6/24 – Esittelyssä leluja BDSM-leikkeihin (osa 1)

Joulukuu menee kovaa vauhtia eteenpäin ja tänään on jo siis itsenäisyyspäivä! Tässä postauksessa esittelyssä on erilaisia meillä käytössä olevia BDSM-kategoriaan luokiteltavia leluja – sellaisia, joilla tuotetaan ainakin pienesti kipua. Huomenna osassa kaksi esittelen sitomiseen liittyviä leluja.

Huom! Merkinnässä on linkkejä eri nettikauppoihin, mutta linkit eivät ole affiliate-linkkejä eli klikkaukset eivät tuota mitään tuloja minulle. Linkit on siis laitettu vain auttamaan niitä, jotka mahdollisesti ovat kiinnostuneet samanlaisen hankkimaan.

NIPISTIMET

Nipistimiähän löytynee periaatteessa lähes kaikilta, koska tavallisia pyykkipoikia voi siihen tarkoitukseen käyttää, mutta meiltä löytyy siis kuitenkin muutama seksivälineliikkeestä ostettu nipistin, joista kuva alla.

Tuota klitorisnipistintä (jonka toki voi nänniinkin laittaa) harvemmin tulee käytettyä, mutta nänninipistimet tuovat mukavaa pientä kiputuntemusta ja niitä mielelläni käytän… :) Violetilla ketjulla olevat nipistimet on helposti säädettävät eli jos on herkempi henkilö kyseessä, ne voi laittaa vain pienellekin puristukselle. Esim. Sexshop myy samanlaisia noin kympillä ja vastaavanlaisia löytyy toki muitakin esim. HotLipsissä ja LoveHoneyssa. Sen sijaan nuo toiset ”japanilaiset” nipistimet (jollaisia esim. Sinful myy ja Vuxen ilman ketjua n. 20e:lla) puristavat voimakkaasti eli antavat enemmänkin kipua. Jos siis olet aloittelija, kannattaa ennemmin ostaa aluksi säädettävät.

Nänninipistimiä löytyy niin paljon erilaisia, että en viitsi niitä yksittäin sen enempää tähän edes linkitellä. Selaile melkein minkä vaan seksivälinekaupan valikoimaa & löydä itseäsi eniten viehättävät! Itseäni kiinnostaisi ehkä sähköiskuja antavat nänninipistimet, jollaiset löytyy esim. Kaalimadosta, mutta ihan halpojahan ne eivät ole, joten sitten niiden pitäisi jäädä kyllä ihan pysyvään käyttöön. :D Ja todettakoon nyt vielä se, että nipistimet eivät mitenkään ole vain naisten nänneihin tarkoitettu, vaan ihan yhtä hyvin ne antavat miehille nautinnollista kipua!

PIISKAUSVÄLINEITÄ

Piiskausvälineitäkin voi löytää ihan kotoa (ja jos ei muuta sopivaa löydä, niin kädellä voi aina tietysti läpsiä), mutta mielelläänhän sitä on hankkinut ihan siihen tarkoitettuja leluja. Meiltä löytyy siis muutama seksilelukaupasta ostettu piiskausväline eli nahkainen ruoska, lätkä niiteillä ja ratsastajan raippa. Kaikilla saa vähän erilaisia tuntemuksia aikaiseksi enkä siis yhtä ylitse muiden lähtisi suosittelemaan, koska se riippuu niin siitä, mitä haluaa.

Oikeassa reunassa oleva ratsastajan raippa on saatu Sinful-kaupasta blogiyhteistyön kautta (ks. merkintä Fifty Shades of Grey -seksileluista) ja näitä löytyy sieltä edelleenkin 35e:n hintaan. Ihan hyvä raippa tämä on, mutta hinnassa on mielestäni merkkilisää eli halvempiakin vaihtoehtoja löytyy, jotka varmasti ovat ihan yhtä toimivia.

Lätkiä löytyy seksivälinekaupoista todella monia erilaisia – niiteillä tai ilman ja on nahkaisia, puisia ja silikonisia. Omani on Bondage Boutiquen paddle ja se on ostettu yli 10v sitten eikä ihan samanlaisia enää näkynyt myynnissä LoveHoneyssa, mutta jos jonkinlainen läpsytin kiinnostaa, niin sitten vain mieleistä etsimään. Sama juttu ruoskien suhteen eli en ala tähän nyt sen enempää linkitellä, mutta ks. esim. Sinful.fi:ssä, Antishopissa, Huippukivassa tai LoveHoneyssa olevia erilaisia piiskausvälineitä. Kerro kommenteissa oma suosikkisi!

SÄHKÖSEKSIÄ

Mainitsinkin jo, että minua kiinnostaisi sähköshokkeja antavat nänninipistimet ja ehkä muutkin sähköseksilelut. Minulla on kyllä ollut yksi sähkölelu eli Violet Wand Electro-Sex Starter Kit, mutta myin sen eteenpäin, koska se ei ollut oikein miellyttävä lelu mm. sen tuottaman äänen ja hajun vuoksi. Violet Wand -lelu liitetään verkkovirtaan eikä sitä pidetä ihossa kiinni, vaan lasikärkiä pidetään pienen matkan päässä ihossa, jolloin tulee siis ”nipistäviä” tuntemuksia iholle. Tarkemmin voit lukea ko. lelusta omasta merkinnästään. Mutta niin, jos siis tulen vielä ostamaan sähköseksilelun, se on jonkinlainen tens/ems-laite. Nettikaupoista sähköleluja löytää vähän eri nimillä, mutta jos sähköseksi ei tuota tuloksia, niin kokeile esim. electrosex.

S/M-KYNTTILÄT

Edellä mainittujen lisäksi minulla on kokemusta sm-kynttilästä, mutta iholle (ja ympäristöön) tippuneen vahan siivoaminen on aika rasittavaa puuhaa eikä sitä ole tullut siis otettua mitenkään vakituisesti leikkeihin mukaan. Olen ”kynttiläleikeistä” kirjoitellut joskus merkinnän ja samaa mieltä olen siis edelleen siitä, että kuuman vahan tiputtaminen iholle on jollain tavalla miellyttävää tuntemusta tuovaa. Muistutetaan nyt vielä tässä, että millä tahansa kynttilöillä näitä leikkejä ei kannata harrastella, koska joissakin kynttilöissä vahan sulamispiste on helposti liian korkea ja seurauksena voi olla palovammoja. BDSM-kynttilöitä löytyy muun muassa Antishopista, Sinful.fi:stä ja Ihmeellinenhuone.fi:stä.

Oletko sinä käyttänyt vielä joitain muita leluja eroottisen kivun tuottamiseen?

16/24 – Piiskaa…

Joulukalenterin 16. postaus! Eilen kyselin erikoisia fantasioita, tänään kysyn piiskaamisesta.

Piiskaaminen on yksi yleinen keino tuottaa kipua BDSM-leikeissä. Toki pientä käsillä läpsimistä vaikka pepulle voi olla vaniljahenkisissäkin sekstailuissa mukana, jolloin tarkoitus on hakea lähinnä lisäkiihoketta eikä niinkään kunnollista kipua esim. alistamistarkoituksessa.

Itse tykkään olla piiskattavana (peppu, rinnat), mutta en kaipaa siltä voimakasta kipua enkä siis halua olla pahoilla mustelmilla jälkikäteen. Klitoriksen kevyt rytminen piiskaus on myös minusta mukavaa ja siten on mahdollista orgasmiin päästä.

Laitetaanpas tähän lyhyt kysely siitä, mikä on paras väline piiskaamiseen. Tämä saattaa riippua tilanteesta, mutta näitä galluppejahan ei tarvitse niin vakavasti ottaa – kunhan valitsee sen, mitä yleensä mieluiten käyttää. ;) Itse tykkään eniten lätkistä/läpyttimistä. Alla muutama wanha kuva blogista, jos termit ovat hakusessa.

Kun vaniljaseksi ei kiinnosta

”Eräänä iltana sain rangaistuksena avaria pepulle koska en olisi saanut koskea itseäni,mutta koskin silti. — ”Minulla ei ole nimeä. Ei oikeuksia. Olen vain käytettävänä Isännälleni.Olen vain vinkuva narttu joka ei tiedä mikä on hänelle parasta. Mutta,kun se on ohi niin olen ainoa,täydellisin, rakkain ja ihanin. Olen kaikki,koko maailma. Kokonaan Isäntäni oma.”

Kirjoittaa pikkupiika blogissaan.

S/M ja/tai bondage-leikit ovat jännittävä asia. Itsekin voin myöntää nauttivani niistä jollakin tasolla, enkä tällaisia leikkejä millään tavalla tuomitsekaan. Molemmat – niin alistettu kuin dominoivakin – voivat nauttia täysillä roolistaan ja niin sen tietenkin pitäisikin olla. Kaikkihan tapahtuu täysin sopimuksen varaisesti; asiaa ei siis voi lähteä vertaamaan väkivaltaan, vaikka tällaisiakin viittauksia välillä näkee.

Asia, jota kuitenkin hieman ihmettelen, ovat BDSM-suhteet, joissa roolit ovat päällä 24/7. Toinen voi koska tahansa ryhtyä alistamaan kumppaniaan tai rankaisemaan häntä vaikkapa itsetyydytyksestä. Edellä lainaamani blogin henkilöillä näin asia ei käsitykseni mukaan ole, mutta esimerkiksi PikkuEmäntä kertoo näin:

”Pikkuemäntä on nyt ollut yhdessä Herra Isännän kanssa kaksi ja puoli vuotta. Siitä se kaksi vuotta onnellisesti bdsm suhteessa. PikkuEmäntä on juuri opetellut puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa, ja nyt on saanut ison palkinnon Herra Isännältä.”

Joskus aikaisemmin törmäsin blogiin (enää en onnistunut sitä löytämään), jossa ”orja” kertoi saamistaan rangaistuksista. Niitä olivat mm. vessakäyntien rajoittaminen, kävely ulkona anaalitappi perseessä + sitten näitä yleisempiä piiskaamisesta sidottuna olemiseen.

Näistä monet asiat ovat sellaisia, jotka kiihottavat monia. Pieni tai kovempi piiskaaminen takamukselle, sitominen köysillä tai vaikka käsiraudoilla, jne. Mutta mitä kun sadomasokistiset jutut muuttuvat kokopäiväiseksi – ja sellaisiksi, että toinen välillä itkee, kun peppu hakataan lähes verille? Miten on mahdollista, että joku kykenee elämään onnellisesti tällaisessa suhteessa? Suhteessa, jossa hänen on kysyttävä lupa niin runkkaamiseen kuin orgasmiin Masteriltaan tai Valtiattareltaan. (Riippuu tietysti suhteesta, mutta näin esimerkkinä.)

Ihmettelen, mutta samalla ymmärrän, kuinka erilaisia ihmisten seksuaaliset halut ovat.

(Ja jos joku aiheesta on enemmän kiinnostunut, lisätietoja löytyy klikkaamalla itsensä esim. Leikkikehään tai Tuntematon Maa -sivustolle.)

kirjoittanut: oceansoul