En suinkaan ole jättänyt blogia, vaan pitänyt pienoisen (pakollisen) kesäloman netin käytöstä. Yhteenmuutto rakkaani kanssa tapahtui nimittäin juhannuksena ja nettiä ei sittemmin ole ollut käytössä. Noh, kenties se oli ihan hyväkin asia. Aikaa jäi enemmän lukemiselle ja monelle muullekin jutulle. ;)
Mietin kovasti, mistä kirjoittaisin. Ei sillä, että siis yrittämällä yrittäisin tänne kirjoittaa, vaan minulla oli vaihtoehtona useampia aiheita. Blogin teemahan on lähinnä seksi, mutta laajennan sitä nyt harkinnan jälkeen myös parisuhteeseen eli suomeksi avaudun ajatuksistani tällä hetkellä. Lopuksi vastaan myös kysymykseen, joka mailiini on tipahtanut.
Parisuhteen vaiheet
Psykologian oppikirjoista on mieleen jäänyt, kuinka parisuhteeseen kuuluu kolme vaihetta. Rakastuminen, itsenäistyminen ja rakkaus. Ensimmäisessä vaiheessa toinen ihminen nähdään vain ruusunpunaisten lasien läpi ja kaikki pyörii tämän ympärillä. Toisessa vaiheessa aletaan nähdä toisessa niitäkin puolia, jotka eivät olekaan ehkä niin mukavia. Lisäksi haetaan omaa tilaa ja rajoja. Monet parit eroavat tässä vaiheessa. Jos taas pari selviää itsenäistymisen vaiheesta, he saavuttavat rakkauden vaiheen. Vaiheen, jossa toinen hyväksytään ja jonka kanssa voi jakaa kaiken.
Kun itse mietin suhdettani, voin toki löytää sieltä eri vaiheita. Voiko kuitenkaan alle kahdessa vuodessa käydä niitä kaikkia läpi? Entä jos tosiasiassa jumitan ensimmäisessä vaiheessa ja luulen päässeeni rakkauden vaiheeseen? Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä?
Minua välillä vähän huvittaa omat tunteeni, sillä tällä hetkellä elelen taas jossain pilvissä ja tunnen haluavani esimerkiksi seksiä yhtä paljon kuin suhteen alkuvaiheessa. :D Kaikki näyttää ihanalta ja kumppanini piirteet, jotka jossain kohtaa ehkä hieman ärsyttivätkin, ovat melkein kuin yhdentekevää. Olin jo kuvitellut, millaisia riitoja yhteenmuutto saattaisi jo heti alkuunsa aiheuttaa, mutta reilu pari viikkoa vasta mennyt, että niitä odotellessa.. Emme kyllä muutenkaan ole vielä koko suhteen aikana juuri mistään tapelleet, että tiedäpä sitä sitten. Ja käytännössä asuimme jo aiemminkin melkeinpä yhdessä, koska vietin lähes kaiken vapaa-aikani kumppanini luona. Tietenkin se on täysin eri asia nyt, kun asumme omillaan; ennen me siis molemmat asuimme porukoidemme luona.
Entä jos kuitenkin..?
Uutiset infoavat meitä tutkimuksilla, kuinka puolet avioliitoista päätyy eroon; kuinka av(i)oliitto tuhoaa seksihalut ja kuinka yli puolet pettää parisuhteessa. Tosielämässä voin itse nähdä avioeron yleisyyden: Omassa suvussani (vanhempani mukaan lukien) on paljon enemmän eronneita kuin sellaisia, jotka olisivat koko elämänsä olleet saman ihmisen kanssa. Tästäkin tutkimukset voivat antaa lisää negatiivista tietoa: Avioerolapsilla on paljon suurempi todennäköisyys erota kuin sellaisilla, joiden vanhemmat eivät ole eronneet. (Kyseessä on siis sosiaalinen perintö.) Sen sijaan kylläkin kumppanini puolella on paljon ihmisiä, jotka eivät ole eronneet. Muutenkin taustamme ovat melko erilaiset, liekö hyvä vai huono juttu? En nyt enää muista, millaisia eri teorioita parinvalinnasta oli, joten parempi olla vastaamatta. :P
Tieto lisää tuskaa? Vai tieto auttaa ymmärtämään?
Tosiasiassa minua ei huolestuta mitkään kyseiset tutkimukset, vaan haluan uskoa siihen, että suhteeni kestää. En usko ”siihen oikeaan”, mutta uskon, että kumppanini on juuri nyt niin täydellinen kuin vain on mahdollista. Minua melkeinpä ärsyttää se, kuinka ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Ongelmia ei edes yritetä selvittää kunnolla ja välillä tunnutaan unohtavan kokonaan, että rakkaus vaatii välillä myös tahtoa ja parisuhde hoitoa. Se ei varmaankaan ole helppoa pitkässä suhteessa, mutta varmastikin mahdollista.
Hyvää kesää kaikille, älkää stressatko ja pilatko riitelemällä lomianne ja parisuhteitanne, vaan nauttikaa toisistanne. Rakastelkaa, keksikää uusia juttuja ja jutelkaa. :)
—
Eikö mielestäsi parisuhde voi olla parisuhde ilman seksiä?
Nimetön
Jos tähän pitäisi vastata vain kyllä tai ei, vastaisin ehkäpä ei, mutta tietenkään asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia. Itse en henkilökohtaisesti voisi ajatella omaa parisuhdettani kokonaan ilman seksiä. Jos seksi puuttuu, kyseessähän on kuin melkein mikä tahansa muukin ystävyyssuhde. Ja minusta olisi muutenkin perin kummallista, jos kumpikaan ei haluaisi seksiä, vaikka toista rakastaisikin (aseksuaalit asia erikseen). Ja jos vain toinen haluaa, niin eihän siitä seuraa kuin ongelmia.
Juuri uutisissa mainittiin, kuinka suomalaiset huolehtivat terveydestään, mutta eivät parisuhteestaan. Yleensä ongelmat alkavat nimenomaan seksin sujumattomuudesta. Ja kun seksi ei suju, ei enää pian muutenkaan uskalleta kosketella ja siihen se suhde kaatuu.
”–Koskettelu on todella tärkeää. Se saa liikkeelle oksitosiinia, mielihyvähormoneja ja auttaa sitoutumaan. Eläinkokeissakin on todettu, että jos oksitosiinihanat katkaistaan, keskinäinen sitoutuminen lakkaa.”
Minä en yksinkertaisesti näe mitään syytä, miksi parisuhteessa tarvitsisi elää ilman seksiä. Ajoittaista haluttomuutta esiintyy varmasti meillä jokaisella eikä seksiä tarvitse harrastaa heti ensimmäisestä seurusteluviikosta alkaen, mutta pidemmän päälle asia on jo toinen. Tietenkin – jos se molemmille osapuolille sopii täysin – voi suhde olla kokonaankin ilman seksiä, kunhan muunlainen läheisyys (suudelmat, halailu, jne.) muistetaan. Nämä toki täytyy aivan yhtä paljon muistaa suhteessa, jossa seksiä harrastetaan.
kirjoittanut: oceansoul
Housuitta 
”Jos seksi puuttuu, kyseessähän on kuin melkein mikä tahansa muukin ystävyyssuhde.”
Minusta on todella surullista, jos asia jonkun kohdalla on niin, että suhde perustuu suurimmaksi osaksi seksille ja ilman sitä voitaisiin sitten olla vain kuin ystävykset. Parisuhteeseen kuuluu paljon muutakin ns. erityistä kuin seksin harrastaminen, ja sen puute ei tee minun mielestäi suhteesta mitenkään enemmän ”ystävyyspohjaista”. Ystäviä kaiken lisäksi rakastetaan aivan erilailla kuin kumppania.
Itse ajattelen seksiä suurimmaksi osaksi läheisyytenä ja on ihan mahdollista olla lähellä toista ihmistä, vaikkei harrastaisikaan seksiä. Kokeilisit joskus, se voi olla ihan yhtä mukavaa. Sitä paitsi toista ihmistä voi koskeakin ilman, että se olisi merkityksetöntä, jos se ei johda seksin harrastamiseen.
Vaikka parisuhteet sisältävät muutakin kuin seksiä, on perusteltua sanoa seksuaalivietin olevan pariutumisen moottori. Ystävyyden taustalla on henkilöiden yhteiset intressit, kun taas pariutumisessa on kyse sukupuolisuudesta. Ihmisten kiinnostus toistensa sukupuolisiin ominaisuuksiin selittyy ongelmattomasti seksuaalivietillä. Jos seksuaalivietti sulkeistetaan, niin ihmisten pitäisi näyttäytyä joko aseksuaaleina tai omniseksuaaleina. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ihmiset ovat kautta aikain perustaneet parinvalintansa sukupuoleen.
Ei siis ole mitään erityisen surullista siinä, että parisuhteet perustuvat seksille. Se on tosiasia. Seksitön parisuhde on erikoisuus parisuhteiden joukossa. Tosin ei siinä mitään väärää ole. Seksihalukkuus, läheisyys jne. ovat käytännön tason asioita ja niiden kohdalla yksilöllinen vaihtelu on suurta.
Oman suhteen peilaaminen tutkimustietoon voi olla hyväksi, jos motiivina on oman suhteen parantaminen ja ongelmien ratkaiseminen. Pirujen maalaileminen seinille on kuitenkin liiallisen tilastojen kyttäämisen varjopuoli. Huojentavaa kuitenkin on, että tilastolliset todennäköisyydet väestötasolla eivät merkitse mitään yksilön henkilökohtaisille valinnoille.
Hillis:
”Itse ajattelen seksiä suurimmaksi osaksi läheisyytenä ja on ihan mahdollista olla lähellä toista ihmistä, vaikkei harrastaisikaan seksiä. Kokeilisit joskus, se voi olla ihan yhtä mukavaa.”
Kyllä, olen samaa mieltä. Vaikka kirjoitan seksistä, niin se ei tarkoita, että panisin joka ilta, mutta silti sitä läheisyyttä toki on: pussailua, halailua, koskettelua jne. Eli olen kokeillut. ;)
Seksualisti nyt jo vastasi tuohon seksiin perustuvaan suhteeseen, mutta lisään nyt vielä selvennykseksi, että itse en tosiaan sitä tarkoittanut, että parisuhde perustuu seksille, vaan että mielestäni se on olennainen osa parisuhdetta ainakin suurimmassa osassa tapauksista. Seksiä ei tarvitse harrastaa joka päivä, ei edes joka viikko, mutta kuten jo sanoin – minusta olisi melko outoa, jos rakastamaansa ihmistä ei haluaisi seksuaalisesti. Kenties joku suhde toimii ilman seksiä, mutta minä en henkilökohtaisesti kestäisi semmoista pitkiä aikoja, vaikka kuinka rakastaisinkin kumppaniani. (Noh, toki voi aina runq, mutta se on pitemmän päälle aika tylsää, jos haluaa toista paljon. :<)
Minun näkemykseni mukaan perinteinen parisuhde (jollaisesta tässä on nyt keskusteltu) sisältää automaattisesti uskollisuuslupauksen, muttei velvotteita mihinkään seksuaaliseen. Parisuhde voi siis olla olemassa, vaikka seksiä ei harrasteta, mutta se tarkoittaa myös sitä ettei juosta vieraissa. Se, missä pettämisen raja kulkee, on jokaisen parin määritettävä keskenänsä, ja joillekin se voi olla hyvinkin väljä. Sopivalla pettämisen määritelmällä saadaan siis avoimetkin suhteet samaan syssyyn (ja jos oikein väännetään, voidaan sisällyttää vieraissa juokseva, keskenään seksitön pariskuntakin mukaan).
Itsekseen seksin harrastaminen on taas eri juttu, se kuuluu jokaisen perusoikeuksiin. Toki voi olla pariskuntia, joille itsetyydytys on toisen pettämistä, mutta siinä palataan taas edellä esittämääni luokitukseen.
Ei parisuhde tietenkään velvoita seksuaaliseen kanssakäymiseen, mutta..niin. Tietysti se sitten todella vaatii sitä, että molemmat oikeasti ovat valmiita siihen, ettei seksiä ole eikä ehkä koskaan tulekaan -> kuinka monelle se oikeasti on mahdollista?
Mitä syitä edes olisi sille, ettei seksiä harrasteta? Muuta kuin jos sattuu olemaan vaikka niin, että seksuaalinen kiinnostus puuttuu molemmilta = aseksuaaleja, tai olisi jotain fyysisiä esteitä. Plus sitten tietenkin sellaiset, jotka odottaa avioliittoon, mutta jos heitä ei nyt lasketa.
Seksualisti:
”Ei siis ole mitään erityisen surullista siinä, että parisuhteet perustuvat seksille.”
Kyse olikin tässä tapauksessa lähinnä mielipideasiasta. Itse en tahtoisi olla suhteessa, joka pysyy kasassa tai jota voi sanoa parisuhteeksi ainoastaan sen takia, että siinä harrastetaan seksiä. Minä kaipaan parisuhteeseeni paljon muutakin sen seksin lisäksi.
Mutta kyllä, ymmärrän tuon, että ihminen on hyvin seksuaalinen olento, ja en usko, että kestäisin itsekään parisuhteessa ilman seksiä, mutta kun nyt jäi tietyt sanavalinnat häiritsemään, piti tunkea oma lusikka tähänkin soppaan. =)
Parisuhteeseen alettaessa pitää olla riittävän hyvin selvillä, mihin kumpikin sitoutuu, etenkin seksuaalisten tarpeiden ja halujen osalta. Jos syystä tai toisesta on niin, ettei kumpikaan ole lähtökohtaisesti kiinnostunut seksistä, niin hyvä. Jos taas jompikumpi valehtelee kiinnostuksensa määrän tai kohteet, se on verrattavissa pettämiseen ja antaa hyvän syyn joko lopettaa suhde tai juosta toisen tietäen vieraissa. Tokihan halut muuttuvat iän myötä, mutta kumppanin luulisi olevan ensimmäinen, joka halukkuuteen vaikuttavista asioista kuulee.
Mieleen tulee lähinnä syitä, joiden takia seksin harrastaminen jää tilapäisesti (stressi, masennus, väsymys, onnettomuudet jne.), enkä usko että pysyvätkään fyysiset esteet ovat ylitsepääsemättömiä, jos halua riittää. Tilapäisiä haluttomuuskausia sattuu jokaiselle, eivätkä ne hyvää suhdetta kaada.
Perinteiseen parisuhteeseen kyllä liittyy vahvasti oletus seksuaalisesta velvoitteesta. Uskollisuusvaatimuksen yksi muotoilu on ”yksinoikeus toisen seksuaalisuuteen” Levi-Straussin kuuluisan avioliiton määritelmän hengessä.
Nykyinen oikeusetiikan kehitys toki kiistää seksuaalisten velvoitteiden sitovuuden. Eli jokaisella yksilöllä on oikeus säädellä itse omaa seksuaalisuuttaan. Kieroa on se, että tätä oikeutta ei tahdota tunnustaa kuitenkaan sen koko mitassa. Juuri uskollisuuden vaatimushan on täysin oikeudetonta puuttumista toisen seksuaaliseen vapauteen.
Pariutuminen on täynnä kompromisseja, ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus on yksi niiden kohteista. Toiselle se on kaikki kaikessa ja avoin suhde ainoa vaihtoehto, toinen taas haluaa jakaa seksuaalisuutensa vain yhden kanssa kerrallaan. Kun kumppanukset ovat suunnilleen samoilla linjoilla suhteen avoimuusasteesta, kyseessä ei ole vaatimus vaan yhteinen sopimus. Tuo sopimus on usein sanaton, mutta sen kunnioittaminen kuuluu terveen parisuhteen kulmakiviin. Kumppanusten omalla vastuulla on tehdä sopimuksia, jotka he pystyvät kumpikin tahoillaan pitämään.
Sopimus taas muuttuu rajoittamiseksi silloin, jos toinen äkillisesti lopettaa vastaamasta kumppanin tarpeisiin sovitulla tavalla. Jos rajoja voidaan yhteistuumin vetää uudestaan, asia on kunnossa, jos ei, ollaan tilanteessa jossa yhteistä sopimusta ei synny ja järkevin vaihtoehto on alkaa etsiä uutta kumppania. Tai ehkä kannattaisi irrottautua perinteisen parisuhteen määritelmästä ja tehdä omastaan juuri sellainen, joka itselle sopii.
”Tai ehkä kannattaisi irrottautua perinteisen parisuhteen määritelmästä ja tehdä omastaan juuri sellainen, joka itselle sopii.”
Toivottavasti näin kaikki tekevätkin. Tärkeintähän tietenkin on se, että parisuhde tyydyttää molempia osapuolia – oli se sitten seksillinen tai seksitön suhde. Sitä en halunnut tarkoittaa, että seksiä (sen oman kumppanin kanssa) olisi harrastettava sen takia, että niin suurin osa ihmisistä tekee suhteissaan.