makaavat kenen kanssa vain, milloin vain, missä vain ja niin paljon kuin kerkeävät, vaan asioille on säännöt. Kumppanin kanssa sovitaan, kenen kanssa on sopivaa tapailla (”en halua sinun harrastavan seksiä työkavereideni kanssa”), kuinka usein muita tapaillaan (”yksi ilta viikossa on ok, jotta meillekin jää yhteistä aikaa”), missä tapaillaan (”en halua sinun tuovan muita kumppaneitasi kotiimme”) ja niin edelleen. Kaikki nämä asiat voi ja pitää sopia ääneen, jotta kumppanukset ovat samalla sivulla siitä mitä tapahtuu.
Avoimen suhteen ajatus on rikkoa vanhoja malleja ja rakentaa suhde omille tarpeille, ei uusien kaavojen keksiminen ja niihin ahtautuminen. Näyttää siltä, että olette oikeilla raiteilla pohtiessanne mitä kumpainenkin haluaa, ja ainakin minä kutsuisin tuollaista järjestelyä avoimeksi suhteeksi. Ei sillä että sillä nimikkeellä ole muuten niin väliä, mutta olisi hyvä puhua asioista samoilla nimillä näissä keskusteluissa.
Puhuin omalla kohdallani lähinnä vain yksittäisistä kokeiluista, jotka on sovittu aina erikseen.
Onko silloin siis tarkoituksenmukaista puhua avoimesta suhteesta? Mun mielestä ainakin termi ”avoin suhde” antaa mielikuvan, että kyse on jostain muustakin kuin siitä, että jossain erikoistapauksessa saatetaan kokeilla jotain jonkun muun kanssa. En tarkoita tällä nyt kuitenkaan sitä, että ajattelisin avoimessa suhteessa pantavan aina ihan ketä vaan ja ihan koska vaan. Toki siinä on oltava sääntöjä – enemmän tai vähemmän tiukkoja.
Oikeastaan lisään aiempaan vastaukseeni, että OMASSA tapauksessani suosisin ehkä ennemmin ryhmäseksiä (tai esim. ettei oma kumppanini osallistuisi seksiin, vaan vain katselisi) kuin kahdenkeskisiä panemisia.
Hmm, tartteis varmaan keksiä parempi nimi suhteille, jotka poikkeavat heteronormista. Koska useimmiten kyseessä on jonkinasteinen avoimuus ulkopuolisille suhteille (kuten teilläkin), avoin suhde on itse löytämistäni huonoista vaihtoehdoista paras.
Yleisnimen keksiminen on aika vaikeaa, kun ottaa huomioon kuinka laajasta kirjosta erilaisia suhteita on kysymys. Lukijat?
Joo, on tuotakin kokeiltu. Muuten se toimi ihan hyvin, mutta sitten sattui se kohtalokas ihastuminen, ja monivuotinen puolisoni halusi eron ja uuden elämän. Joten enpä usko että sellainen avoin suhde voisi olla pysyvä. Se voi olla ihan hauska vaihe elämässä, mutta sitä seuraa vääjäämättömästi isompi tai pienempi draama.
Joo-o. Noin kävisi varmasti monelle.. Ei sillä, etteikö niitä ihastumisia ja sen vuoksi jättämisiä tapahtuisi ihan normaaleissakin (tarkoitan tällä nyt siis ei-avoimia) suhteissa, että sinänsä aika sama.
Yhden kokemuksen perusteella yleistäminen on aika karua, ihastumisia kun tulee ja menee suhteen laadusta riippumatta. Ensimmäinen tyttöystäväni petti minua, mutten silti usko että jokainen yksiavioinen suhde päättyy vääjäämättömästi siihen että toinen pettää. Ainoastaan se puolet, mikä on rehellisesti arvioiden todella heikko onnistumisprosentti.
Ja kun ihastuminen iskee, se on ihastuneelle ihan sama mitä muut sanovat ja onko edellinen suhde avoin vai ei. Ainoana erona on se, että avoin suhde jättää auki harmaan sävyjä lähtemisen ja jäämisen välille.
Kommenteista nousee toistuvasti esille juttuja, joihin haluaisin tuoda selvennystä. Kokeillaanpa.
Ensimmäisenä haluaisin muistuttaa, että avoin suhde ei tarkoita suhdetta ilman sääntöjä ja rajoja. Se voi olla mitä hyvänsä kertakokeilusta elinikäiseen 30 hengen kimppa-asumiseen, mutta se ei voi olla kahden tai useamman hengen kilpailuasetelma. Suhteen osapuolten pitää kertoa toisilleen, mitä he itse haluavat ja mitä he haluavat toisten tekevän ja jättävän tekemättä. Jos ja kun nämä halut eivät kohtaa, neuvotellaan, tehdään kompromisseja ja sovitaan rajat niin että jokainen on niihin tyytyväinen. Myös avoimessa suhteessa voi pettää rikkomalla sovittuja sääntöjä, ja joskus neuvottelemalla päädytään pysymään yksiavioisina. Jos elinikäinen poissulkevuus on se, mitä molemmat todella haluavat, kaikin mokomin.
(Samanlainen sääntökeskustelu tarvittaisiin myös jokaisessa yksiavioisessa suhteessa, mutten ala käsittelemään asiaa tässä.)
Avoin suhde ei myöskään tarkoita, ettetkö voisi olla toisen paras vaihtoehto. Et ehkä ainoa, mutta ensisijainen ja paras kyllä. Ensisijaisensa kanssa voi jakaa kodin, auton, raha-asiat, lapset, kynttiläillalliset, harrastukset ja sängyn, mutta kukaan ei pysty olemaan täydellinen kumppani toiselle. Samoin kuin minä käyn pisuaarilla vain miespuolisten kavereideni kanssa, joku toinen jakaa arjen yhden ihmisen kanssa ja vaikka rankan S&M-harrastuksen jonkun toisen kanssa. Ainoa asia, mistä muut voivat kilpailla kanssasi, on aika – ja siitä kilpailevat myös työ, ystävät, harrastukset ja perhe. Ja miksi luotettava kumppani tapailisi jotakuta, joka ”kärkkyy ja yrittää varastaa” hänet? Ja jos hän on ihastunut (oli suhde avoin tai ei), mitä siinä kukaan muu voi tehdä? Kieltää tuntemasta ihastusta?
Eikä avoin suhde ole mikään itseisarvo, johon pitäisi pyrkiä. Se on vain yksi tapa hoitaa ihmissuhteita ja pitää huolta omista mielihaluistaan, ei mikään bloody Graalin malja jota pitäisi tavoitella keinoilla millä hyvänsä. Minkä hiton takia alkaisit kolmisuhteeseen kenenkään sellaisen kanssa, joka ei pidä sinusta? Alkaisitko yksiavioiseen suhteeseen ei-kiinnostavan tyypin kanssa?
Jokaiselle herää omia mielikuviaan sanoista ”avoin suhde”, mutta todellisuudessa jokainen suhde on erilainen. Yhteistä toimiville avosuhteille on ainoastaan se, että niissä on sovittu säännöistä ja rajoista etukäteen, eksplisiittisesti ja siten että kaikki ovat niihin tyytyväisiä. Näin:
Pariskunta 1 jakaa kodin, raha-asiat ja kaksi lastaan. Miehen libido on huomattavasti vähäisempi kuin vaimon, joten vaimo käy kerran viikossa rakastajansa luona. Molemmat saavat seksiä tarpeekseen, eikä muutaman tunnin viikottainen poissaolo aiheuta ongelmia ajankäyttöön. Aviomiehen pyynnöstä anaaliseksi on varattu puolisojen väliseksi kivaksi jo silloin, kun suhteen rajoista sovittiin.
Pariskunnan 2 mies on paljon työmatkoilla, ja molemmilla on kohtalainen libido. Vaimo on kiinnostunut S&M-seksistä, ja mies on biseksuaali. Yhteisestä sopimuksesta mies käy työmatkoillaan bordelleissa harrastamassa seksiä miesten kanssa, kun taas vaimo tapailee ammatti-dominaa miehen poissaollessa. Kun molemmat ovat kotona, he harrastavat seksiä vain keskenään.
Kotitaloudessa 3 asuu kolme ihmistä, yksi nainen ja kaksi miestä. Vaimo ja toinen miehistä käyvät töissä, kun taas suhteen kolmas osapuoli hoitaa lapsia ja kotia. Miehet eivät harrasta seksiä keskenään, mutta jakavat kodin ja raha-asiat yhteisen vaimonsa kanssa. Koska kodissa on koko ajan joku, lapsilla on aina aikuinen odottamassa koulusta palatessaan ja kaikilla on enemmän vapaa-aikaa yhdessä vietettäväksi. Yhteisestä sopimuksesta kukaan kolmikosta ei harrasta seksiä suhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa.
Yhteistä kaikille näille suhteille on se, että ne lähtevät osapuolten tarpeista, eivät yhteiskunnan normeista tai oletuksesta että parisuhde on nollasummapeliä. Jokaisessa on sovitut säännöt ja rajat, suhteiden osapuolet kunnioittavat toistensa tarpeita ja vapautta tehdä päätöksiä, eikä kukaan yritä omistaa ketään. Toista ihmistä ei voi omistaa, mutta siihenkään en puutu tässä. Lisäksi näissä suhteissa on ymmärretty, että Se Oikea on ihanne ja myytti, eikä kukaan voi tyydyttää kumppaninsa kaikkia tarpeita.
Kannattaa lukaista Tristan Taorminon kirja Opening Up: A Guide to Creating and Sustaining Open Relationships, joka kertoo erilaisista suhdemalleista kattavasti ja helppolukuisesti. Saatatte yllättyä.
Ei voi väittää etteikö ihmisen perusluonteeseen kuuluis omistuksenhalu. Jos se puuttuu, henkilö on sairaana. Masentunut tai jtn ehkä. Epätervettä jakaa oma kallis asia jonkun toisen kanssa olematta edes vähän mustasukkanen.
Mulle tän ajattelumallin ongelma on siinä, etten usko siihen että ihmisen voisi omistaa. Tai kyllähän semmosta harrastettiin Yhdysvalloissa 1800-luvulla, mutta sen homman nimi oli orjuus. Kumppanin ”omistaminen” kaiketi tarkoittaa sitä, että sinulla on valtaa määrätä asioista joita hän tekee ja ei tee?
Sen, että seurustelee jonkun kanssa, ei tulisi vaikuttaa yksilön valinnanvapauteen. Vaikka olenkin naimisissa, vaimollani on täysi vapaus tehdä juuri niin kuin lystää. Hänen asiansa on päättää, haluaako ottaa minun toiveeni huomioon vai ei, ja jos ei, minä voin vuorostani päättää lähdenkö vai jäänkö. Ja sama toisinpäin. Kumpikaan ei määrää toisen asioista eikä millään tavalla ”omista” toista, mutta sattuneesta syystä molemmat haluavat ottaa toisen toiveet ja tunteet huomioon.
Mustasukkaisuus ja omistushalu (parisuhteessa) ovat tuntemuksina jaettavissa osiin, joita ovat mm. menetyksen pelko, epävarmuus itsestä, luottamuksen puute kumppania kohtaan ja ulkopuoliseksi jäämisen tunne. Mitä enemmän näitä vaihtoehtoja punnitsee ja miettii omalla kohdallaan, sitä helpompi on huomata mikä oman mustasukkaisuuden laukaisee ja sen myötä koko asiaan voi suhtautua luontevammin.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että omistuksenhalu ja sairaus menevät juuri päinvastoin kuin väität. Masennusta sairastaessani podin huonoa itsetuntoa ja sitä kautta tarvetta omistaa joku, mutta se tunne katosi sairauden lievittyessä. Nyt, kun elämäni on taas kaikin puolin tasapainossa, en koe tarvista kontrolloida muita heikon itsetunnon pönkittämiseksi.
Ei sillä ettenkö edelleen kokisi jonkinasteista mustasukkaisuutta vaimoni harrastuksista ja menoista, mutta se ei ole millään tapaa hallitseva tunne.