Millaisia kokemuksia sinulla on pornoon liittyen? Milloin katselit sitä ensimmäistä kertaa? Millaista pornoa katselet mieluiten? Tavallista miehen ja naisen välillä tapahtuvaa, ryhmäseksiä, lesbo-/homoseksiä, hentaita, shemale-pornoa,…? Vieläkö joku ostaa DVD:itä tai pornolehtiä vai onko katselu siirtynyt kokonaan nettiin?
Kun itse ensi kertaa törmäsin pornoon, olin suunnilleen 12-13-vuotias. Tällöin silmiini osui vanhempien sängyn alta pilkistävä lehti, jota myöhemmin palasin tutkimaan yksin kotona ollessani. Totta kai melkeinpä jokainen alastonkuva kiihotti tuossa iässä, mutta vieläkin enemmän, jos kuvassa oltiin yhdynnässä tai harrastettiin suuseksiä. Uteliaana ja tyhmänä teininä tietysti (törkeästi) tutkin, josko muutakin kiinnostavaa materiaalia löytyisi ja jostain vaatekasan alta ihan leffojakin paljastui. Tuolloin taisin kyllä jo hieman vanhempi olla, mutta joka tapauksessa alle 15-vuotias. Kun ikää kertyi vähän enemmän, netti tietysti osoittautui ehtymättömäksi pornon lähteeksi. Välillä törmäsin hieman epätavallisempiin videoihin, mutta yleisesti ottaen eksyin aina katsomaan perinteistä pornoa, jossa toistui suunnilleen sama kaava.
Jossain kohtaa porno alkoi kuitenkin käydä vähän tylsäksi. Toki se kiihotti, mutta iän mukana niitä alkoi vähän kritisoida enemmän. Samat asiat, jotka ehkäpä jossain siinä 16-vuotiaana alkoivat ärsyttää, ärsyttävät minua vieläkin. Miksi lähes jokaisessa pätkässä pitää käydä enemmän tai vähemmän anaalin puolella (joskus se olisi ihan ok, mutta että tyyliin aina)? JA miksi tämän jälkeen silti innokkaasti otetaan suihin tai siirrytään suoraan emättimen puolelle? Hyi. Entä miksi lähes poikkeuksetta mies laukeaa lopuksi naisen suuhun tai naamalle itse runkaten (no toki se on konkreettisempaa, mutta.. huvittavinta ehkä oli jossain leffassa, kun kyseinen kohtaus esim. toistettiin hidastettuna)? Miksi lähes kaikki naiset huutavat kuin viimeistä päivää? Miksi porno on suunnattu hyvin usein lähinnä miehille?
Samanlaisuus lieneekin yksi syy, miksi pornoa tulee nykyisin katseltua harvoin. Jopa seksinovellit ovat monesti kiintoisampia. Joskus olen kyllä pohtinut, olisiko pornoa hauskaa katsella kumppanin kanssa jonkinlaisena esileikkinä, mutta eipä ainakaan vielä ole tullut kokeiltua. Ensinnäkään sellaisille virikkeille ei ole ollut tarvetta ja toisekseen en jaksa alkaa etsiä oikeasti hyvää pornoleffaa. (Ei jaksa esimerkiksi sellaista, jossa kuvataan liian monia minuutteja tylsää suihinottoa tai naisen mukama-kiihottavia ilmeilyjä. Myös sellaiset ovat hieman ei, joissa paneminen alkaa näyttämään jo huvittavalta pelleilyltä, kun työnnellään sisään-ulos tuhatta ja sataa. Ja vielä ’parempi’, jos mukana on kaksi miestä, jotka panee molempiin reikiin yhtä aikaa & vielä samaan aikaan joku mies tunkee penistään naisen suuhun jne. Eli liikaa meneillään kaikkea.)
Asia, jota olen monesti ihmetellyt, on pornon ikäraja. Se on hyvä, ettei alle 18-vuotiasta saa kuvata, mutta pornoleffojen ja muiden ikäraja on melkoista turhuutta (miksei se olisi vaikka K16?). Enpä ainakaan itse koe saaneeni henkisiä traumoja pornon katselusta, enkä myöskään ole saanut päähäni vääränlaisia mielikuvia seksin harrastamisesta. Toki joku oikeasti saattaa luulla, että seksin on tarkoitus olla sellaista kuin pornoleffoissa, mutta ehkäpä kuitenkin useimmat tajuavat asian oikean laidan… Vai onko täällä monia, jotka olisivat katselleet pornoa ensimmäisen kerran vasta täysi-ikäisenä?
[oceansoul kuitenkin muistuttaa, että pornon linkittäminen on sallittua vain linkit ja vinkit [k18] -osioon!]
kirjoittanut: oceansoul
Traumat pornon katselusta tulevat mitä luultavimmin vanhempien tai muiden aikuisten reaktioista kuin itse pornosta. Toki sellaisissa maissa, joissa korostetaan hysteerisesti siveyttä, ristiriita asenteiden ja pornon tapahtumien kanssa voi aiheuttaa joissakin ahdistusta. Omat ensimmäiset pornokokemukseni ovat myös n. 12 vuoden iässä. Enemmän lehtien ihmettely oli jännittävää kuin ahdistavaa.
Jotenkin huvittaa nuo ”traumoja” -väitteet, joita vieläkin jotkut asenteelliset muinaisjäännökset jaksavat toistella. Bertrand Russell perusteli jo 1920-luvulla varsin vahvasti avoimen puheen seksistä olevan lapsille varsin terveellistä. Lapsi on utelias tasapuolisesti kaikkea kohtaan – kieltämällä, piilottelemalla ja salailemalla rakennetaan myytti ja luodaan paineita aivan normaalia asiaa kohtaan.
Kiitos kommentistasi! Juu ja onkin ollut huonoja kokemuksia, mutta jotenkin niistä osaa vaan olla oikeastaan kiitollinen nyt, koska osaan niiden takia arvostaa vielä enemmän tätä nykyistä täydellisyyttä. :) Epäonnistumiset opettavat ja hyvää ei ole ilman huonoa, etenkin näin seksistä puhuttaessa.
Sinullapa on tässä muuten mielenkiintoinen (toki erikoinen) blogi, paljon luettavaa, ja kukapa sitä ei seksistä mielellään lukisi. Paljon aiheita, joista ihmisillä on varmasti hurjan eriäviä mielipiteitä ja joita tekee mieli kommentoida itsekin. Ja tähän kirjoitukseesi liittyen: minulle porno on ihan se ja sama enkä tee sillä oikeastaan mitään. Sen jälkeen kun se lakkasi olemasta uutta ja mielenkiintoista ja jännää (vuosia sitten), se on ollut vain tylsää ja turhaa. Minulle poikaystävä ja oma mielikuvitukseni riittävät aivan mainiosti, mutta muiden pornonkulutusta en tuomitse tai edes kummastele. :)
Ikäraja on minusta kuitenkin ihan jees. Sehän ei siis oikeastaan estä ketään saaasta pornoa käsiinsä joka tapauksessa jos he vaan haluavat sitä etsiä, mutta sen funktio on ennemminkin vaikuttaa asenteisiin. Ilman ikärajaa monista epävarmoista teineistä ilman minkäänlaista suhtautumista pornoa kohtaan saattaisi tuntua siltä, että koska pornoa ei ole edes kielletty, se oikeastaan kuuluu myös alaikäisille. Että vaikka porno tuntuisi oudolta ja epämukavalta ja ahdistavalta katsoa, se olisi ikään kuin velvollisuus, jota tekemätön olisi nolo ja sivistymätön muihin verrattuna. Ja sitten kasvetaankin kilpaa seksuaalisesti kieroon. Samoin teinit ovat muutenkin superalttiita väärinkäyttämään ja koukuttumaan kaikkeen muuhunkin (viina, rahapelit, tietokonepelit,…), joten olisi lähes väärään suuntaan rohkaisevaa ottaa pois se viimeinenkin virallinen jonkun oikean auktoriteetin asettama rajoite, kun monien vanhempien sana ei sinänsä enää tunnu vaikuttamaan mitenkään heidän omien teiniensä häiriökäyttäytymiseen. Ompa jotain mihin vedota.
Toki jonkinlainen ikäraja olisi oltava, mutta mielestäni 16 (joka on suojaikäraja seksin suhteen muutenkin) riittäisi ihan yhtä hyvin kuin 18. Mutta no niin, eihän se tietysti ketään estä sitä katsomasta. Samanlailla hölmöhköä on, ettei seksikaupoista saisi tilata alle 18-vuotias; siinäkin 16 riittäisi.
Toivottavasti kukaan ei nyt kuitenkaan pornoa vain sen takia katso, kun muutkin. Yhtä hyvin ”teinien” (miksei vanhempienkin) väärät tiedot siitä, minkä ikäisenä esim. neitsyys menetetään, saa joitain vain sen takia hyppäämään sänkyyn.
Kieroon kasvamisesta en osaa oikein sanoa mitään sen enempää. Ne, jotka yleensäkin katsovat pornoa tai ovat joskus katsoneet, ovat suurimmaksi osaksi tutustuneet siihen jo ennen täysi-ikäisyyttä, joten ikärajalla ei varsinaisesti ole mitään merkitystä. Jos porno saa jonkun kasvamaan kieroon, niin lienee jossain muuallakin vikaa. En nyt varsinaisesti halua pornoa nuorille suunnata, mutta ei heille pitäisi ainakaan antaa kuvaa, että sen kyttäämisessä olisi jotain kauhean väärää. Sen sijaan voitaisiin valistaa, ettei seksi nyt ole aivan sellaista kuin leffoissa jne. Ja ihan muutenkin kuin pornon kohdalla seksistä pitäisi puhua avoimemmin; ei vain varoitella taudeista ja raskaudesta.
Hei, ja kiitos kommentistasi! Ilmeisesti ainakin joku luki ensimmäisen postini lävitse. ;>
Sinulla on mielenkiintoinen blogi ja ilmeisen paljon sanottavaa. Vasta uusimman postauksesi lukeneena kommentoin kuitenkin vain sitä.
Omat näkemykseni sekä seksin, että pornon suhteen ovat viimeaikoina avartuneet huomattavan paljon. Totta kai aiemminkin porno on ollut jossain määrin mukana kuvioissa, varsinkin useamman vuoden kestäneessä parisuhteessani, jonka aikana harrastin seksiä noin 10 kertaa, tuli pornoelokuvista tuttuja seuralaisia. Vielä enemmän voin kuitenkin sanoa nauttivani novelleista, mutta lähinnä siksi, että fantasioin melko väkivaltaisesta seksistä, alistamisesta sekä muista asioista, jotka eivät nyky-yhteiskunnassa ole hyväksyttyjä, edes pornoelokuvissa.
Ensimmäiset kokemukseni pornosta olivat silloin ensimmäiseltä luokalla, kun saavuin koulusta yksin kotiin, ja minulla oli hyvin aikaa perehtyä äidin ja isän kaappien kätköihin. Elokuvia en koskaan laittanut pyörimään, mutta lehtiä luin pitkiäkin aikoja ja muistan jopa kiihottuneeni niistä. Muutenkin olin melko varhaisseksuaalinen, kerroin jo tarha-iässä parhaalle ystävälleni ensimmäisistä raiskausfantasioistani, joissa tosin ei muistaakseni menty aivan yhdyntään saakka.
Pornon ikärajoista puhuttaessa yhdyn sinuun täysin. Olisi melko vaativa tehtävä löytää edes sellainen 16-vuotias, joka ei ole harrastanut itse seksiä, saati sitten, ettei ole katsellut pornoa. Terveysalan ammattilaisetkin jo myöntävät, että seksi ja masturbaatio teini-iässä ovat täysin normaaleita asioita (masturbaatio jopa aivan pienilä lapsilla), joita ei hyödytä kieltää. Mitä varten sitten pornoon on lätkäisty se punainen k-18 -lätkä?
Pornoelokuvissa näyttelemisen ikärajaa en katso sopivaksi kommentoida sen enempää. 16-vuotiaan kanssa on laillista harrastaa seksiä, mutta sen kuvaamisesta on silti tehty rikos. Jos kaikki osapuolet ovat vapaaehtoisia, tietoisia tilanteesta ja saavat sopivan korvauksen, en sinällään näe ongelmaa tässäkään asiassa. Toisaalta kuitenkin ymmrrän, ettei 16-vuotias ole vielä täysin kypsä päättämään kaikista itseään koskevista asioista ja vanhemmat ovat vielä vastuussa suureksi osaksi sen ikäisen hyvinvoinnista.
Grrau. ;>
Pornossa voisi noudattaa samantyyppistä ikärajaluokittelua kuin muissakin elokuvissa. Pehmeät tai realistiset seksiä kuvaavat elokuvat voisivat olla vaikkapa K-14. Peruspornon voisi hyvinkin pistää K-16 ryhmään ja K-18 -luokan voisi varata rajulle meiningille, alistamisjutuille, erikoisuuksille tms.
Esiintymisen ikäraja on minusta aika hyvä pitää juridisen täysivaltaisuuden kanssa samassa kohdassa, eli 18 vuodessa, koska leffan tekemiseen liittyy sitovan sopimuksen tekeminen. Lisäksi kuvat tai leffat ovat materiaalia, jota ei esiintymistään katumalla saa pois levityksestä…
Olen 14-v ja katson pornoa lähes säännöllisesti, noin kerran viikossa.