Eilisessä postauksessa tuli käytyä läpi sellaisia leluja, joilla tuotetaan kipua, mutta tällä kertaa siis aiheena sitomisleikkeihin (bondage) liittyviä välineitä. Sanottakoon, että minusta monimutkaiset narusidonnat ovat upeita ja kiinnostavia, mutta meillä ei kyllä sellaisia harrasteta, vaan kunhan nyt joskus jotenkin toisen raajoja sidotaan liikkeen rajoittamiseksi. Ei siis ole meille mikään varsinainen fetissi, josta saisi suurta mielihyvää, vaan joskus on kivaa estää toisen liikkuminen alistamisleikeissä. Sen vuoksi näihin sidontavälineisiin ei ole tullut juurikaan panostettua, vaan kunhan on tullut ostettua muutama edullinen perusjuttu. Tämä merkintä on siis suunnattu lähinnä niille, jotka eivät ole vielä bondagea harrastaneet ja ehkä harkitsevat jonkin sidontavälineen tilaamista.
Huom! Linkitän merkinnässä moniin eri nettikauppoihin, mutta linkit eivät ole affiliate-linkkejä eli klikkaukset eivät tuota mitään tuloja minulle. Linkit on siis laitettu vain auttamaan niitä, jotka mahdollisesti ovat kiinnostuneet samanlaisen hankkimaan.
Niin, sidontaahan voi harrastaa monenlaisilla tavoilla, mistä tietysti ensimmäisenä tulee mieleen narut. Joku aiheeseen enemmän perehtynyt voisi kertoa varmaankin vaikka mitä erilaisista narutyypeistä ja tekisi ostoksensa jossain ihan muualla, mutta minä totean vain sen, että meillä on jotain satunnaista seksivälineliikkeestä ostettua pehmeää puuvillanarua (esim. Sinful, Kaalimato, Antishop ja Lovehoney myy monia erilaisia, myös siis hamppunarua). Tuntuu miellyttävältä eikä tee mitään hiertymiä. Jos mitään sopivaa narua ei kotoa löydy, mutta toista haluaisi päästä heti sitomaan, niin testata voisi varmaankin esim. kaulahuiveja ja vöitä.
Joitakin sitomisvälineitä
Yllä olevassa kuvassa näkyvät myös käsiraudat, jotka on tullut ostettua jo joskus yli 10v sitten ja eipä me niitä kyllä olla oikein käytetty. Sitten on lisäksi nuo kankaiset ranne- ja nilkkakahleet, jotka on ihan jees, vaikkakin heppoiset, mutta eipä niistä tarvinnut montaa euroa maksaa. Käsirautoja ja muita kahleita löytyy monenlaisia; niitä voipi selailla vaikka aiemmin linkitetyistä nettikaupoista ja etsiä itseä kiinnostavat.
Nilkkakahleet
Sitten meillä on vielä yhdenlainen sitomisväline eli bondageteippi. Sitä ei kyllä ole tullut kuin parina kertana kokeiltua, mutta käteväähän se on: ei tartu ihoon eikä vaikka hiuksiin, mutta itseensä siis tarttuu hyvin. Teippirulla maksaa yleensä lähemmäs kympin, esim. Sinful.fi:ssä, Huippukivassa, Antishopissa ja HotLipsissä. Samassa kuvassa näkyy myös suupallo, jota ollaan satunnaisesti käytetty ja jos olisin tämän itse ostanut (mies siis on tämän ostanut joskus), olisin ehkä valinnut muovisen pallon, jotta puhdistaminen sujuisi paremmin. Suupallojen/suukapuloiden kohdallakin valikoimaa riittää, kuten voi huomata esim. LoveHoneyn tai Antishopin valikoimaa selaamalla.
Bondageteippiä ja suupallo
Meille sitominen on vain satunnaista hupia ja siksi välineisiin ei ole tullut juurikaan panostettua, mutta onko lukijoissamme joitakin sellaisia, jotka harrastavat sidontaa vähän enemmän ja saavat siitä mahdollisesti suurtakin nautintoa? :) Ja olit sitten enemmän tai vähemmän sitomista harrastava, mitä käytät mieluiten liikkumisen rajoittamiseen (narua, kahleita vai teippiä)?
Eilisessä postauksessa esittelin myös häpyhuulten levittimet, jotka olisi toki voinut sijoittaa tähänkin postaukseen, mutta nipistimien takia laitoin siis tuohon toiseen postaukseen. Jos sellaiset kiinnostaa, käy lukaisemassa siis tämä merkintä.