Ne kuuluisat ruuhkavuodet… Tässä sitä ollaan siis lapsiperhe, jossa nuorin lapsi on suuritarpeinen vauva (esikoinen oli paljon helpompi tapaus…) ja mukana siis pyörii myös koko ajan leikki-ikäinen sisarus. Miehellä aivan liikaa töitä. Minulla aivan superpaljon univelkaa.
Puhuakseni totta, en edes muista, koska viimeksi olisimme harrastaneet seksiä. Jotain käsiseksiä taisi kolme viikkoa sitten olla?! Minulla nyt ei seksihaluja oikein olekaan, mutta mies toki tekisi mielellään jotain useammin. Ja olisihan sitä kiva hänelle tarjota, mutta käytäntö ei olekaan niin helppoa.
Tällä hetkellä sitä on pakko vain ajatella ja luottaa siihen, että kyllä se tilanne kohta helpottaa. Niin, koskakohan tuo lapsi nukkuisi edes muutaman tunnin pätkiä yöllä? Että edes illalla voisi olla hetki kahdenkeskistä aikaa, kun isompi sisarus on jo nukkumassa ja itse ei vielä ole melkein istualleen nukahtamassa? Tai koska hän olisi jo tarpeeksi vanha siihen, että voisi jäädä vaikka mummilaan hoitoon muutamaksi tunniksi? (Pärjäisi sinänsä toki jo muilla ruoilla kuin rintamaidolla sen ajan, mutta kun on muuten aika itkuinen tapaus.)
On pakko luottaa siihen, että parisuhde kestää tämän vaikean ajan. Olemme riidelleet paljon paljon enemmän kuin koskaan tämän suhteen aikana. Huudettu, kinasteltu, itketty. Keskusteltu, sovittu riitoja ja halailtu.
Seksin puute ei tietenkään ole ainoa suuri ongelma, vaan ylipäätään läheisyyden vähäisyys. Vaikka halaukset ja muut koskettamiset eivät paljoa vaadi aikaa, ne vain helposti jäävät arjen keskellä. Keskustelut koskevat lähinnä vain pakollisia lapsiin liittyviä juttuja. Univelka ja molemmilla oman vapaa-ajan puute saavat viimeistään hermot kireälle, joten riidat syntyvät meillä helposti eivätkä ne tosiaankaan ole aina olleet rakentavia.
Miten teillä on onnistuttu hoitamaan parisuhdetta haasteellisena vauva-aikana? Miten löytää jälleen yhteys toiseen, jos vielä useita kuukausia menee tällaisessa tilanteessa ja sitten aikaa parisuhteelle taas olisikin?
Housuitta 
Arjen ja parisuhteen yhdistäminen on haastavaa – tai siltä se välillä tuntuu. Meillä haasteita tuo ne neljä teiniä joiden kanssa väännetään, joita kuskataan, joiden takia valvotaan ja yritetään yhdistää erilaiset kasvatusnäkemykset toimiviksi kokonaisuuksiksi. Ne hetket kun suunnittelemme viettävämme kahden keskeistä aikaa, voivat hetkessä kääntyä teinihelvetin setvimiseen.
Parisuhde jää väkisin välillä taustalle, vaikka sitä kuinka yrittäisi huoltaa. Tämä tietysti kiristää hermoja ja luo turhautumista – seksikin tuntuu toisarvoiselta.
Olemme kuitenkin kaikesta huolimatta päättäneet ottaa aikaa toisillemme ja viikonloppuaamuisin tätä aikaa tuntuu löytyvän teinien vuorokausirytmin vuoksi. Joskus teinit tuntuvat vievän mehut samallatavalla kuin paljon huomiota tarvitsevat vauvatkin, mutta toki teinit voi jo jättää oman onnensa nojaan hetkeksi, toisin kuin pienen käärön.
Ei ole vanhempien elämä enää entisensä lasten saamisen jälkeen ja omasta tai yhteisestä ajasta tulee luxus-tuote. Jos jotain on tähän mennessä oppinut kantapään kautta niin sen, että vanhempien hyvinvointi näkyy myös lasten hyvinvoinnissa. Parisuhde ei hoidu itsestään yhteisten rakkauden hedelmien ohella. Itselle ja parisuhteelle on raivattava aikaa tavalla tai toisella. Lapset selviävät paremmin päivän parin erosta vanhempiin, kuin jatkuvasti ärtyneiden ja ahdistuneiden vanhempien seurassa.
Tsemppiä teille arjen haasteisiin!
Kiitos kommentista :)
Onneksi vauvat ovat vauvoja lopulta vain niin pienen hetken, että kunhan tämä nykyinen vauva vielä hiukkasen saa ikää, niin pystyy hoitoon jättämään! Meillä sentään on lähellä paljon tukiverkostoa – voi niitä, joilla ei sitäkään mahdollisuutta ole.
Ja joo, sitten voikin jo pian alkaa valmistautua siihen teini-ikään, jolloin on tosiaan uudenlaiset haasteet taas. :D
En osaa sanoa muutakuin, että paljon tsemppiä teille! Ja uskon kyllä, että löydätte yhteyden jos ja kun kummallakin halu sen uudelleen löytämiseen on. Vaikka hakee ulkopuolista apua, jos ei muuten. Uskoisin, että vielä joku päivä voi nauraa jopa vaikeille ajoille ja toisaalta iloita siitä, että on yhdessä selvitty niistäkin.
Mä nyt en pysty samastumaan kovin hyvin lapsiperhearkeen, mutta seksittömyys on tullut nyt tutuksi valitettavasti, vaikkakin eri syystä. Miehelle tuli random ihottuma penikseen, lääkäri epäili punajäkälää. Kummallakin oli tulehdus, mutta mulla se oli ihan hiivatulehdusta vastaava ja lähti muutamassa päivässä hiivasienilääkityksellä, miehellä taas oireet on jatkuneet vain :( Sukupuolitaudista lääkärinkään mukaan tuskin on kyse, tautiehkäisystä on huolehdittu aina ja käyty lisäks testeissä. Yli kuukauden on ollut nyt seksittömyyttä. Tai siis, muutamia kertoja on seksiä harrastettu, jolloin tulehdus on pahentunut uudelleen :( Nyt aiotaan pitää niin pitkä tauko, että varmasti on parantunut.. Kyllähän jo näinkin ”lyhyt” seksittömyys pistää kummaltakin mieltä matalaksi ja etenkin kun ei tiedä, kauanko jatkuu :( Mut riidelty ei olla oikeastaan, kun kumpikin tietää ettei tätä oo kumpikaan halunnut missään nimessä ja koetetaan vaan tsempata ja kannustaa toisiamme ja halia sitäkin enemmän. Mies on välillä miellyttänyt, mutta siihen nähden, mihin olen tottunut, aivan liian vähän. Kun mielialalääkkeeni, eli orgasmit, on poissa, joutuu koko ajan kamppailemaan, mikään ei oikein innosta jne. Toki olen masturboinut jonkin verran, mutta seksittömyys on jännästi vienyt kummankin halut. Masturboiminen tuntuu niin surulliselta ja haikealta, kun haluaisi rakastella.. Ja voisin toki non-monogamisena harrastaa seksiä muiden kanssa, mut nyt kun seksi miesystävän kanssa on evätty, muut eivät kiinnosta yhtään. Osittain varmaan myötätuntoakin toista kohtaan.
Mut ei mulla muuta vinkkiä, kuin että ottakaa ihmeessä tukiverkostolta apua vastaan ja järjestäkää kahdenkeskistä aikaa, se on varmasti kaikkien etu. Eikä seksi pelkästään tai välttämättä, vaan ihan halailu, kiireetön rentoutuminen ja yhdessäolo. Tsemppiä!