Monenlaista anaaliseksiä (eli kyselyyn tulleita avovastauksia)

Blogissa toteutettuun anaaliseksikyselyyn vastasi 136 henkilöä (lue taustatiedot). Kyselyn tulokset anaaliseksin muodoista löytyvät täältä ja ajatukset anaaliseksiväitteistä täältä, mutta tässä merkinnässä käydään läpi sanalliset avovastaukset. Lisäksi yksi kyselyyn annettu vastaus onkin jo julkaistu omana merkintänään: ”Anaaliseksifantasia, jota ei uskalla toteuttaa kumppanin kanssa”. Kyseisessä merkinnässä on ollut jo hyvää keskustelua, mutta käykää toki muutkin kertomassa ajatuksianne ”anaalispekulan” käytöstä sekä erityisesti siitä, miten fantasioita voisi uskaltaa lähteä kertomaan ja toteuttamaan kumppaninsa kanssa.

Koska avovastauksia annettiin melko vähän (ei ollut pakollista) ja ne olivat keskenään melko erilaisia, minkäänlaista ryhmittelyä ei juurikaan ole tehty. Yhteenvetona on kuitenkin todettava, että avovastauksissa esiintyi yllättävän paljon anaalifistaukseen liittyviä mainintoja. Lisäksi useampi vastaus toi esille naisen fantasian tuplapenetraatiosta, vaikka todellisuudessa sitä ei oltaisikaan toteuttamassa.

IHANAA MONENLAISTA ANAALISEKSIÄ

Kyselyn viimeisessä osassa oli mahdollisuus kertoa vapaamuotoisesti anaaliseksiin liittyviä ajatuksiaan, esim. mistä anaaliseksin muodosta pitää eniten. Tähän liittyviä vastauksia oli kuusi kappaletta ja mieltymysten monipuolisuus tulee hyvin esille: osa pitää anaaliyhdyntää parhaimpana anaaliseksin muotona, toinen taas nauttii erityisesti esimerkiksi peräaukon nuolemisesta.

Avovastauksissa tuotiin esille erilaisia anaaliseksimieltymyksiä.

Lisäksi muutama vastaaja kertoi yksityiskohtaisemmin anaaliseksifantasioistaan, joita siis mitä ilmeisemminkin haluaisivat myös toteuttaa. Näistä kolmessa mainittiin fistaaminen. Omana merkintänään on julkaistu erään naisen vastaus anaalispekulan käyttämiseen liittyvästä fantasiasta ja sen toteuttamisesta.

Miehistä muutama kertoi anaaliseksifantasioistaan, joita
mitä ilmeisemminkin voisivat tilaisuuden tullen toteuttaa.
Anaalifistaus tuotiin esille kolmessa vastauksessa.

Lisäksi ”vapaa sana” -kohdassa oli muutama yleisluontoisempi kommentti anaaliseksimieltymyksistä. Kaksi sivumainintaa oli myös siihen liittyen, mitä anaaliseksissä koetaan epäkiihottavaksi (toisen mieliksi anaaliseksin antaminen ja ’anal prolapse’).

^ Myös tällaisia vastauksia tuli anaaliseksimieltymyksiin liittyen.

ANAALISEKSIFANTASIAT, joita ei haluaisi oikeasti toteuttaa

Kyselyn seitsemäs kysymys kuului seuraavasti: ”Monilla on seksifantasioita, joiden ajatteleminen kiihottaa, mutta joita ei haluaisi kuitenkaan harrastaa oikeassa elämässä. Onko sinulla tällaisia fantasioita anaaliseksiin liittyen? Millaisia?”

Kysymykseen ei ollut pakollista vastata ja vain alle 30 vastaajaa vastasi jotain tähän kohtaan. On siis hyvin mahdollista, etteivät kaikki kertoneet tällaisista fantasioistaan (tai vastaushetkellä niitä ei tullut mieleen), vaikka sellaisia olisikin. Lisäksi parin miesvastaajan vastaus oli selvästi kuvauksia sellaisista fantasioista, joita haluaisivat toteuttaa oikeasti, joten kyseisiä vastauksia ei ole huomioitu tämän kohdan alla.

Muutama anaaliseksiin liittyvä fantasia mainittiin useammassa kuin yhdessä vastauksessa.

  • Anaalifistaus mainittiin neljässä vastauksessa, näistä kolme oli naisten vastauksia.
  • Tuplapenetraatio mainittiin kuudessa vastauksessa, näistä viisi oli naisvastaajien. Yksi miesvastaaja kertoi fantasioivansa siitä, että hänen vaimonsa pääsisi tuplapanon kohteeksi.
  • Ass to mouth eli peniksen (tai lelun) vienti suoraan anaalista suuhun sai kaksi mainintaa, molemmat miesvastaajilta.
  • Miesten vastauksissa neljässä oli fantasioita anaaliseksistä miehen kanssa, vaikka kyseisistä vastaajista kolme koki olevansa heteroita.
  • Kaksi miesvastaajaa mainitsi fantasian, johon liittyi naisen päällä oleva strap-on.
  • Naisista kaksi mainitsi ”rajun” anaaliseksin.
  • Lisäksi yksittäisinä mainittiin naisten vastauksissa peräaukon levittäminen/venyttäminen, peräruiskeleikit, kaupungilla kulkeminen anaalilelu pepussa ja tietynlaisten lelujen laittaminen peräsuoleen (pallot ja joustavat pitkät dildot). Miesten vastauksissa mainittiin yksittäisinä anaalibondage ja eturauhasen hierominen.
^ Anaaliseksifantasiat, joita ei haluaisi oikeassa elämässä toteuttaa.

Seuraavissa merkinnöissä kerrotaan kyselyyn vastanneiden taustatiedot ja tilastoja muun muassa siitä, millaista anaaliseksiä vastaajat ovat harrastaneet ja millaista he vielä voisivat harrastaa.

Tähän merkintään voit jättää kommentteja siitä, mitä ajatuksia muiden vastaukset sinussa herättävät.

3 kommenttia artikkeliin ”Monenlaista anaaliseksiä (eli kyselyyn tulleita avovastauksia)

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.