Housuitta

Tämän novellin on lähettänyt meille nimimerkillä ’Impi Sukkamieli’ kirjoittava henkilö. Hänen kirjoituksiinsa voit tutustua myös blogissa Minusta on moninaiseksi.

***

Aaria Afroditelle

Olit siinä, seisoit alasti edessäni, vaikka näinhän tässä ei pitänyt käydä, kuten aina sanottiin. Että lähtipä homma lapasesta, karkasi käsistä, langettiinpa loveen… Tai ehkä minulle oli vain opetettu niin, enkä enää tiennyt mikä oli oikein ja mikä väärin, jos sellaisia termejä oli tässä asiassa olemassakaan. Ehkä ei ollut ”oikeaa” tai ”väärää”, oli vain halu ja himo ja kaksi aikuista ihmistä niitä ilmentämässä. Kuin kaksi marjaa seisoimme siinä vastatusten ja tulikivet välillämme löivät kipinöitä ilmaan. Oliko tämä inhimillistä halua, joka sai meidät toimimaan suunnitelmiemme vastaisesti vai eläimellistä himoa, joka pyhitti kaiken ennalta sovitun?

En tiennyt mitä kanssasi tekisin, sillä sitä minulle ei koskaan oltu kerrottu ja ehkä hyvä niin, koska halusin tietää sen kaiken itse. Ihan itse. Tahdoin pyyhkiä vanhan ja käytetyn pois ja aloittaa puhtaalta kanvaasilta, maalaten siihen oman öljyväriteokseni ja allekirjoittaa sen ylpeästi omalla nimelläni. Mutta samalla olin myös epävarma millä värillä minun tulisi aloittaa, mikä olisi ensimmäinen piirto. Kaula, vatsa, selkä? Mistä alkaa ihmisen kokoinen maalaus, miten tehdä sen kauneudelle oikeutta?

Olin yhtä epävarma itsestäni kuin sinä tietoinen omasta viehätysvoimastasi. Olin silmiesi alla kokemattomana, riisuttu pintaani syvemmältä ja sisukseni ulospäin käännettynä, mutta samalla valmiina ottamaan vastaan ja antamaan kaiken, mitä pyytäisit. Minä tässä, ensi kertaa juuri näin, sinä siinä jo monet kokeneena, mutta et kyynisenä vaan elämän kirkastamana. Varmana itsestäsi, varmana halustasi, joka minussa etsi vielä ulospääsyä.

Kokenut olin minäkin, mutta väärällä tavalla. Opetettu, kuin koira tottelemaan isäntäänsä. Herrani — Masterini — Penis, joka oli korkeasti koulutettu, mutta emotionaalisesti lapsen kengissä. Vaikka vartaloni muisti, millaista jälkeä seksi aseena sai aikaan, se janosi edessä aukenevan kehon kosketusta, pelkäämättä sen tulivoimaa. Kehoa, joka puhdistaisi minut ja opettaisi luomaan nahkani. Jättäisin sen taakseni kuin käärme, joka on jo liian iso entiseen takkiinsa ja tarvitsee uuden, entistä ehomman. Ei opittuja rooleja, ei valloittajaa eikä riistäjää. Ei alistettua eikä ryöstettyä. Tiedostamatta miksi tein mitä tein ja kaiken aiemman kyseenalaistaen, tahdoin sinun vartalosi ja mielesi siunauksen. Siitä että olin eheä ja selkeä oikea maa, jolla oli oma kieli ja oma valuutta. Että minullakin oli itsemääräämisoikeus.

Katsoin pehmeyttäsi, joka piirtyi eteeni kuin mestarillinen taideteos: suurella pensselillä vedettyjä ääriviivoja, täyteläisillä väreillä sävytettyjä muotoja. Rintasi, kuin kaksi Afroditen ojentamaa lahjaa ja lantiosi kaari kuin kumpupilvin koristeltu taivaankansi, kutsuivat minua luokseen. Hetki hetkeltä olin lähempänä, kunnes tunsin ihosi hehkun omaani vasten. Lämpö ja turvallisuus. Minä ja sinä, kaksi samanlaista, mutta niin erilaista. Ehkä minun ei tarvinnutkaan osata piirtää, ehkä olitkin jo valmis maalaus, elävä ja verevä?

Vaikka tiesin, että olit toisenlainen kuin ne kaikki muut, jotka karheudellaan olivat raapineet ihoni rikki ja kovuudellaan työntyneet sieluni syövereihin, ei mikään valmistanut minut siihen silkkisyyteen, joka odotti minua huulillasi. Tunsin niiden unelmankevyen sipaisun omiani vasten, kunnes ne pehmeästi painautuivat kiinni omiini, maistuen suolaiselle ja makealle yhtäaikaa. Makea salmiakki, se sinä olit. Tunsin kielesi kosteuden hamuavan suuni syvyyksiä, yhä vaativammin. Kielesi, joka tanssi omani kanssa argentiinalaista tangoa, kiihkeästi toinen toistaan taivuttaen. Tässä tangossa ei ollut viejää tai seuraajaa, vaan kaksi tasaveroista eksoottista tanssijaa, jotka vuorollaan lähenivät ja loittonivat toisistaan, kuitenkin palaten aina samaan, yhteiseen rytmiin. Eroottinen yksityisnäytös, ilman himokkaita silmiä ja kärkkäitä mielipiteitä.

Sormiesi höyhenen kevyt sively kaulallani, tahdoin sinulle samaa. Pitkät hiuksesi laskeutuivat  olkapäilleni, rintasi löysivät tien omieni kohdalle. Neljä ketunkuonolaista nuuhkimassa toisiaan, uteliaina, ahnaina. Nälkäisinä ja kyltymättöminä ne painautuivat toisiaan vasten ja niiden kirsut koskettivat toinen toistaan värähtäen nautinnollisesti. En ollut koskaan tuntenut mitään niin uutta ja tuttua samaan aikaan ja halu sisälläni roihahti juhannuskokkona, liekit avaruutta nuoleskellen.

Ihoni oli täynnä sähköistä nukkaa, joka hiveli sinun samettista karvaasi. Sitä oli vain siellä, missä itsellänikin, muutoin olit paljas, kehosi pinta pehmyt ja satiininen. Saatoin tuntea sinut joka puolelta, ilman pistäviä harjaskarvoja, jotka joskus olivat kurittaneet poskiani ja paljasta kehoani tavalla, josta ei ollut nyt haituvaakaan jäljellä. Olit minun kreikkalainen jumalattareni, paljas ja hieno, mutta samalla niin vastaanottava ja syvä, että muististani pyyhkiytyi kaikki kova ja penetroiva. Olit kaivo minun kaivossani, puhdas, pulppuava lähde minun lähteeni sisällä.

Kun käärit jalkasi ympärilleni, olin pieni pakettisi, avaamaton ja vastaanottajalleen niin mieluisa. Tunsin märkyyden, joka sykki kiihekästi omaani vasten. Se kupli ja riemuitsi, sillä se tiesi, että vaikka vastakohdat täydentävät toisiaan —niin sanotaan— samanlaisuus yhdistää ja tekee meidät vahvoiksi. Kuumuutesi ja kosteus, tuo taivaallinen kosteus, sai minut lähes hulluuden partaalle ja hekumani oli aitoa ja niin rajua, että en ollut kokenut sitä koskaan ennen. Tätäkö tarkoitti himo, tältäkö tuntui halu? Sanat saivat uuden merkityksen, jolla ei ollut mitään tekemistä lingvistiikan sääntöjen kanssa. Käsitteet alkoivat elämään omaa elämäänsä: hurja halu! Hienostunut himo…

Tunsin sormesi kaikkein pyhimmässäni, jota oli aiemmin vain häpäisty ja puukotettu teräasein. Kukan kauneus maskeerattu rumuudeksi ja sen ominaisuudet vioksi. Mutta ei enää, minä olin sininen ruusu, harvinainen ihme, joka aukesi terälehti kerrallaan ja houkutti luokseen sinun taitavat kätesi, jotka eivät aikoneet katkaista varttani maljakkoon hetken silmäniloksi, vaan kastella minut märäksi, jotta voisin kukkia pitkään, kauan, kaikkien edessä.

Koskin sinuun kuten sinä koskit minuun. Yhtäaikaa, ei työntäen tai vetäen eikä rynkyttäen tai pumpaten. Liukuen pintaasi pitkin, hitain siveltimen vedoin. Opetit minua käsilläsi — kosketa minua näin — vaikka olit kuten minä. Ja vaikka sormesi tutki joka paikkaani, ulkoa ja sisältä, ei mikään muistuttanut entisestä. Ei aggressiivisesta työntymisestä, Kolumbuksen maailmanvalloituksesta, alkuperäiskansojen tuhoamisesta. Kaikki tapahtui yhteisymmärryksessä ja me opimme yhteisen kielen, joka oli kompromissi omistamme. Meillä oli sama uskomus, eikä kumpaakaan nimetty pakanaksi, joka pitäisi käännyttää oikeaan uskoon ja peittää alastomuutensa. Me kumpikin olimme oikeanlaisia juuri sellaisina kuin olimme. Kauniita, haluttavia, oman näköisiämme, mutta kuitenkin samanlaisia.

Nainen naisen päällä, alla, ympärillä, joka puolella. Hellät ja samalla kiihkeät kehon osat kietoutuneet toisiinsa, solmussa, mutta yhtäaikaa niin auki, että tulvavedet nousivat vapaasti huuhtoen joenpenkat ja vieden virran mukana kaiken, mitä mielivät. Ja virta venettä vei, kohti valtamerta, jonne se kuului purjehtimaan vapaana ja vailla menneisyyttä. Ja me, sinä ja minä, sen kyydissä, matkaten kohti päämäärää, joka ei ollut lopullinen vaan ainostaan pysähdys, josta jatkaisimme eteenpäin. Aina uudestaan ja uudestaan, kunnes yökaste hiipisi ihollemme ja vesipisarat tiivistyisivät helminä otsamme pintaan. Olisimme nautinnon uuvuttamia, valmiita laskemaan purjeet ja laskeutumaan pieneen poukamaan lepäämään. Sylikkäin, lähekkäin.

Minä, kasteessa Heteroksi nimetty, tajusin, että olin saanut väärän nimen, väärän identiteetin. Ja vaikka olin vielä tuleva tietämään ja tuntemaan, että mieskin osasi koskea minuun kunnioittaen uutta nimeäni, oli nyt selvää, että se ei ollut koko totuus, koko nimeni. Totuus, joka oli väärin perustein oikeaksi julistettu, toisten sanoittama ja ylläpitämä, olikin vain pelko katsojan silmissä. Heräsin pitkästä painajaisesta, jossa oli ollut vain yksi vaihtoehto, feminiinisyys maskuliinisuudella vuorattu, tukahdutettu normatiivisuuden rajoituksiin, karsinoihin, joihin ei johtanut edes porttia. Paha uni päättyi, valveilla olin tietoinen.

Heräsin ja tajusin: minä en ollut oletusarvo tai enemmistö, eikä siinä ollut mitään väärää. Ja hetken aikaa olin autuas, vaikka kaikkea minä en vielä tiennyt. En vielä, enkä silloin.

Impi Sukkamieli