Käytännön juttuja

Kaikista asento- ja tekniikkaoppaista huolimatta harvoin näkee kirjoitettavan seksin vaatimista oheisjärjestelyistä. Ajan löytämisen ei pitäisi olla mahdoton ongelma, mutta vanhempien luona asuville jo pelkän paikan järjestäminen saattaa olla pulmallista.  Lämpimänä kesäpäivänä homma hoituu toki luonnon helmassa, talvisaikaan hankipaneminen taas jää useimmilla yhden kerran kokeiluksi. Auto on mahdollinen paikka, mutta yleensä kovin ahdas eikä välttämättä käytettävissä sekään. Omasta puolestani olen sitä mieltä, että jokaisen yli 13-vuotiaan tulisi saada oma huone, kunnollinen äänieristys ja lukko oveensa, mutta kaikki vanhemmat eivät taida tätä näkemystä jakaa.

Kun paikka on löydetty, seuraava kysymys on yleensä sotkun välttäminen. Useimmat naiset erittävät kunnolla lämmiteltynä (kuukautisista puhumattakaan) niin paljon nestettä, että alustan suojaaminen on välttämätöntä. Yksinkertaisin keino on laittaa alle vanha pyyhe, mutta hätäratkaisuna myös vessa- tai talouspaperi käy. Joillekin tällainen ylisiisteys on liikaa, eli tasapaino jää viime kädessä harrastajan/harrastajien määriteltäväksi. Onpa heitäkin, jotka eivät ala millekään ennen kuin kaikki osanottajat ovat käyneet suihkussa.

Tämä lyhyt avaus kaipaa jatkoa, joten jakakaa ihmeessä käytännöllisiä vinkkejänne kommenttiosiossa. Nimettömänä, nimimerkin takaa, omalla nimellä, ihan miten haluatte.

kirjoittanut: hihaton

2 kommenttia artikkeliin ”Käytännön juttuja

  1. oceansoul 19.11.08 / 08:49

    Joo-o. En mä sotkuisuudesta niin ole välittänyt (paitsi menkkojen aikaan oltiin joskus vähän huolimattomia ja vieläkin siinä petauspatjassa taitaa olla ruma tahra ;<), mutta äänieristys olisi kyllä ollut monesti paikallaan.. Varsinkin kun kumppanini kotona oli oikeasti tosi ohuet seinät, ettei varmaan jäänyt aina salaisuudeksi meiän jutut.
    Lukko kyllä oli huoneen ovessa, mutta joskus se aina unohtui, ja tietysti juuri silloin kumppanini mummu pamahti sisään. Sulki aika nopeasti oven huomattuaan, mitä on tapahtumassa.. :D

  2. Seksualisti 19.11.08 / 11:03

    Vaikka en ehkä lukkoja oviin ryhtyisi asentamaan, niin kannatan lämpimästi sitä, että nuorilla olisi mahdollisuus seksipuuhiin omassa huoneessaan. Useinhan vanhempien nurjat asenteet johtavat siihen, että köyritään pusikoissa, ulkovajoissa ja vessoissa perjantai-illan kaljoittelun ohessa.

    Jos vanhemmat olisivat oikeasti kiinnostuneita lapsensa hyvinvoinnista, niin paras paikka seksille on ilman muuta oma ja turvallinen huone.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s