20/24 – Hidasta rakastelemista

Joulu on useimmille rauhoittumisen aikaa. Luukussa 4 keskityttiin läheisyyteen ilman varsinaista seksiä, mutta tällä kertaa kokeillaan hidasta rakastelemista.

Esimerkiksi Anna-lehden artikkelista voi lukea tantraseksin perusajatuksia. Tiivistelmänä voisi todeta, että tantraseksissä on tärkeää, että keskittyy tilanteeseen ja on kumppanin kanssa läsnä täydellisesti. Tantraseksin aikana tulisi hengittää rauhallisesti ja intiimialueille ei syöksytä nopeasti vaan esileikki on pitkää, hellää ja kiusoittelevaa. Yhdyntä aloitetaan ns. liikkeettömästi ja liikkeet ovat ylipäätään koko ajan melko pieniä – voi esim. tehdä pieniä lihassupistuksia lantionpohjan lihaksilla.

Haaste 20: Kokeile tantraseksiä muutamana iltana. Millainen kokemus se oli? Maltoitko edetä rauhallisesti ja antaa nautinnon kasvaa ilman, että yhdyntä tai muut tyydytystavat selvästi nopeutuu?

Myönnettäköön, että itselleni tällainen hidas tantraseksi on vaikea haaste…

Kaikki Joulukalenteri 2020 -postaukset löydät täältä.