Lapsen itsetyydytys

Aihetta on toivottu blogiin tulleessa palautteessa, joten kirjoitan jokusen ajatuksen ylös:

Lapset aloittavat itsetyydytyskokeilut hyvin eri-ikäisinä, mutta keskimäärin ensimmäiset kokeilut sijoittunevat murrosiän alkuun. Olisi tärkeää, että lapset saisivat totuudenmukaista tietoa masturboinnista, jotta seksuaalinen kasvu pääsisi alusta asti oikeille raiteille. Tiedon jakaminen on onneksi internetin aikoina helpottunut, mutta välillä informaatiotulvasta voi olla vaikea erotella jyvät akanoista.

Mitä sitten tehdä, kun oma kullannuppu tulee Siihen Ikään?

Todennäköisesti Se Ikä on paljon aikaisemmin kuin vanhemmat toivoisivat, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä ohjata nuorta oikeellisen tiedon lähteille. Esimerkiksi itsetyydytys.org sisältää samassa paketissa tietoa, vinkkejä ja materiaalia sooloseksiin liittyen. Sivun voi vaikka jättää huolimattomasti näkyviin ja toivoa, että jälkikasvu innostuu sitä selailemaan.

Kävelin paikalle kun lapseni masturboi, mitä nyt?

Vastaus riippuu lapsen iästä. Jos hän on erityisen nuori (alle 10-vuotias), voi lyhyt juttutuokio asiasta olla paikallaan. Kerro asiallisesti, että lapsi ei ole tehnyt mitään väärää, mutta hänen ei sovi harrastaa puuhiaan muiden nähden. Lupaa, että lapsi voi jatkaa tekemisiään omissa oloissaan, mutta säästä hänet kukka ja mehiläinen -tarinoilta. Niiden aika on myöhemmin.

Mikäli kyse on vähänkään vanhemmasta lapsesta, pyydä anteeksi tunkeiluasi ja hanki hänen huoneeseensa lukollinen ovi.

Voiko lapsen itsetyydytys mennä liiallisuuksiin?

Kohtuullisella määrällä itsetyydytystä ei ole haittavaikutuksia, mutta useita positiivisia puolia. Omaan kehoon tutustuminen on tärkeä ensiaskel seksuaalisuuden kehittymiselle ja välttämätön perusta vanhemman iän seksielämälle. Itsetyydytys tuo lisäksi fyysistä nautintoa, lievittää stressiä ja särkyjä, antaa turvallisuuden tunnetta muuttuvissa tilanteissa ja parantaa yöunen laatua. Yleisimmät liiallisen itsetyydytyksen aiheuttamat vaivat ovat hiertymiä ja ihoärsytystä, jotka menevät ohi nopeasti eivätkä aiheuta pysyviä haittoja. Olisi kuitenkin hyvä, jos lapsi oppisi alusta asti hyväilemään itseään useilla eri tavoilla, jotta keho oppisi vastaamaan monenlaisiin ärsykkeisiin.

Mikäli lapsen itsetyydytys ei vie kaikkea vapaa-aikaa, siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Milloin ja miten kertoa lapselle seksistä ja sen seurauksista?

Seksuaalivalistus on varmasti yksi vaikeimmista asioista, joita vanhemmat kohtaavat lastensa kasvaessa. Jotkut vanhemmat ovat ratkaisseet asian siten, että harjoittelevat seksistä kertomista lapselleen siitä lähtien, kun he ovat vielä vauvaiässä. Tällöin lapsi kasvaa tarpeellinen tieto käytettävissään ja ymmärtää sitä vähä vähältä tullessaan vanhemmaksi. Vanhempien vastuulla on kertoa asioista sellaisella tavalla, että lapsi ymmärtää mistä on kyse.

Toinen lähestymistapa on jättää oma itsensä pois kuviosta ja varmistaa muilla keinoin, että lapsi saa tarvittavan tiedon ennen seksisuhteiden aloittamista. Kirjat, nettisivut ja lehdet tarjoavat kaikki oikeaa tietoa, kunhan sitä malttaa hieman metsästää ja tarjoilla jälkikasvulle huomaamattomasti. Kondomien huolimaton heitteillejättö voi myös herättää mielenkiintoa, mutta niiden kanssa kannattaa itse pysyä pois kuvasta. Kukaan ei halua ajatella vanhempiaan käyttäessään ehkäisyvälineitä.

Tämä kaikki sitten sillä varauksella, että kirjoittajalla ei ole minkäänlaista koulutusta aiheeseen tai omaa jälkikasvua. Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja niiltä, joilla on omia lapsia.

Lue lisää blogin kirjoituksia itsetyydytyksestä.

kirjoittanut: hihaton

10 thoughts on “Lapsen itsetyydytys

  1. Nimetön 15.01.09 / 13:26

    MITEN LAPSI (TYTTÖ) TYYDYTTÄÄ ITSEÄÄN? TAHTOISIN TUNNISTAA SEN HETI KUN NÄÄN.

  2. hihaton 15.01.09 / 14:06

    Kannattaa kysyä asiaa KRP:lta. Niillä on paremmat lähteet.

  3. Helinä 17.01.09 / 12:34

    Eikö seksivalistus oo nykyään aika pitkälle koulun hoidettavissa? Ei vanhempien enää taida tarvita valistaa erikseen tai tyrkyttää tietoa huomaamattomasti. Kyllähän lasta oikeessa iässä ne asiat kiinnostaa ja luulis osaavan itse ottaa selvää asioista. Kunhan ei kiellä ja erikseen estä lasta keräämästä tietoa. Rohkeampi lapsi osaa ihan itse kysyä kysymyksiä ja niihin voi vanhempi tarvittaessa vastata.

  4. oceansoul 17.01.09 / 13:09

    ”Eikö seksivalistus oo nykyään aika pitkälle koulun hoidettavissa?”

    Onhan se juu. Hyvä niin, koska ei kaikki vanhemmat ole parhaimpia valistusta antamaan.. :)
    En minäkään esimerkiksi ole saanut vanhemmiltani käytännössä minkäänlaista valistusta. Kaiken tiedon olen kuullut koulussa tai sitten itse hankkinut.

    ”luulis osaavan itse ottaa selvää asioista.”

    Niinhän sitä luulis.. =( Mutta kyllä sitä huomaa, kuinka tietämättömiä ihmisiä sitä löytyy ihan omastakin ikäryhmästä. Vaikka varmasti kouluissa on jokainen ollut useammalla kuin yhdellä tunnilla, jossa valistusta on annettu.

  5. Helinä 17.01.09 / 13:59

    Joo mullakin tullu vastaan ihan omanikäsiä tietämättömiä, mutta ei sille kyllä vanhemmat mitään voi. Jos ei kiinnosta, ei muista eikä kuuntele tunnilla, niin ei siinä äitiä voi syyttää.

    Muakaan ei ole koskaan vanhemmat valistaneet, mutta kysymyksiin on vastattu. Muistan, ku luin sisters-lehteä ja huusin äidille ”äiti mikä on klitoris?!”. Ja vanhempien valistuksen puuttumisesta huolimatta tuntuu, et tiedän enemmän ku moni muu, vaikken kaikkea tietenkään tiedäkään.

  6. kka 05.06.09 / 14:25

    Helinä sanoi
    17.01.09 at 12:34

    ”Eikö seksivalistus oo nykyään aika pitkälle koulun hoidettavissa? Ei vanhempien enää taida tarvita valistaa erikseen tai tyrkyttää tietoa huomaamattomasti.”

    ”…luulis osaavan itse ottaa selvää asioista.”

    HALOJAA! LASTENKASVATUKSESSA VASTUU ON AINA LAPSEN VANHEMMILLA!!

  7. mee 09.11.10 / 11:41

    No, ensinnækin, se lasten itsetyydytys ei ala vasta murrosiæn aikaan, on hyvin normaalia, ettæ lapsi ”itsetyydyttææ” jo vaikka viisi vuotiaana, ei se tietenkææn ole mitææn runkkausta pornolehtien kera, vaan itsensæ koskettelua, koska tuntuu hyvæltæ, eikæ tiedæ ettæ sinæ jotain vikaa muka on.

    Ja kyllæ kymmenen vuotiaan tulee tietææ jo næmæ kukka ja mehilæis jutut, eli jos ei vielæ 10 weenæ tiedæ miten ihmiset lisææntyy niin kerro ihmeessæ, ja mielummin oikeilla vertauskuvilla, kuten, isæ laittaa siemenen æitin pimppiin jne… Kun ettæ kukka ja mehilæiset jne.

    Tæælæ paasataan alastomuuden ja seksuaalisuuden puolesta tæyttæ hækææ ja sitte kæsketææn sææstæmææn noinkin iso lapsi kukka ja mehilæis jutuilta, mikæ sen luonnollisempaa on kun lisææntyminen?? Ja onko parempi ettæ lapsi kuulee ne jutut koulussa tms, muilta lapsilta, eikæ saa yhtææn niin normaalia kuvaa seksistæ ja lisææntymisestæ kun mitæ se on.

    Lueppas Ben Furmanin kirja, myønteisen kasvatuksen kirja.

  8. 12 vee 20.07.13 / 21:36

    oon ite 12 vee, ja harrastan itsetyydytystä mekein joka ilta omassa huoneessa.. en oo kertonu asiasta mun vanhemmille, koska en uskalla.. pelkään et ne ’suuttuu’ mulle asiasta…
    mitä tekisin??

  9. etcetera 01.01.14 / 22:54

    12vee: se on ihan luonnollista, tutustua omaan kehoonsa kaikessa rauhassa. Myöhempää seksielämää varten jopa hyödyllistä. Varmaan todella monet pojat tekevät sitä melkein joka ilta. Vanhempasi eivät varmasti suutu, mutta se on yksityinen toimitus joka kannattaa hoitaa omassa rauhassa.

  10. Ismo 29.01.14 / 22:19

    Minulla oli lapsena erillainen kokemus itsetyydytyksestä,meillä oli ikäiseni serkku tyttö kylässä viikon verran,olimme silloin 12 vuotiaita,tyydytin itseäni,enkä huomannut siinä hurmoksessani,että serkku tyttö oli hiipinyt huoneeseeni ja katseli vieressä touhujani hetken,sitten se tapahtui,tyttö siirsi käteni pois pippelistäni ja alkoi hieroa kädellään pippeliäni.Täytyy myöntää,että jostain syystä toisen käsi tuntui paljon paremmalta kuin oma käsi,jopa nykyäänkin vielä nautin suunnattomasti siitä,kun vaimoni masturboi minua,NICE.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s