Parisuhteen Oikeat säännöt

Kaikissa parisuhteissa tarvitaan sääntöjä, joiden mukaan eletään. En nyt tarkoita niitä hassunhauskoja ”mies on aina joko nälkäinen tai himokas” -sääntöjä, vaan ihan oikeita, aikuisten ihmisten välisiä sopimuksia. Ikävä kyllä suurin osa pariskunnista jättää säännöt kokonaan sopimatta.

Sääntöjen puuttuminen on yksi varmimmista tavoista saada aikaan parisuhderiitoja.

Parisuhteen säännöt voidaan jakaa kahteen ryhmään: sisä- ja ulkopuolelta tuleviin. Jako ei aina ole täysin selvä, eikä sen tarvikaan olla. Paljon tärkeämpää on se, mitä sanotaan ääneen ja mitä ei. Ulkopuolelta tulevia sääntöjä en lähde tässä sen enempää käsittelemään, koska pidän paljon mielenkiintoisempana sitä dynamiikkaa, jonka pariskunta itse luo välilleen.

Moni näyttää ajattelevan, ettei Sen Oikean Kumppanin kanssa tarvitse tehdä sääntöjä, koska rakkaus hoitaa ja lässynlässyn. Saahan sitä toivoa, mutta täällä oikeassa elämässä se ei vain mene niin. Ihmiset eivät lue ajatuksia.

Jaa että minkälaisia sääntöjä? Jokainen pariskunta tekee ne itse, mutta näistä voi aloittaa:

Miten määritellään pettäminen? Saako muiden kanssa jutella intensiivisesti, koskettaa käsivartta, halata, suudella, harrastaa seksiä, karata viikon panolomalle?

Onko asioita, joita saa tehdä, mutta joista kumppani ei halua tietää? Saako näitä asioita tehdä kotona vaikka silloin, kun toinen on matkoilla?

Kuinka paljon suhteen asioista puhutaan ulkopuolisille? Saako kumppanin mieltymyksistä puhua avoimesti vai ovatko ne yksityistä tietoa?

Mitä tehdään, jos seksuaaliset halut ovat erilaiset? Tasataanko tilannetta suuseksillä, käsiseksillä, itsetyydytyksellä, ulkopuolisilla suhteilla vai millä? Entä jos toinen haluaa kokeilla jotain, mihin toinen ei ole valmis?

Kaikkia sääntöjä ei voi eikä tarvikaan sopia etukäteen, vaan moniin voidaan palata sitten kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Monista asioista voidaan myös sopia tapauskohtaisesti, mutta jonkinlainen yhteisymmärrys asioiden suunnasta kannattaa etsiä. Monesti tilaisuudet tulevat sellaisilla hetkillä, ettei kumppani ole maisemissa kertomaan mitä asiasta ajattelee.

Sääntöjä miettiessä on ensiarvoisen tärkeää, että molemmat ovat rehellisiä tunteistaan ja tarpeistaan. Yhtä tärkeää on kuunnella kumppania avoimesti ja tuomitsematta, sellaisena kuin hän on. Sääntöjä ei voi kumpikaan osapuoli sanella, vaan ne pitää tehdä oikeasti yhteisymmärryksessä ja avoimin kortein. Sääntöjä voi ja pitää myös jatkuvasti muokata, koska tilanteet ja ihmiset muuttuvat ajan myötä. Se, mikä ei ollut ok suhteen alussa, voi myöhemmässä vaiheessa päätyä sallittujen juttujen listalle.

Sopikaa, miten pyritte käyttäytymään suhteessa ja pitäkää säännöt ajan tasalla. Yhteiselo sujuu kun ei tarvitse arvailla.

kirjoittanut: hihaton

3 thoughts on “Parisuhteen Oikeat säännöt

  1. Sofia 25.04.11 / 10:02

    Hyvä, että tässä tuli ilmi se, että parisuhteita on tosiaan monenlaisia. Avoimemmat suhteet alkavat nykyään olla hyväksytympiä – ehkä ihmiset alkavat havahtua siihen, ettei parisuhteen tarvitse olla kirkossa kuulutettu ja elinikäinen ”vankila”. Moni pariskunta olisi varmasti onnellisempi, jos salliisi toisilleen hieman enemmän vapautta.

  2. Zia 25.04.11 / 14:17

    Asiaa!

    Minusta tuntuu että nimenomaan yksiavioisissa suhteissa mennään niin paljon oletuksilla. ”meillä on semmoinen normaali uskollisuuskäsitys” Niin mikä on normaali? Toiselle voi sopimatonta olla suukko poskelle, toisenmielestä raja kulkee vasta sormileikkien jälkeen..Polyamoriseen suhteeseen taas ei ole olemassa samalla lailla valmista mallia, joten on pakko oikeasti puhua halki, että mitä se uskollisuus merkitsee meidän suhteessamme.

    • hihaton 03.05.11 / 09:14

      Juuri tuon takia tarvitaan yhdessä sovittuja, ääneen lausuttuja sääntöjä ja rajoja, poly tai ei. Siinä missä avoimille ja monisuhteille valmista mallia ei tosiaan ole, yksiavioisen suhteen malleja on ihan liian monta. Jokaisen oma käsitys ja malli poikkeaa jollain tapaa kaikista muista, eikä puhumatta saa kuin jotain suuntaviivoja toisen ihmisen rajoista ja tarpeista.

      Omalla kohdalla on tullut vastaan niin monta erilaista uskollisuuskäsitystä, etten enää uskaltaisi olettaa yhtään mitään kenestäkään.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s