Kun vaniljaseksi ei kiinnosta

”Eräänä iltana sain rangaistuksena avaria pepulle koska en olisi saanut koskea itseäni,mutta koskin silti. — ”Minulla ei ole nimeä. Ei oikeuksia. Olen vain käytettävänä Isännälleni.Olen vain vinkuva narttu joka ei tiedä mikä on hänelle parasta. Mutta,kun se on ohi niin olen ainoa,täydellisin, rakkain ja ihanin. Olen kaikki,koko maailma. Kokonaan Isäntäni oma.”

Kirjoittaa pikkupiika blogissaan.

S/M ja/tai bondage-leikit ovat jännittävä asia. Itsekin voin myöntää nauttivani niistä jollakin tasolla, enkä tällaisia leikkejä millään tavalla tuomitsekaan. Molemmat – niin alistettu kuin dominoivakin – voivat nauttia täysillä roolistaan ja niin sen tietenkin pitäisikin olla. Kaikkihan tapahtuu täysin sopimuksen varaisesti; asiaa ei siis voi lähteä vertaamaan väkivaltaan, vaikka tällaisiakin viittauksia välillä näkee.

Asia, jota kuitenkin hieman ihmettelen, ovat BDSM-suhteet, joissa roolit ovat päällä 24/7. Toinen voi koska tahansa ryhtyä alistamaan kumppaniaan tai rankaisemaan häntä vaikkapa itsetyydytyksestä. Edellä lainaamani blogin henkilöillä näin asia ei käsitykseni mukaan ole, mutta esimerkiksi PikkuEmäntä kertoo näin:

”Pikkuemäntä on nyt ollut yhdessä Herra Isännän kanssa kaksi ja puoli vuotta. Siitä se kaksi vuotta onnellisesti bdsm suhteessa. PikkuEmäntä on juuri opetellut puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa, ja nyt on saanut ison palkinnon Herra Isännältä.”

Joskus aikaisemmin törmäsin blogiin (enää en onnistunut sitä löytämään), jossa ”orja” kertoi saamistaan rangaistuksista. Niitä olivat mm. vessakäyntien rajoittaminen, kävely ulkona anaalitappi perseessä + sitten näitä yleisempiä piiskaamisesta sidottuna olemiseen.

Näistä monet asiat ovat sellaisia, jotka kiihottavat monia. Pieni tai kovempi piiskaaminen takamukselle, sitominen köysillä tai vaikka käsiraudoilla, jne. Mutta mitä kun sadomasokistiset jutut muuttuvat kokopäiväiseksi – ja sellaisiksi, että toinen välillä itkee, kun peppu hakataan lähes verille? Miten on mahdollista, että joku kykenee elämään onnellisesti tällaisessa suhteessa? Suhteessa, jossa hänen on kysyttävä lupa niin runkkaamiseen kuin orgasmiin Masteriltaan tai Valtiattareltaan. (Riippuu tietysti suhteesta, mutta näin esimerkkinä.)

Ihmettelen, mutta samalla ymmärrän, kuinka erilaisia ihmisten seksuaaliset halut ovat.

(Ja jos joku aiheesta on enemmän kiinnostunut, lisätietoja löytyy klikkaamalla itsensä esim. Leikkikehään tai Tuntematon Maa -sivustolle.)

kirjoittanut: oceansoul

Seksileikkien perusteita

Monelta löytyy makuuhuoneen ”lelulaatikosta” monia leluja: käsiraudat, dildoja, anaalitappeja, ruoskia, roolivaatteita jne. Niiden kanssa – tai ilman niitä – voi kehitellä monenlaisia erilaisia seksileikkejä, joista juttua tällä kertaa yleisellä tasolla.

Säännöt

Leikit tarvitsevat sääntöjä. Seksileikeissä (kuten seksissä tietysti muutenkin) tärkeää on lähinnä se, että ne lopetetaan heti silloin kuin toinen niin haluaa. Tämä on tärkeää varsinkin sellaisissa leikeissä, joissa toista satutetaan tai nöyryytetään.

Jos siis leikki sisältää sadomasokistisia piirteitä, ennen niihin ryhtymistä pitäisi sopia koodisana eli toisin sanoen turvasana. Nauttiessaan ihminen saattaa sanoa esimerkiksi ”lopeta”, vaikkei tätä oikeasti tarkoittaisikaan. Koodisana (joka on mieluiten siis sellainen, jota ei seksin aikana muuten tulisi sanottua) taas on aina ehdoton ei, jota ei saa jättää huomioimatta. Varsinkin bdsm-leikeissä voi olla fiksua käyttää ns. liikennevalojärjestelmää, jossa punainen tarkoittaa ”heti seis”; keltainen ”hidasta hieman; ollaan sietokykyni rajoilla” ja vihreä ”kestän enemmänkin!”.

Itseluottamuksen puute

Seksileikkien esteenä saattaa olla helposti itseluottamuksen puute: Voi olla vaikeaa rentoutua tarpeeksi tai vaikka toteuttaa leikin vaatimaa roolia, jos tuntee olonsa vaivautuneeksi. Siksi leikkejä onkin helpompaa toteuttaa tutun ja luotettavan henkilön kanssa. Tällöin voi olla varma, että kumppani hyväksyy tilanteessa kuin tilanteessa. Sadomasokistisissa leikeissä taas on tietenkin selvää, että esim. alistettavan henkilön on oikeasti nautittava alistamisesta (ja esim. kivusta, jos sitä sessioon sisältyy)!

Yksi yleinen fantasia on kimppakiva. Ennen siihen ryhtymistä on kuitenkin syytä miettiä, onko siihen varmasti valmis. Vaarana voi olla ihastuminen ja tietenkin sukupuolitaudit, joten kondomi on ehdoton. Jos itseluottamus on huono, saattaa ryhmäseksin jälkeen tulla tunteita, jotka eivät ole mukavia: mustasukkaisuus, viha ja joku voi kokea tulleensa jopa hyväksikäytetyksi. Nämä aiheuttavat nopeasti suhteeseen ongelmia. Tärkeää on siis se, että parisuhteessa molemmat suostuvat kimppakivaan täysin omasta tahdostaan!

Ideoita seksileikkeihin

Kyllästyttääkö aina ne muutamat samat yhdyntäasennot makuuhuoneen sängyllä tai olohuoneen sohvalla? Mistä löytää ideoita seksielämän piristämiseen?

Aikaisemmin olen kirjoittanut tekstin fantasioiden jakamisesta. Tällöin totesin, että joitakin seksifantasioita haluamme pitää nimenomaan omina fantasioinamme (fantasioiminen saattaa tuottaa usein huomattavasti enemmän nautintoa kuin fantasian kokeminen oikeasti). Jotkut fantasioistamme ovat kuitenkin ehkä sellaisia, joita voisimme toteuttaakin. Tästä onkin hyvä lähteä liikkeelle: Mieti, mitä sinä haluaisit kokeilla ja kysele samaa kumppaniltasi. Kaikkiin kumppanin ehdotuksiin ei tarvitse tietenkään suostua, jos ne eivät tunnu kiihottavilta, mutta toista ei saisi tuomita edes hulluimmista fantasioista.

Kun fantasiat ovat selvät, niitä voi lähteä toteuttamaan! Vinkkejä voit löytää seuraavista blogin teksteistä:

Tämän artikkelin 2. osa löytyy täältä. Ideoita seksileikkeihin on antanut myös villiq tässä artikkelissaan. Lisäksi tagiselaimella löytyy lisää seksileikeistä kertovia tekstejä.

kirjoittanut: oceansoul