Blogiini on saavuttu paljon hakusanoilla tyyliin ”miten naiselle orgasmi”, ”miten pitää hyväillä klitorista”, ”neuvoja orgasmin saantiin”, ”miten tyydyttää kumppani”, jne. Tarvetta siis lienee artikkelille, jossa puhuttaisiin varsinkin naisen tyydyttämisestä.
Orgasmiin liittyen olenkin jo kirjoittanut artikkelin Orgasmin taikaa, jossa keskustelimme mm. siitä, miten orgasmi on helpoin saavuttaa. Edelleen kuitenkin haluaisin muistuttaa, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja vain itse kokeilemalla ja opettelemalla voi löytää parhaimman tavan! Ja tämän jälkeen voi kertoa kumppanilleen, mistä tykkää. (Ja toisaalta, jos pohtii, miten tyydyttäisi parhaiten kumppaniaan, on helpointa kysyä häneltä itseltään. Vaikka minä tykkäisin kovasti suuseksistä, voi olla, ettei kumppanisi siedä sitä.)
Ennen kuin toinen toista kuitenkaan voi sen pahemmin lähteä tyydyttämään, täytyy tietysti molempien haluta seksiä. Siksi jonkinlainen vastaus ensin kysymykseen ”miksi nainen ei halua”, vaikka haluttomuudesta täytyisikin kirjoittaa ihan kokonaan oma merkintänsä. Ja tällä kertaa vastaus onkin lähinnä yksittäiseen tilanteeseen, jossa ongelma piilee siinä, että mies haluaisi seksiä juuri nyt heti, kun taas nainen ei kenties ole kiinnostunut siitä tällä sekunnilla. Toki nainenkin välillä haluaa pikaseksiä, mutta usein virittäytymiseenkin täytyy varata aikaa ja halua. Suutelua, halailua, sylikkäin oloa, puhumista, koskettelua – eli yleisesti kaikenlaista läheisyyttä.
Olettaen, että tämän jälkeen myös naisenkin halut ovat syttyneet, koskettelu ja suutelu voi siirtyä vaikkapa kasvoista kaulan ja korvanlehtien kautta rinnoille ja siitä edelleen alaspäin (ja sieltä löytyy muutakin kuin klitoris, esimerkiksi reisien sisäpinnat ovat monesti herkät). Helposti virhe tapahtuukin siinä, että mies lykkää kätensä ensimmäiseksi naisen jalkoväliin. =(
Jos tämän jälkeen nainen on jo tarpeeksi kiihottunut (tarpeeksi märkä ja lihakset ovat rentoutuneet), yhdyntään voi toki siirtyä, mutta tällöin kannattaa hyväillä samanaikaisesti klitorista. Jos kuitenkin haluaa tyydyttää naisen ensin, voi esimerkiksi klitoriksen hyväilyn (jonka voi tehdä suulla tai käsin) yhteydessä kosketella sormella g-pistettä tai muuten vain työnnellä sormiaan emättimessä. Lisäksi peräaukon hyväily tuottaa useimmille mielihyvää. Joku kysyi, miten klitorista kuuluisi hyväillä, niin lyhyesti sanottuna herkästi. Loput voi selvittää kokeilemalla, mikä naisesta tuntuu parhaimmalta. :)
Aina orgasmi ei kuitenkaan löydy millään tavalla, ja syy voi löytyä muustakin kuin miehen tyydytystavoista (eli suomeksi naisen päästä; kenties hän ei ole tarpeeksi vapautunut/rentoutunut tmv.). Nainen voi myös tyydyttää itse itsensä – jos tämä ei onnistu, on kovin hölmöä lähteä mieheltä vaatimaan, että tämän pitäisi tyydyttää hänet loppuun asti. (Ja tutkimusten mukaan muuten naiset, jotka masturboivat ihan muutenkin, saavat orgasmin huomattavasti helpommin kuin sellaiset, jotka eivät masturboi koskaan.)
Tarkoituksena oli linkittää lisätietoja halukkaille, koska artikkelini ei nyt kovin laaja ole, mutta päätin myös siteerata tähän erästä löytämääni kirjoitusta (linkki kirjoitukseen):
”Mielen on siis oltava mukana, pelkkä seksi, edes hyvä seksi, ei voi saada aikaiseksi tyydyttävää suhdetta. — Kun mies huomioi naista kokonaisuutena ja muistaa, että naisen tärkein sukupuolielin on aivot, eikä niissä ole on/off nappia, kun hän antaa naiselle aikaa lämmetä kunnolla, niin hän saa palkakseen mutkattoman, helposti käsiteltävän naisen, joka kerjää läheisyyttä ja seksiä.”
(Kommenteissa keskustelua miehen tyydytykseen liittyen.)
kirjoittanut: oceansoul
Tuo linkattu kirjoitus ja siitä lainattu tekstinpätkä ovat ikävän seksististä luettavaa. Molemmista jää sellainen kuva, että naisen tunne- ja seksielämä olisivat ratkaisevasti syvempiä ja mystisempiä kuin miehen, vaikka mitään perusteita moiselle väittämälle ei ole olemassakaan.
Suorituspaineet, ajoittainen haluttomuus, laukeamisvaikeudet ja epävarmuus omasta haluttavuudesta ovat osa miehenkin elämää, vaikka kovin moni ei sitä myönnäkään. Vaatii todella rautaista itsetuntoa sanoa ääneen, että aina ei tee mieli tai jonkun kerran on jäänyt seisomatta.
Mieskin tarvitsee enemmän kuin seksiä, vaikkei asiasta puhutakaan. Emme me ole aina valmiita koneita sen enempää kuin naisetkaan.
Joo, olen samaa mieltä, että nuo ovat osa miehenkin elämää. (Mutta itse kirjoitinkin vain naisiin liittyen, koska näin ei-miehenä olisi vähän hassua puhua miestenkin puolesta. Ja luulen, että tuon linkittämäni kirjoituksen kirjoittajakaan ei halunnut sitä tarkoittaa, että miehet olisivat ns. koneita ja vain naisien kohdalla aivot olisi tärkein ”sukupuolielin”.)
Omassanikin suhteessa on molemmin puolin ollut ajoittaista haluttomuutta väsymyksen sun muun takia, ja aivan suhteen aluksi taisi hieman niitä suorituspaineitakin olla. Onneksi sentään on niistä molemmat uskallettu sanoa toisillemme, kuten kaikesta muustakin seksiin liittyen.
Vaan hyvä, kun huomasit tosiaan kommentoida asiasta! Se on kyllä harmittavan yleistä, että naiset saattavat ajatella, että miehen täytyy haluta aina ja ottavat siitä sitten itseensä, jos mies sanoo ei.
Helmeenkin ilmestyi pari päivää sitten naisen orgasmin saamiseen liittyvä artikkeli, joten laitetaanpa linkkiä:
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/646329?uusimmat_viikonvaihde