Parisuhteesta ja vähän muustakin

En suinkaan ole jättänyt blogia, vaan pitänyt pienoisen (pakollisen) kesäloman netin käytöstä. Yhteenmuutto rakkaani kanssa tapahtui nimittäin juhannuksena ja nettiä ei sittemmin ole ollut käytössä. Noh, kenties se oli ihan hyväkin asia. Aikaa jäi enemmän lukemiselle ja monelle muullekin jutulle. ;)

Mietin kovasti, mistä kirjoittaisin. Ei sillä, että siis yrittämällä yrittäisin tänne kirjoittaa, vaan minulla oli vaihtoehtona useampia aiheita. Blogin teemahan on lähinnä seksi, mutta laajennan sitä nyt harkinnan jälkeen myös parisuhteeseen eli suomeksi avaudun ajatuksistani tällä hetkellä. Lopuksi vastaan myös kysymykseen, joka mailiini on tipahtanut.

Parisuhteen vaiheet

Psykologian oppikirjoista on mieleen jäänyt, kuinka parisuhteeseen kuuluu kolme vaihetta. Rakastuminen, itsenäistyminen ja rakkaus. Ensimmäisessä vaiheessa toinen ihminen nähdään vain ruusunpunaisten lasien läpi ja kaikki pyörii tämän ympärillä. Toisessa vaiheessa aletaan nähdä toisessa niitäkin puolia, jotka eivät olekaan ehkä niin mukavia. Lisäksi haetaan omaa tilaa ja rajoja. Monet parit eroavat tässä vaiheessa. Jos taas pari selviää itsenäistymisen vaiheesta, he saavuttavat rakkauden vaiheen. Vaiheen, jossa toinen hyväksytään ja jonka kanssa voi jakaa kaiken.

Kun itse mietin suhdettani, voin toki löytää sieltä eri vaiheita. Voiko kuitenkaan alle kahdessa vuodessa käydä niitä kaikkia läpi? Entä jos tosiasiassa jumitan ensimmäisessä vaiheessa ja luulen päässeeni rakkauden vaiheeseen? Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä?

Minua välillä vähän huvittaa omat tunteeni, sillä tällä hetkellä elelen taas jossain pilvissä ja tunnen haluavani esimerkiksi seksiä yhtä paljon kuin suhteen alkuvaiheessa. :D Kaikki näyttää ihanalta ja kumppanini piirteet, jotka jossain kohtaa ehkä hieman ärsyttivätkin, ovat melkein kuin yhdentekevää. Olin jo kuvitellut, millaisia riitoja yhteenmuutto saattaisi jo heti alkuunsa aiheuttaa, mutta reilu pari viikkoa vasta mennyt, että niitä odotellessa.. Emme kyllä muutenkaan ole vielä koko suhteen aikana juuri mistään tapelleet, että tiedäpä sitä sitten. Ja käytännössä asuimme jo aiemminkin melkeinpä yhdessä, koska vietin lähes kaiken vapaa-aikani kumppanini luona. Tietenkin se on täysin eri asia nyt, kun asumme omillaan; ennen me siis molemmat asuimme porukoidemme luona.

Entä jos kuitenkin..?

Uutiset infoavat meitä tutkimuksilla, kuinka puolet avioliitoista päätyy eroon; kuinka av(i)oliitto tuhoaa seksihalut ja kuinka yli puolet pettää parisuhteessa. Tosielämässä voin itse nähdä avioeron yleisyyden: Omassa suvussani (vanhempani mukaan lukien) on paljon enemmän eronneita kuin sellaisia, jotka olisivat koko elämänsä olleet saman ihmisen kanssa. Tästäkin tutkimukset voivat antaa lisää negatiivista tietoa: Avioerolapsilla on paljon suurempi todennäköisyys erota kuin sellaisilla, joiden vanhemmat eivät ole eronneet. (Kyseessä on siis sosiaalinen perintö.) Sen sijaan kylläkin kumppanini puolella on paljon ihmisiä, jotka eivät ole eronneet. Muutenkin taustamme ovat melko erilaiset, liekö hyvä vai huono juttu? En nyt enää muista, millaisia eri teorioita parinvalinnasta oli, joten parempi olla vastaamatta. :P

Tieto lisää tuskaa? Vai tieto auttaa ymmärtämään?

Tosiasiassa minua ei huolestuta mitkään kyseiset tutkimukset, vaan haluan uskoa siihen, että suhteeni kestää. En usko ”siihen oikeaan”, mutta uskon, että kumppanini on juuri nyt niin täydellinen kuin vain on mahdollista. Minua melkeinpä ärsyttää se, kuinka ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Ongelmia ei edes yritetä selvittää kunnolla ja välillä tunnutaan unohtavan kokonaan, että rakkaus vaatii välillä myös tahtoa ja parisuhde hoitoa. Se ei varmaankaan ole helppoa pitkässä suhteessa, mutta varmastikin mahdollista.

Hyvää kesää kaikille, älkää stressatko ja pilatko riitelemällä lomianne ja parisuhteitanne, vaan nauttikaa toisistanne. Rakastelkaa, keksikää uusia juttuja ja jutelkaa. :)

Eikö mielestäsi parisuhde voi olla parisuhde ilman seksiä?

Nimetön

Jos tähän pitäisi vastata vain kyllä tai ei, vastaisin ehkäpä ei, mutta tietenkään asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia. Itse en henkilökohtaisesti voisi ajatella omaa parisuhdettani kokonaan ilman seksiä. Jos seksi puuttuu, kyseessähän on kuin melkein mikä tahansa muukin ystävyyssuhde. Ja minusta olisi muutenkin perin kummallista, jos kumpikaan ei haluaisi seksiä, vaikka toista rakastaisikin (aseksuaalit asia erikseen). Ja jos vain toinen haluaa, niin eihän siitä seuraa kuin ongelmia.

Juuri uutisissa mainittiin, kuinka suomalaiset huolehtivat terveydestään, mutta eivät parisuhteestaan. Yleensä ongelmat alkavat nimenomaan seksin sujumattomuudesta. Ja kun seksi ei suju, ei enää pian muutenkaan uskalleta kosketella ja siihen se suhde kaatuu.

”–Koskettelu on todella tärkeää. Se saa liikkeelle oksitosiinia, mielihyvähormoneja ja auttaa sitoutumaan. Eläinkokeissakin on todettu, että jos oksitosiinihanat katkaistaan, keskinäinen sitoutuminen lakkaa.”

Minä en yksinkertaisesti näe mitään syytä, miksi parisuhteessa tarvitsisi elää ilman seksiä. Ajoittaista haluttomuutta esiintyy varmasti meillä jokaisella eikä seksiä tarvitse harrastaa heti ensimmäisestä seurusteluviikosta alkaen, mutta pidemmän päälle asia on jo toinen. Tietenkin – jos se molemmille osapuolille sopii täysin – voi suhde olla kokonaankin ilman seksiä, kunhan muunlainen läheisyys (suudelmat, halailu, jne.) muistetaan. Nämä toki täytyy aivan yhtä paljon muistaa suhteessa, jossa seksiä harrastetaan.

kirjoittanut: oceansoul