Pitkästä aikaa päätin julkaista tänne uuden fantasiatarinan. Tästä novellista löytyy mm. naisen ja miehen välistä suuseksiä sekä panemista erilaisilla tavoilla, myös seksileluja avuksi hyödyntäen.
Tämä on seksitarina, jonka olen joskus kirjoittanut eräälle henkilölle. Julkaisen tämän kyllä hieman muokattuna täällä. Nimet ym. ovat täysin keksittyjä.
***
Nautinnon äärirajoille asti
Anssi seisoo minua vastassa talonsa puutarhassa. Hänellä on päällään harmaat collarit – kullicollarit, kuten some-kansa sanoisi – ja ohut paita, jonka hihoja hän on käärinyt hieman ylös. Anssi on viisikymppinen mies, jonka olin tavannut sattumalta joitakin vuosia sitten pääkaupungin yöelämässä ja siitä oli alkanut meidän välinen jonkinlainen fwb-suhde. Emme kumpikaan olleet löytäneet parisuhdekumppania näiden vuosien aikana ja ainakaan itse en sellaista edes nykyisin kaivannut. Olinhan itsekin jo 40-vuotias nainen ja oma kiinteistöalan yritykseni vei niin paljon aikaa, että uusien ihmisten tapaamiselle ei tuntunut enää ylimääräistä energiaa jäävän, vaan vietin illat mielelläni kotona rauhallisesti.
”Ihanaa, että vihdoin tänään pääsit paikalle”, Anssi sanoo leveästi hymyillen.
Olin joutunut kieltäytymään parista aiemmasta tapaamisesta erilaisten esteiden vuoksi, vaikka olisin tietysti kovasti halunnut päästä nauttimaan Anssin kanssa jo paljon aiemmin tänä kesänä. Mielessäni oli nimittäin edelleen ihana muisto viime kerrasta täällä, jolloin olimme viettäneet mukavan illan syöden hyvin, saunoen ja pannen pitkälle yöhön. Tällaiset tapaamiset Anssin kanssa olivat ikäväkseni vain harvinaista herkkua, sillä asuimme muutaman tunnin ajomatkan päässä toisistamme ja sen lisäksi hän teki paljon reissuhommia ulkomailla.
”No enhän mä olisi missään nimessä jättänyt tulematta”, vastaan ja seisahdan Anssin viereen.
Anssi ottaa minua välittömästi kädestä kiinni ja vetää minut aivan lähelleen. “Ajattelin, että vihdoin tänään mentäisiin täysin minun ehdoillani. Siitähän olemme välillä puhuneet, että haluaisit oppia hieman päästämään kontrollistasi irti… Eli miten on, suostutko siihen vai jätätkö sittenkin välistä tämän erikoisillan?”
Tätä puhuessaan Anssin toisen käden sormet koskettavat kevyesti kaulaani kuin etsien sopivaa kohtaa ottaa kiinni. Anssi antaakin lopulta sormiensa pysähtyä ja puristaa niillä minua hyvin pienesti, katsoen minua samalla tiukasti silmiin. En ole aivan varma, mitä Anssilla on mielessään, mutta hetkeäkään en epäröi, vaan vastaan myöntävästi. Anssi tietäisi varmasti, mistä nauttisin eikä veisi minua yli rajojeni, koska olimme paljon viestitelleet mieltymyksistämme.
Anssi irrottaa sormensa kaulaltani, tuo huulensa huulilleni ja suutelee minua lyhyesti, mutta vaativasti. “Tänään ei siis hempeillä millään rauhallisella lähetyssaarnaajapanolla, vaan aion kokeilla, miten paljon nautintoa pystyt kestämään. Äärirajoille asti nautintoa.”
“No sehän sopii”, vastaan hieman huvittuneena, sillä emmehän me aiemminkaan olleet tyytyneet ihan vain perinteisiin panoihin. Pieni, eroottinen kipu on minulle vain plussaa, joten olin valmis ottamaan vastaan piiskaa tai nipistyksiä, jos Anssi olisi niin suunnitellut. Lisäksi harrastin itse säännöllisesti juoksemista ja en uskonut olevan vaaraa siitä, että kuntoni loppuisi kesken, vaikka minut esimerkiksi pistettäisiin ratsastamaan Anssin kullilla pitkäksi aikaa.
“Hyvä”, Anssi vastaa matalalla äänellä, josta olen aistivinani hieman jännitystä. ”Välillä minusta on tuntunut, ettet ole ihan täysin antanut itsesi mennä maksimaaliseen nautintoon asti. Mutta nyt ollaan täällä ja tänään meillä on aikaa vaikka mihin. Ja vaikka kuulevia naapureita ei pitäisi olla, niin taidan asettaa sinulle haasteeksi olla pitämättä liikaa ääntä.”
“Mutta sä tiedät, että sitten en voi keskittyä nauttimaan vapaasti”, vastaan hieman harmistuneena. Minulla on ollut aina paha tapa ääntelehtiä hieman liian kovaäänisesti, mutta Anssia se ei ole tuntunut häiritsevän kuin ehkä hieman niillä kerroilla, kun olemme panneet rajusti minun kerrostaloasunnossani keskellä yötä.
“Noh katsellaan sitten, miten asiat etenee”, Anssi toteaa lyhyesti ja vie kätensä paitani helmalle nostaen sitä ylöspäin. Viileä ilma virtaa iholleni, mutta nostan käteni ylös ja annan Anssin riisua paidan minulta pois. Nännini tuntuvat olevan kovettuneet, vaikka rintaliivit vielä suojaavatkin niitä viileältä ilmalta.
Anssi laskee kätensä vyötärölleni. Se saa minut värähtämään, sillä olen odottanut jo niin pitkään sitä, että saisin tuntea hänen kosketuksensa pillullani. Anssi avaa farkkujeni napin ja vetoketjun ja laskee niitä alaspäin. “Puit nähtävästi punaiset alusvaatteet kuten toivoinkin”, hän toteaa selvästi tyytyväisenä.
Huomaan, miten tilanne on alkanut kiihottaa häntä, sillä hänen housujensa läpi näkyy kiihottuneen kullin ääriviivat. “Mahdoitkohan tuoda myös ne lelut, mistä puhuimme.”
“Totta kai”, vastaan. “Kaikki löytyy kassista.”
“Hyvä”, Anssi toteaa ja jatkaa osoittaen samalla talonsa terassilla olevaa pöytää. “Nyt tehdään niin, että sä riisut farkut kokonaan pois ja käännyt tuota terassipöytää vasten niin, että näen upean treenatun perseesi noiden pitsialushousujen kanssa.”
Ulkopuolisesta Anssin puheet olisivat saattaneet kuulostaa hieman juntilta, mutta tämä kuului meidän tapaamme. Riisun pikaisesti kengät ja farkut jalastani. Anssi on nähnyt minut monia kertoja täysin alastomanakin, mutta silti huomaan itsessäni pienen epävarmuuden. Työelämässä olen varma naisjohtaja, mutta alastomuus sai minut erilaiseen tilaan. Yritän siirtää epävarmuuteni sivuun ja kävelen pöydän viereen kuten Anssi oli ohjeistanut minua. Ihoni on kananlihalla viileän ilman vuoksi ja mietin, millä Anssi aikoisi lämmitella minua seksiin.
Kuulen Anssin kävelevän taakseni ja tunnen hänen koskettavan pyllyäni kämmenellään. “Hyvä se edelleenkin näyttää olevan”, hän toteaa ja silittelee hetken pakaroitani. “Et taida olla vielä kiihottunut tai ainakaan pikkareissa ei näy mitään kosteutta, vaikka luulisi sinulla olevan jo monet jutut mielessä. Vai etkö sittenkään ole ikävöinyt minua ja kulliani?”
Tiedän Anssin kiusoittelevan minua, joten en vastaa hänelle mitään. Nojaan edelleen pöytään käsilläni ja annan hänen hyväillä kehoani, joka on jo heräilemässä kiihotukseen. Anssi avaa rintsikoideni hakaset, minkä jälkeen hän ojentaa kättään rintojani kohti. Hänen sormensa koskettavat kovana nöpöttävää nänniäni ja puristavat sitä sitten. Se tuntuu minusta tällä kertaa erityisen hyvältä ja äännähdän nautinnosta. Toivon, että Anssi hyväilisi nännejäni hieman kauemmin, mutta hän päätyykin ohjaamaan kädellään minut seisovaan asentoon ja riisuu rintaliivit minulta kokonaan pois.
“Et ole muuten koskaan saanut minulta nänniorgasmia, vaikka sellaisesta olet minulle kertonut”, Anssi toteaa. “Istupa tuohon tuolille, niin katsotaan, olisiko se tänään mahdollista.”
Istun pöydän viereiselle tuolille pelkissä alushousuissani. Anssi tulee seisomaan taakseni ja tunnen hänen kehonsa päätäni vasten. Se tuntuu ihanalta ja yhtäkkiä minun tekisi mieli halailla Anssin kanssa. En ollut koskaan ollut kiinnostunut Anssista rakkausmielessä, vaikka jonkinlaista pientä ihastumista seksisuhteessamme varmasti on ollut, mutta huomaan kaipaavani nyt läheisyyttä. Anssin kädet kuitenkin ottavat molemmista nänneistäni kiinni kevyesti ennen kuin ehdin mennä siihen ajatukseen enempää. Anssi hyväilee nännejäni ensin kevyesti puristellen ja rauhallisin liikkein. Se saa minut kiihottumaan ja Anssi lisää puristamisen voimakkuutta vähitellen. Alan tuntea, miten nännien hyväily tuo aistimuksia myös pilluuni enkä voi olla enää päästämättä pieniä nautinnon ääniä suustani. Minun tekisi kovasti mieli koskettaa kädellä klitoristani, sillä tiedän, että se veisi minut nyt pikaiseen orgasmiin, mutta annan Anssin jatkaa yksin. Supistelen lantionpohjalihaksiani ja samaan aikaan yritän kuitenkin rentoutua, jotta mieleni päästäisi minut orgasmiin asti. Tunnen, miten olen jo hyvin lähellä ja toivon, että Anssi jatkaisi nännieni puristelua samalla voimakkuudella. Tässä kohtaa keventäminen karkottaisi helposti orgasmin kauas. Nostan peppuani vaistomaisesti tuolilta ja nojaan tuolin selkänojaan ja Anssiin voimakkaammin, kun kiihottuminen alkaa lähestyä huippuaan. Orgasmi tulee lopulta; olen aina hämmästellyt sitä, miten nännien kautta tapahtuva hyväily saa upeat nautinnon tunteet myös alapäähän, hyvin vastaavanlaisen kuin sitä suoraan hyväilemälläkin.
“Oho”, Anssi toteaa tyytyväisen kuuloisesti. Pilluni on orgasmin jäljiltä aivan kiimoissaan ja oikeastaan haluaisin Anssin työntävän suoraan kullinsa minuun takaapäin pöytää vasten. Nousen seisomaan tuolilta ja olen jo melkein aloittamassa kertomaan tätä fantasiaani, mutta Anssi ehtii ensin. “Otapa ne pikkarit pois ja nosta toinen jalkasi siihen tuolille.”
Teen kuten Anssi on pyytänyt ja hän työntää enempää mitään kyselemättä sormensa alapäähäni. “Onpas pillusi jo märkä. Tehdäänpä niin, että menet makaamaan tuohon pöydälle selällesi.”
Arvelen, että Anssi panisi jo minua, mutta sen sijaan hän laskeutuukin kyykkyyn ja tunnen hänen kielensä pillullani. Suljen silmäni, sillä olen suuressa nautinnon tilassa. Toisaalta minua hieman jopa ujostuttaa, kun Anssi maistaa kielellään pilluni kosteuttani ja antaa kielen käydä hieman sisälläni, sen jälkeen nuollen koko alapäätäni – ei vain klitorista. Häpyhuuleni ovat kiihottuneisuudesta herkät, mutta lopulta Anssi keskittyy vain klitorikseen saaden minut taas orgasmiin. Unohdan jo sen, että minun piti yrittää olla hieman normaalia hiljempaa, sillä laukean voimakkaasti.
Anssi nousee seisomaan ja riisuu itseltään vaatteet. Katson hänen jalkoväliinsä, missä kulli näyttää jo kovasti haluavan pois alushousujen ahdingosta.
“Nousepa siitä pöydältä pois ja ota tämä suuhun”, Anssi toteaa saatuaan kaikki housut pois päältään. Minua ei tarvitse käskeä kahta kertaa, sillä suorastaan rakastan ottaa Anssilta suihin. Nuolaisen kielelläni kiimatipat kullin päästä ennen kuin otan sen kokonaan suuhuni. Anssi antaa minun imeä häntä hetken, mutta kehottaa hetken päästä lopettamaan, koska ei aikoisi tulla vielä pitkään aikaan.
“Pitäisiköhän meidän siirtyä sisätiloihin, tämä viileä tuuli hieman häiritsee?” kysyn Anssilta, joka vastaa miettineensä juuri samaa. “Mutta sitä ennen täytyy käydä pissalla”, Anssi toteaa ja jatkaa yllättävästi: “Ja sinä saat hieman auttaa siinä.”
En aivan ymmärrä, mitä Anssi meinaa, koska hän ei ollut kiimaisimpinakaan hetkinä halunnut mitään kultaisiin suihkuihin viittavaa, mutta kävelen hänen perässään nurmikolle. “Saanko mä pidellä sitä, kun käyt”, kysyn Anssilta hetken mielijohteesta. Anssi katsoo minua hieman huvittuneena, mutta kieltäytyy ja käskee minun odottaa paikallani. Anssi astelee minusta hieman kauemmas puun viereen ja kääntyy selkä minuun päin. Katson Anssin puuhaa ja odotan, kun hän palaa. “Nuole se nyt puhtaaksi”, Anssi sanoo tultuaan viereeni takaisin. Kyykistyn pikaisesti ja otan normaalitilaan palautuneen kullin suuhuni. Tämä hieman alistava, kinky tilanne vaikuttaa kiihottavan meitä kumpaakin ja tunnen, miten kulli suussani alkaa taas kasvaa. “Hyvä”, Anssi toteaa hetken päästä tyytyväisenä ja vetää minua hieman hiuksista, jotta ymmärrän nousta taas seisomaan.
“Ehkäpä sinutkin pitäisi laittaa hieman suihkuamaan jollain tavalla täällä nurmikolla, missä ei tarvitse sotkusta välittää. Tuossa onkin sopivasti tyhjä muovilaatikko, nostapa toinen jalkasi sen päälle”, Anssi sanoo. Olen kiihottunut äskeisistä tapahtumista ja alapääni on sen vuoksi turvonnut. Anssi hyväilee hetken klitoristani ja siirtää sitten sisääni kaksi sormea. Olen täynnä kosteutta ja sormet liukuvat sisääni ongelmitta. Anssi etsii sormillaan pilluni etuseinämästä herkän kohdan ja aloittaa hyväilynsä. Otan tukea toisella kädellä Anssista ja toisen käden etusormeni siirrän hyväilemään klitoristani. Lähestyn orgasmia ja Anssi saa sormilleen suihkun. Anssi hymyilee ja laittaa nesteistäni kastuneet sormensa suuhuni imettäväksi. “No nyt mennään sinne sisälle.”
Siirrymme Anssin kanssa taloon sisälle, mukaan nappaan mukanani tuoman kassin.
***
Seisomme Anssin kanssa molemmat alastomina eteisessä ja odotan, millaisen siirron hän tekisi seuraavaksi.
“Mulla on edelleen vähän epäilys siitä, oletko oikeasti aina nauttinut mun kanssa. Ehkäpä sun täytyisi vähän opastaa mua vielä”, Anssi toteaa. Meinaan kommentoida hänelle kyllästymistä tuommoiseen epäilyyn, mutta sen sijaan lähden mukaan leikkiin: “Kyllähän mä voin näyttää, miten saan täydellisen orgasmin.”
“Hyvä, haepa sitten kassista anaalitappi, häpyhuulten levittimet ja värisevä sauva. Ja liukkari”, Anssi sanoo minulle ja kävelee makuuhuonetta kohti. Otan pyydetyt välineet kassistani sekä pyyhkeen ja kävelen niiden kanssa hänen perässään makuuhuoneessaan.
Anssi levittää pyyhkeen sängylle ja käskee minut makaamaan sen päälle selälleni. “Avaa jalkasi erilleen”, hän sanoo tiukkaan sävyyn. Tunnen itseni taas pienellä tavalla hieman kiusalliseksi, kun näen ja tunnen, miten hän laittaa häpyhuulten levittimiä minulle paikoilleen. Koko alapääni on täysin Anssin katseltavana ja yritän sivuuttaa ajatukset kaikista kauneusvirheistä siellä. Saatuaan levittimet laitettua, hän ottaa pienen, metallisen anaalitappini ja sivelee siihen hieman liukkaria. Tunnen sen jälkeen, miten tappi koskettaa pyllyreikääni ja työntyy sitten yhdellä painalluksella sisääni.
“Valitsepa sitten, omat sormet vai sauva?”, Anssi kysyy. Valitsen sauvan ja Anssi antaa sen minulle sanoen, että hän katsoisi nyt, miten saisin kunnon orgasmin. Vien mustan sauvan klitorikselleni ja laitan siitä sopivan värinän päälle. Olen jo aiempien tyydytysten myötä herkkänä ja orgasmi lähtee melko pikaisesti liikkeelle. Anssi katsoo minua tarkkaan, samalla hieman omaa kulliaan kosketellen. Sammutan värinän ja kysyn Anssilta, joko hän haluaisi panna minua.
“Totta helvetissä haluan, mutta muistapa se, että tänään minä sanon, miten toimitaan”, Anssi vastaa, mutta arvelen, että hänen on vaikeaa vastustaa sitä, ettei hän syöksyisi suoraan kimppuuni. Sitä hän ei siis kuitenkaan nyt tee, vaan hän irrottaa levittimet minusta ja kehottaa minua kääntymään sängylle mahalleni. Sen jälkeen hän levittää taas jalkojani hieman erilleen, niin, että näkee nesteistä märän pilluni. Hän kokeilee sitä parilla sormellaan lyhyesti ja siirtyy sitten istumaan yläpuolelleni polvilleen siten, että hänen paljas kullinsa koskettaa kevyesti ensin pyllyvakoani ja sitten häpyhuuliani. Valun kosteutta ja alapääni pienikin kosketus saa kiihottumisen taas etenemään. Haluaisin kovasti, että Anssi työntyisi sisääni ilman kumia. Työnnän itseäni häntä vasten ja kullin pää liukuu ehkä pari millimetriä sisäpuolelleni. Pilluni suuaukko on herkkänä ja jo tämä saa minut aivan kiihkeäksi. Olimme huolehtineet kumin käytöstä aiemmin tarkasti yhdynnöissä, vaikka suuseksiä olimmekin suojaamattomina harrastaneet, mutta kiima ajoi minua antamaan tilanteen mennä nyt eteenpäin ilman keskeytystä. Anssi vaikuttaa hieman empivältä, joten totean hänelle kiimaisella äänellä, että toivoisin voivani kokea hänet paljaana. Tuo tietyllä tavalla kielletyn asian kiihottavuus jo ajatustasolla saa minut aivan kärsimättömäksi, kun Anssi tuntuu edelleen punnitsevan vaihtoehtoja.
Anssi nousee päältäni ja kehottaa minua menemään kontalleen eteensä sängylle. Sen jälkeen hän laittaa taas pari sormeaan sisääni ja kuulen hänen huokaisevan nautinnosta. Tunnenkin pian, miten sormet vaihtuvat kulliin, kun Anssi työntyy syvälle sisääni. Tunnen voimakasta nautintoa, huomaan, miten jo pelkkä tietoisuus paljaasta tekee tilanteesta aivan erilaisen ja siihen vielä päälle erittäin hyvä fyysinen tuntemus. Anssi panee minua joidenkin työntöjen verran, mutta vetäytyy sitten sisältäni ja siirryn ottamaan häneltä suihin. “Ei hitto, kun tuntuu hyvältä”, Anssi sanoo nautinnon sekaisella äänellä, kun imen häntä voimakkaasti. “Mutta kai me kuitenkin pannaan vähän rajumminkin”, hän sanoo ja irrottautuu minusta. Menen makaamaan selälleni ja Anssi työntyy sisääni lähetyssaarnaaja-asennossa. Tavoitan vibrani kädelläni ja vien sen väliimme klitoristani hyväilemään. Anssi panee minua tällä hetkellä kiusoittelevan hitaalla tahdilla, mutta juuri oikeaan kohtaan osuen ja saan nopeasti jälleen orgasmin. Anssi panee minua vielä jonkin aikaa, kunnes hän toivoo, että saisi panna minua myös takaapäin. Käännyn niin, että Anssi näkee peppuni ja siellä olevan tapin ja tunnen, miten hän alkaa panna minua rajulla tahdilla. Anssin käsky olla hiljaisesti on taas unohtunut minulta ja nautintoni kuuluu varmasti talon ulkopuolelle asti.
Alan olla jo vähän loppu, mutta Anssi ei aio päästää minua näin helpolla. Hän kehottaa minua kääntymään taas selälleni sängylle. Olen täynnä omia nesteitäni ja liukkaria, mutta Anssi antaa silti liukkaripurkin taas minulle ja käskee minun voidella pilluni erittäin märäksi. Hän lähtee käymään jossain ja palaa kädessään suojahanska sekä kassistani haetut nänninipistimet. “Nyt kun pillusi on jo rajusti nussittu, kokeillaan saisiko sitä levitettyä vähän enemmänkin.”
Aavistan, että tänään hän yrittäisi saada sormiaan enemmän sisälleni kuin aiemmin. Mietin, kestäisikö alapääni sitä, mutta rentoudun ja annan Anssin ryhtyä hitaasti lisäämään venytystä alapäässäni. Muutaman sormen ollessa sisälläni Anssi poistaa minulta pepputapin saadakseen lisätilaa ja laittaa minulle nänninipistimet lisäkiihokkeeksi. Tunne on mieletön, kun sisälläni on jo kaikki sormet rystysiin asti. Toisaalta tunnen pientä kipua, toisaalta olen nautintoa täynnä. Anssi etenee erittäin varovasti, lisäillen välillä liukkaria, mutta käsi ei suostu liukumaan enää yhtään rystysiä pidemmälle. Tämä tuskin lopulta haittaa meistä kumpaakaan, sillä nautinto on jo ollut aivan taivaallinen ja kehoni alkaa olla jo melko väsähtänyt. Anssi antaa minulle jälleen vibran ja pyytää minua hyväilemään itselleni orgasmin samalla, kun hänen kaikki sormensa ovat sisälläni. En tiedä, pystyisinkö enää saamaan orgasmeja, koska klitorikseeni jo melkein sattuu koskettaminen. Anssi kannustaa minua kuitenkin yrittämään, joten yritän tasata hengitystäni ja valitsen hellimmän värinän. Tunnen, miten orgasmi lähtee liikkeelle ja pilluni alkaa supistella Anssin sormien ympärillä. Anssi hymähtää tyytyväisenä ja vetää kätensä sisältäni. Nappaan itse nänninipistimet pois.
Olen itse saanut jo niin monta orgasmia, että olen seonnut laskuissa, mutta Anssi on edelleen tulematta. Anssilla on edelleen kumihanska kädessään ja hän hyödyntää sitä ja liukkaripaljoutta työntämällä yhden sormensa pyllyyni ja sen jälkeen vielä toisen. Hän hyväilee minua hetken, kunnes heittää kumihanskansa pois. Anssi on jälleen itse kivikovana. Tällä kertaa Anssi ohjaa minut osittain kyljelleen ja lähtee siitä liu’uttamaan kulliaan pyllyreikääni. Kulli onnistuu nopeasti tavoitteessaan ja pääsee sisään kireään reikääni. Anssi liikuttaa itseään varovaisesti, kunnes alkaa panna hieman ripeämmin. “Tuun ihan pian”, hän sanoo hengästyneenä.
Pidän todella kovasti siitä, että Anssi tulee esimerkiksi kasvoilleni, mutta tällä kertaa ehdotan, että hän panisi tulemiseen asti. Tunnen, miten Anssin kulli alkaa sykkiä ja panemisen liike pysähtyy. Minusta tuntuu todella tuhmalta, että Anssi on lähelläni kulli lauenneena pyllyssäni. Hän vetäytyy ulos minusta ja jäämme molemmat hetkeksi makoilemaan sängylle. Halaan Anssia ja minut täyttää voimakas hyvän olon tunne.
“Olisikohan sitten pesun ja saunan aika?”, Anssi kysyy lopulta ja nousemme ylös.
***
Olemme saunoneet Anssin kanssa pitkään. Aurinko on tullut ulkona taas esiin pilvien takaa ja sää on muuttunut lämpimämmäksi. Kuivattelemme itseämme terassilla istuen. Alapääni on herkkänä kaikesta aiemmin tapahtuneesta, mutta Anssi silti hieman koskettelee minua leikkisästi pyyhkeen alta.
“Mites ois semmoinen haaste, että pystyisitkö sä tulemaan tässä vielä uusiksi saman illan aikana?”, kysyn itse Anssilta. “Musta ois kivaa saada sun spermaa vielä suuhuni.”
Anssi hymähtää vastaukseksi, minkä tulkitsen myönteisenä ja avaan Anssin kylpytakin. Kosketan hänen kulliaan, mutta en odota sen kiihottumista, vaan otan kullin heti suuhuni. Annan sen kiihottua suussani ja samalla Anssi hyväilee kehoani kädellään. Tiedän, että Anssi haluaisi laittaa sormensa pilluuni, mutta estän sen ja pyydän häntä keskittymään nyt omaan nautintoonsa. Otan Anssin kullin välillä käteeni ja katson tarkasti, miten esinahka liukuu ylös ja alas, kun hyväilen häntä. Näen, miten verta pakkautuu kulliin enemmän ja otan sen taas suuhuni. Alan itsekin taas kiihottua. Vaihtelen imemisen nopeutta ja voimakkuutta, välillä otan kullin niin syvälle suuhuni kuin vain pystyn. Välillä lepuutan leukojani ja nuolen kielelläni kullin vartta koko pituudelta. Anssi huokaisee kertoen, miten hyvältä hänestä tuntuu, mutta hän myös haluaisi kosketella minua.
Pilluni on kostunut ja totean, että hän voi varovasti hyväillä minua. Siirrän pyyhkeen pois ympäriltäni ja annan Anssin laittaa sormen sisälleni tunnustelemaan. Siirryn makaamaan terassille selälleni ja Anssi hyväilee minua. Huomaan nautinnon kasvavan ja pyydän häntä jatkamaan samalla tavalla. Maltan mieleni enkä vie omia sormiani klitorista hyväilemään, vaan annan itseni kiihottua kohti g-pisteorgasmia. Tulen lopulta suihkuten ja Anssi näyttää kiihottuvan siitä entisestään. Nousen istumaan ja siirryn hyväilemään Anssia. Pyydän, että Anssi menisi vuorostaan selälleen, jotta voisimme molemmat hyväillä toisiamme suulla. Olemme lopulta päällekkäin ja annan hänen nuolla kevyesti pilluani samalla, kun itse otan häneltä suihin. Puinen terassi tuntuu polviini kovalta, mutta en anna sen nyt häiritä, vaan keskityn ottamaan Anssilta suihin. Huomaan, että hän lähestyy orgasmia eikä menekään enää kuin pieni hetki, kun lämmin sperma purkautuu suuhuni.
Siirryn pois Anssin päältä makoilemaan hänen viereensä. Joutuisin lähtemään kotiini takaisin jo tänään, mutta sitä ennen halusin vielä antaa kehoni rauhoittua hetken ilta-auringon lämmössä.
