Housuitta-blogi kysyi anaaliseksistä: ajatukset anaaliseksistä

Vastaajien taustatiedot käytiin läpi omassa merkinnässään ja sanalliset avovastaukset löytyvät omasta merkinnästään. Vastaukset anaaliseksin muodoista löytyvät täältä.

Vastaajia pyydettiin kyselyssä kertomaan, mitä mieltä he ovat esitetyistä (anaaliseksiin liittyvistä) väitteistä, joita oli yhteensä 13 kpl. Kuten aiemmin on jo todettu, tähän kyselyyn eivät juuri vastailleet muuta kuin ne, joiden seksielämään anaaliseksi kuuluu, joten koko väestössä vastaukset olisivat tietenkin erilaisia. Ja tämän ei mikään tieteellinen tutkimus tarkoitus ole ollakaan. :)

”Saan nautintoa anaaliseksistä vastaanottavana”

Tästä vain harvat vastaajat olivat jonkin verran tai täysin eri mieltä (alle 6%) ja lähes puolet vastaajista oli väitteestä täysin samaa mieltä. 25%:lla ei ollut kokemusta asiasta (tai jättivät muuten vain vastaamatta kohtaan, jolloin lomake valitsi automaattisesti ”ei kokemusta asiasta” -valinnan). Miesvastaajista näitä ”ei kokemusta” -vastauksia löytyi useammin, mikä on toki yhtenevää sen suhteen, millaisia anaaliseksin muotoja harrastetaan eli että useammin mies on antavana osapuolena. Sukupuolten välillä ei muuten ollut juurikaan eroa.

^ Anaaliseksi vastaanottavana osapuolena on useimmille nautinnollista. Sukupuolten välillä ei juurikaan ollut eroa, kuten seuraavista taulukoista voi huomata.

”Minusta on kiihottavaa hyväillä kumppanini peräaukkoa”

Suurin osa oli tästäkin väittämästä samaa mieltä – kaikista vastaajista vain alle 10% ilmoitti olevansa jonkin verran tai täysin eri mieltä. Näissä vastauksissa sukupuolten välillä on kuitenkin selvästi eroa.

Naisvastaajissa on enemmän heitä, joiden mielestä kumppanin peräaukon hyväily ei ole kiihottavaa (lähes 30% naisvastaajista). Tämä selittänee osaltaan sitä, miksi naisvastaajat ovat harvemmin harrastaneet kumppanin peräaukon hyväilemistä (ks. anaaliseksimuodot, joita vastaajat harrastaneet).

^ Miesvastaajien näkemystä siitä, onko kumppanin peräaukon hyväileminen kiihottavaa
^ Naisvastaajien näkemystä siitä, onko kumppanin peräaukon hyväileminen kiihottavaa

”Anaaliseksi on kiihottavampaa mielikuvissa kuin oikeassa elämässä”

Tämän väitteen kohdalla hajontaa oli enemmän. Äänet jakautuivat noin puoliksi eli noin puolet pitää anaaliseksiä kiihottavampana mielikuvissa kuin se on ollut oikeassa tilanteessa. Väitteen kanssa ”täysin eri mieltä” oli lähinnä miesvastaajia.

^ Kaikkien vastaajien vastaukset väitteeseen ”anaaliseksi on kiihottavampaa mielikuvissa kuin oikeassa elämässä”.

Seuraavista taulukoista näet miesten ja naisten vastaukset eroteltuina.

”Anaaliseksi on mielestäni ällöttävää”

Tästä vain harva oli samaa mieltä; suurin osa oli täysin eri mieltä eli heistä anaaliseksi ei ole lainkaan ällöttävää. Sukupuolten välillä ei eroa ollut.

^ Anaaliseksiä ei pidetty ällöttävänä kummankaan sukupuolen näkökulmasta – vain noin 6% vastaajista oli samaa mieltä siitä, että anaaliseksi on ällöttävää.

”Harrastan anaaliseksiä lähinnä kumppanini toiveiden vuoksi”

Tämänkään väitteen kohdalla vain harva vastaaja oli samaa mieltä eli suurin osa harrastaa peppujuttuja omasta halustaan (eikä vain kumppanin toiveiden vuoksi). Sukupuolten välillä ei mainittavaa eroa ollut.

^ Anaaliseksiä ei harrasteta (vain) kumppanin toiveiden vuoksi.

”Pelkään anaaliseksin aiheuttavan terveyshaittoja”

Suurin osa oli jonkin verran tai täysin eri mieltä eli eivät pelkää haittoja, mutta noin 17% oli jonkin verran tai täysin samaa mieltä eli pelkäsi anaaliseksin mahdollisesti aiheuttavan joitain haittoja.

Naisissa oli enemmän heitä, jotka pelkäsivät anaaliseksin aiheuttavan terveyshaittoja eli olivat jonkin verran tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa (30%), kun miesvastaajista siten vastanneita oli noin 13%. Väitteessä ei eritelty, että pelkääkö haittoja aiheutuvan itselle vai kumppanille, mutta on oletettavaa, että naisvastaajat pelkäsivät haittojen kohdistuvan itseensä.

^ Osa pelkää anaaliseksin aiheuttavan terveyshaittoja, selvästi suurempi osa oli heistä naisia.

”Anaaliseksi on meillä osa alistusleikkejä”

Suurin osa oli tämän väitteen kanssa eri mieltä. Naisissa oli enemmän heitä, jotka olivat samaa mieltä.

^ Useimmille anaaliseksi ei ole osa alistusleikkejä, vaan kuuluu seksiin muuten vain. Sukupuolten välillä oli vastauksissa hieman eroavaisuutta eli kyselyyn vastanneet naiset yhdistivät peppuseksin useammin alistusleikkeihin.

Seuraavaksi erikseen taulukot naisten ja miesten osalta.

”Kumppanini ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin minä toivoisin”

Tämän väitteen kohdalla on sukupuolten välillä selvä ero: miesvastaajat olivat useammin väitteen kanssa samaa mieltä eli he kokivat, että kumppani ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin itse toivoisi.

^ Jos katsoo kaikkia vastaajia, kaikkia vastausvaihtoehtoja on valittu melko tasaisesti
^ Naisvastaajista vain harva (n. 15%) oli sitä mieltä, että kumppani ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin itse toivoisi. Yli 65% oli väitteestä jonkin verran tai täysin eri mieltä.
^ Miesvastaajista yli puolet on jonkin verran tai täysin samaa mieltä siitä, että kumppani ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin itse toivoisi.

”En kehtaa kertoa kumppanilleni, että harrastan anaaliseksiä itsetyydytyksessä”

Tästä väitteestä noin 40% oli jonkin verran tai täysin eri mieltä eli suurin osa voi kertoa kumppanilleen harrastavansa anaaliseksiä itsetyydytyksessä. Vastauksissa oli hieman eroa sukupuolten välillä.

^ Vastaajista suurin osa kehtaa kertoa kumppanillensa harrastavansa anaalijuttuja runkatessa, mutta toisaalta noin kolmasosa on väitteen kanssa samaa mieltä eli ei kehtaa kertoa.

Seuraavaksi erikseen taulukot naisten ja miesten osalta.

”Voisin harrastaa anaaliseksiä ns. yhden illan jutuissa”

Tämän väitteen kohdalla oli selvä ero sukupuolten välillä: useimmat miehet voisivat, naiset eivät.

^ Jos katsotaan kaikkia vastaajia, suurin osa vastasi olevansa samaa mieltä eli anaaliseksiä voisi harrastaa myös yhden illan jutuissa.
^ … mutta kun katsotaan vain naisvastaajia, yli 70% on vastannut olevansa väitteen kanssa eri mieltä eli ei harrastaisi anaaliseksiä yhden illan jutuissa. Miesvastaajissa heitä on vain vähän, kuten seuraavasta taulukosta näkyy.

”Katson mielelläni pornoa, jossa harrastetaan anaaliseksiä”

Tästä väitteestä suurin osa oli samaa mieltä, sekä naisista että miehistä. Vain noin 14% oli eri mieltä eli ei katso mielellään anaalipornoa; naisissa heitä oli hieman enemmän.

^ Kaikkien vastaajien näkemys siitä, katsovatko he mielellään pornoa, jossa harrastetaan anaaliseksiä. Suurin osa katsoo mielellään.
^ Miesvastaajista noin 10% oli väitteen kanssa eri mieltä.
Naisvastaajista (seuraava kuva) noin 26% oli eri mieltä.

”Anaaliyhdyntä on paras anaaliseksin muoto”

Tämä väite jakoi hieman ihmisiä. Suurin osa (yli puolet) kaikista vastaajista oli väitteen kanssa samaa mieltä eli piti anaaliyhdyntää parhaimpana anaaliseksin muotona.

^ Kaikkien vastaajien kohdalla hieman yli puolet oli samaa mieltä siitä, että anaaliyhdyntä on anaaliseksin paras muoto.
^ Naisvastaajista noin 44% oli samaa mieltä siitä, että anaaliyhdyntä on paras anaaliseksin muoto. Miehillä vastaava luku oli noin 60%, kuten seuraavasta kuvasta näkyy.

”Minulla on anaaliseksitoiveita, joita en uskalla kertoa kumppanilleni.

37% oli samaa mieltä väitteen kanssa ja noin puolet eri mieltä. Suurin osa siis uskaltaa kertoa anaaliseksiin liittyvät toiveensa kumppanille.

Naisista vain 20% on samaa mieltä eli että heillä olisi sellaisia toiveita, joita eivät uskalla kertoa. Miehissä siten vastanneita on hieman yli 40%.

^ Kaikkien vastaajien näkemys väitteeseen ”minulla on anaaliseksitoiveita, joita en uskalla kertoa kumppanilleni”.
^ Naisvastaajien prosenttiluvut ovat hieman erilaiset kuin miesten (alla).

Yllättikö jokin tulos? Keskustele kommenteissa! Entä olisiko esimerkiksi ollut jokin asia anaaliseksiin liittyen, mitä olisit halunnut tietää, mutta sitä ei tässä kyselyssä selvitetty?

3 kommenttia artikkeliin ”Housuitta-blogi kysyi anaaliseksistä: ajatukset anaaliseksistä

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.